Martes 22.6
Kävin yliopistolla palauttamassa kirjastosta lainaamani leffan plus viemässä palautepaperin. 15.30 alkoi Argentiina - Kreikka ottelu, jota jäin katsomaan, että korjaisin järkyttävän puutteen: en ollut koskaan nähnyt jalkapallo-ottelua kokonaan. Miinuksena toki etten tajua säännöistä tuon taivaallista, joten osin on hepreaa mitä kentällä tapahtuu. Maalit nyt sentään tajuaa =)
Argentiina voitti 2 - 0 tehden toisella puoliajalla (jos sitä siksi kutsutaan) kaksi maalia aika lopussa. Eli sitä oli ihan jännä katsoa, mutta vielä jännempi oli katsoa argentiinalaisen yleisön reaktioita. Kanttiinin väki istui tölläämässä ja ihan hyvä et kaikki muutkin kun minkään ostaminen ei ois onnistunut. Monet puodit pistää laput luukulle Argentiinan pelien ajaksi =).
Kun palailin yliopistolta kotia niin liikenteen seassa oli taas enenevä määrä Argentiinan lippua heiluttavia ja torvia ja tyyttejä tyyttäileviä kulkupelejä. Sinällään ois mielenkiintosta tietää mikä olisi meininki jos Argentiina häviäisi.. Mut sitähän ei tietenkään tuu käymään ;). Okrait, eli seuraava peli luvassa 27.6 ja vastassa Meksiko, saa nähdä pääseekö sitä näkemään..
----------------
Okei, ikuisuuden takainen blogaus, luonnokset on ikavia. Jees, eli vimppo viikko Córdobassa sujui lentaen ja sielta tuli lahto 26. paiva perjantaina kohti pohjoista. Hiljalleen kapuamista kohti Ecuadorin Quitoa, josta lahtee paluulento 25.7. Argentiinan pelia tuli eilen ihmeteltya ja ressuparat sai Saksalta turpiinsa. Okei, mia seuraan pelottavassa maarin jalkapalloa siihen nahden etten tajua siita mitaan :).
Jees, Rosan luokse Córdobaan saapui mun tilalleni Ayaka Japanista, han siis tuli samana paivana kello kolmelta kun iltakympilta startattiin kohti pohjoista. Heh, sinansa monella tavalla ympyra sulkeutuu. Kavin ihan itse ostamassa dieteticasta irto-dulce de lechea purkkiin, ja jauhoja. Ekalla viikolla kavin siella Rosan kanssa enka tajunnut mistaan mitaan :).
Pitaapa koittaa jotain hieman selkeampaa yhteenvetoa keittaa kasaan, voi olla hieman puuduttavaa lueskeltavaa naa mun osin aika kapulakieliset tekstit =).
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Ainokainen päättötenttini
Miércoles 16.6.
GRS:n eli Gestion de recurso suelon eli maaperäkurssin pakollinen lopputentti oli minun osaltani tänään. Kurssilla ei siis lisäkseni ole muita vaihtareita, vaan kaikki parikymmentä muuta ovat argentiinalaisia tutkinto-opiskelijoita. Muut tekevät kokeen joko kuun viimeisenä päivänä tai vasta heinäkuun puolella, mutta koska minun arvosanani pitää saada syötettyä järjestelmään ennen vaihto-ohjelman loppua (pe 25.6.) opettaja järkkäsi minulle erillisen tenttikerran.
Kun kerran olin ainoa tenttijä, tentti oli suullinen ja olin hieman levoton etukäteen, että millainen suullinen tentti oikeastaan olisi. Samaisen kurssin kirjallisissa tenteissä on ollut joitakin hyvin yksityiskohtaisten asioiden muistamista testaavia tehtäviä. Opettaja valui paikalle lähes aikataulussa ja aloitti kysymällä mikä on maaperä. Kävimme reilun tunnin läpi pääasiassa kurssin alkupuolen asioita, niin että minä selitin ja opettaja vähän johdatteli jos en tuntunut älyävän mitä hän kysymyksillään ajoi takaa. Pääosin piirsin taululle ja selitin parhaani mukaan piirroksia. Pariin otteeseen täytyi jokin sana sanakirjasta tarkistaa. Ilmaisullisesti tentti kuitenkin sujui ihan hyvin.
Oikeastaan tällainen kuulustelu tuki oppimista loistavasti, sillä saatoin kysyä epäselviksi jääneitä asioita ja opettaja selitti asiat, jotka jäivät vähän hatariksi minun selityksissäni. Keskustelimme turpeen uusiutuvuudesta ja soista siinä tentin edetessä. Tentattuaan minulta mitä mistäkin maaperän väristä voi päätellä opettaja totesi tentin olevan tässä ja allekirjoitin vielä tenttipaperin ja sain kurssista arvosanaksi ysin.
Sinänsä hauskaa, että tällä kurssilla olen ehkä oppinut eniten uusia asioita, mutta saneluluennot olivat kertakaikkisen puisia ja tylsistyttäviä. Lisäksi kurssilla oli käytössä kirja, josta lähinnä kävimme hyvin kapean otoksen ja taisin olla opiskelijoista ainoa, joka kirjan koskaan kirjastosta kävi lainaamassa ja sitä hieman ihmetteli. Kokeet siis pyörivät luentomuistiinpanojen pohjalta. Välillä ollessani ihan väsyksissä jo aikaisempien luentojen jälkeen en jaksanut selvitellä sanojen kirjoitusasua tai merkitystä, joten muistiinpanoni olivat osittain hieman lukukelvottomat.
Tosiaan, kaikki muut kurssit suoritin pelkkien välikokeiden kautta, sillä poissaoloni eivät ylittäneet kolmen haamurajaa ja aineista ja välikokeista saamani arvosanat olivat vähintään kaseja. Mikä siis meinaa, että promoción directan ehdot täyttyvät. Oli kyllä äärimmäisen inhottavaa kun ei tiennyt tuleeko niitä lisäkokeita ja miten monta..
GRS:n eli Gestion de recurso suelon eli maaperäkurssin pakollinen lopputentti oli minun osaltani tänään. Kurssilla ei siis lisäkseni ole muita vaihtareita, vaan kaikki parikymmentä muuta ovat argentiinalaisia tutkinto-opiskelijoita. Muut tekevät kokeen joko kuun viimeisenä päivänä tai vasta heinäkuun puolella, mutta koska minun arvosanani pitää saada syötettyä järjestelmään ennen vaihto-ohjelman loppua (pe 25.6.) opettaja järkkäsi minulle erillisen tenttikerran.
Kun kerran olin ainoa tenttijä, tentti oli suullinen ja olin hieman levoton etukäteen, että millainen suullinen tentti oikeastaan olisi. Samaisen kurssin kirjallisissa tenteissä on ollut joitakin hyvin yksityiskohtaisten asioiden muistamista testaavia tehtäviä. Opettaja valui paikalle lähes aikataulussa ja aloitti kysymällä mikä on maaperä. Kävimme reilun tunnin läpi pääasiassa kurssin alkupuolen asioita, niin että minä selitin ja opettaja vähän johdatteli jos en tuntunut älyävän mitä hän kysymyksillään ajoi takaa. Pääosin piirsin taululle ja selitin parhaani mukaan piirroksia. Pariin otteeseen täytyi jokin sana sanakirjasta tarkistaa. Ilmaisullisesti tentti kuitenkin sujui ihan hyvin.
Oikeastaan tällainen kuulustelu tuki oppimista loistavasti, sillä saatoin kysyä epäselviksi jääneitä asioita ja opettaja selitti asiat, jotka jäivät vähän hatariksi minun selityksissäni. Keskustelimme turpeen uusiutuvuudesta ja soista siinä tentin edetessä. Tentattuaan minulta mitä mistäkin maaperän väristä voi päätellä opettaja totesi tentin olevan tässä ja allekirjoitin vielä tenttipaperin ja sain kurssista arvosanaksi ysin.
Sinänsä hauskaa, että tällä kurssilla olen ehkä oppinut eniten uusia asioita, mutta saneluluennot olivat kertakaikkisen puisia ja tylsistyttäviä. Lisäksi kurssilla oli käytössä kirja, josta lähinnä kävimme hyvin kapean otoksen ja taisin olla opiskelijoista ainoa, joka kirjan koskaan kirjastosta kävi lainaamassa ja sitä hieman ihmetteli. Kokeet siis pyörivät luentomuistiinpanojen pohjalta. Välillä ollessani ihan väsyksissä jo aikaisempien luentojen jälkeen en jaksanut selvitellä sanojen kirjoitusasua tai merkitystä, joten muistiinpanoni olivat osittain hieman lukukelvottomat.
Tosiaan, kaikki muut kurssit suoritin pelkkien välikokeiden kautta, sillä poissaoloni eivät ylittäneet kolmen haamurajaa ja aineista ja välikokeista saamani arvosanat olivat vähintään kaseja. Mikä siis meinaa, että promoción directan ehdot täyttyvät. Oli kyllä äärimmäisen inhottavaa kun ei tiennyt tuleeko niitä lisäkokeita ja miten monta..
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Kulttuurikoe
Martes 15.6.
Okei, jee, pompin tänään kulttuurikurssin tenttiin ja sain kuulla mukavat viisitoista minuuttia ennen tentin alkua, että lähes kaikki muut olivat vastaanottaneet opettajan meilitse lähettämät kysymykset (joista siis osa olisi tentissä). Opettaja kertoi lähettäneensä ne kahdesti joten mysteeriksi jäi, miksi ainoastaan Clemsonin porukka vaikutti saaneet ne. Saksalaistytöt olivat saaneet ne sitten postilla muilta kun olivat jutelleet eilen jonkun kymyt saaneen kanssa ja pyytäneet postaamaan ne. Whippee.
No mikäs siinä, ei kai tentissä kaikkien kuulukaan olla samalla viivalla. Lisämaustetta hommaan toi, että yksi neljästä kysymyksestä koski aihetta, mitä ei ollut mainittu ollenkaan kokeeseen sisältyvissä kirjan alueissa. En siis voi väittää opiskelleeni mitenkään ylimaanisesti, mutta kyllä hieman epäreilulta tuntui että muut saivat kymyt etuajassa ja lisäksi kysyttiin aiheesta mistä en tiennyt, että se sisältyy kokeeseen.
Juu, no ei auta itku markkinoilla ja sitä rataa eli sävelsin parhaani mukaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja poukkoilin puolitoista tuntia myöhemmin alas toisesta kerroksesta. Siitä kv-keskuksen ilmoitustaululta minut sitten poimittiinkin UBP:n promovideoon tai siis haastattelivat ja saattavat käyttää pätkää. Joo, todella ironista päätyä promoomaan paikkaa jota ei suosittelisi suoralta kädeltä kenellekään..
Halusin tietää kysymykset ennen varsinaista haastattelua ja mainitsin, että hankalaa vastata kysymykseen siitä millaisia opettajat ovat kun he ovat kaikki erilaisia ja joidenkin puheesta ei tahdo saada selkoa kun popottavat niin vauhdikkaasti. Haastattelija totesi, että etsimme positiivisia asioita, eli ei oikein sovi tänän formaattiin.. Jassoo, onhan se oikein kivaa painottaa positiivisa puolia ja jättää negatiiviset täysin mainitsematta. Iloisesti sitten hymyilin ja tuijottelin ihan vika suuntaan kertoessani kuinka kv-keskuksen opettajat on auttavaisia ja ymmärtävät hyvin sen, että meillä voi espanja tuottaa ongelmia..
Huuh, uskomaton fiilis taas miten sitä onnistuu tuottamaan puolitotuuksia. Kv-keskuksen opet on tuollaisia, mutta täällä käydään muitakin kursseja ja muut opet voivat sit olla laidasta laitaan. Lisäksi kv-keskuksen kurssien taso on vaihtelevaa historian yläasterautalangastavääntömeiningistä espanjaan joka taas tuntuu oikein loistavasti täällä olemista tukevalta. Mutta lopultahan nuo lienevät aina hyvin subjektiivisia näkemyksiä, ainakin historian kurssilla monet tuntuivat tykkäävän, että on helppoa. Siinä mielessä toki ettei mene kaikki energia kurssien kanssa painimiseen vaan voi vaihdon aikana keskittyä muuhunkin. Minun kohdallani kuitenkin helppous söi motivaatiota kun en kokenut kurssia mitenkään haastavaksi, tokihan sieltä uusia asioita tuli kun ei oikein tämä Argentiinan taikka Latinalaisen Amerikan historia nyt mitenkään kovin tuttua ole. Asiat kuitenkin tarjottiin valmiiksi jauhettuina joten opiskelijan tehtäväksi jäi lähinnä niiden muistaminen..
Okei, jee, pompin tänään kulttuurikurssin tenttiin ja sain kuulla mukavat viisitoista minuuttia ennen tentin alkua, että lähes kaikki muut olivat vastaanottaneet opettajan meilitse lähettämät kysymykset (joista siis osa olisi tentissä). Opettaja kertoi lähettäneensä ne kahdesti joten mysteeriksi jäi, miksi ainoastaan Clemsonin porukka vaikutti saaneet ne. Saksalaistytöt olivat saaneet ne sitten postilla muilta kun olivat jutelleet eilen jonkun kymyt saaneen kanssa ja pyytäneet postaamaan ne. Whippee.
No mikäs siinä, ei kai tentissä kaikkien kuulukaan olla samalla viivalla. Lisämaustetta hommaan toi, että yksi neljästä kysymyksestä koski aihetta, mitä ei ollut mainittu ollenkaan kokeeseen sisältyvissä kirjan alueissa. En siis voi väittää opiskelleeni mitenkään ylimaanisesti, mutta kyllä hieman epäreilulta tuntui että muut saivat kymyt etuajassa ja lisäksi kysyttiin aiheesta mistä en tiennyt, että se sisältyy kokeeseen.
Juu, no ei auta itku markkinoilla ja sitä rataa eli sävelsin parhaani mukaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja poukkoilin puolitoista tuntia myöhemmin alas toisesta kerroksesta. Siitä kv-keskuksen ilmoitustaululta minut sitten poimittiinkin UBP:n promovideoon tai siis haastattelivat ja saattavat käyttää pätkää. Joo, todella ironista päätyä promoomaan paikkaa jota ei suosittelisi suoralta kädeltä kenellekään..
Halusin tietää kysymykset ennen varsinaista haastattelua ja mainitsin, että hankalaa vastata kysymykseen siitä millaisia opettajat ovat kun he ovat kaikki erilaisia ja joidenkin puheesta ei tahdo saada selkoa kun popottavat niin vauhdikkaasti. Haastattelija totesi, että etsimme positiivisia asioita, eli ei oikein sovi tänän formaattiin.. Jassoo, onhan se oikein kivaa painottaa positiivisa puolia ja jättää negatiiviset täysin mainitsematta. Iloisesti sitten hymyilin ja tuijottelin ihan vika suuntaan kertoessani kuinka kv-keskuksen opettajat on auttavaisia ja ymmärtävät hyvin sen, että meillä voi espanja tuottaa ongelmia..
Huuh, uskomaton fiilis taas miten sitä onnistuu tuottamaan puolitotuuksia. Kv-keskuksen opet on tuollaisia, mutta täällä käydään muitakin kursseja ja muut opet voivat sit olla laidasta laitaan. Lisäksi kv-keskuksen kurssien taso on vaihtelevaa historian yläasterautalangastavääntömeiningistä espanjaan joka taas tuntuu oikein loistavasti täällä olemista tukevalta. Mutta lopultahan nuo lienevät aina hyvin subjektiivisia näkemyksiä, ainakin historian kurssilla monet tuntuivat tykkäävän, että on helppoa. Siinä mielessä toki ettei mene kaikki energia kurssien kanssa painimiseen vaan voi vaihdon aikana keskittyä muuhunkin. Minun kohdallani kuitenkin helppous söi motivaatiota kun en kokenut kurssia mitenkään haastavaksi, tokihan sieltä uusia asioita tuli kun ei oikein tämä Argentiinan taikka Latinalaisen Amerikan historia nyt mitenkään kovin tuttua ole. Asiat kuitenkin tarjottiin valmiiksi jauhettuina joten opiskelijan tehtäväksi jäi lähinnä niiden muistaminen..
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Un día
Sábado 12.6.
Tänään sitten lähti Argentiinan osalta Copa mundial käyntiin ja oon ihan jumissa suomen ja jalkapallon kanssa eli en tiedä mitä se on suomeksi, ehkä jalkapallon MM-kisat? Vastassa oli Nigeria ja katsoin jopa viimeiset seitsemän minuuttia eli taisin tehdä ennätyksen jalkapallonseuraamishistoriassani. Argentiina voitti siis 1-0 ja matsin loputtua ulkoa alkoikin kuulua huutoa ja jonkinmoisia meluraketteja ammuskeltiin.
Illalla lähdin vielä käymään Paseo de los artesilla ja törmäsin siellä Cristiin ja Lydaan, joiden mukana päädyin taas kirkon nuorten kokoontumiseen. Olin ihan pihalla ja siinä sitten selvisi, että tänä lauantaina kerta on omistettu lähteville vaihtareille. Istuimme piirissä ja lauloimme ja aina laulun jälkeen vuoron perään kukin jotain jaettavaa valmistellut vaihtari sai puheenvuoron. Chapman, Hannah ja Matt olivat valmistaneet puheenvuorot, minä luonnollisesti hädin tuskin tiesin, että minne olen päätynyt ja Lyda oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Chapman aloitti kertomalla siitä kuinka hän täällä ollessaan erosi tyttöystävästään, mutta jaksoi jumalan avulla. Jumalasuhde myös korostui, koska perhe ja suurin osa läheisistä oli kaukana kotona. Hannah jatkoi kertomalla kuinka hän ei olisi halunnut ollenkaan lähteä vaihtoon, mutta koska tunsi sen olevan jumalan tahto niin päätyi tänne vaikka häntä pelottikin ennen lähtöä paljon. Jumala oli myös vastannut hänen rukouksiinsa epävarmuutta aiheuttavista asioista. Matt jatkoi samoilla linjoilla ja hänen jälkeensä myös Cristi halusi kertoa tänne Argentiinaan päätymisestään ja siihen liittyvistä asioista missä jumala oli auttanut. Tässä vaiheessa jäljellä olivat vain Lyda ja minä ja aloin olla hieman paniikkinen, että pitäisikö minunkin kertoa jumalan tahdolla höystetty tarina.
Lyda tarttui haasteisiin ja kertoi hieman erilaisen tarinan siitä miten oli eksynyt jumalan polulta alkamalla seurustelemaan ei-kristityn pojan kanssa. Hän oli kuitenkin onneksi lopulta ymmärtänyt virheensä ja palannut kirkon pariin ja nyt tunsi itsensä mustaksi lampaaksi. Tämän jälkeen tapahtumaa vetävä Cristian kysyi haluaisiko joku muu jakaa jotain ja kaikki katsoivat minua. Kysyttäessä vastasin että ei kiitos. Itkuisten puheenvuorojen ja välillä ylitsevuotavien kiitosten jälkeen tuntui, että minulla ei tosiaan olisi mitään sanottavaa joka sopisi aikaisempien linjaan.
Kirkolta saimme kyydin lähetystyöntekijöiltä keskustassa sijaitsevalle pysäkille aivan Plaza San Martinin nurkalle. Kello oli jo lähemmäs yksi yöllä ja Plazalla oli käynnissä viikottainen ulkoilma milonga eli tango soi ja parit tulkitsivat kukin tavallaan musiikkia aukion keskustassa sijaitsevan San Martinin patsaan valvovan katseen alla.
Matt, Chapman ja Hannah kirmasivat N3:n ajaessa ohi muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle pysäkilleen ja Cristi ja Lyda katosivat seuraamaan milongaa lähietäisyydeltä. Miä jäin kauemmas etten vain missaisi bussia, joka onneksi tulikin vaivaisen parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen..
Tänään sitten lähti Argentiinan osalta Copa mundial käyntiin ja oon ihan jumissa suomen ja jalkapallon kanssa eli en tiedä mitä se on suomeksi, ehkä jalkapallon MM-kisat? Vastassa oli Nigeria ja katsoin jopa viimeiset seitsemän minuuttia eli taisin tehdä ennätyksen jalkapallonseuraamishistoriassani. Argentiina voitti siis 1-0 ja matsin loputtua ulkoa alkoikin kuulua huutoa ja jonkinmoisia meluraketteja ammuskeltiin.
Illalla lähdin vielä käymään Paseo de los artesilla ja törmäsin siellä Cristiin ja Lydaan, joiden mukana päädyin taas kirkon nuorten kokoontumiseen. Olin ihan pihalla ja siinä sitten selvisi, että tänä lauantaina kerta on omistettu lähteville vaihtareille. Istuimme piirissä ja lauloimme ja aina laulun jälkeen vuoron perään kukin jotain jaettavaa valmistellut vaihtari sai puheenvuoron. Chapman, Hannah ja Matt olivat valmistaneet puheenvuorot, minä luonnollisesti hädin tuskin tiesin, että minne olen päätynyt ja Lyda oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Chapman aloitti kertomalla siitä kuinka hän täällä ollessaan erosi tyttöystävästään, mutta jaksoi jumalan avulla. Jumalasuhde myös korostui, koska perhe ja suurin osa läheisistä oli kaukana kotona. Hannah jatkoi kertomalla kuinka hän ei olisi halunnut ollenkaan lähteä vaihtoon, mutta koska tunsi sen olevan jumalan tahto niin päätyi tänne vaikka häntä pelottikin ennen lähtöä paljon. Jumala oli myös vastannut hänen rukouksiinsa epävarmuutta aiheuttavista asioista. Matt jatkoi samoilla linjoilla ja hänen jälkeensä myös Cristi halusi kertoa tänne Argentiinaan päätymisestään ja siihen liittyvistä asioista missä jumala oli auttanut. Tässä vaiheessa jäljellä olivat vain Lyda ja minä ja aloin olla hieman paniikkinen, että pitäisikö minunkin kertoa jumalan tahdolla höystetty tarina.
Lyda tarttui haasteisiin ja kertoi hieman erilaisen tarinan siitä miten oli eksynyt jumalan polulta alkamalla seurustelemaan ei-kristityn pojan kanssa. Hän oli kuitenkin onneksi lopulta ymmärtänyt virheensä ja palannut kirkon pariin ja nyt tunsi itsensä mustaksi lampaaksi. Tämän jälkeen tapahtumaa vetävä Cristian kysyi haluaisiko joku muu jakaa jotain ja kaikki katsoivat minua. Kysyttäessä vastasin että ei kiitos. Itkuisten puheenvuorojen ja välillä ylitsevuotavien kiitosten jälkeen tuntui, että minulla ei tosiaan olisi mitään sanottavaa joka sopisi aikaisempien linjaan.
Kirkolta saimme kyydin lähetystyöntekijöiltä keskustassa sijaitsevalle pysäkille aivan Plaza San Martinin nurkalle. Kello oli jo lähemmäs yksi yöllä ja Plazalla oli käynnissä viikottainen ulkoilma milonga eli tango soi ja parit tulkitsivat kukin tavallaan musiikkia aukion keskustassa sijaitsevan San Martinin patsaan valvovan katseen alla.
Matt, Chapman ja Hannah kirmasivat N3:n ajaessa ohi muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle pysäkilleen ja Cristi ja Lyda katosivat seuraamaan milongaa lähietäisyydeltä. Miä jäin kauemmas etten vain missaisi bussia, joka onneksi tulikin vaivaisen parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen..
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Yksi vapaaehtoisuustarina
Oukrait, pitänee kertoa vapaaehtoistyöstoori loppuun kun kerran aloitin sen. Eli kävin silloin toukokuun puolessa välissä Mendiolazan terveyskeskuksessa istumassa kaksi tuntia tuijottamassa ihmisten rokottamista. Tämä oli siis vapaaehtoistyötä.
Seuraavalla viikolla olin hieman flunssassa, joten en voinut mennä. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ollut terveyskeskuksen yhteystietoja eikä yhteyshenkilöä paikalla. Päädyin siis laittamaan meiliä yliopistn vapaaehtoistyövastaavalle, josko hän voisi ilmoittaa, että olen sen verran kipeä, etten tule paikalle. Vastausta ei kuulunut.
Seuraavana torstaina olin edelleen samassa piinaavassa pienessä flunssassa, joten päädyin taas jäämään kotiin. Olin laittanut pari päivää aikaisemmin vapaaehtoisvastaavallemme meiliä, että pitääkö minun vielä mennä, kun olemme jo kesäkuun puolella ja alun perin ohjelman ilmoitettiin loppuvan toukokuun puolella. Aamulla vastausta ei ollut kuulunut, joten tästä plus epäterveestä tilastani johtuen laitoin taas vapaaehtoisvastaavalle meiliä, että en ole menossa. Sain vastauksen tunnin sisällä: on velvollisuutesi mennä sinulle ilmoitettuun aikaan, kahdella poissaololla putoat ohjelmasta.
Okei, kiitoksia tiedotuksesta.
Muiden vaihtareiden kanssa jutellessa minulle selvisi, että kukaan ei oikeastaan tehnyt kyseisessä työssä mitään ihmeellistä, kunhan hengasi paikalla sen velvoitetun kaksituntisen. Työn organisointi oli siinä mielessä mielenkiintoista, että ensimmäinen tapaaminen aiheen tiimoilta oli ihan maaliskuun lopussa ja vierailun kohdeterveyskeskuksessa piti ajoittua seuraavalle viikolle ja töiden piti alkaa huhtikuun puolessa välissä.
Ekan tapaamisen jälkeen ei kuitenkaan kuulunut mitään ennen huhtikuun loppua, jolloin sain kuulla yhdeltä vaihtarilta, että he olivat käyneet vierailemassa terveyskeskuksessa. Tätä ennen oli siis kv-keskuksen ilmoitustaululle ilmestynyt työvuorolista, jossa oli suurin osa halukkaiksi ilmottautuneista, mutta muutamia, minä tässä joukossa, puuttui listasta. Tässä vaiheessa spekuloin yhden toisen ei-valtaosa-amerikkalaislaumaan kuuluvan opiskelijan kanssa, että ilmeisesti paikat on annettu Clemsonin väelle ensin, koska ohjelmaa koordinoimassa on mukana heidän oma koordinaattorinsa Alejandro. Epäreilulta tuntui kun mitään selityksiä paikkojen jakamiseen ei kuulunut. Toisaalta vuorolistassa oli pieni puute kun siinä ei mainittu millä viikolla työskentely alkaisi.
Toukokuun alussa aloin jo olla vakuuttunut, että minun kohdalla työskentely nyt jäi. Ekan viikon lopulla sain kuitenkin meiliä, että minulle oli varattu paikka torstaisin kello 10-12. Ihan mielenkiintoista kun missään prosessin vaiheessa minulta ei ollut kysytty aikatauluista mitään ja ekalla tapaamiskerralla oli luvattu, että kaikki pääsevät vaikuttamaan tekemänsä työn sisältöön ja ajankohtaan.
Vastasin viestiin ja sain kuulla että voisin aloittaa seuraavana torstaina eli tuona päivänä kun lopulta menin sinne.
No juu, ongelmakohtia:
-työhön otettiin kaikki halukkaat lopulta, vaikka pienellä terveyskeskuksella ei liennyt intressejä saati kapasiteettia tälläiseen määrään porukkaa. Kyseisessä paikassa oli siis edellisenä lukuvuotena työskennellyt yksi vaihtari, joka oli itse paikan etsinyt.
-vapaaehtoisia pidettiin hyvin kielellisesti rajoittuneina, joita sanavarastollisesti olimmekin, mutta tälle ei löytynyt ymmärrystä
-tiedotus suuntaa tai toiseen ei toiminut, perustietoja työpaikasta, työn sisällöstä, tarvittavista välineistä tai edes sijainnista ei annettu
-kyseiset puutteet eivät saaneet aikaan sitoutumista työhön taikka halua saapua paikalle, koska vapaaehtoistyö ei auttanut oikeastaan ketään, sillä emme tehneet käytännössä mitään
...
Kysymys kuuluukin miksi ihmeessä kukaan näki vaivaa järjestää moista?
Seuraavalla viikolla olin hieman flunssassa, joten en voinut mennä. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ollut terveyskeskuksen yhteystietoja eikä yhteyshenkilöä paikalla. Päädyin siis laittamaan meiliä yliopistn vapaaehtoistyövastaavalle, josko hän voisi ilmoittaa, että olen sen verran kipeä, etten tule paikalle. Vastausta ei kuulunut.
Seuraavana torstaina olin edelleen samassa piinaavassa pienessä flunssassa, joten päädyin taas jäämään kotiin. Olin laittanut pari päivää aikaisemmin vapaaehtoisvastaavallemme meiliä, että pitääkö minun vielä mennä, kun olemme jo kesäkuun puolella ja alun perin ohjelman ilmoitettiin loppuvan toukokuun puolella. Aamulla vastausta ei ollut kuulunut, joten tästä plus epäterveestä tilastani johtuen laitoin taas vapaaehtoisvastaavalle meiliä, että en ole menossa. Sain vastauksen tunnin sisällä: on velvollisuutesi mennä sinulle ilmoitettuun aikaan, kahdella poissaololla putoat ohjelmasta.
Okei, kiitoksia tiedotuksesta.
Muiden vaihtareiden kanssa jutellessa minulle selvisi, että kukaan ei oikeastaan tehnyt kyseisessä työssä mitään ihmeellistä, kunhan hengasi paikalla sen velvoitetun kaksituntisen. Työn organisointi oli siinä mielessä mielenkiintoista, että ensimmäinen tapaaminen aiheen tiimoilta oli ihan maaliskuun lopussa ja vierailun kohdeterveyskeskuksessa piti ajoittua seuraavalle viikolle ja töiden piti alkaa huhtikuun puolessa välissä.
Ekan tapaamisen jälkeen ei kuitenkaan kuulunut mitään ennen huhtikuun loppua, jolloin sain kuulla yhdeltä vaihtarilta, että he olivat käyneet vierailemassa terveyskeskuksessa. Tätä ennen oli siis kv-keskuksen ilmoitustaululle ilmestynyt työvuorolista, jossa oli suurin osa halukkaiksi ilmottautuneista, mutta muutamia, minä tässä joukossa, puuttui listasta. Tässä vaiheessa spekuloin yhden toisen ei-valtaosa-amerikkalaislaumaan kuuluvan opiskelijan kanssa, että ilmeisesti paikat on annettu Clemsonin väelle ensin, koska ohjelmaa koordinoimassa on mukana heidän oma koordinaattorinsa Alejandro. Epäreilulta tuntui kun mitään selityksiä paikkojen jakamiseen ei kuulunut. Toisaalta vuorolistassa oli pieni puute kun siinä ei mainittu millä viikolla työskentely alkaisi.
Toukokuun alussa aloin jo olla vakuuttunut, että minun kohdalla työskentely nyt jäi. Ekan viikon lopulla sain kuitenkin meiliä, että minulle oli varattu paikka torstaisin kello 10-12. Ihan mielenkiintoista kun missään prosessin vaiheessa minulta ei ollut kysytty aikatauluista mitään ja ekalla tapaamiskerralla oli luvattu, että kaikki pääsevät vaikuttamaan tekemänsä työn sisältöön ja ajankohtaan.
Vastasin viestiin ja sain kuulla että voisin aloittaa seuraavana torstaina eli tuona päivänä kun lopulta menin sinne.
No juu, ongelmakohtia:
-työhön otettiin kaikki halukkaat lopulta, vaikka pienellä terveyskeskuksella ei liennyt intressejä saati kapasiteettia tälläiseen määrään porukkaa. Kyseisessä paikassa oli siis edellisenä lukuvuotena työskennellyt yksi vaihtari, joka oli itse paikan etsinyt.
-vapaaehtoisia pidettiin hyvin kielellisesti rajoittuneina, joita sanavarastollisesti olimmekin, mutta tälle ei löytynyt ymmärrystä
-tiedotus suuntaa tai toiseen ei toiminut, perustietoja työpaikasta, työn sisällöstä, tarvittavista välineistä tai edes sijainnista ei annettu
-kyseiset puutteet eivät saaneet aikaan sitoutumista työhön taikka halua saapua paikalle, koska vapaaehtoistyö ei auttanut oikeastaan ketään, sillä emme tehneet käytännössä mitään
...
Kysymys kuuluukin miksi ihmeessä kukaan näki vaivaa järjestää moista?
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Välikokeet vol. II
Sábado 5.6.
Huuh. Perjantaina selvisin ekasta tokasta välikokeesta. Aiheena maaperä ja koe meni samaan malliin kun edellinen, 10-20 pisteen kysymyksiä 8 kpl ja 5 sivua piti kirjottaa et kaikki sai vastattua vaikka opelle riittääkin kuvat selityksillä niissä kohdissa missä sellaista voi käyttää. Pääasiassa koe koski saastuneen maaperän käsittelyä, eristämistä, puhdistamista tai siirtämistä kaatopaikalle. Eli oikein kiinnostavaa. Sinänsä hauskaa, että tunnilla kirjoitamme about opettajan sanelun mukaan ja käymme vain murto-osan kurssikirjasta, jota kukaan ei kuulemma (toivottavasti opettajaa lukuun ottamatta) lue.
Jees, nyt oon lueskellet maanantain espanjan kokeeseen plus tiistaina kestävän kehityksen ja historian kokeisiin. Äsken toteisin jälkimmäisen liian naurettavaksi lukea. Saimme opettajalta oikein/väärin-väittämiä kokeeseen kertaamiseksi liittyen kuhunkin osioon. Samanlaisia on tiedossa kokeessa ja niitten lisäksi tietty muutama essee. Kuitenkin väittämät on 40 % arvostelusta. Ja ne on totaalista pilkunviilausta:
Sotilasdiktatuurin toimenpiteet vastarinnan pitämiseksi kurissa sisälsivät neljä askelta: 1) Kaappaus 2) Vangittuna pitäminen 3) Kidutus 4) Murhaaminen ja ruumiin hävittäminen
Oikein vai Väärin?
Väärinhän tuo on kun kerran vaihtoehdot 2) ja 3) ovat väärinpäin.
Peron oli sotilashallituksessa työsihteeri, sisäisen turvallisuuden ministeri ja varapresidentti ja näiden toimien turvin hän sai kerättyä itselleen vahvan työväenluokan tuen.
Oikein vai Väärin?
Väärin selkeästi, kai kaikki nyt muistavat, että Peron oli sotaministeri.
Ei herranjestas tätä kurssia! Opettaja vaan naureskelee, että se tykkää kujeilla ja laittaa "huijauksia" kymyihin, mut yksityiskohtia se ei kuulemma painota millään muotoa. Ihan hyvä, muuten kysymyksissä varmaan tiedusteltaisiin olivatko Peronin paidan napit vaaleansinivalkoiset hänen saapuessaan hallitustalon parvekkeelle 17.10.1945 ottamaan vastaan valtavat suosionosoitukset..
Huuh. Perjantaina selvisin ekasta tokasta välikokeesta. Aiheena maaperä ja koe meni samaan malliin kun edellinen, 10-20 pisteen kysymyksiä 8 kpl ja 5 sivua piti kirjottaa et kaikki sai vastattua vaikka opelle riittääkin kuvat selityksillä niissä kohdissa missä sellaista voi käyttää. Pääasiassa koe koski saastuneen maaperän käsittelyä, eristämistä, puhdistamista tai siirtämistä kaatopaikalle. Eli oikein kiinnostavaa. Sinänsä hauskaa, että tunnilla kirjoitamme about opettajan sanelun mukaan ja käymme vain murto-osan kurssikirjasta, jota kukaan ei kuulemma (toivottavasti opettajaa lukuun ottamatta) lue.
Jees, nyt oon lueskellet maanantain espanjan kokeeseen plus tiistaina kestävän kehityksen ja historian kokeisiin. Äsken toteisin jälkimmäisen liian naurettavaksi lukea. Saimme opettajalta oikein/väärin-väittämiä kokeeseen kertaamiseksi liittyen kuhunkin osioon. Samanlaisia on tiedossa kokeessa ja niitten lisäksi tietty muutama essee. Kuitenkin väittämät on 40 % arvostelusta. Ja ne on totaalista pilkunviilausta:
Sotilasdiktatuurin toimenpiteet vastarinnan pitämiseksi kurissa sisälsivät neljä askelta: 1) Kaappaus 2) Vangittuna pitäminen 3) Kidutus 4) Murhaaminen ja ruumiin hävittäminen
Oikein vai Väärin?
Väärinhän tuo on kun kerran vaihtoehdot 2) ja 3) ovat väärinpäin.
Peron oli sotilashallituksessa työsihteeri, sisäisen turvallisuuden ministeri ja varapresidentti ja näiden toimien turvin hän sai kerättyä itselleen vahvan työväenluokan tuen.
Oikein vai Väärin?
Väärin selkeästi, kai kaikki nyt muistavat, että Peron oli sotaministeri.
Ei herranjestas tätä kurssia! Opettaja vaan naureskelee, että se tykkää kujeilla ja laittaa "huijauksia" kymyihin, mut yksityiskohtia se ei kuulemma painota millään muotoa. Ihan hyvä, muuten kysymyksissä varmaan tiedusteltaisiin olivatko Peronin paidan napit vaaleansinivalkoiset hänen saapuessaan hallitustalon parvekkeelle 17.10.1945 ottamaan vastaan valtavat suosionosoitukset..
Bicentenario de Argentina
Martes 25.5.2010
Tänään on vapaata. Eilenkin oli vapaata. Heh, hehkutan vaan vapaita =). Vietetään ensimmäisen hallituksen 200-vuotissynttäreitä. Koko maa on ihan kahjona. Viis päivää vapaata mulle putkeen (pe-ti) niin en valita.
Lapset on askarrelleet koulussa Argentiinan lippuja ja muita koristeita ja järjestetään tapahtumia juhlavuoden/päivän kunniaksi. Monissa autoissa on katolla pienet Argentiinan liput ja escarapeloja ihmisillä rinnuksissa. Buenos Airesissa oli jättimäinen kolme tuntia kestänyt Desfile artístico histórico -paraati eli siinä näki kivasti tän maan historian päähetket 19 eri osastossa, jotka vyöryivät Buenos Airesin pääkatua eli 9 de Juliota pitkin. Jäi ihan koukkuun sitä katsomaan. Oli oma osansa alkuperäisväestöille, maahanmuuttajille, Madres de Plaza de Mayolle, tangolle plus Buenos Airesille (kaupunkin tyypillisiä mustakeltaisia takseja..), Falklandsaarten sodalle, talouskriisille, kansalliselle teollisuudelle, Andien yli marssille ja folklorelle jne. Vau..
Okei, tässä pari pätkää youtubessa:
Folklore eli asadoa, tansseja:
http://www.youtube.com/watch?v=D-dD2GTpkMg&feature=related
Inmigrantes eli maahanmuuttajia saapuu laivalla: http://www.youtube.com/watch?v=zF7G9uXPWYk&feature=related
Industria nacional eli teollisuutta: http://www.youtube.com/watch?v=pwchZO6r1fY&feature=related
Madres de Plaza de Mayo viikottaisessa mielenosoituksessaan: http://www.youtube.com/watch?v=cYglFu0rGkA
Jees, sinänsä ihan mielenkiintoista, että juhlitaan näin paljon ensimmäisen (Primer gobierno patrio de Argentina) argentiinalaisen hallituksen vuosipäivänä. Kuuden vuoden päästä tulee itsenäisyydestä kuluneeksi 200 vuotta eli luulisi sinnekin juhlimista riittävän. Tosin argentiinalaiset taitavat tykätä moisesta.
Tänään on vapaata. Eilenkin oli vapaata. Heh, hehkutan vaan vapaita =). Vietetään ensimmäisen hallituksen 200-vuotissynttäreitä. Koko maa on ihan kahjona. Viis päivää vapaata mulle putkeen (pe-ti) niin en valita.
Lapset on askarrelleet koulussa Argentiinan lippuja ja muita koristeita ja järjestetään tapahtumia juhlavuoden/päivän kunniaksi. Monissa autoissa on katolla pienet Argentiinan liput ja escarapeloja ihmisillä rinnuksissa. Buenos Airesissa oli jättimäinen kolme tuntia kestänyt Desfile artístico histórico -paraati eli siinä näki kivasti tän maan historian päähetket 19 eri osastossa, jotka vyöryivät Buenos Airesin pääkatua eli 9 de Juliota pitkin. Jäi ihan koukkuun sitä katsomaan. Oli oma osansa alkuperäisväestöille, maahanmuuttajille, Madres de Plaza de Mayolle, tangolle plus Buenos Airesille (kaupunkin tyypillisiä mustakeltaisia takseja..), Falklandsaarten sodalle, talouskriisille, kansalliselle teollisuudelle, Andien yli marssille ja folklorelle jne. Vau..
Okei, tässä pari pätkää youtubessa:
Folklore eli asadoa, tansseja:
http://www.youtube.com/watch?v=D-dD2GTpkMg&feature=related
Inmigrantes eli maahanmuuttajia saapuu laivalla: http://www.youtube.com/watch?v=zF7G9uXPWYk&feature=related
Industria nacional eli teollisuutta: http://www.youtube.com/watch?v=pwchZO6r1fY&feature=related
Madres de Plaza de Mayo viikottaisessa mielenosoituksessaan: http://www.youtube.com/watch?v=cYglFu0rGkA
Jees, sinänsä ihan mielenkiintoista, että juhlitaan näin paljon ensimmäisen (Primer gobierno patrio de Argentina) argentiinalaisen hallituksen vuosipäivänä. Kuuden vuoden päästä tulee itsenäisyydestä kuluneeksi 200 vuotta eli luulisi sinnekin juhlimista riittävän. Tosin argentiinalaiset taitavat tykätä moisesta.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
La Cumbre
Lunes 24.5.
Oukii, pitkä viikonloppu (maanantai ja tiistai ovat vapaat kiitos Argentiinan juhlavuodelle) eli pitäisi sitä kai jonnekin raahautua vaikka kotona onkin kivaa. Miittasimme Hannahin kanssa 9.20 keskustassa (sovittu aika oli klo 9, mutta molemmat olivat argentiinalaiseen tapaan - ehkäoä bussien aikatauluttomuudesta johtuen - myöhässä). Kävelimme pikkubussiterminaaliin ja saimme liput 10.05 lähtevään bussiin kohti La Cumbrea, joka siis on lähivuorien kupeessa sijaitseva pieni kaupunki. Matka maksoi 24,50 suuntaansa ja paluuliput kuulemma pitää ostaa sitten paikan päältä.
Usko reissun onnistumiseen oli loistava, vaikka kumpikin olimme eri seurassa käyneet Cosquinissa joka siis on toinen kaupunki samaisilla vuorilla. Sinne kesti matka 2 h 38 minuuttia näköalajunalla hintaan 6 pesoa. Joo, bussilla takaisin sit kesti tunnin ja maksoi 15,50.. Päivä oli harmaa ja Cosquin kylmä ja tylsä eikä sieltä ees meinannut saada ruokaa. Käytiin siis Satun ja Essin kanssa siellä heidän lähtöpäivänään la 8.5. Hannah kävi viime viikonloppuna ja varoittelin häntä ja jostain syystä myös plättykokemus. Outo paikka se Cosquin.. Nyt köröttelimme siitä turvallisesti ohi.
Busseilu sujui rauhallisesti torkkuessa. Matkan piti kestää 2,5 tuntia ja tässä vaiheessa saavuimmekin kaupunkiin ja herätin Hannahin innoissani että lopulta pääsisi oikomaan jalkojaan. Ennenaikainen hälytys, olimme vasta La Faldassa, josta on parikymmentä kilometriä La Cumbreen. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis eli täydellinen verrattuna Cordoban aamuiseen tihkusadekuuroon.
La Cumbressa toikkaroimme bussista ostamaan paluubussiliput yhdeksältä lähtevään bussiin ja löysimme hetken kävelyn jälkeen vanhassa juna-asemarakennuksessa sijaitsevan turisti-informaation, josta saimme kaupungin ja lähialueen turistikartat sekä tiedon pyörävuokraamon sijainnista (se sijaitsi tien toisella puolella). Kävimme hakemassa itsellemme ajokit hintaan 50 pesoa/puoli päivää eli 5 tuntia.
Olin aivan euforiassa päästessäni satulaan ensimmäiseen kertaan lähes neljään kuukauteen. Hannah taas ei ollut pyöräillyt kaiketi lähemmäs kymmeneen vuoteen joten olimme oikein yhteensopiva pari ;). Lähdimme polkemaan kohti El Mirador -näköalapaikkaa, joka sijaitsee Cuchi Corralin lähellä ja sieltä siis lähtevät lentelyynsä varjoliitäjät. Ekat pari kilometriä olivat asfaltoitua alamäkeä ja matka sujui vauhdikkaasti. Saavuimme asfalttiteiden T-risteykseen josta jatkoimme T:n läpi hiekkatietä opasteviitan rohkaisemina. Tien kunto sen kun rapistui, mutta onneksi hiljalleen. Aurinko paistoi ja matka taittui. Yhteensä siis matkaa oli 11 kilsaa ja meillä kului tähän tunti ja vartti johtuen siitä, että talutimme loppuylämäestä valtaosan kun Hannah-ressu ei mitenkään jaksanut polkea.
Tien yli meni noro yhdessä kohtaa. Oli mutaista.
Ja mäkeen (yläsellaiseen).
Näköalapaikka oli oikein kiva ja siellä oli autoilla saapuneita ihmisiä viettämässä vapaapäivää. Varjoliitäjiä ei kuitenkaan näkynyt. Istuimme alas syömään kaiken mikä meillä oli mukana, sillä tässä vaiheessa nälkä jo painoi emmekä tietenkään olleet älynneet ostaa lisäeväitä. Hedelmiä ja kolmia erilaisia keksejä kuitenkin löytyi ja Hannah oli roudannut 1,5 litran extravesipullon O_O. No ainakaan vedestä ei tullut pulaa, loistavasti ajateltu =)
Clemson-potretti. Clemson on siis yliopisto, mistä Hannah ja 20 muuta yhdysvaltalaisvaihtaria on =). Niiden värit on oranssi ja violetti.
Miäkii pääsin poseeraan Clemson-lipun kanssa. Mitenhän sitä pitäis pitää?
Tankkasimme rauhassa ja kuvasimme pakollisia kuvia. Takaisin lähdimme pitkän tovin jälkeen. Hannah-ressu ei oikein pystynyt istumaan satulassa ja päädyimmekin pehmustamaan sitä collegepaidalla. Takaisinmatka oli hieman tuskaisempi kun pyörät olivat meille hieman kookkaahkoja tai ainakin säädettyjä vähän epäsopivasti. Lähinnä epämukavuutta aiheutui siitä, että ohjaustanko oli liian kaukana jotta käsille olisi voinut laittaa lainkaan painoa. Takaisinmatkalla talutimmekin lähes kaikki mäet ja pysähdyimme kuvaamaan lehmiä ja La Cumbre -kylttiä. Luovuimme lopulta viiden jälkeen pyöristä iloisesti ja lähdimme etsimään ruokaa.
Saimme 13 pesolla puolikkaat pitsat kummallekin ja oli taas energiaa jatkaa matkaa. Tallustelimme kohti Camino de los artesanos eli käsityöläisreittiä/polkua kohti. Ilta hämärtyi matkalla kun kartastamme tietenkin puuttui mittakaava. Vastaan tuli ilmeisesti kohteestamme poistuvaa porukkaa, valtaosa autoilla. Pari pysähtyi kysymään tietä ja näytin heille hienoa karttaamme, jotta löytäisivät Cordobaan vievälle tielle. Kuu loisti kun lopulta selvisimme etsimämme reitin alkuun. Se oli lähinnä hiekkatie metsäisen alueen keskellä, tietenkin ilman valoja. Pian pohdimme takaisin kääntymistä mutta kysyttyäni vastaantulevalta autoilijalta saimme kuulla, että voisimme kävellä lenkuran kääntymällä seuraavalle vasemmalle kääntymälle tielle. Käpystelimme mutta artesaaneja ei vastaan tullut. Tulipa sitten kuuvalokävely =). Käännyttyämme toiselle tielle hurjaa vauhtia kuoppaista hiekkaista tietä pimeässä puiden keskellä alamäkeen suhahtava pyöräilijä olisi pyyhkäissyt ylitsemme ellei minulla olisi ollut pikkuvaloa mukana kertomassa sijainnistamme.
Kävelimme takaisin kylään ja soitin ekaa kertaa julkisesta argentiinalaisesta puhelimesta Rosalle, että kotiudun vasta myöhään. Huuh mikä kokemus =). Jees, ostimme eväitä paikallisesta supermarketista ja valuimme jalat väsyinä aseman penkeille odottamaan bussiamme, joka toki saapui myöhässä. Matka sujui torkkuessa ja bussin järkyttävää täristystä sietäessä ja lopulta saavuimme perille etuajassa. Que bueno! Keskustassa pääbussikatu oli suljetta keskusaukiolla tapahtuvan juhlan kunniaksi. Kello oli yli 11 illalla ja keskustassa oli porukkaa kuin pipoa ihan pikkulapsia myöten. Kävelimme poliisin ohjeiden mukaan etsimään siirrettyä bussireittiä ja lopulta 40 minuutin jälkeen päädyimme ehkä oikealle pysäkille. Hannahille sopiva bussi pysähtyi ihan lähelle ja hän hyppäsi kyytiin. Onneksi onni oli mukana ja minunkin bussini saapui vartin sisässä.
Camino de los artesanos -retken paikka mikä näytti ihan maahisten majoilta. Hannah lepäili sarvikuonolla/virtahevolla kun miä napsin kuvan =)
Unista :) ..zZzZzZz..
Oukii, pitkä viikonloppu (maanantai ja tiistai ovat vapaat kiitos Argentiinan juhlavuodelle) eli pitäisi sitä kai jonnekin raahautua vaikka kotona onkin kivaa. Miittasimme Hannahin kanssa 9.20 keskustassa (sovittu aika oli klo 9, mutta molemmat olivat argentiinalaiseen tapaan - ehkäoä bussien aikatauluttomuudesta johtuen - myöhässä). Kävelimme pikkubussiterminaaliin ja saimme liput 10.05 lähtevään bussiin kohti La Cumbrea, joka siis on lähivuorien kupeessa sijaitseva pieni kaupunki. Matka maksoi 24,50 suuntaansa ja paluuliput kuulemma pitää ostaa sitten paikan päältä.
Usko reissun onnistumiseen oli loistava, vaikka kumpikin olimme eri seurassa käyneet Cosquinissa joka siis on toinen kaupunki samaisilla vuorilla. Sinne kesti matka 2 h 38 minuuttia näköalajunalla hintaan 6 pesoa. Joo, bussilla takaisin sit kesti tunnin ja maksoi 15,50.. Päivä oli harmaa ja Cosquin kylmä ja tylsä eikä sieltä ees meinannut saada ruokaa. Käytiin siis Satun ja Essin kanssa siellä heidän lähtöpäivänään la 8.5. Hannah kävi viime viikonloppuna ja varoittelin häntä ja jostain syystä myös plättykokemus. Outo paikka se Cosquin.. Nyt köröttelimme siitä turvallisesti ohi.
Busseilu sujui rauhallisesti torkkuessa. Matkan piti kestää 2,5 tuntia ja tässä vaiheessa saavuimmekin kaupunkiin ja herätin Hannahin innoissani että lopulta pääsisi oikomaan jalkojaan. Ennenaikainen hälytys, olimme vasta La Faldassa, josta on parikymmentä kilometriä La Cumbreen. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis eli täydellinen verrattuna Cordoban aamuiseen tihkusadekuuroon.
La Cumbressa toikkaroimme bussista ostamaan paluubussiliput yhdeksältä lähtevään bussiin ja löysimme hetken kävelyn jälkeen vanhassa juna-asemarakennuksessa sijaitsevan turisti-informaation, josta saimme kaupungin ja lähialueen turistikartat sekä tiedon pyörävuokraamon sijainnista (se sijaitsi tien toisella puolella). Kävimme hakemassa itsellemme ajokit hintaan 50 pesoa/puoli päivää eli 5 tuntia.
Olin aivan euforiassa päästessäni satulaan ensimmäiseen kertaan lähes neljään kuukauteen. Hannah taas ei ollut pyöräillyt kaiketi lähemmäs kymmeneen vuoteen joten olimme oikein yhteensopiva pari ;). Lähdimme polkemaan kohti El Mirador -näköalapaikkaa, joka sijaitsee Cuchi Corralin lähellä ja sieltä siis lähtevät lentelyynsä varjoliitäjät. Ekat pari kilometriä olivat asfaltoitua alamäkeä ja matka sujui vauhdikkaasti. Saavuimme asfalttiteiden T-risteykseen josta jatkoimme T:n läpi hiekkatietä opasteviitan rohkaisemina. Tien kunto sen kun rapistui, mutta onneksi hiljalleen. Aurinko paistoi ja matka taittui. Yhteensä siis matkaa oli 11 kilsaa ja meillä kului tähän tunti ja vartti johtuen siitä, että talutimme loppuylämäestä valtaosan kun Hannah-ressu ei mitenkään jaksanut polkea.
Tien yli meni noro yhdessä kohtaa. Oli mutaista.
Ja mäkeen (yläsellaiseen).
Näköalapaikka oli oikein kiva ja siellä oli autoilla saapuneita ihmisiä viettämässä vapaapäivää. Varjoliitäjiä ei kuitenkaan näkynyt. Istuimme alas syömään kaiken mikä meillä oli mukana, sillä tässä vaiheessa nälkä jo painoi emmekä tietenkään olleet älynneet ostaa lisäeväitä. Hedelmiä ja kolmia erilaisia keksejä kuitenkin löytyi ja Hannah oli roudannut 1,5 litran extravesipullon O_O. No ainakaan vedestä ei tullut pulaa, loistavasti ajateltu =)
Clemson-potretti. Clemson on siis yliopisto, mistä Hannah ja 20 muuta yhdysvaltalaisvaihtaria on =). Niiden värit on oranssi ja violetti.
Miäkii pääsin poseeraan Clemson-lipun kanssa. Mitenhän sitä pitäis pitää?
Tankkasimme rauhassa ja kuvasimme pakollisia kuvia. Takaisin lähdimme pitkän tovin jälkeen. Hannah-ressu ei oikein pystynyt istumaan satulassa ja päädyimmekin pehmustamaan sitä collegepaidalla. Takaisinmatka oli hieman tuskaisempi kun pyörät olivat meille hieman kookkaahkoja tai ainakin säädettyjä vähän epäsopivasti. Lähinnä epämukavuutta aiheutui siitä, että ohjaustanko oli liian kaukana jotta käsille olisi voinut laittaa lainkaan painoa. Takaisinmatkalla talutimmekin lähes kaikki mäet ja pysähdyimme kuvaamaan lehmiä ja La Cumbre -kylttiä. Luovuimme lopulta viiden jälkeen pyöristä iloisesti ja lähdimme etsimään ruokaa.
Saimme 13 pesolla puolikkaat pitsat kummallekin ja oli taas energiaa jatkaa matkaa. Tallustelimme kohti Camino de los artesanos eli käsityöläisreittiä/polkua kohti. Ilta hämärtyi matkalla kun kartastamme tietenkin puuttui mittakaava. Vastaan tuli ilmeisesti kohteestamme poistuvaa porukkaa, valtaosa autoilla. Pari pysähtyi kysymään tietä ja näytin heille hienoa karttaamme, jotta löytäisivät Cordobaan vievälle tielle. Kuu loisti kun lopulta selvisimme etsimämme reitin alkuun. Se oli lähinnä hiekkatie metsäisen alueen keskellä, tietenkin ilman valoja. Pian pohdimme takaisin kääntymistä mutta kysyttyäni vastaantulevalta autoilijalta saimme kuulla, että voisimme kävellä lenkuran kääntymällä seuraavalle vasemmalle kääntymälle tielle. Käpystelimme mutta artesaaneja ei vastaan tullut. Tulipa sitten kuuvalokävely =). Käännyttyämme toiselle tielle hurjaa vauhtia kuoppaista hiekkaista tietä pimeässä puiden keskellä alamäkeen suhahtava pyöräilijä olisi pyyhkäissyt ylitsemme ellei minulla olisi ollut pikkuvaloa mukana kertomassa sijainnistamme.
Kävelimme takaisin kylään ja soitin ekaa kertaa julkisesta argentiinalaisesta puhelimesta Rosalle, että kotiudun vasta myöhään. Huuh mikä kokemus =). Jees, ostimme eväitä paikallisesta supermarketista ja valuimme jalat väsyinä aseman penkeille odottamaan bussiamme, joka toki saapui myöhässä. Matka sujui torkkuessa ja bussin järkyttävää täristystä sietäessä ja lopulta saavuimme perille etuajassa. Que bueno! Keskustassa pääbussikatu oli suljetta keskusaukiolla tapahtuvan juhlan kunniaksi. Kello oli yli 11 illalla ja keskustassa oli porukkaa kuin pipoa ihan pikkulapsia myöten. Kävelimme poliisin ohjeiden mukaan etsimään siirrettyä bussireittiä ja lopulta 40 minuutin jälkeen päädyimme ehkä oikealle pysäkille. Hannahille sopiva bussi pysähtyi ihan lähelle ja hän hyppäsi kyytiin. Onneksi onni oli mukana ja minunkin bussini saapui vartin sisässä.
Camino de los artesanos -retken paikka mikä näytti ihan maahisten majoilta. Hannah lepäili sarvikuonolla/virtahevolla kun miä napsin kuvan =)
Unista :) ..zZzZzZz..
lauantai 29. toukokuuta 2010
Vapaaehtoistyötä
Tänään heräsin epäinhimillisesti jo varttia yli kahdeksan. En voinut uskoa että pimeyden keskellä sängyssä kellimistäni häiritsevä ääni todellakin oli herätys. Kylmä todellisuus kuitenkin todella kutsui, joten urheasti uhmasin hyytävää ilmaa ja pujahdin peiton kätköistä vetämään viileitä vaatteita niskaan. Aamupalaa ja meilistä viimeinen varmistus, että olen todellakin oikeana päivänä liikkeellä, ja niine hyvineni painelin kohti bussipysäkkiä.
Varmistin kioskista, että olen todellakin Intercordoba-bussin pysäkillä. Odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes punainen bussi saapui ja oli menossa Mendiolazaan. Jee! Kyytiin ja matka kohti tuntematonta alkoi bussin kymmenen minuuttia myöhemmin sujahtaessa yliopiston ohi. Olin tuntemattomalla vyöhykkeellä ja seurasin silmä kovana ikkunasta ohi vilahtelevaa maisemaa. Bienvenidos a Mendiolaza -kyltin jälkeen bongasin pesiskentän ja jäin bussista valtaosan kyytiläisistä kera. Kävelin kadun yli ja kiersin edessä olevan hylätyltä asemalta näyttävän rakennuksen. Kappasta vain, se todellakin oli etsimäni terveysasema. Minulla ei siis ollut paikan osoitetta, koska kukaan ei sitä yliopistolla tiennyt. Olin saanut seikkaperäiset ohjeet toisilta paikalla käyneiltä vaihtareilta.
Kello oli 10.10 eli olin paikalla täsmällisesti kymmenen minuuttia myöhässä. Eli argentiinalaisen ajan mukaan juuri oikeaan aikaan. Kysyin apteekista mitä minun pitäisi tehdä ja Paulaksi itsensä esitellyt nainen kysyi, onko minulla sairaalatyöntekijäpaitaa. Eipä ollut just tullut mukaan, joten totuudenmukaisesti kielsin omistavani moista. Niinpä hän tökkäsi minut huoneeseen, jonka ovessa luki Enfermería. Sain tavata Mirtan ja Lilyn, jotka olivat sairaanhoitajia. Paula jätti minut heidän hoteisiinsa. Toisin sanoen vetelehdin kopissa ja M&L puhuivat rokotuksista ja numeroista ja kirjoittivat jotain papereihin mitä olivat levitelleet potilasvuoteelle. Pari ihmistä kävi kysymässä jotain ja minua pyydettiin sulkemaan ovi, jonka nämä jättivät auki. Okei, 20 minuuttia paikalla ja olin saanut tehdä jotain. Ah, ilontunnetta.
Juu. Seuraavaksi naiset jatkoivat papereiden kimpussa kun ovesta kurkkasi mies, joka halusi rokotettavaksi. Lily rokotti hänet ja minulla oli hieman kiusallinen olo vain hengata huoneessa ilman ihmeellisempää virkaa. Tunnin aikana sairaanhoitajat saivat paperit valmiiksi ja tasaiseen tahtiin sisään lappasi porukkaa rokotettavaksi. Noin puolet oli enemmän tai vähemmän huutavia lapsia. Joidenkin perään sairaanhoitajat totesivat, että joo heippa, älkääkä enää tulko takaisin.
Kun tulin minulta kysyttiin, että puhunko vähän espanjaa, johon toki vastasin myöntävästi. Sitten kerran minua pyydettiin ojentamaan jotain. En edelleenkään tiedä mikä sana oli, mutta kummallista, että vähän espanjaa puhuva ulkomaalainen voisi sen tietää. Sana siis meinasin jotain tietyntyyppistä rokotusruiskua. Jessus. Lisäksi sain kirjoittaa yhden potilaan tiedot ylös. Tämä oli tietenkin hyvin yksinkertainen tehtävä, johon oli turha antaa ohjeita. Sain potilaskortin ja rokotteenostokuitin ja yllättäen kummassakin oli eri nimi. Jaa? Lopulta sairaanhoitajat totesivat, että homma toimii nopeammin kun he tekevät tämän.
Vähän ennen kahtatoista Lily iski oveen lapun, jossa luki että rokotukset 8-12 ja 14-16 ja he totesivat, että jee tauko. Toinen alkoi laittaa ripsaria ja toinen tiirata jotain tyyppiä ikkunasta. Minuuttia vaille kaksitoista sain kuulla, että oli puolipäivä ja voisin poistua.. Tässä vaiheessa olin laskenut päässäni useampaan (sataan) kertaan yksi ynnä kaksi on viisi ja niinpä kysyin, olisiko minulla ensi viikolla jotain hommaa, että maksaako vaivaa tulla. Sain vastaukseksi, että tilanteet muuttuu, ehkä. Just.
Tontturoin yliopistolle punaisella bussilla ja sattumalta jäin juuri oikealla pysäkillä. Kulttuuritunnilla kuuntelimme taas kerran argentiinan kansallishymniä ja laulettiin chacareraa. Tanssiosaan ei vieläkään päästä vaikka tämä oli kolmas tunti kun sinne asti yritimme. Opettajalla on paha tapa juuttua selittämään hieman epäoleellisia asioita. Tällä kertaa hän selitti miksi Argentiinan vaakunassa on tonttulakki. Okei, eihän kyse ole tonttulakista mutta siltä se näyttää, katsokaa vaikka itse: http://en.wikipedia.org/wiki/Coat_of_arms_of_Argentina
Historian tunti jatkoi koko kurssin jatkunutta varmaa peruskoululinjaa, jossa valitettavasti kaikki eivät pysy mukana. Joten siksi opettaja selittää asiat kolmeen kertaan. Neuloin sukkaa lopputunnin.
Illalla osallistuin joogatunnille, mikä oli äärimmäisen rentouttavaa. Pitkästä aikaan pääsin mukaan kun nämä vierailut ovat syvästi häirinneet mun joogailua. Lähes koko ohjelma oli mulle ihan uusi ja tykkäsin enemmän kuin edellisestä. Olisin melkein halunnut jäädä rentoutumisen jälkeen nukkumaan siihen viltin alle.
Tästä alkaa 5 vapaapäivän putki. Argentiinan itsenäisyyspäivä on siis tiistai ja koska tänä vuonna on 200-vuotisjuhlat saamme myös maanantain vapaaksi. Huomenna saa siis nukkua niin pitkään ja paljon kun haluaa. Juhlat!
Varmistin kioskista, että olen todellakin Intercordoba-bussin pysäkillä. Odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes punainen bussi saapui ja oli menossa Mendiolazaan. Jee! Kyytiin ja matka kohti tuntematonta alkoi bussin kymmenen minuuttia myöhemmin sujahtaessa yliopiston ohi. Olin tuntemattomalla vyöhykkeellä ja seurasin silmä kovana ikkunasta ohi vilahtelevaa maisemaa. Bienvenidos a Mendiolaza -kyltin jälkeen bongasin pesiskentän ja jäin bussista valtaosan kyytiläisistä kera. Kävelin kadun yli ja kiersin edessä olevan hylätyltä asemalta näyttävän rakennuksen. Kappasta vain, se todellakin oli etsimäni terveysasema. Minulla ei siis ollut paikan osoitetta, koska kukaan ei sitä yliopistolla tiennyt. Olin saanut seikkaperäiset ohjeet toisilta paikalla käyneiltä vaihtareilta.
Kello oli 10.10 eli olin paikalla täsmällisesti kymmenen minuuttia myöhässä. Eli argentiinalaisen ajan mukaan juuri oikeaan aikaan. Kysyin apteekista mitä minun pitäisi tehdä ja Paulaksi itsensä esitellyt nainen kysyi, onko minulla sairaalatyöntekijäpaitaa. Eipä ollut just tullut mukaan, joten totuudenmukaisesti kielsin omistavani moista. Niinpä hän tökkäsi minut huoneeseen, jonka ovessa luki Enfermería. Sain tavata Mirtan ja Lilyn, jotka olivat sairaanhoitajia. Paula jätti minut heidän hoteisiinsa. Toisin sanoen vetelehdin kopissa ja M&L puhuivat rokotuksista ja numeroista ja kirjoittivat jotain papereihin mitä olivat levitelleet potilasvuoteelle. Pari ihmistä kävi kysymässä jotain ja minua pyydettiin sulkemaan ovi, jonka nämä jättivät auki. Okei, 20 minuuttia paikalla ja olin saanut tehdä jotain. Ah, ilontunnetta.
Juu. Seuraavaksi naiset jatkoivat papereiden kimpussa kun ovesta kurkkasi mies, joka halusi rokotettavaksi. Lily rokotti hänet ja minulla oli hieman kiusallinen olo vain hengata huoneessa ilman ihmeellisempää virkaa. Tunnin aikana sairaanhoitajat saivat paperit valmiiksi ja tasaiseen tahtiin sisään lappasi porukkaa rokotettavaksi. Noin puolet oli enemmän tai vähemmän huutavia lapsia. Joidenkin perään sairaanhoitajat totesivat, että joo heippa, älkääkä enää tulko takaisin.
Kun tulin minulta kysyttiin, että puhunko vähän espanjaa, johon toki vastasin myöntävästi. Sitten kerran minua pyydettiin ojentamaan jotain. En edelleenkään tiedä mikä sana oli, mutta kummallista, että vähän espanjaa puhuva ulkomaalainen voisi sen tietää. Sana siis meinasin jotain tietyntyyppistä rokotusruiskua. Jessus. Lisäksi sain kirjoittaa yhden potilaan tiedot ylös. Tämä oli tietenkin hyvin yksinkertainen tehtävä, johon oli turha antaa ohjeita. Sain potilaskortin ja rokotteenostokuitin ja yllättäen kummassakin oli eri nimi. Jaa? Lopulta sairaanhoitajat totesivat, että homma toimii nopeammin kun he tekevät tämän.
Vähän ennen kahtatoista Lily iski oveen lapun, jossa luki että rokotukset 8-12 ja 14-16 ja he totesivat, että jee tauko. Toinen alkoi laittaa ripsaria ja toinen tiirata jotain tyyppiä ikkunasta. Minuuttia vaille kaksitoista sain kuulla, että oli puolipäivä ja voisin poistua.. Tässä vaiheessa olin laskenut päässäni useampaan (sataan) kertaan yksi ynnä kaksi on viisi ja niinpä kysyin, olisiko minulla ensi viikolla jotain hommaa, että maksaako vaivaa tulla. Sain vastaukseksi, että tilanteet muuttuu, ehkä. Just.
Tontturoin yliopistolle punaisella bussilla ja sattumalta jäin juuri oikealla pysäkillä. Kulttuuritunnilla kuuntelimme taas kerran argentiinan kansallishymniä ja laulettiin chacareraa. Tanssiosaan ei vieläkään päästä vaikka tämä oli kolmas tunti kun sinne asti yritimme. Opettajalla on paha tapa juuttua selittämään hieman epäoleellisia asioita. Tällä kertaa hän selitti miksi Argentiinan vaakunassa on tonttulakki. Okei, eihän kyse ole tonttulakista mutta siltä se näyttää, katsokaa vaikka itse: http://en.wikipedia.org/wiki/Coat_of_arms_of_Argentina
Historian tunti jatkoi koko kurssin jatkunutta varmaa peruskoululinjaa, jossa valitettavasti kaikki eivät pysy mukana. Joten siksi opettaja selittää asiat kolmeen kertaan. Neuloin sukkaa lopputunnin.
Illalla osallistuin joogatunnille, mikä oli äärimmäisen rentouttavaa. Pitkästä aikaan pääsin mukaan kun nämä vierailut ovat syvästi häirinneet mun joogailua. Lähes koko ohjelma oli mulle ihan uusi ja tykkäsin enemmän kuin edellisestä. Olisin melkein halunnut jäädä rentoutumisen jälkeen nukkumaan siihen viltin alle.
Tästä alkaa 5 vapaapäivän putki. Argentiinan itsenäisyyspäivä on siis tiistai ja koska tänä vuonna on 200-vuotisjuhlat saamme myös maanantain vapaaksi. Huomenna saa siis nukkua niin pitkään ja paljon kun haluaa. Juhlat!
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Yliopisto säätää
Lunes 17.5.
Taas yliopiston systeemi tökkii. Kaksi asiaa.
1. Vapaaehtoistyön järkkääminen
Ilmoittauduin halukkaaksi tähän joskus maaliskuun lopulla ja meillä oli tapaaminen kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Siellä kerrottiin, että työ tapahtuu yhdessä terveyskeskuksessa ja että on erilaisia tehtäviä ja ensi viikolla tavataan uudestaan ja katsotaan tarkemmin aikatauluja ja mielenkiinnonkohteita. Lisäksi sanottiin, että menemme yhdessä vierailulle terveyskeskukseen. Allekirjoitimme paperit, joissa sitouduimme ohjelman sääntöihin.
Bueno, vaikuttaa ihan kivalta. No seuraavaa tapaamista ei koskaan tullut. Huhtikuun lopussa ilmoitustaululle oli tullut lappu, jossa osalle oli annettu aika milloin mennä töihin. Ei mitään tietoa alkamispäivästä tai edes osoitetta. Okei. Sitten kuulin yhdeltä toiselta vaihtarilta, että osa porukasta oli käynyt vierailemassa kohteessa. Ilmeisestikin ne joille paikat oli annettu. Muiden kohdalla sanottiin, että pitää vielä odottaa. Tämä siis vasta kun asiaa kävi ohjelman vastuuhenkilöltä kysymässä.
Viime viikolla juttelin yhden tytön kanssa, joka lopulta oli käynyt kahtena viikkona töissä. Sain toukokuun alussa meilin, että mulla on työaika torstaina klo 10-12. En siis ole kuullut tehtävistä mitään, saanut esittää toivomuksia niistä taikka kellonajasta. En edes ole kertonut aikoja, joina pääsisin tulemaan. Olin kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä kyseiseksi torstaiksi Buenos Airesiin. Siis oletuksi kyseiseksi torstaiksi, koska meilissä ei edelleenkään lukenut ohjelman alkamispäivämäärää.
Kävin sitten viime viikolla kysymässä aiheesta ja minulle sanottiin, että voisin alottaa seuraavalla viikolla. Lupasin varmistaa osallistumiseni maanantaihin (eli tähän päivään) mennessä meilillä. Kirjoitin sitten meilin, että tulen ja saisinko osoitteen että löydän perille. Sain vastaukseksi meilin, joka totesi, että voin aloittaa, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Minun pitää kysyä kuulemma muilta.
2. Ei-kv-keskuksen kurssit
Kysäisin tänään maaperäkurssin opelta millon luennot loppuvat ja samaan syssyyn koitin onkia tietooni tarkalleen minä päivänä (22-25.6) voisin tehdä loppukokeen. Vaihtarit siis tekevät kokeet kuukautta muita aiemmin, koska emme voi hengata täällä kuukauden lukulomaa ns. turhaan. No opetta ja oli ihan puulla päähän lyöty ja sanoi ettei voisi järkätä koetta kun ei sille oo kerrottu moisesta. Totesin sitten, että otanpa yhteyttä kv-toimistoon ja selvitän asian. Turha se on open kanssa vääntää.. Eihän se kuitenkaan vois itsenäisesti mitään päätöksiä tehdä.
Taas yliopiston systeemi tökkii. Kaksi asiaa.
1. Vapaaehtoistyön järkkääminen
Ilmoittauduin halukkaaksi tähän joskus maaliskuun lopulla ja meillä oli tapaaminen kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Siellä kerrottiin, että työ tapahtuu yhdessä terveyskeskuksessa ja että on erilaisia tehtäviä ja ensi viikolla tavataan uudestaan ja katsotaan tarkemmin aikatauluja ja mielenkiinnonkohteita. Lisäksi sanottiin, että menemme yhdessä vierailulle terveyskeskukseen. Allekirjoitimme paperit, joissa sitouduimme ohjelman sääntöihin.
Bueno, vaikuttaa ihan kivalta. No seuraavaa tapaamista ei koskaan tullut. Huhtikuun lopussa ilmoitustaululle oli tullut lappu, jossa osalle oli annettu aika milloin mennä töihin. Ei mitään tietoa alkamispäivästä tai edes osoitetta. Okei. Sitten kuulin yhdeltä toiselta vaihtarilta, että osa porukasta oli käynyt vierailemassa kohteessa. Ilmeisestikin ne joille paikat oli annettu. Muiden kohdalla sanottiin, että pitää vielä odottaa. Tämä siis vasta kun asiaa kävi ohjelman vastuuhenkilöltä kysymässä.
Viime viikolla juttelin yhden tytön kanssa, joka lopulta oli käynyt kahtena viikkona töissä. Sain toukokuun alussa meilin, että mulla on työaika torstaina klo 10-12. En siis ole kuullut tehtävistä mitään, saanut esittää toivomuksia niistä taikka kellonajasta. En edes ole kertonut aikoja, joina pääsisin tulemaan. Olin kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä kyseiseksi torstaiksi Buenos Airesiin. Siis oletuksi kyseiseksi torstaiksi, koska meilissä ei edelleenkään lukenut ohjelman alkamispäivämäärää.
Kävin sitten viime viikolla kysymässä aiheesta ja minulle sanottiin, että voisin alottaa seuraavalla viikolla. Lupasin varmistaa osallistumiseni maanantaihin (eli tähän päivään) mennessä meilillä. Kirjoitin sitten meilin, että tulen ja saisinko osoitteen että löydän perille. Sain vastaukseksi meilin, joka totesi, että voin aloittaa, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Minun pitää kysyä kuulemma muilta.
2. Ei-kv-keskuksen kurssit
Kysäisin tänään maaperäkurssin opelta millon luennot loppuvat ja samaan syssyyn koitin onkia tietooni tarkalleen minä päivänä (22-25.6) voisin tehdä loppukokeen. Vaihtarit siis tekevät kokeet kuukautta muita aiemmin, koska emme voi hengata täällä kuukauden lukulomaa ns. turhaan. No opetta ja oli ihan puulla päähän lyöty ja sanoi ettei voisi järkätä koetta kun ei sille oo kerrottu moisesta. Totesin sitten, että otanpa yhteyttä kv-toimistoon ja selvitän asian. Turha se on open kanssa vääntää.. Eihän se kuitenkaan vois itsenäisesti mitään päätöksiä tehdä.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Buenos Aires
Jueves 6.5 - Lunes 10.5.
Okei, nyt ei taida pahemmin jaksaa kirjottaa, pitkä juttu niin sanotusti. Tiivistettynä, teinpä sitten tuon pakollisen pääkaupunkivierailun Satun ja Essin visiitin yhteydessä. Satu oli siis järkevästi varannut lennot mua konsultoimatta, minkä seurauksena se ei tiennyt, että Córdobaan asti pääsee koneella eikä tartte busseilla tms. 700 kilsaa Buenos Airesista tänne. Meninpä sitten Buenos Airesiin ke-to yönä bussilla. Satu ja kaverinsa Essi olivat siis saapuneet tän hassun maan kamaralle jo keskiviikkona, mutta maaperäkurssin välikoe pakotti mut pistämään lähtöni vasta keskiviikko iltaan tiistai-illan sijaan. Tarkoituksenamme oli viettää ensin 5 päivää Buenos Airesissa ja sitten yhdessä cordobaistua. Hommaan tuli lisäsävyjä kun saksalainen Marie tuli mukaan..
Juuh, tässä kuvia reissusta. Kirjoittaminen olisi käynyt liian pitkälliseksi. Lyhyesti sanottuna kaupunkikiersimme torstaina bussilla ja näimme paljon patsaita ja museoita sekä La Bocan. Perjantaina kävimme Palermo Sohossa ja Recoletan hautausmaalla sopivasti juuri 7.5. eli Eva Peronin syntymäpäivänä. Eva Peron on siis haudattu Recoletaan Duarten perhehautaan. Paikalla oli paljon kukkaseppeleitä ilmeisesti syntymäpäivää muistaen. Recoleta oli varsinainen kuolleiden kaupunki, haudat olivat pienen talon kokoisia ja kaikkialla oli kolkon kivistä ja taustalla näkyivät korkeiden kerrostalojen parvekkeet.
Lauantaina visiteerasimme markkinoilla Plaza de Francialla ja kävin Eva Peronin museossa, minkä jälkeen menimm yhdessä kyseiseen Ateneon kirjakauppaan. Sunnuntaina vierailimme San Telmon kaupunginosan markkinoilla ja illalla rentouduimme katsomalla hostellin leffahuoneessa elokuvaa säkkituolikasassa löhöten. Maanantaina ostimme bussiliput ts. kävelimme Retirolle ja myöhemmin kävimme jätskillä, kahvilassa ja suklaakaupassa ja ajoimme metrolla. Maanantaille osui myös reissun paras pasta-annos: kurpitsalla täytettyjä sorrentineja parsakaalikastikkeella. Suuntasimme Satun ja Essin kanssa Cordobaan iltakahdeksalta bussilla. Marie lähti eri suuntaan tässä kohtaa. Mutta juu, tuli pääkaupunki nähtyä!
Heti ekaksi oli nälkä joten Satu ja Essi pääsivät kokeilmaan jotain tyypillistä argentiinalaista elikkäs empanadoja.
Takana oleva heppa oli myynnissä, hintaan 7500 pesoa eli noin 1500 euroa. Kuulemma juuri viime viikolla oli mennyt yksi. Perulainen heppakauppias halusi ottaa musta kuvan hepan kanssa ja lykkäsi vielä sombreron elikkä hatun päähän.
Todistusaineistoa, että todella olin Caminatolla. Taustalla vähän näkymää väritaloihin. Aurinko alkoi sopivasti laskea ja Bocasta jatkaessamme matkaa olikin jo aivan hämärää.
Satu ja Essi intoutuivat tangoamaan. Tango on lähtöisin Buenos Airesista alun perin alemman yhteiskuntaluokan keskuudesta. Aluksi tangoa tanssivat prostituoidut ja naispareja ei pahemmin ollutkaan saatavilla, joten tavanomaisesti myös miehet tanssivat keskenään.
Nyt selvittiin jo Palermo Sohon kaupunginosaan asti. Lähdettiin hostellilta aamupäivällä ja otettiin bussilinja 59. Saimme käpystellä suhteellisen paljon, mutta rauhalliset puiden reunustamat kadut olivat tähän oikein oivia.
La Bocan kaupunginosasta, El Caminaton varrella kissat seurasivat menoa lintuperspektiivistä. Boca on siis suhteellisen köyhä kaupunginosa, kaduilla näki patjoja ja huopio ja sivukujilla paloi tulija. Turisteille se on kohde värikkäiden talojensa ansiosta. El Caminato on se pahin - tai paras riippuen näkökulmasta - väritalokatupätkä. Alunperin Bocassa asui siis satamatyöläisiä ja he maalasivat talonsa laivoista ylijääneillä maaleilla, tästä seurasi värikkyys. Tuntui kyllä vähän ristiriitaiselta, että kaupunkikierroksen opas sanoi erityisesti pysähtyessänne, että pitäkää huolta tavaroistanne. Kävimme ensin katsomassa La Bomboneraa eli Boca Juniorsien stadionia ja sitten jatkoimme bussilla parin korttelin päähän Caminitolle. Kävellen olisi kuulemma ollut vaarallista.
Pakollinen pulupotretti vanhakirjakoju pätkältä.
Taustalla näkyy valkoinen obeliski, joka on pystytetty Buenos Airesin pääkadun eli 9 de julio (heinäkuun yhdeksäs, tunnetaan myös Argentiinan itsenäisyyspäivänä) ja Corrientes kadun risteämän keskelle. Obeliski rakennettiin 1936 vain kuukaudessa kaupunginperustamisen 400-vuotis juhlan muistoksi. Korkeutta sillä on 67 metriä ja turisteille se on oiva maamerkki kaupungissa luoviessa.
Kävin Eva Peronin museossa, josta tämä kuva on otettu. Rakennuksessa, jossa museo toimii, toimi aikaisemmin yksi Eva Peronin järjestämistä keskuksista (Hogar de Tránsito) lapsille ja naisille, jotka muuten olisivat jääneet kadulle. Kuva on paikan keittiöstä, pikanttina lisänä taustalla olevassa viljalokerikossa juoksenteli useampiakin pulleita hiiriä, jotka mutustivat lokeroiden sisältöä..
Buenos Aires on tunnettu kirjakaupoistaan, joten sellaisessa piti ehdottomasti käydä. Löysimmekin itsemme iltakahdeksalta tästä teatteriin rakennetusta El Ateneo Grand Splendid -kirjakaupasta Santa Fe-kadulta. Isommissa kirjakaupoissa on tyypillisesti kahvila ja tuoleja ja ihmisiä lueskelemassa kirjoja. Kirjakauppakulttuurissa voisi olla Suomessa vähän kehittämistä.
Tässä ylitetään ties kuinka monetta kertaa Avenida 9 de Juliota. Tätä on pidetty maailman laajimpana katuna oppaamme mukaan virheellisesti, sillä oikeastaan 9 de Julioksi kutsutaan kolmea vierekkäin samaan suuntaan kulkevaa katua. Niin taikka näin, sen ylittäminen ei käynyt ihan nopeasti. Jalankulkijaliikennevalot toki auttoivat asiaa =).
Tässä odotellaan Solo Empanadassa empanadatilauksemme valmistumista. Oli kyllä järkyttävä reissu eivätkä empanadatkaan olleet vaivan arvoisia. Makuja toki löytyi, minulle sopivia kala tai kasvisvaihtoehtoja oli yhteensä 6, joista yksi siis tonnikala, muut kasvista. Kun saavuimme puljuun tilaukset ottava kaveri juorusi puhelimessa. Meni noin vartti ennen kun saimme häneen kontaktin. Paikassa viettämämme ajan aikana tyyppi lopetti puhelun kahdesti, ensi kerralla vaihtoi kännykkään ja sitten taas kännykästä työpuhelimeen. Toinen paikassa hengaava tyyppi nuoleskeli sormiaan tekemättä mitään. Silloin tällöin joku lähetti saapui ja lähti skootterilla viemään tilausta. Ainoa työskentelevä henkilö lähettien lisäksi näytti olevan keittiön puolella työtä painava nainen. Paikalla pyöri myös verinen mies (sääressä lähes 10 cm läpimitaltaan oleva ympyräinen haava ja kädet ja vaatteet veressä. Joo, kiitos hostellille takasin mahdollisimman pian..
Satu ja Essi istuivat kahvilassa San Telmossa minun ja Marien kiertäessä antiikkimarkkinat. Törmäsimpä tangoesitykseenkin ja jäin tietenkin hetkeksi jumiin jo silkasta ryysiksestäkin johtuen. Kahvilan palvelu oli argentiinalaiseen tyyliin äärimmäisen vetelää, tytöt istuivat pöydässä parikymmentä minuuttia ennen kun tarjoilija suvaitsi tiedustella josko he haluaisivat ottaa jotain. Marie myös poltti päreitään koittaessaan tilata laskun. Tarjoilija ignoorasi kokemuksen tuomalla varmuudella kaikki huitelut kauempaa. Aurinko paistoi ja palailimme hostellille markkinakojujen huumasta.
Plaza de Mayo. Tarviiko muuta edes kirjoittaa? Tällä paikalla käyminen oli mulle tosi hienoa, historian ja kulttuurin tunnilla on käsitelty mokomaa paikkaa ihan liiaksi, että sen olisi voinut jättää väliin. Taustalla näkyvä punainen rakennus on Casa Rosada elikkä paikka missä presidentti ja hallitus painaa pitkää päivää. Sieltä parvekkeelta on annettu monia puheita ja nähty Evitan ja Juanin halaavan :). Aukioon on maalattua Madres de Plaza de Mayon symboleita eli valkeita päähuiveja ja yhdellä laidalla oli vaaleansinivalkoisia mielenosoitusbanderolleja Falklandsaarten sodan uhrien muistamiseksi.
Buenos Airesin kupeessa sijaitsee jonkin sortin suojelualue, mistä löytyy ties mitä lintulajeja. Tällä kertaa emme käyneet kun kääntymässä suojelualueen alussa, mutta jotenkin hassua että vehreää ja lintuista ja taustalla kajastavat ihan lähellä pilvenpiirtäjät. Paikalla oli paljon porukkaa sunnuntaita viettämässä ja poistuimme elämäni karmeimman taksikuskin kyydissä koska a) jalat olivat lopussa kävelystä ja Satu piti nähdä viideltä hostellilla b) Marie piti paikkaa vaarallisena. Jäimme kuskin kyydistä siinä vaiheessa kun hän totesi suurin piirtein että vihaa ulkomaalaisia ja naisia.
Päädyimme La Paz -nimiseen kahvilaan Corrientesin varrelle juomaan mate cocidoa (eli matea teepussista, maistuu about vihreelle teelle) ja pelaamaan Skip bota. Muu asiakaskunta koostui pääasiassa suht vanhoista miehistä.
Suklaakauppa. Jee, pakko kokeilla. Sieltä sai myös namia marmeladia =).
Viimeisenä päivänä kokeilimme kaupungin metroa. Se oli kuuma ja tunkkainen ja vei meidät pimeeseen. Tosin kun selvisimme takaisin keskustaan oli vielä pimeämpää. Hintaa matkalla oli 1 peso 10 centavoa etäisyydestä riippumatta.
Okei, nyt ei taida pahemmin jaksaa kirjottaa, pitkä juttu niin sanotusti. Tiivistettynä, teinpä sitten tuon pakollisen pääkaupunkivierailun Satun ja Essin visiitin yhteydessä. Satu oli siis järkevästi varannut lennot mua konsultoimatta, minkä seurauksena se ei tiennyt, että Córdobaan asti pääsee koneella eikä tartte busseilla tms. 700 kilsaa Buenos Airesista tänne. Meninpä sitten Buenos Airesiin ke-to yönä bussilla. Satu ja kaverinsa Essi olivat siis saapuneet tän hassun maan kamaralle jo keskiviikkona, mutta maaperäkurssin välikoe pakotti mut pistämään lähtöni vasta keskiviikko iltaan tiistai-illan sijaan. Tarkoituksenamme oli viettää ensin 5 päivää Buenos Airesissa ja sitten yhdessä cordobaistua. Hommaan tuli lisäsävyjä kun saksalainen Marie tuli mukaan..
Juuh, tässä kuvia reissusta. Kirjoittaminen olisi käynyt liian pitkälliseksi. Lyhyesti sanottuna kaupunkikiersimme torstaina bussilla ja näimme paljon patsaita ja museoita sekä La Bocan. Perjantaina kävimme Palermo Sohossa ja Recoletan hautausmaalla sopivasti juuri 7.5. eli Eva Peronin syntymäpäivänä. Eva Peron on siis haudattu Recoletaan Duarten perhehautaan. Paikalla oli paljon kukkaseppeleitä ilmeisesti syntymäpäivää muistaen. Recoleta oli varsinainen kuolleiden kaupunki, haudat olivat pienen talon kokoisia ja kaikkialla oli kolkon kivistä ja taustalla näkyivät korkeiden kerrostalojen parvekkeet.
Lauantaina visiteerasimme markkinoilla Plaza de Francialla ja kävin Eva Peronin museossa, minkä jälkeen menimm yhdessä kyseiseen Ateneon kirjakauppaan. Sunnuntaina vierailimme San Telmon kaupunginosan markkinoilla ja illalla rentouduimme katsomalla hostellin leffahuoneessa elokuvaa säkkituolikasassa löhöten. Maanantaina ostimme bussiliput ts. kävelimme Retirolle ja myöhemmin kävimme jätskillä, kahvilassa ja suklaakaupassa ja ajoimme metrolla. Maanantaille osui myös reissun paras pasta-annos: kurpitsalla täytettyjä sorrentineja parsakaalikastikkeella. Suuntasimme Satun ja Essin kanssa Cordobaan iltakahdeksalta bussilla. Marie lähti eri suuntaan tässä kohtaa. Mutta juu, tuli pääkaupunki nähtyä!
Heti ekaksi oli nälkä joten Satu ja Essi pääsivät kokeilmaan jotain tyypillistä argentiinalaista elikkäs empanadoja.
Takana oleva heppa oli myynnissä, hintaan 7500 pesoa eli noin 1500 euroa. Kuulemma juuri viime viikolla oli mennyt yksi. Perulainen heppakauppias halusi ottaa musta kuvan hepan kanssa ja lykkäsi vielä sombreron elikkä hatun päähän.
Todistusaineistoa, että todella olin Caminatolla. Taustalla vähän näkymää väritaloihin. Aurinko alkoi sopivasti laskea ja Bocasta jatkaessamme matkaa olikin jo aivan hämärää.
Satu ja Essi intoutuivat tangoamaan. Tango on lähtöisin Buenos Airesista alun perin alemman yhteiskuntaluokan keskuudesta. Aluksi tangoa tanssivat prostituoidut ja naispareja ei pahemmin ollutkaan saatavilla, joten tavanomaisesti myös miehet tanssivat keskenään.
Nyt selvittiin jo Palermo Sohon kaupunginosaan asti. Lähdettiin hostellilta aamupäivällä ja otettiin bussilinja 59. Saimme käpystellä suhteellisen paljon, mutta rauhalliset puiden reunustamat kadut olivat tähän oikein oivia.
La Bocan kaupunginosasta, El Caminaton varrella kissat seurasivat menoa lintuperspektiivistä. Boca on siis suhteellisen köyhä kaupunginosa, kaduilla näki patjoja ja huopio ja sivukujilla paloi tulija. Turisteille se on kohde värikkäiden talojensa ansiosta. El Caminato on se pahin - tai paras riippuen näkökulmasta - väritalokatupätkä. Alunperin Bocassa asui siis satamatyöläisiä ja he maalasivat talonsa laivoista ylijääneillä maaleilla, tästä seurasi värikkyys. Tuntui kyllä vähän ristiriitaiselta, että kaupunkikierroksen opas sanoi erityisesti pysähtyessänne, että pitäkää huolta tavaroistanne. Kävimme ensin katsomassa La Bomboneraa eli Boca Juniorsien stadionia ja sitten jatkoimme bussilla parin korttelin päähän Caminitolle. Kävellen olisi kuulemma ollut vaarallista.
Pakollinen pulupotretti vanhakirjakoju pätkältä.
Taustalla näkyy valkoinen obeliski, joka on pystytetty Buenos Airesin pääkadun eli 9 de julio (heinäkuun yhdeksäs, tunnetaan myös Argentiinan itsenäisyyspäivänä) ja Corrientes kadun risteämän keskelle. Obeliski rakennettiin 1936 vain kuukaudessa kaupunginperustamisen 400-vuotis juhlan muistoksi. Korkeutta sillä on 67 metriä ja turisteille se on oiva maamerkki kaupungissa luoviessa.
Kävin Eva Peronin museossa, josta tämä kuva on otettu. Rakennuksessa, jossa museo toimii, toimi aikaisemmin yksi Eva Peronin järjestämistä keskuksista (Hogar de Tránsito) lapsille ja naisille, jotka muuten olisivat jääneet kadulle. Kuva on paikan keittiöstä, pikanttina lisänä taustalla olevassa viljalokerikossa juoksenteli useampiakin pulleita hiiriä, jotka mutustivat lokeroiden sisältöä..
Buenos Aires on tunnettu kirjakaupoistaan, joten sellaisessa piti ehdottomasti käydä. Löysimmekin itsemme iltakahdeksalta tästä teatteriin rakennetusta El Ateneo Grand Splendid -kirjakaupasta Santa Fe-kadulta. Isommissa kirjakaupoissa on tyypillisesti kahvila ja tuoleja ja ihmisiä lueskelemassa kirjoja. Kirjakauppakulttuurissa voisi olla Suomessa vähän kehittämistä.
Tässä ylitetään ties kuinka monetta kertaa Avenida 9 de Juliota. Tätä on pidetty maailman laajimpana katuna oppaamme mukaan virheellisesti, sillä oikeastaan 9 de Julioksi kutsutaan kolmea vierekkäin samaan suuntaan kulkevaa katua. Niin taikka näin, sen ylittäminen ei käynyt ihan nopeasti. Jalankulkijaliikennevalot toki auttoivat asiaa =).
Tässä odotellaan Solo Empanadassa empanadatilauksemme valmistumista. Oli kyllä järkyttävä reissu eivätkä empanadatkaan olleet vaivan arvoisia. Makuja toki löytyi, minulle sopivia kala tai kasvisvaihtoehtoja oli yhteensä 6, joista yksi siis tonnikala, muut kasvista. Kun saavuimme puljuun tilaukset ottava kaveri juorusi puhelimessa. Meni noin vartti ennen kun saimme häneen kontaktin. Paikassa viettämämme ajan aikana tyyppi lopetti puhelun kahdesti, ensi kerralla vaihtoi kännykkään ja sitten taas kännykästä työpuhelimeen. Toinen paikassa hengaava tyyppi nuoleskeli sormiaan tekemättä mitään. Silloin tällöin joku lähetti saapui ja lähti skootterilla viemään tilausta. Ainoa työskentelevä henkilö lähettien lisäksi näytti olevan keittiön puolella työtä painava nainen. Paikalla pyöri myös verinen mies (sääressä lähes 10 cm läpimitaltaan oleva ympyräinen haava ja kädet ja vaatteet veressä. Joo, kiitos hostellille takasin mahdollisimman pian..
Satu ja Essi istuivat kahvilassa San Telmossa minun ja Marien kiertäessä antiikkimarkkinat. Törmäsimpä tangoesitykseenkin ja jäin tietenkin hetkeksi jumiin jo silkasta ryysiksestäkin johtuen. Kahvilan palvelu oli argentiinalaiseen tyyliin äärimmäisen vetelää, tytöt istuivat pöydässä parikymmentä minuuttia ennen kun tarjoilija suvaitsi tiedustella josko he haluaisivat ottaa jotain. Marie myös poltti päreitään koittaessaan tilata laskun. Tarjoilija ignoorasi kokemuksen tuomalla varmuudella kaikki huitelut kauempaa. Aurinko paistoi ja palailimme hostellille markkinakojujen huumasta.
Plaza de Mayo. Tarviiko muuta edes kirjoittaa? Tällä paikalla käyminen oli mulle tosi hienoa, historian ja kulttuurin tunnilla on käsitelty mokomaa paikkaa ihan liiaksi, että sen olisi voinut jättää väliin. Taustalla näkyvä punainen rakennus on Casa Rosada elikkä paikka missä presidentti ja hallitus painaa pitkää päivää. Sieltä parvekkeelta on annettu monia puheita ja nähty Evitan ja Juanin halaavan :). Aukioon on maalattua Madres de Plaza de Mayon symboleita eli valkeita päähuiveja ja yhdellä laidalla oli vaaleansinivalkoisia mielenosoitusbanderolleja Falklandsaarten sodan uhrien muistamiseksi.
Buenos Airesin kupeessa sijaitsee jonkin sortin suojelualue, mistä löytyy ties mitä lintulajeja. Tällä kertaa emme käyneet kun kääntymässä suojelualueen alussa, mutta jotenkin hassua että vehreää ja lintuista ja taustalla kajastavat ihan lähellä pilvenpiirtäjät. Paikalla oli paljon porukkaa sunnuntaita viettämässä ja poistuimme elämäni karmeimman taksikuskin kyydissä koska a) jalat olivat lopussa kävelystä ja Satu piti nähdä viideltä hostellilla b) Marie piti paikkaa vaarallisena. Jäimme kuskin kyydistä siinä vaiheessa kun hän totesi suurin piirtein että vihaa ulkomaalaisia ja naisia.
Päädyimme La Paz -nimiseen kahvilaan Corrientesin varrelle juomaan mate cocidoa (eli matea teepussista, maistuu about vihreelle teelle) ja pelaamaan Skip bota. Muu asiakaskunta koostui pääasiassa suht vanhoista miehistä.
Suklaakauppa. Jee, pakko kokeilla. Sieltä sai myös namia marmeladia =).
Viimeisenä päivänä kokeilimme kaupungin metroa. Se oli kuuma ja tunkkainen ja vei meidät pimeeseen. Tosin kun selvisimme takaisin keskustaan oli vielä pimeämpää. Hintaa matkalla oli 1 peso 10 centavoa etäisyydestä riippumatta.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Maatilavierailu
Miércoles 28.4.2010
Tänään jouduin taas käymään läpi epäinhimillisen aikaisen aamuherätyksen. Maaperäkurssin (Gestión de recurso suelo) retki alkoi tapaamisella yliopiston portilla kello 8.oo. Vängäännyin siis takaisin unimaailmasta jo ennen seitsemää ja laahustin pysäkille kummallisesti heräten matkalla. Napsin jopa pari valokuvaa möllöttävästä kuusta mennessäni.
Pakkaannuimme bussiin, joka argentiinalaisesti saapui vasta lähempänä puoli yhdeksää. Bussi vei meidät 15 kilsan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle maatilalle. Aamun viileys katosi kulkiessamme ympäri peltoja ja kuunnellessamme minulle aika käsittämätöntä puhetta viljelystä, maaperästä jne. Jotenkin ei ollut sanasto hallussa.
Hauskaa seurata meidän ryhmää. Mukana oli ainakin 6 matea ja termaria ja meitä oli sellaiset pari kymmentä. Matet kiersivät miten sattuu ihmisten seassa ja opettaja ihan hämmästyi kun bongasi mutkin juomasta matea. Ei oo tunnilla tullut moista harrastettua. Mut päivä oli uskomattoman nätti, aurinko porotti ja t-paidassa tuli kuuma. Maten lisäksi toinen suomiopiskelijaryhmästä erottava piirre oli, että koko ajan vähintään yhdellä oli tupakka savuamassa. Opettajat mukaanlukien. Tähän tapaan en oo sentään viel oikein integroitunut.
Nähtiin ties mitä kasveja ja bolivialaisia työntekijöitä, joiden työnjako oli kyseenalainen kun miehet istuskeli taukoilemassa varjossa ja naiset paiski duunia lasten sahatessa molempien väliä. Tilalla oli haukkuvia koiria ja possuja ja vierailun lopuksi tilan omistaja ajeli ties mitä koneita näytöksenomaisesti edessämme. Hui.
Mut niin, täällä ilmeisesti hyvin tavanomaisesti noihin tuon aineen (Gestión ambiental) kursseihin kuuluu jonkinlaisia opintomatkoja. Kyllähän sitä Suomessakin on ympin kursseilla käyty kaatopaikalla ja lajittelulaitoksissa jne. Sinänsä oli hassu vierailu kun olisin ajatellut, että mennään katsomaan jotain kaivantoa mistä näkisi maaperähorisontteja tai oltais tehty näytteenottoja, mitä on teoriassa käsitelty luennoilla. Mutta vierailu tuntui lähinnä maaseutu tutuksi kaupunkilaisille -kiertokäynniltä. Mut plussaa, että iltapäivällä ei tarvinnut mennä luennolle ja tunnelma oli mukavan leppoinen. Lisää vierailuja. Paitsi ei aamukasilta =).
Tänään jouduin taas käymään läpi epäinhimillisen aikaisen aamuherätyksen. Maaperäkurssin (Gestión de recurso suelo) retki alkoi tapaamisella yliopiston portilla kello 8.oo. Vängäännyin siis takaisin unimaailmasta jo ennen seitsemää ja laahustin pysäkille kummallisesti heräten matkalla. Napsin jopa pari valokuvaa möllöttävästä kuusta mennessäni.
Pakkaannuimme bussiin, joka argentiinalaisesti saapui vasta lähempänä puoli yhdeksää. Bussi vei meidät 15 kilsan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle maatilalle. Aamun viileys katosi kulkiessamme ympäri peltoja ja kuunnellessamme minulle aika käsittämätöntä puhetta viljelystä, maaperästä jne. Jotenkin ei ollut sanasto hallussa.
Hauskaa seurata meidän ryhmää. Mukana oli ainakin 6 matea ja termaria ja meitä oli sellaiset pari kymmentä. Matet kiersivät miten sattuu ihmisten seassa ja opettaja ihan hämmästyi kun bongasi mutkin juomasta matea. Ei oo tunnilla tullut moista harrastettua. Mut päivä oli uskomattoman nätti, aurinko porotti ja t-paidassa tuli kuuma. Maten lisäksi toinen suomiopiskelijaryhmästä erottava piirre oli, että koko ajan vähintään yhdellä oli tupakka savuamassa. Opettajat mukaanlukien. Tähän tapaan en oo sentään viel oikein integroitunut.
Nähtiin ties mitä kasveja ja bolivialaisia työntekijöitä, joiden työnjako oli kyseenalainen kun miehet istuskeli taukoilemassa varjossa ja naiset paiski duunia lasten sahatessa molempien väliä. Tilalla oli haukkuvia koiria ja possuja ja vierailun lopuksi tilan omistaja ajeli ties mitä koneita näytöksenomaisesti edessämme. Hui.
Mut niin, täällä ilmeisesti hyvin tavanomaisesti noihin tuon aineen (Gestión ambiental) kursseihin kuuluu jonkinlaisia opintomatkoja. Kyllähän sitä Suomessakin on ympin kursseilla käyty kaatopaikalla ja lajittelulaitoksissa jne. Sinänsä oli hassu vierailu kun olisin ajatellut, että mennään katsomaan jotain kaivantoa mistä näkisi maaperähorisontteja tai oltais tehty näytteenottoja, mitä on teoriassa käsitelty luennoilla. Mutta vierailu tuntui lähinnä maaseutu tutuksi kaupunkilaisille -kiertokäynniltä. Mut plussaa, että iltapäivällä ei tarvinnut mennä luennolle ja tunnelma oli mukavan leppoinen. Lisää vierailuja. Paitsi ei aamukasilta =).
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Kokeet
Huhtikuun lopussa oli luvassa varsinainen koerysäys, kun kaikkien kurssien välikokeet tulivat ajankohtaisiksi. Onneksi olin jo tehnyt kestävä kehitys-kurssin kokeen, koska muuten viidet kokeet espanjaksi parin viikon sisään olisivat voineet käydä raskaiksi. Erinäisistä opettajien päähänpistoista ja poissaoloista johtuen kokeeni ajoittuivat viikon sisään: keskiviikkona 28.4 Espanja, tiistaina 4.5. Argentiinan populaarikulttuuri JA Latinalaisen Amerikan historia sekä 5.5. Maaperä-kurssi. Kulttuurikokeen siis piti olla espanjan koetta seuraavana päivänä, mutta opettaja perui sen meilitse keskiviikkoiltana.
Oman pikantin lisänsä kokeisiin siis tuo yliopiston promootiosysteemi, mistä kirjoitinkin jo maaliskuun alussa. Eli jos nyt saisin kaikista kokeista yli 7 niin minulla olisi mahdollisuus edelleen välttää kokonaan loppukokeet tai ainakin selvitä helpommilla suullisilla loppukokeilla, jotka järjestetään loppukoeviikkoa edeltävällä viikolla. Tietenkin tämä kaikki edellyttäen, ettei poissaoloja olisi liikaa.
Koepanikointi siirtyi aika pitkälle edellisiin iltoihin sekä kolmea koetta edeltävälle viikonlopulle. Päädyin kertaamaan yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa historiaa. Kulttuuriopettaja oli lähettänyt meilitse jättimäisen kysymyspaketin, joka sisälsi joitain aivan kummallisia kysymyksiä. Yhteensä kymyjä oli reilu kuusikymmentä ja pistetään nyt esimerkiksi muutamia:
¿Quiénes son Hebe de Bonafini y María Estela de Carlotto?
¿Quién es Videla? Describa un perfil de su personalidad.
¿Por qué Videla afirma que “no se podía fusilar”? ¿Qué queda demostrado en sus palabras?
Lisäksi tässä koetta edeltävänä päivänä saamassamme matskussa oli tarjolla lisää lukemista aiheesta, jota ei tunneilla ollut lainkaan käsitelty. ¡Qué bueno!
Lea el artículo http://www.pagina12.com.ar/diario/elpais/1-144762-2010-04-28.html del diario Página 12 del miércoles 28 de abril de 2010 (se adjunta copia)
¿Cuál es la situación actual de Videla y Martínez de Hoz?
¿Por qué en la actualidad siguen siendo juzgados?
Juups. Koepaniikeista sit selvittiin ja kokeissakin kävin. Koetuloksia odotellessa oli kiva kuunnella toisen kulttuurikurssin vaihtareiden kauhujuttuja arvostelusta. Kyseisellä kurssilla 2 opiskelijaa oli saanut kympin, 2 kasin ja loput nelosen tai vitosen (skaala siis 4-10). Opettaja oli todennut, että selkeästi näki ettette ole opiskelleet. Whippee. Porukka suoraan loppukokeeseen. Heille oli kuulemma tarjottu mahdollisuutta välttää kirjallinen loppukoe jos saisivat vielä tulossa olevasta toisesta välikokeesta ysin tai kympin.
Maaperäkurssin koe oli varsinainen lätty. Kysymyksiä oli yli 10 ja yhdessäkin lueteltiin maaperätyyppejä ja niiden ominaisuuksista olisi pitänyt osata kertoa. Jostain kummallisesta syystä en ollut pitänyt oleellisena kirjoittamiemme listojen opettelua joten osasin vain pistää maaperät pH:n mukaan järjestykseen ja kommentoida, että maaperissä, joiden nimessä mainittiin salino, on runsaasti suoloja. Sain vastauksestani 8 pistettä kymmenestä. Mielenkiintoista. Toisessa kysymyksessä piti osata kertoa maaperän agregados (en tiedä oikeeta käännöstä) ja vastaukseksi riitti kuva, missä kunkin tyyppisiä agregadoja oli piirretty oikeaan maaperän horisonttiin. Hienoa.
Jees, kokeet siis selvitetty kunnialla läpi ja toistaiseksi kaikissa aineissa on mahdollisuus välttää loppukoe. Poikkeuksena maaperäkurssi, jolla promoción directa ei ole käytössä. Nyt vaan peukkuja etten kipeenny niin, että pakko skipata liian monta tuntia. Mulla ei selkeesti ole mitään loppukoekammoa =). Ei vaan jostain syystä tee mieli lukea kaikkia matskuja uusiksi. Varsinkin kun argentiinalaisilla opiskelijoilla on kuukausi lukulomaa ennen loppukokeita, mutta vaihtarit ottaa kokeet jo kesäkuun 22.-25. Toivoa sopii, että espanjan lukeminen sujuu ilman sanakirjaa tossa vaiheessa =). Okei, oon aika pitkälle hylännyt minisanakirjani kun unohtelin sen niin monta kertaa, että helpompi ilman.
Tästä tosin seuraa pieniä ongelmia silloin tällöin.
Viime maaperäkurssin tunnilla opettaja luennoin aiheesta pozos varmaan viisi minuuttia ilman, että olin kärryillä mistä on kyse. Kysyin heti alkuun mitä sana tarkoittaa ja vastaukseksi sain taululle ympyrän ja kolme viivaa minkä kaiketi piti selventää sanan pozo merkitystä.
Lopulta tajusin, että kyseessä lienee kaivo. Puhe siis kääntyi pozo negroon ja opettaja rupesi selittämään puhdistusmekanismia. Mutta aika hupaisaa kuunnella tajuamatta sitä yhtä avainsanaa. Mielenkiintoisia kokemuksia kyllä moiset :).
Lisäkommenttina, että tuntuu, että monet ihmiset eivät kertakaikkisesti osaa selittää sanoja. Samaa ilmiötä esiintyi Englannissa. Esimerkiksi tuo kaivo, ei kai olisi niin vaikeaa sanoa, että se on reikä maassa mistä otetaan vettä. Ja luultavasti tuo jo riittäisi selvittämään mistä on kyse. Kun ongelma ei ole etten tietäisi mikä on kaivo, en vain tiennyt sanaa pozo.
Joo, tästä muistuu mieleen Andrean kommentti siitä, että hän odottaa innolla talvea kun silloin meillä on taas identiteetti ja pystymme ilmaisemaan itseämme miten haluamme. Tämä siis ensimmäisiltä viikoilta kun kommunikaatio oli aika katkonaista ja sanakirjaan nojaavaa ja paljon sí, sí, yo comprendo vastauksena armottomaan viittelöimiseen jne. Tässä vaiheessa ei myöskään saanut muodostettua kovinkaan selkeää kuvaa kenestäkään. Vaikka suurin osa kommunikaatiosta oiskin sanatonta niin kyl se kieli aika oleellinen on ihmisten kanssa toimiessa.
Oman pikantin lisänsä kokeisiin siis tuo yliopiston promootiosysteemi, mistä kirjoitinkin jo maaliskuun alussa. Eli jos nyt saisin kaikista kokeista yli 7 niin minulla olisi mahdollisuus edelleen välttää kokonaan loppukokeet tai ainakin selvitä helpommilla suullisilla loppukokeilla, jotka järjestetään loppukoeviikkoa edeltävällä viikolla. Tietenkin tämä kaikki edellyttäen, ettei poissaoloja olisi liikaa.
Koepanikointi siirtyi aika pitkälle edellisiin iltoihin sekä kolmea koetta edeltävälle viikonlopulle. Päädyin kertaamaan yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa historiaa. Kulttuuriopettaja oli lähettänyt meilitse jättimäisen kysymyspaketin, joka sisälsi joitain aivan kummallisia kysymyksiä. Yhteensä kymyjä oli reilu kuusikymmentä ja pistetään nyt esimerkiksi muutamia:
¿Quiénes son Hebe de Bonafini y María Estela de Carlotto?
¿Quién es Videla? Describa un perfil de su personalidad.
¿Por qué Videla afirma que “no se podía fusilar”? ¿Qué queda demostrado en sus palabras?
Lisäksi tässä koetta edeltävänä päivänä saamassamme matskussa oli tarjolla lisää lukemista aiheesta, jota ei tunneilla ollut lainkaan käsitelty. ¡Qué bueno!
Lea el artículo http://www.pagina12.com.ar/diario/elpais/1-144762-2010-04-28.html del diario Página 12 del miércoles 28 de abril de 2010 (se adjunta copia)
¿Cuál es la situación actual de Videla y Martínez de Hoz?
¿Por qué en la actualidad siguen siendo juzgados?
Juups. Koepaniikeista sit selvittiin ja kokeissakin kävin. Koetuloksia odotellessa oli kiva kuunnella toisen kulttuurikurssin vaihtareiden kauhujuttuja arvostelusta. Kyseisellä kurssilla 2 opiskelijaa oli saanut kympin, 2 kasin ja loput nelosen tai vitosen (skaala siis 4-10). Opettaja oli todennut, että selkeästi näki ettette ole opiskelleet. Whippee. Porukka suoraan loppukokeeseen. Heille oli kuulemma tarjottu mahdollisuutta välttää kirjallinen loppukoe jos saisivat vielä tulossa olevasta toisesta välikokeesta ysin tai kympin.
Maaperäkurssin koe oli varsinainen lätty. Kysymyksiä oli yli 10 ja yhdessäkin lueteltiin maaperätyyppejä ja niiden ominaisuuksista olisi pitänyt osata kertoa. Jostain kummallisesta syystä en ollut pitänyt oleellisena kirjoittamiemme listojen opettelua joten osasin vain pistää maaperät pH:n mukaan järjestykseen ja kommentoida, että maaperissä, joiden nimessä mainittiin salino, on runsaasti suoloja. Sain vastauksestani 8 pistettä kymmenestä. Mielenkiintoista. Toisessa kysymyksessä piti osata kertoa maaperän agregados (en tiedä oikeeta käännöstä) ja vastaukseksi riitti kuva, missä kunkin tyyppisiä agregadoja oli piirretty oikeaan maaperän horisonttiin. Hienoa.
Jees, kokeet siis selvitetty kunnialla läpi ja toistaiseksi kaikissa aineissa on mahdollisuus välttää loppukoe. Poikkeuksena maaperäkurssi, jolla promoción directa ei ole käytössä. Nyt vaan peukkuja etten kipeenny niin, että pakko skipata liian monta tuntia. Mulla ei selkeesti ole mitään loppukoekammoa =). Ei vaan jostain syystä tee mieli lukea kaikkia matskuja uusiksi. Varsinkin kun argentiinalaisilla opiskelijoilla on kuukausi lukulomaa ennen loppukokeita, mutta vaihtarit ottaa kokeet jo kesäkuun 22.-25. Toivoa sopii, että espanjan lukeminen sujuu ilman sanakirjaa tossa vaiheessa =). Okei, oon aika pitkälle hylännyt minisanakirjani kun unohtelin sen niin monta kertaa, että helpompi ilman.
Tästä tosin seuraa pieniä ongelmia silloin tällöin.
Viime maaperäkurssin tunnilla opettaja luennoin aiheesta pozos varmaan viisi minuuttia ilman, että olin kärryillä mistä on kyse. Kysyin heti alkuun mitä sana tarkoittaa ja vastaukseksi sain taululle ympyrän ja kolme viivaa minkä kaiketi piti selventää sanan pozo merkitystä.
Lopulta tajusin, että kyseessä lienee kaivo. Puhe siis kääntyi pozo negroon ja opettaja rupesi selittämään puhdistusmekanismia. Mutta aika hupaisaa kuunnella tajuamatta sitä yhtä avainsanaa. Mielenkiintoisia kokemuksia kyllä moiset :).
Lisäkommenttina, että tuntuu, että monet ihmiset eivät kertakaikkisesti osaa selittää sanoja. Samaa ilmiötä esiintyi Englannissa. Esimerkiksi tuo kaivo, ei kai olisi niin vaikeaa sanoa, että se on reikä maassa mistä otetaan vettä. Ja luultavasti tuo jo riittäisi selvittämään mistä on kyse. Kun ongelma ei ole etten tietäisi mikä on kaivo, en vain tiennyt sanaa pozo.
Joo, tästä muistuu mieleen Andrean kommentti siitä, että hän odottaa innolla talvea kun silloin meillä on taas identiteetti ja pystymme ilmaisemaan itseämme miten haluamme. Tämä siis ensimmäisiltä viikoilta kun kommunikaatio oli aika katkonaista ja sanakirjaan nojaavaa ja paljon sí, sí, yo comprendo vastauksena armottomaan viittelöimiseen jne. Tässä vaiheessa ei myöskään saanut muodostettua kovinkaan selkeää kuvaa kenestäkään. Vaikka suurin osa kommunikaatiosta oiskin sanatonta niin kyl se kieli aika oleellinen on ihmisten kanssa toimiessa.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Synttärikemuiluihin kirkkoon
Sábado 24.4.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Tommi menee vol. II plus puhelinkaaosstoori
Viikko kului luennoilla istuessa. Tommi ihmetteli lentouutisia ja kyttasi mahdollisuuksia paluulentoon. Moinen jarjestyi lopulta lauantaille 24.4. eli kavin toiseen kertaa saattamassa Tommin paluuvuorolle, talla kertaa bussiasemalle perjantaiyona. Yllattaen jo kaytettya Córdoba-Buenos Aires lentoa ei saanut toistamiseen.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Päiväreissu Alta Graciaan
Sábado 17.4.2010
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Instrumentos folclóricos
Viernes 30.4.
Tänään kulttuurikurssimme opettaja Roberto Herrera oli järkännyt erikoistunnin, jonne osallistuminen oli vapaaehtoista. Aiheena olivat folkloristiset soittimet eli kaiketi kansanmusiikkia pääsisi kuulemaan. Lähdin siis poikkeuksellisesti yliopistolle hikoiltuani aamupäivän haastatteluraporttia samaiselle opettajalle kirjoittaessani. Tunnille ilmestyi lisäkseni vajaa kymmenen ihmistä, mikä oli ikävää, koska luento oli oikein hauska.
Sen piti siis musiikinopettaja, joka oli aikaisemmin toiminut kemistinä ja lyönyt reilut parikymmentä vuotta sitten hanskat tiskiin ja vaihtanut alaa. Hän oli tuonut kaikki esittelemänsä instrumentit mukana ja saimme kuulla pätkiä eri tanssimusiikeista sekä lauluja, joita tämä opettaja esitti yhdessä Roberton kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan panhuilun kaltaisia soittimia, joista vain Lyda sai äänen aikaiseksi oletettavasti koska osasi soittaa saksofonia :).
Huomenna on iloisesti vappu, toinen kahdesta päivästä kun täällä on kuulemma about kaikki, isoja marketteja myöten kiinni. Toinen on siis uusi vuosi. Vappua juhlitaan syömällä locroa mikä tykkää sanoa jotain lihasoossipöperöä. Hui. Sit porukka kaiketi hengaa perheen kanssa jne. Eli oikein sopiva viikonloppu tenttiin lukemiseksi =).
Tänään kulttuurikurssimme opettaja Roberto Herrera oli järkännyt erikoistunnin, jonne osallistuminen oli vapaaehtoista. Aiheena olivat folkloristiset soittimet eli kaiketi kansanmusiikkia pääsisi kuulemaan. Lähdin siis poikkeuksellisesti yliopistolle hikoiltuani aamupäivän haastatteluraporttia samaiselle opettajalle kirjoittaessani. Tunnille ilmestyi lisäkseni vajaa kymmenen ihmistä, mikä oli ikävää, koska luento oli oikein hauska.
Sen piti siis musiikinopettaja, joka oli aikaisemmin toiminut kemistinä ja lyönyt reilut parikymmentä vuotta sitten hanskat tiskiin ja vaihtanut alaa. Hän oli tuonut kaikki esittelemänsä instrumentit mukana ja saimme kuulla pätkiä eri tanssimusiikeista sekä lauluja, joita tämä opettaja esitti yhdessä Roberton kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan panhuilun kaltaisia soittimia, joista vain Lyda sai äänen aikaiseksi oletettavasti koska osasi soittaa saksofonia :).
Huomenna on iloisesti vappu, toinen kahdesta päivästä kun täällä on kuulemma about kaikki, isoja marketteja myöten kiinni. Toinen on siis uusi vuosi. Vappua juhlitaan syömällä locroa mikä tykkää sanoa jotain lihasoossipöperöä. Hui. Sit porukka kaiketi hengaa perheen kanssa jne. Eli oikein sopiva viikonloppu tenttiin lukemiseksi =).
Tommi palaa Suomeen osa I
Miércoles 14.4.2010
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Quebrada del Condorito
Sábado 10.4 - Domingo 11.4.2010
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Mis cumpleaños y asado
Viernes 9.4.2010
Perjantaina sattui niinkin iloinen tapahtuma kun mun synttärit. Jippii.. Okei joo, en päässyt vahingossakaan unohtamaan mokomaa kun leffasta yöllä puoli yhden maissa kotiutuessamme minua jo odotti paketti huoneessani. Päätin jättää sen avaamisen kuitenkin aamuun. Yöllä en tietty saanut unta, kun odotin jännityksellä mitä paketissa olisi.. Okei, ei nyt sentään. Hehhee, ette varmaan kestä enää odottaa mitä siellä oli?
Jees, normalisoidutaanpa. Sain siis Rosalta aikaisempaan versiooni verrattuna mastodonttimaisen sanakirjan, toki kokonaan espanjaksi. Rosa on koittanut puhua minua suomi-espanja-suomi sanakirjastani eroon viime viikot ja ilmeisesti nyt tuli viimeinen naula arkkuun. Sanakirja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, löytyy epäsäännöllisten verbien taivutukset, plus muuta niin arvokasta pikkusälää kieliopillisista pilkunviilauksista.
Illalla juhlistimme synttäriäni asadon eli grillauksen merkeissä. Suomeksi tämä tarkoitti sitä että Carlos ja Imanol tulivat illalla grillaamaan ja Tommi pääsi maistelemaan ties mitä lihoja. Tarjolla oli chorizoa eli aika täyslihaista makkaraa, morcillaa eli verimakkaraa sekä paria eri osaa lehmästä. Minulla on jäänyt vähän heikkoihin kantimiin noiden eri lehmänosien lihojen nimitykset kun ei tosiaan lihaa tule syötyä. Neljä eri lihaa käsittänyt asado on siis hyvin pieni, mutta koska lihaa syöviä oli 2,75 (Carlos, Tommi, Rosa vähän ja Imanol pikkuruisesti) niin ylenmääräiset lajikkeet olisivat olleet hieman ylijäämään tuomittuja.
Asadon jälkeen söimme dulce de lechellä kuorutettua ja täytettyä suklaakakkua. Whii!
Perjantaina sattui niinkin iloinen tapahtuma kun mun synttärit. Jippii.. Okei joo, en päässyt vahingossakaan unohtamaan mokomaa kun leffasta yöllä puoli yhden maissa kotiutuessamme minua jo odotti paketti huoneessani. Päätin jättää sen avaamisen kuitenkin aamuun. Yöllä en tietty saanut unta, kun odotin jännityksellä mitä paketissa olisi.. Okei, ei nyt sentään. Hehhee, ette varmaan kestä enää odottaa mitä siellä oli?
Jees, normalisoidutaanpa. Sain siis Rosalta aikaisempaan versiooni verrattuna mastodonttimaisen sanakirjan, toki kokonaan espanjaksi. Rosa on koittanut puhua minua suomi-espanja-suomi sanakirjastani eroon viime viikot ja ilmeisesti nyt tuli viimeinen naula arkkuun. Sanakirja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, löytyy epäsäännöllisten verbien taivutukset, plus muuta niin arvokasta pikkusälää kieliopillisista pilkunviilauksista.
Illalla juhlistimme synttäriäni asadon eli grillauksen merkeissä. Suomeksi tämä tarkoitti sitä että Carlos ja Imanol tulivat illalla grillaamaan ja Tommi pääsi maistelemaan ties mitä lihoja. Tarjolla oli chorizoa eli aika täyslihaista makkaraa, morcillaa eli verimakkaraa sekä paria eri osaa lehmästä. Minulla on jäänyt vähän heikkoihin kantimiin noiden eri lehmänosien lihojen nimitykset kun ei tosiaan lihaa tule syötyä. Neljä eri lihaa käsittänyt asado on siis hyvin pieni, mutta koska lihaa syöviä oli 2,75 (Carlos, Tommi, Rosa vähän ja Imanol pikkuruisesti) niin ylenmääräiset lajikkeet olisivat olleet hieman ylijäämään tuomittuja.
Asadon jälkeen söimme dulce de lechellä kuorutettua ja täytettyä suklaakakkua. Whii!
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Alicia en el país de las maravillas
Jueves 8.4.2010
Koska torstait ovat epäinhimillisen alkuviikon (ma 14-20.15 ja ti 14-22 ja ke 14-18.30) jälkeen helppoja, pompimme paikallisbussilla Tommin kanssa keskustaan tarkoituksenamme käydä testaamassa argentiinalaista leffateatteria. Miinuksena missasimme Rosan kokkailut, joten kävimme pitsalla ilmeisesti lounasravintolassa. Tosin ajankohta tuntui hieman myöhäiseltä lounaalle kun popsimme pitsaamme puoli kahdeksan aikaa. 8-palainen pitsa täytti meidät halkeamispisteeseen mikä oli sinänsä hyvä, koska ravintolan sulkiessa oviaan hoipuimme seuraavaksi Royal Bonboneríaan ostamaan leffakarkkeja. Täältä saa siis enemmän karkkikarkkeja kun vaikkapa brittilästä. Pidempää maailmalla olossa kurjinta onkin saunan puutteen lisäksi suomalaisen karkin puutos. Toistaiseksi ei ole vielä tullut kauheaa saunaikävää, mutta eihän täällä ole vielä vierähtänytkään kuin reilu kaksi kuukautta.
Leffa alkoi klo 21.15, aikaisemmat esitykset olivat dubattuja, joten meillä oli ollut valittavissa kyseisen näytöksen lisäksi seuraava puoli kahdeltatoista yöllä alkava. Nämä viimeisimmät olivat siis espanjaksi tekstitettyjä. Elokuva oli siis Alicia en los país de las maravillas elikkä Liisa Ihmemaassa ja 3D:nä, hinta oli 22 pesoa eli noin neljä euroa. Ilman 3D:tä olisi voinut saada lipun 12 pesolla (päivänäytökseen).
Kyseessä oli mulle toinen 3D-leffa ja olihan se ihan kivannäköistä. Miinuksena, että espanjankieliset tekstit ja enkunkielinen puhe sotkivat aika kiitettävästi mun pääkoppaa. Sama ilmiö on havaittavissa kun yhdysvaltalaisvaihtarit pälättää enkuksi ja tajuan ihan hyvin mutta en pysty kommentoimaan englanniksi oikein mitään. Osaan sokeltaa jotain hyvin vahvaa spanglishia. Jees, mutta ihan mukava leffakokemus, voisi käydä toisenkin kerran kun ei hinta Suomen tapaan päätä huimaa.
Koska torstait ovat epäinhimillisen alkuviikon (ma 14-20.15 ja ti 14-22 ja ke 14-18.30) jälkeen helppoja, pompimme paikallisbussilla Tommin kanssa keskustaan tarkoituksenamme käydä testaamassa argentiinalaista leffateatteria. Miinuksena missasimme Rosan kokkailut, joten kävimme pitsalla ilmeisesti lounasravintolassa. Tosin ajankohta tuntui hieman myöhäiseltä lounaalle kun popsimme pitsaamme puoli kahdeksan aikaa. 8-palainen pitsa täytti meidät halkeamispisteeseen mikä oli sinänsä hyvä, koska ravintolan sulkiessa oviaan hoipuimme seuraavaksi Royal Bonboneríaan ostamaan leffakarkkeja. Täältä saa siis enemmän karkkikarkkeja kun vaikkapa brittilästä. Pidempää maailmalla olossa kurjinta onkin saunan puutteen lisäksi suomalaisen karkin puutos. Toistaiseksi ei ole vielä tullut kauheaa saunaikävää, mutta eihän täällä ole vielä vierähtänytkään kuin reilu kaksi kuukautta.
Leffa alkoi klo 21.15, aikaisemmat esitykset olivat dubattuja, joten meillä oli ollut valittavissa kyseisen näytöksen lisäksi seuraava puoli kahdeltatoista yöllä alkava. Nämä viimeisimmät olivat siis espanjaksi tekstitettyjä. Elokuva oli siis Alicia en los país de las maravillas elikkä Liisa Ihmemaassa ja 3D:nä, hinta oli 22 pesoa eli noin neljä euroa. Ilman 3D:tä olisi voinut saada lipun 12 pesolla (päivänäytökseen).
Kyseessä oli mulle toinen 3D-leffa ja olihan se ihan kivannäköistä. Miinuksena, että espanjankieliset tekstit ja enkunkielinen puhe sotkivat aika kiitettävästi mun pääkoppaa. Sama ilmiö on havaittavissa kun yhdysvaltalaisvaihtarit pälättää enkuksi ja tajuan ihan hyvin mutta en pysty kommentoimaan englanniksi oikein mitään. Osaan sokeltaa jotain hyvin vahvaa spanglishia. Jees, mutta ihan mukava leffakokemus, voisi käydä toisenkin kerran kun ei hinta Suomen tapaan päätä huimaa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Korvapuusti ja pullapoika
Miércoles 7.4.2010
Minulla on tiettyjä epäonnisia pullanleipomiskokemuksia varastossa, joten käytin Tommin läsnäolon hyväkseni pullakonsultaation merkeissä. Saavuttuani luennolta kotiin aloitimme operaatio Pullapojan eli joogatunnin kuluessa hiippailimme keittiöön ja kaivoimme hiivajauhot ja kardemummat esiin (tai olisimme kaivaneet ellei Rosa olisi tehnyt tätä kaikkea meille valmiiksi). Mainintana myös, että tilasin kardemumman Suomesta kun moisesta ei ole täällä tietoakaan, johtuneekohan sitten käännöksen virheellisyydestä vaiko jostain muusta syystä.
Aloitimme valmistusmateriaalin kokoonkursimisen ja hetken – jos toisen – jälkeen jätimme taikinan kohoamaan kolmannesta laatikosta löytämämme pienen puhtaan pyyhkeen alle. Vetäydyimme yläkertaan välttääksemme joogatätiryysiksen (joogatädit ovat hyvin pälättävää ja äänekästä sorttia ja vaikkeivat identtisiltä näytäkään niin ainakin minulle kaikkien nimet ovat epäselviä). Pullataikinan kohotessa illallistimme ja ruoan jälkeen alkoi luomisprojekti. Pelleille siirtyi aluksi kaksi satsia korvapuusteja seurauksena mielipide-eroista korvapuustien oikeasta muodosta. Kulkeekohan Suomessa vihta-vasta rajan lisäksi korvapuustien muoto -raja?
Teimme lisäksi pullapitkon rusinoilla ja membrillolla eli kvittenihyytelöllä somistettuja pullia. Pullien paistaminen kaasu-uunissa oli jännää ja yksi satsi halusi ehdottomasti pysytellä pellissä kiinni vastakkaisista pyrkimyksistämme huolimatta. Operaatio Pullapoika päätyi kuitenkin pääosin ihan tunnistettavien pullien esiinmarssiin uunista. Ensi kerralle korvan taakse: sokeria, kanelia ja voita ei voi koskaan olla liikaa!
Mission accomplished!
Minulla on tiettyjä epäonnisia pullanleipomiskokemuksia varastossa, joten käytin Tommin läsnäolon hyväkseni pullakonsultaation merkeissä. Saavuttuani luennolta kotiin aloitimme operaatio Pullapojan eli joogatunnin kuluessa hiippailimme keittiöön ja kaivoimme hiivajauhot ja kardemummat esiin (tai olisimme kaivaneet ellei Rosa olisi tehnyt tätä kaikkea meille valmiiksi). Mainintana myös, että tilasin kardemumman Suomesta kun moisesta ei ole täällä tietoakaan, johtuneekohan sitten käännöksen virheellisyydestä vaiko jostain muusta syystä.
Aloitimme valmistusmateriaalin kokoonkursimisen ja hetken – jos toisen – jälkeen jätimme taikinan kohoamaan kolmannesta laatikosta löytämämme pienen puhtaan pyyhkeen alle. Vetäydyimme yläkertaan välttääksemme joogatätiryysiksen (joogatädit ovat hyvin pälättävää ja äänekästä sorttia ja vaikkeivat identtisiltä näytäkään niin ainakin minulle kaikkien nimet ovat epäselviä). Pullataikinan kohotessa illallistimme ja ruoan jälkeen alkoi luomisprojekti. Pelleille siirtyi aluksi kaksi satsia korvapuusteja seurauksena mielipide-eroista korvapuustien oikeasta muodosta. Kulkeekohan Suomessa vihta-vasta rajan lisäksi korvapuustien muoto -raja?
Teimme lisäksi pullapitkon rusinoilla ja membrillolla eli kvittenihyytelöllä somistettuja pullia. Pullien paistaminen kaasu-uunissa oli jännää ja yksi satsi halusi ehdottomasti pysytellä pellissä kiinni vastakkaisista pyrkimyksistämme huolimatta. Operaatio Pullapoika päätyi kuitenkin pääosin ihan tunnistettavien pullien esiinmarssiin uunista. Ensi kerralle korvan taakse: sokeria, kanelia ja voita ei voi koskaan olla liikaa!
Mission accomplished!
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Ryhmätyö
Lunes 5.4.2010
Maanantaiaamuna heräsin ajoissa ehtiäkseni kävellä viereiseen kaupunginosaan Natalian kotiin. Olimme siis sopineet ydinvoima-ryhmämme kanssa yhdistää diamme aamulla klo 9 Natalian luona. Soitin vielä ennen kun lähdin, että olen tulossa.
Kukaan ei vastannut.
Yritin uudelleen.
Natalia vastasi.
Sain kuulla, että teemmekin työtä alkaen noin klo 10-10.15 yliopistolla.
Jee. Menin sitten yliopistolle ja olin paikalla 10.20. Ketään ei näkynyt, kävin kaikki atk-luokat läpi, mutta ei ketään edelleenkään. Mulla ei ollut kännykkää, joten en voinut soittaa kelleen. Laitoin yhdelle ryhmäläiselle meiliä, että missä he ovat. Aloin hioa omia diojani ja puolen tunnin päästä Natalia tuli ja sain kuulla, että se tyyppi, jolle laitoin meiliä, ei ole tulossa. Varttia myöhemmin kolmas ryhmäläinen saapui paikalle. Istuimme kukin tahoillamme tekemässä diojamme ja Natalia oikoluki diani ja korjasi espanjavirheet. Sovittiin, että lähetän diat hänelle kun ne ovat valmiit.
Martes 6.4.2010
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos –kurssilla oli siis tänään tiedossa ryhmämme esityksen pitäminen. Ensimmäistä kertaa minun pitäisi pitää varsinaista esitelmää ei ihan yksinkertaisesta aiheesta tällä parin kuukauden kielikylvyllä. Muut puhuivat pätkänsä omilla paikoillaan eturivissä istuen, mutta en voinut kuvitellakaan puhuvani selkä yleisöön päin, joten nousin omalla vuorollani ja menin luokan eteen. Selvisin diat läpi lähes täysin takkuilematta ja sanoin vielä asioita, jotka eivät olleet välttämättömiä. Kurssin opettaja kommentoi minulle myöhemmin, että sehän meni hyvin. Hän vaikutti suht yllättyneeltä =).
Hän kertoi myös nähneensä Mies vailla menneisyyttä –leffan espanjankielisillä tekstityksillä Argentiinalaiselta tv-kanavalta. Ilmeisesti elokuva oli tehnyt jossain määrin vaikutuksen, koska hän kyseli minulta paljon siitä ja halusi erityisesti tietää onko Suomessa todella sellaista ja että mihin aikakauteen se sijoittuu. Olin nähnyt leffan joskus kun se oli aivan uusi (vuodelta 2002) ja muistikuvat eivät olleet tuoreimpia mahdollisia. Koitin kuitenkin vastailla kymyihin ja lupasin katsoa jos löydän netistä suomeksi jotain tietoa. Sinänsä hauskaa, että juuri sattuu tulemaan suomalainen leffa kun olen täällä. Ja taidan olla sen open kurssien opiskelijoista ainoa vaihtari, et sinänsä hauskasti, että olen just Suomesta.
Maanantaiaamuna heräsin ajoissa ehtiäkseni kävellä viereiseen kaupunginosaan Natalian kotiin. Olimme siis sopineet ydinvoima-ryhmämme kanssa yhdistää diamme aamulla klo 9 Natalian luona. Soitin vielä ennen kun lähdin, että olen tulossa.
Kukaan ei vastannut.
Yritin uudelleen.
Natalia vastasi.
Sain kuulla, että teemmekin työtä alkaen noin klo 10-10.15 yliopistolla.
Jee. Menin sitten yliopistolle ja olin paikalla 10.20. Ketään ei näkynyt, kävin kaikki atk-luokat läpi, mutta ei ketään edelleenkään. Mulla ei ollut kännykkää, joten en voinut soittaa kelleen. Laitoin yhdelle ryhmäläiselle meiliä, että missä he ovat. Aloin hioa omia diojani ja puolen tunnin päästä Natalia tuli ja sain kuulla, että se tyyppi, jolle laitoin meiliä, ei ole tulossa. Varttia myöhemmin kolmas ryhmäläinen saapui paikalle. Istuimme kukin tahoillamme tekemässä diojamme ja Natalia oikoluki diani ja korjasi espanjavirheet. Sovittiin, että lähetän diat hänelle kun ne ovat valmiit.
Martes 6.4.2010
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos –kurssilla oli siis tänään tiedossa ryhmämme esityksen pitäminen. Ensimmäistä kertaa minun pitäisi pitää varsinaista esitelmää ei ihan yksinkertaisesta aiheesta tällä parin kuukauden kielikylvyllä. Muut puhuivat pätkänsä omilla paikoillaan eturivissä istuen, mutta en voinut kuvitellakaan puhuvani selkä yleisöön päin, joten nousin omalla vuorollani ja menin luokan eteen. Selvisin diat läpi lähes täysin takkuilematta ja sanoin vielä asioita, jotka eivät olleet välttämättömiä. Kurssin opettaja kommentoi minulle myöhemmin, että sehän meni hyvin. Hän vaikutti suht yllättyneeltä =).
Hän kertoi myös nähneensä Mies vailla menneisyyttä –leffan espanjankielisillä tekstityksillä Argentiinalaiselta tv-kanavalta. Ilmeisesti elokuva oli tehnyt jossain määrin vaikutuksen, koska hän kyseli minulta paljon siitä ja halusi erityisesti tietää onko Suomessa todella sellaista ja että mihin aikakauteen se sijoittuu. Olin nähnyt leffan joskus kun se oli aivan uusi (vuodelta 2002) ja muistikuvat eivät olleet tuoreimpia mahdollisia. Koitin kuitenkin vastailla kymyihin ja lupasin katsoa jos löydän netistä suomeksi jotain tietoa. Sinänsä hauskaa, että juuri sattuu tulemaan suomalainen leffa kun olen täällä. Ja taidan olla sen open kurssien opiskelijoista ainoa vaihtari, et sinänsä hauskasti, että olen just Suomesta.
Pascua
Jueves 1.4 - Domingo 4.4.2010
Lähdimme Tommin kanssa aamulla paikallisbussilla Córdoban bussiterminaaliin rinkat pakattuina. Olimme käyneet edellisenä päivänä ostamassa Carrefourista retkimuonat ja Tommi oli tuonut Suomesta teltan, retkikeittiön, makuupussit ja –alustat. Karttatilanne tosiaan oli hieman heikohko, mutta GPS:n kanssa ainakin selviäisi samaa reittiä takaisin. Saavuimme bussiterminaalille noin 10 minuuttia Villa General Belgranoon (VGB) lähtevän bussin lähtöajan jälkeen, mutta löydettyämme tiskin (bussifirmojen myyntitiskejä on pitkä käytävällinen, luukkuja taitaa olla n. 60), jonka päällä luki Sierras de Calamuchita saimme liput (á 36 pesoa) kyseiseen bussiin, jota vasta täytettiin matkustajista.
Tarkoituksenamme oli siis suunnata kyseiseen kylään ja vaihtaa siellä bussiin joko Villa Alpinaan tai La Cumbrecitaan. Torstaisin jatkoyhteyksiä Villa Alpinaan ei pitänyt olla, mutta tiedustellessani General Belgranon tiskiltä parin tunnin bussiköröttelyn jälkeen, sain kuulla, että Alpinaan pääsisi 70 peson hintaan. Tämä oli siis noin tuplaten Córdoba-VGB maksamamme hinta ja matka olisi ajallisesti puolet lyhyempi. Päädyimme siis menemään La Cumbrecitaan, jonne meidät kehotettiin ostamaan menopaluu, koska sunnuntaina paikallinen lippuluukku ei olisi auki. Meidät saatiin myös ostamaan sunnuntaille paluuliput VGB-Córdoba, koska täälläkään ei kuulemma olisi lipunmyynti auki.
Selviydyimme lisäkorkeuskörötyksen jälkeen La Cumbrecitaan ja lähdimme bussilta tallustamaan kylän läpi. Pysähdyimme turisti-infossa ja saimme kuulla, että teltan saisi laittaa pystyyn ainoastaan telttapaikkavuokrausta pyörittävän perheen pihaan hintaan 30 pesoa/yö. Tommi päätteli, etteivät infon työntekijät olleet tajunneet että tarkoitin telttailua kylän ulkopuolella vuorilla.. No juu, jos tarkoitus oli haikata oli vuorille mentävä. Pysähdyimme kylän lähteellä tekemässä ruokaa. Kyseinen lähde oli kyllä uskomaton liru, sain istua kattilan kanssa odottamassa sen täyttymistä koko kokkauksen ajan.
Masut täysinä tallustimme lopputuristirysäkylän läpi. La Cumbrecita on siis ilmeisesti alppityylirakennuksia, mutta lähinnä vain hotelleja, mökkikyliä, ravintoloita, kahviloita ja turistikrääsäkauppoja. Kylän läpi virtaa vuorilta tuleva joki, jonka rannoilla turistit pääsevät nauttimaan auringonpaahteesta. Matkaoppaan mukaan hyvin merkitty reitti Cerro Wankille lähtee viimeisen kahvilan kulmalta. Olihan siellä kyltti, mutta siihen ne merkit suurin piirtein jäivät. Tallustimme ylämäkeen auringon alkaessa hiljalleen laskea. Vastaan tuli pari pariskuntaa mutta muuten meitä saattelivat lähinnä kylästä kuuluvat ihmisäänet.
Cerro Wankilla pysähdyimme kuvaamaan ja totesimme, että on hieman hankalaa löytää paikkaa mihin reppunsa laskea kun hepparyhmät on parkittaneet kulkupelinsä tietenkin aina huipulle ja kulkupeleistä tulee tiettyjä luonnollisia päästöjä, jotka täplittivät ympäröivää maastoa. Nyt ei toki hepoista ollut jouhikarvaakaan näkyvillä. Meillä oli vielä hyvin aikaa ennen auringonlaskua ja jatkoimme polkua eteenpäin etsiäksemme leiripaikkaa. Tasaisen (ei kaltevan) paikan löytäminen oli haastavaa, mutta onneksemme törmäsimme oikein söpöön puron/pikkuruisen joen rannalla olevaan hieman lähikukkuloiden varjossa olevaan paikkaan.
Aamulla heräsimme sateeseen. Päätimme odotella josko mokoma hellittäisi, mutta kun tihkutuksen ja kuurojen vaihtelu jatkui pakkasimme roinamme ja lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuljimme vuoroin pilvessä, vuoroin vähän paremmassa näkyvyydessä, mutta sade jatkui sinnikkäästi koko päivän ja polut virtasivat vettä. Monet niistä olivatkin kallioon kaivertuneita ja mitä parhaita valuntaväyliä vedelle. Silloin tällöin näimme myös lammas- tai lehmälaumoja ja maasto oli edelleen kakkaläjien kirjomaa. Onneksemme Tommi oli lainannut Steripenin juomaveden puhdistusta varten. Mokoma ilmeisesti toimikin kun vatsanväänteistä ei ollut tietoa.
Muutaman tunnin sateessa olon jälkeen aloimme olla hieman likomärkiä ja kylmissämme ja päätimme etsiä telttapaikkaa, joka osoittautui edellistä päivää vaikeammaksi. Tällä kertaa ongelma ei ollut tasaisen alueen puute (olimme nousseet jyrkimmän alueen ohi ja olimme jonkinmoisella ylängöllä) vaan yksinkertaisesti se, että maaperä tirisi vettä eikä teltan pystyttäminen ruoholla pehmustettuun vesilätäkköön houkutellut. Sohasimme aluetta ristiin rastiin ja lopulta saimme teltan pystyyn paikkaan, jonne vettä ei päässyt valumaan mistään suunnasta. Tässä vaiheessa sormet olivat sen verran jäässä että rinkan klipsien avaaminen tuntui lähes ylivoimaiselta.
Lämmittelimme ja kokkailimme teltassa kun meidät yllätti ilmeisesti vesiraekuuro, joka oli niin voimakas, että teltan sisällä tihuutti vettä. Jippiaijee! Onneksi tätä kesti vain hetkisen.
Lauantaiaamuna sade oli loppunut, mutta taivas edelleen suht pilvinen ja näkyvyys laaksoon vaihteli. Levittelimme märkiä kamppeitamme kuivumaan ja päivä menikin niitä kuivatellessa. Tuuli kuivasi suht hyvin ilmankosteudesta huolimatta. Meitä kävi myös ihmettelemässä ratsastajakaksikko. Ihmettelivät onko kaikki hyvin ja raportoin, että kunnossa ollaan, hieman märkiä vain edelleen.
Sunnuntaina paikalla kävi taas joku ratsastaja ja pian hänen jälkeensä kolmen hevosen lauma, jotka nousivat rinnettä ylös aivan telttamme vierestä. Kurkimme tietysti innoissamme heppoja, jotka kaiketi kummastelivat kirkkaan oranssia kangashökötystä harmaanvihreyden keskellä. Toisella puolen telttaa oli pieni lehmälauma ja eläinten ihmetellessä pakkasimme roinamme ja lähdimme eri reittiä takaisin kohti La Cumbrecitaan. Matka taittui alamäkeen sukkelasti myslipatukoita syöden ja mehua lipittäen. Ongelmaa toi tien kulkeminen talon pihapiirin kautta, mutta talosta tuli nainen viittomaan, että voimme kulkea siitä läpi.
Olimme La Cumbrecitan bussiasemalle lopulta vajaata tuntia ennen bussin lähtöä ja menimme kokkaamaan lounasta kylän joen rantaan. Ehdimme juuri ja juuri bussiin, jossa oli enää 4 paikkaa vapaata. Olimme Villa General Belgranossa ajoissa ehtiäksemme aiempaan bussiin kuin mihin meillä oli liput. Kysyimme kuskilta, josko pääsisimme jo aikaisemmalla vuorolla ettei tarvitsisi odottaa kahta tuntia. Tästä seurasi kiivas keskustelu kuskin ja bussifirman edustajan kanssa ja lopulta meidät otettiin kyytiin. Aluksi meille oli sanottu että voimme tulla, mutta joudumme seisomaan. Nyt pääsimme istumaan, mutta bussi pysähtyi muutaman kilometrin jälkeen poimimaan kyytiin 20 ihmistä, joista varmaan 10 seisoi käytävällä. Pientä ylibuukkausta..
Selvisimme kuitenkin Córdobaan, jossa toikkaroin meidät – ei suorinta reittiä – paikallisbussipysäkille. Illan jo pimettyä selvisimme takaisin Rosalle, jossa pääsimme poskisuukottelemaan Suzanea, joka oli tullut käymään Rosariosta. Varmaan kivaa kun olimme hieman hikisiä ja totaalisen väsyneitä reissumme jälkeen.
Lähdimme Tommin kanssa aamulla paikallisbussilla Córdoban bussiterminaaliin rinkat pakattuina. Olimme käyneet edellisenä päivänä ostamassa Carrefourista retkimuonat ja Tommi oli tuonut Suomesta teltan, retkikeittiön, makuupussit ja –alustat. Karttatilanne tosiaan oli hieman heikohko, mutta GPS:n kanssa ainakin selviäisi samaa reittiä takaisin. Saavuimme bussiterminaalille noin 10 minuuttia Villa General Belgranoon (VGB) lähtevän bussin lähtöajan jälkeen, mutta löydettyämme tiskin (bussifirmojen myyntitiskejä on pitkä käytävällinen, luukkuja taitaa olla n. 60), jonka päällä luki Sierras de Calamuchita saimme liput (á 36 pesoa) kyseiseen bussiin, jota vasta täytettiin matkustajista.
Tarkoituksenamme oli siis suunnata kyseiseen kylään ja vaihtaa siellä bussiin joko Villa Alpinaan tai La Cumbrecitaan. Torstaisin jatkoyhteyksiä Villa Alpinaan ei pitänyt olla, mutta tiedustellessani General Belgranon tiskiltä parin tunnin bussiköröttelyn jälkeen, sain kuulla, että Alpinaan pääsisi 70 peson hintaan. Tämä oli siis noin tuplaten Córdoba-VGB maksamamme hinta ja matka olisi ajallisesti puolet lyhyempi. Päädyimme siis menemään La Cumbrecitaan, jonne meidät kehotettiin ostamaan menopaluu, koska sunnuntaina paikallinen lippuluukku ei olisi auki. Meidät saatiin myös ostamaan sunnuntaille paluuliput VGB-Córdoba, koska täälläkään ei kuulemma olisi lipunmyynti auki.
Selviydyimme lisäkorkeuskörötyksen jälkeen La Cumbrecitaan ja lähdimme bussilta tallustamaan kylän läpi. Pysähdyimme turisti-infossa ja saimme kuulla, että teltan saisi laittaa pystyyn ainoastaan telttapaikkavuokrausta pyörittävän perheen pihaan hintaan 30 pesoa/yö. Tommi päätteli, etteivät infon työntekijät olleet tajunneet että tarkoitin telttailua kylän ulkopuolella vuorilla.. No juu, jos tarkoitus oli haikata oli vuorille mentävä. Pysähdyimme kylän lähteellä tekemässä ruokaa. Kyseinen lähde oli kyllä uskomaton liru, sain istua kattilan kanssa odottamassa sen täyttymistä koko kokkauksen ajan.
Masut täysinä tallustimme lopputuristirysäkylän läpi. La Cumbrecita on siis ilmeisesti alppityylirakennuksia, mutta lähinnä vain hotelleja, mökkikyliä, ravintoloita, kahviloita ja turistikrääsäkauppoja. Kylän läpi virtaa vuorilta tuleva joki, jonka rannoilla turistit pääsevät nauttimaan auringonpaahteesta. Matkaoppaan mukaan hyvin merkitty reitti Cerro Wankille lähtee viimeisen kahvilan kulmalta. Olihan siellä kyltti, mutta siihen ne merkit suurin piirtein jäivät. Tallustimme ylämäkeen auringon alkaessa hiljalleen laskea. Vastaan tuli pari pariskuntaa mutta muuten meitä saattelivat lähinnä kylästä kuuluvat ihmisäänet.
Cerro Wankilla pysähdyimme kuvaamaan ja totesimme, että on hieman hankalaa löytää paikkaa mihin reppunsa laskea kun hepparyhmät on parkittaneet kulkupelinsä tietenkin aina huipulle ja kulkupeleistä tulee tiettyjä luonnollisia päästöjä, jotka täplittivät ympäröivää maastoa. Nyt ei toki hepoista ollut jouhikarvaakaan näkyvillä. Meillä oli vielä hyvin aikaa ennen auringonlaskua ja jatkoimme polkua eteenpäin etsiäksemme leiripaikkaa. Tasaisen (ei kaltevan) paikan löytäminen oli haastavaa, mutta onneksemme törmäsimme oikein söpöön puron/pikkuruisen joen rannalla olevaan hieman lähikukkuloiden varjossa olevaan paikkaan.
Aamulla heräsimme sateeseen. Päätimme odotella josko mokoma hellittäisi, mutta kun tihkutuksen ja kuurojen vaihtelu jatkui pakkasimme roinamme ja lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuljimme vuoroin pilvessä, vuoroin vähän paremmassa näkyvyydessä, mutta sade jatkui sinnikkäästi koko päivän ja polut virtasivat vettä. Monet niistä olivatkin kallioon kaivertuneita ja mitä parhaita valuntaväyliä vedelle. Silloin tällöin näimme myös lammas- tai lehmälaumoja ja maasto oli edelleen kakkaläjien kirjomaa. Onneksemme Tommi oli lainannut Steripenin juomaveden puhdistusta varten. Mokoma ilmeisesti toimikin kun vatsanväänteistä ei ollut tietoa.
Muutaman tunnin sateessa olon jälkeen aloimme olla hieman likomärkiä ja kylmissämme ja päätimme etsiä telttapaikkaa, joka osoittautui edellistä päivää vaikeammaksi. Tällä kertaa ongelma ei ollut tasaisen alueen puute (olimme nousseet jyrkimmän alueen ohi ja olimme jonkinmoisella ylängöllä) vaan yksinkertaisesti se, että maaperä tirisi vettä eikä teltan pystyttäminen ruoholla pehmustettuun vesilätäkköön houkutellut. Sohasimme aluetta ristiin rastiin ja lopulta saimme teltan pystyyn paikkaan, jonne vettä ei päässyt valumaan mistään suunnasta. Tässä vaiheessa sormet olivat sen verran jäässä että rinkan klipsien avaaminen tuntui lähes ylivoimaiselta.
Lämmittelimme ja kokkailimme teltassa kun meidät yllätti ilmeisesti vesiraekuuro, joka oli niin voimakas, että teltan sisällä tihuutti vettä. Jippiaijee! Onneksi tätä kesti vain hetkisen.
Lauantaiaamuna sade oli loppunut, mutta taivas edelleen suht pilvinen ja näkyvyys laaksoon vaihteli. Levittelimme märkiä kamppeitamme kuivumaan ja päivä menikin niitä kuivatellessa. Tuuli kuivasi suht hyvin ilmankosteudesta huolimatta. Meitä kävi myös ihmettelemässä ratsastajakaksikko. Ihmettelivät onko kaikki hyvin ja raportoin, että kunnossa ollaan, hieman märkiä vain edelleen.
Sunnuntaina paikalla kävi taas joku ratsastaja ja pian hänen jälkeensä kolmen hevosen lauma, jotka nousivat rinnettä ylös aivan telttamme vierestä. Kurkimme tietysti innoissamme heppoja, jotka kaiketi kummastelivat kirkkaan oranssia kangashökötystä harmaanvihreyden keskellä. Toisella puolen telttaa oli pieni lehmälauma ja eläinten ihmetellessä pakkasimme roinamme ja lähdimme eri reittiä takaisin kohti La Cumbrecitaan. Matka taittui alamäkeen sukkelasti myslipatukoita syöden ja mehua lipittäen. Ongelmaa toi tien kulkeminen talon pihapiirin kautta, mutta talosta tuli nainen viittomaan, että voimme kulkea siitä läpi.
Olimme La Cumbrecitan bussiasemalle lopulta vajaata tuntia ennen bussin lähtöä ja menimme kokkaamaan lounasta kylän joen rantaan. Ehdimme juuri ja juuri bussiin, jossa oli enää 4 paikkaa vapaata. Olimme Villa General Belgranossa ajoissa ehtiäksemme aiempaan bussiin kuin mihin meillä oli liput. Kysyimme kuskilta, josko pääsisimme jo aikaisemmalla vuorolla ettei tarvitsisi odottaa kahta tuntia. Tästä seurasi kiivas keskustelu kuskin ja bussifirman edustajan kanssa ja lopulta meidät otettiin kyytiin. Aluksi meille oli sanottu että voimme tulla, mutta joudumme seisomaan. Nyt pääsimme istumaan, mutta bussi pysähtyi muutaman kilometrin jälkeen poimimaan kyytiin 20 ihmistä, joista varmaan 10 seisoi käytävällä. Pientä ylibuukkausta..
Selvisimme kuitenkin Córdobaan, jossa toikkaroin meidät – ei suorinta reittiä – paikallisbussipysäkille. Illan jo pimettyä selvisimme takaisin Rosalle, jossa pääsimme poskisuukottelemaan Suzanea, joka oli tullut käymään Rosariosta. Varmaan kivaa kun olimme hieman hikisiä ja totaalisen väsyneitä reissumme jälkeen.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Kalligrafia-kurssi, ¿dónde estás?
Miércoles 31.03.2010
Okei, nyt seuraa stooria mun viimeisestä toistaiseksi alkamattomasta kurssista. Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden Graafisen suunnittelun kurssi Caligrafia. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat 2 viikkoa myöhässä ja tuo kuukauden kun kolmannelle viikolle osui Día de la Memoria kyseiselle päivälle. 31.3 suuntasin siis aamulla kahdeksan aikaan yliopistolle ollakseni 8.45 luennolla. Muistutuksena aiemmasta olin jo käynyt kertaalleen keskiviikkoaamuna katsastamassa kurssia kuullakseni tuosta ensimmäisen vuoden viivästyksestä..
No tuona päivänä ei sujunut sen paremmin. Odottelin tutussa käytävässä 20 minuuttia ja marssin opintotoimistoon kysymään mikä nyt maksaa. Selvisi, että luento on siirretty alkamaan 12.30. Mistä ihmeestä muut sen tiesivät? Käytävässä ei siis norkoillut ketään muita odottamassa kurssia. Kalligrafiaa oli siis tarkoitus olla 2 luentoa putkeen ja kummatkin piti pitää tuolloin, mutta minulla oli kahdelta tiedossa espanjaa eli osallistuminen voisi olla heikkoa.
Menin sitten kv-toimistoon hajoamaan asiasta. He olivat siis jo kertoneet minulle edellisenä päivänä, että en voisi tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, ellen olisi täällä kahta viikkoa pidempää. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat kaksi viikkoa etuajassa joten ne myös päättyvät kaksi viikkoa myöhemmin. Kivaa kun tästä ei kerrottu aiemmin, kv-toimiston opintoneuvoja oli myös painottanut minulle, etten voisi valita kuin omalta alaltani edistyneempiä kolmannen ja neljännen vuoden kursseja, muilta aloilta vain ensimmäisen tai toisen.
Nyt kun kerroin, että luentoja on siirretty minulle näytettiin edelleen punaista valoa, etten saisi tehdä kyseistä kurssia, ellen olisi täällä yliaikaa. Yliaika nyt ei yksinkertaisesti sopinut suunnitelmiini, mutta en myöskään ollut valmis pudottamaan kurssia pois tuosta noin vaan, koska tähän asti saamani tiedon mukaan minun olisi kuulunut voida tehdä se.
Tiputtelinkin siis opintoneuvojallemme pöytään faktat ja vaadin, että hän yrittää järjestää minulle mahdollisuuden suorittaa kyseisen kurssin. Menin varmistamaan asiaa myös opintotoimistoon, mistä minut ohjattiin kv-toimiston opintoneuvojalle, joka oli suhtautunut koko asiaan ylinegatiivisesti.
Lopulta sain hänet vakuutettua, että minulle ei ole tiedotettu asiasta ja oikeastaan on kehotettu erikseen valitsemaan ensimmäisen vuoden kursseja. Tässä vaiheessa hän pehmeni ja lupasi yrittää hoitaa asiaa.
Sain kuulla, että voin tehdä kyseisen kurssin, mutta minulla saa tulla korkeintaan yksi poissaolo koko kevään ajalta tai suoritusmerkinnän saaminen jää mahdottomaksi. Lisäksi kurssin opettajien pitää suostua järjestelyyn, että teen loppukokeen aikaisemmin. Tästä rohkaistuneena marssin 12.30 odottamaan luennon alkua. Olin maininnut, että tällä viikolla voisin olla pois espanjan, jotta voisin osallistua toiselle luennolle, enkä heti saada tuota yhtä sallittua poissaoloani. Opintoneuvoja hermostui tästä ihan täysin ja selitti, etten voisi olla pois kurssilta noin vain. Tässä vaiheessa olin aika lopussa hänen kanssaan ja totesin, että yliopiston joustamattomat järjestelyt tuntuvat pakottavan moiseen.
Odottelin siis salin edessä ja edelleenkään ketään ei tullut. Menin taas opintotoimistoon kysymään missä nyt vika. Minulle sanottiin, että kurssin opettaja on tapaamisessa opintoalan johtajan kanssa. Kuinkas sattuikaan. Minulle sanottiin, että opettaja tulee heti kun pääsee tapaamisesta, voisin mennä takaisin odottamaan. Odotin 45 minuuttia tunnin alusta ja totesin, että antaa olla.
Painuin atk-luokkaan etsimään materiaalia esitelmääni ydinvoimasta ja törmäsin toiseen vaihtariin jolle luonnollisesti avauduin koko hommasta. Hän oli kuullut samansuuntaisen stoorin liittyen toiseen kurssiin ja päädyimme dissaamaan yliopiston käytänteitä joustamattomiksi ja opiskelijavastaisiksi. Jos kyseessä on yksityinen yliopisto niin eikö opiskelijoilla pitäisi olla enemmän väliä? Täällä koko homma kuitenkin pyörii opettajien ympärillä. Kun menin valittamaan luennon omavaltaisesta siirrosta aamusta iltapäivään, minulle vain todettiin, että opettajat voivat tehdä niin kuin haluavat. Jees.. onneksi ei tartte tätä sotkua jaksaa kuin yksi lukukausi. Muussa tapauksessa pitäisi kaiketi alkaa keittää kasaan jotain opiskelijoiden oikeudet liikehdintää..
Okei, optimistista. Mutta niin, todettakoon, että Argentiina on tosi kiva paikka ja tykkään olla täällä Córdobassa, mutta Blas Pascal on vähän tuskainen instituutio. Enkä täällä opiskelua kurssien puolesta lähtisi suosittelemaan. Argentiinan kulttuuri, historia ja espanjan kieli –kurssit ovat ihan ok, mutta yleinen joustamaton asenne ja erityistilanteiden ymmärtämättömyys ovat täysin vihoviimeisiä. Lisäksi luentojen peruuttelu ilmoittelematta on tuskallista. Ei nyt luulisi olevan niin mahdotonta lähettää meiliä tms.
Okei, nyt seuraa stooria mun viimeisestä toistaiseksi alkamattomasta kurssista. Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden Graafisen suunnittelun kurssi Caligrafia. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat 2 viikkoa myöhässä ja tuo kuukauden kun kolmannelle viikolle osui Día de la Memoria kyseiselle päivälle. 31.3 suuntasin siis aamulla kahdeksan aikaan yliopistolle ollakseni 8.45 luennolla. Muistutuksena aiemmasta olin jo käynyt kertaalleen keskiviikkoaamuna katsastamassa kurssia kuullakseni tuosta ensimmäisen vuoden viivästyksestä..
No tuona päivänä ei sujunut sen paremmin. Odottelin tutussa käytävässä 20 minuuttia ja marssin opintotoimistoon kysymään mikä nyt maksaa. Selvisi, että luento on siirretty alkamaan 12.30. Mistä ihmeestä muut sen tiesivät? Käytävässä ei siis norkoillut ketään muita odottamassa kurssia. Kalligrafiaa oli siis tarkoitus olla 2 luentoa putkeen ja kummatkin piti pitää tuolloin, mutta minulla oli kahdelta tiedossa espanjaa eli osallistuminen voisi olla heikkoa.
Menin sitten kv-toimistoon hajoamaan asiasta. He olivat siis jo kertoneet minulle edellisenä päivänä, että en voisi tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, ellen olisi täällä kahta viikkoa pidempää. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat kaksi viikkoa etuajassa joten ne myös päättyvät kaksi viikkoa myöhemmin. Kivaa kun tästä ei kerrottu aiemmin, kv-toimiston opintoneuvoja oli myös painottanut minulle, etten voisi valita kuin omalta alaltani edistyneempiä kolmannen ja neljännen vuoden kursseja, muilta aloilta vain ensimmäisen tai toisen.
Nyt kun kerroin, että luentoja on siirretty minulle näytettiin edelleen punaista valoa, etten saisi tehdä kyseistä kurssia, ellen olisi täällä yliaikaa. Yliaika nyt ei yksinkertaisesti sopinut suunnitelmiini, mutta en myöskään ollut valmis pudottamaan kurssia pois tuosta noin vaan, koska tähän asti saamani tiedon mukaan minun olisi kuulunut voida tehdä se.
Tiputtelinkin siis opintoneuvojallemme pöytään faktat ja vaadin, että hän yrittää järjestää minulle mahdollisuuden suorittaa kyseisen kurssin. Menin varmistamaan asiaa myös opintotoimistoon, mistä minut ohjattiin kv-toimiston opintoneuvojalle, joka oli suhtautunut koko asiaan ylinegatiivisesti.
Lopulta sain hänet vakuutettua, että minulle ei ole tiedotettu asiasta ja oikeastaan on kehotettu erikseen valitsemaan ensimmäisen vuoden kursseja. Tässä vaiheessa hän pehmeni ja lupasi yrittää hoitaa asiaa.
Sain kuulla, että voin tehdä kyseisen kurssin, mutta minulla saa tulla korkeintaan yksi poissaolo koko kevään ajalta tai suoritusmerkinnän saaminen jää mahdottomaksi. Lisäksi kurssin opettajien pitää suostua järjestelyyn, että teen loppukokeen aikaisemmin. Tästä rohkaistuneena marssin 12.30 odottamaan luennon alkua. Olin maininnut, että tällä viikolla voisin olla pois espanjan, jotta voisin osallistua toiselle luennolle, enkä heti saada tuota yhtä sallittua poissaoloani. Opintoneuvoja hermostui tästä ihan täysin ja selitti, etten voisi olla pois kurssilta noin vain. Tässä vaiheessa olin aika lopussa hänen kanssaan ja totesin, että yliopiston joustamattomat järjestelyt tuntuvat pakottavan moiseen.
Odottelin siis salin edessä ja edelleenkään ketään ei tullut. Menin taas opintotoimistoon kysymään missä nyt vika. Minulle sanottiin, että kurssin opettaja on tapaamisessa opintoalan johtajan kanssa. Kuinkas sattuikaan. Minulle sanottiin, että opettaja tulee heti kun pääsee tapaamisesta, voisin mennä takaisin odottamaan. Odotin 45 minuuttia tunnin alusta ja totesin, että antaa olla.
Painuin atk-luokkaan etsimään materiaalia esitelmääni ydinvoimasta ja törmäsin toiseen vaihtariin jolle luonnollisesti avauduin koko hommasta. Hän oli kuullut samansuuntaisen stoorin liittyen toiseen kurssiin ja päädyimme dissaamaan yliopiston käytänteitä joustamattomiksi ja opiskelijavastaisiksi. Jos kyseessä on yksityinen yliopisto niin eikö opiskelijoilla pitäisi olla enemmän väliä? Täällä koko homma kuitenkin pyörii opettajien ympärillä. Kun menin valittamaan luennon omavaltaisesta siirrosta aamusta iltapäivään, minulle vain todettiin, että opettajat voivat tehdä niin kuin haluavat. Jees.. onneksi ei tartte tätä sotkua jaksaa kuin yksi lukukausi. Muussa tapauksessa pitäisi kaiketi alkaa keittää kasaan jotain opiskelijoiden oikeudet liikehdintää..
Okei, optimistista. Mutta niin, todettakoon, että Argentiina on tosi kiva paikka ja tykkään olla täällä Córdobassa, mutta Blas Pascal on vähän tuskainen instituutio. Enkä täällä opiskelua kurssien puolesta lähtisi suosittelemaan. Argentiinan kulttuuri, historia ja espanjan kieli –kurssit ovat ihan ok, mutta yleinen joustamaton asenne ja erityistilanteiden ymmärtämättömyys ovat täysin vihoviimeisiä. Lisäksi luentojen peruuttelu ilmoittelematta on tuskallista. Ei nyt luulisi olevan niin mahdotonta lähettää meiliä tms.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)