Lunes 17.5.
Taas yliopiston systeemi tökkii. Kaksi asiaa.
1. Vapaaehtoistyön järkkääminen
Ilmoittauduin halukkaaksi tähän joskus maaliskuun lopulla ja meillä oli tapaaminen kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Siellä kerrottiin, että työ tapahtuu yhdessä terveyskeskuksessa ja että on erilaisia tehtäviä ja ensi viikolla tavataan uudestaan ja katsotaan tarkemmin aikatauluja ja mielenkiinnonkohteita. Lisäksi sanottiin, että menemme yhdessä vierailulle terveyskeskukseen. Allekirjoitimme paperit, joissa sitouduimme ohjelman sääntöihin.
Bueno, vaikuttaa ihan kivalta. No seuraavaa tapaamista ei koskaan tullut. Huhtikuun lopussa ilmoitustaululle oli tullut lappu, jossa osalle oli annettu aika milloin mennä töihin. Ei mitään tietoa alkamispäivästä tai edes osoitetta. Okei. Sitten kuulin yhdeltä toiselta vaihtarilta, että osa porukasta oli käynyt vierailemassa kohteessa. Ilmeisestikin ne joille paikat oli annettu. Muiden kohdalla sanottiin, että pitää vielä odottaa. Tämä siis vasta kun asiaa kävi ohjelman vastuuhenkilöltä kysymässä.
Viime viikolla juttelin yhden tytön kanssa, joka lopulta oli käynyt kahtena viikkona töissä. Sain toukokuun alussa meilin, että mulla on työaika torstaina klo 10-12. En siis ole kuullut tehtävistä mitään, saanut esittää toivomuksia niistä taikka kellonajasta. En edes ole kertonut aikoja, joina pääsisin tulemaan. Olin kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä kyseiseksi torstaiksi Buenos Airesiin. Siis oletuksi kyseiseksi torstaiksi, koska meilissä ei edelleenkään lukenut ohjelman alkamispäivämäärää.
Kävin sitten viime viikolla kysymässä aiheesta ja minulle sanottiin, että voisin alottaa seuraavalla viikolla. Lupasin varmistaa osallistumiseni maanantaihin (eli tähän päivään) mennessä meilillä. Kirjoitin sitten meilin, että tulen ja saisinko osoitteen että löydän perille. Sain vastaukseksi meilin, joka totesi, että voin aloittaa, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Minun pitää kysyä kuulemma muilta.
2. Ei-kv-keskuksen kurssit
Kysäisin tänään maaperäkurssin opelta millon luennot loppuvat ja samaan syssyyn koitin onkia tietooni tarkalleen minä päivänä (22-25.6) voisin tehdä loppukokeen. Vaihtarit siis tekevät kokeet kuukautta muita aiemmin, koska emme voi hengata täällä kuukauden lukulomaa ns. turhaan. No opetta ja oli ihan puulla päähän lyöty ja sanoi ettei voisi järkätä koetta kun ei sille oo kerrottu moisesta. Totesin sitten, että otanpa yhteyttä kv-toimistoon ja selvitän asian. Turha se on open kanssa vääntää.. Eihän se kuitenkaan vois itsenäisesti mitään päätöksiä tehdä.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti