Aamulla nousin aikaisin jo ennen yhdeksää (ennenkuulumatonta) ja lähdin keskustaan ostamaan kompassia. Paikallistin hissan opettajan vinkkien ansiosta (okei, se käytännössä kävelytti mut paikalle) keskustan retkeilyliikekadut. En oikeasti tajua miksi yleiskäsitys vaikuttaa olevan, että vaihtarit ei osaa lukea karttoja. Ehkä kukaan täällä ei osaa lukea karttoja. Tätä päätelmää tukee se, että täällä ei tunneta retkeilykarttoja. Olen etsinyt tuntitolkulla moisia kysellen kaupasta toiseen aina turisti-infosta ja yliopiston kv-toimistosta alkaen lopulta päätyen huoltoasemalle. Löytyy ainoastaan autoilijoille tarkoitettuja karttoja. No ei sitten. Systeemi siis lähes pakottaa palkkaamaan oppaan jos haluaa lähteä tutkiskelemaan lähivuoria. Sinällään ihan hyvä, että paikallisille jää turisteilta rahaa. Mutta myös raivostuttavaa siinä mielessä, että jos nyt vaan ei halua opasta =). Sain myös kuulla juttuja vuorille hävinneistä. Jee. Ja luin ohjeet miten toimia puuman tullessa vastaan. Very well prepared siis!
Okei, takasin tähän päivään. Menin siis keskustaan ja löysinkin retkeilykaupan, josta löytyi kompasseja. Harkintaan päätynyt valikoima käsitti tasan kaksi kompassia, loppujen ollessa avaimenperämallia tai ilmeisesti kajakkiin tarkoitettuja pallomalleja. Sinänsä hauskaa, että kompasseja on hyvin saatavilla mutta karttoja ei sitten ollenkaan.
Jees, selkiinnyin sitten ajoissa kotiin syömään lounaan ennen yliopistolle lähtöä. Espanjan tunti kului mukavasti globalisaatiosta ja keskiviikkoisesta marssista juteltaessa. Itävaltalainen Klaudia ilmiintyi viikon poissaolon jälkeen takaisin. Olimme kaikki luulleet, että hän vaihtoi ryhmää tämän ollessa ylihelppo. Ilmeisesti ryhmän vaihto ei ollutkaan niin yksinkertaista kun meille oli annettu ymmärtää. Toisaalta Megan ja Mike olivat vaihtaneet meidän ryhmäämme..
Espanjan tunnin jälkeen oli vuorossa vajaat 4 h hengausta yliopistolla ennen seuraavaa tuntia. Päädyin lainaamaan läppärini japanilaiselle vaihtarille joka halusi ladata kuvia facebookkiin. Itse hiillostin Juania kalligrafia-kurssini tiimoilta. Ensin kävin opintoasiatoimistossa kyselemässä aiheesta, mutta he pistivät minut takaisin Juanin juttusille.
Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden kurssi, ja saimme kuulla tuossa viime viikolla, että ekan vuoden kurssit päättyvät kaksi viikkoa meidän ohjelmamme päättymisen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joudumme viipymään heinäkuun ekalle viikolle asti jos haluamme käydä kyseisiä kursseja. Sinänsä ristiriitaista, kun ensimmäisellä viikolla samainen Juan sanoi minulle, että voin valita muilta kuin omalta alaltani ainoastaan ensimmäisen vuoden kursseja.
Ensimmäisellä kerralla keskustellessani aiheesta Juanin kanssa sain vastaukseksi suoran ein. Siis että en mitenkään voi suorittaa valitsemaani kurssia ja saada siitä opintopisteitä. Kiva, kiitos. Juttelin tämän jälkeen muiden vaihtareiden kanssa ja sain kuulla, että jotkut yhdysvaltalaisvaihtarit (Clemsonin yliopiston porukkaa) voivat tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, koska tämä on järjestetty opettajien kanssa. Iskin pöytään kaikki mahdolliset kortit ja lopulta Juan ei enää tarjonnut täyttä eitä vaan lupasi koittaa järjestää asian. Eli siis kyse on nyt jonkin yliopiston osaston päätöksestä sekä kurssin opettajien joustavuudesta. Jään mielenkiinnolla oottamaan tuloksia. Kurssi alkaa siis keskiviikkoaamuna.
Välihuomiona voisin todeta, että ilmeisesti espanjan taitoni on kehittynyt kun onnistuin laskettelemaan asiani suht jouhevasti Juanille. Jee, peukkuja siitä =)
Juanista selvittyäni pompin kohti maaperäkurssin luentoa vain saadakseni kuulla muilta kurssilaisilta, että kyseinen luento on peruutettu. Ou jee. Eli lähdinkin suoraan bussipysäkille selvitettyäni, että huomenna on vuorossa ryhmätyön tekemistä ja että olen ilmeisesti ryhmässä, jonka aiheena on ilmakehä. Tätä pitäisi valmistella huomiseksi. Jeees.. En kyllä jää yliopistolle valmistelemaan enää näin myöhään. No, huomenna on uusi päivä.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti