Miércoles 14.4.2010
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti