Jueves 4.3.2010
Lukukauden alku häämöttää jo pelottavan (?) lähellä. Maanantaina starttaa siis varsinainen opiskelu täällä. Näillä näkymin lasku on sinällään pehmeä, että ensimmäinen aine näyttäisi olevan espanjan kielikurssi. Ensimmäinen viikko on kuitenkin hektinen, sillä saamme kokeilla kursseja ja niitä on alkuun mahdollista muuttaa. Kuitenkin poissaolot lasketaan alusta asti. Eli paranee päättää pikaisesti millä kursseilla jatkaa ja mitkä jättää jos luennot ovat päällekkäisiä.
Käytin kepeästi puolet päivästä sumplimalla kursseja. Tietyssä mielessä on ikävä Korppia (Jyväskylän yliopiston kurssivalinta jne. systeemi), tai lähinnä sen kalenteria sillä vaikka paikallisessa versiossa miUBP:ssä näkyy jonkinmoinen kalenteri, siitä ei ihan hetkessä ota selvää mitkä luennot osuvat päällekkäin. Täällä päällekkäisyys on hyvin ikävää, sillä kaikilla kursseilla on läsnäolopakko ja loppukokeeseen ei edes pääse osallistumaan ellei ole ollut paikalla 75 % tunneista.
Lisäksi monilla kursseilla on kutkuttava mahdollisuus päästä koko kokeeseen osallistumisesta saamalla välikokeista hyviä arvosanoja ja olemalla paikalla yli 90 % (tällöin opiskelija saa suoraan arvosanan välikokeiden perusteella eikä minkäänlaista päättökoetta vaadita). Mahdollisuus on myös päästä helpotettuun välikokeeseen johon osallistuvat opiskelijat, jotka ovat olleet läsnä vähintään 80 % tunneista ja saaneet arvosanan 7 (tai paremman) kaikista väliarvioinneista. Arvosanaskaala on siis 1-10, joista 4 on alin hyväksytty. Neloseen vaaditaan kuitenkin 70 % oikein eli aika tiukkaa menoa.
Meidän vaihtareiden on mahdollista valita 4-6 kurssia ja kaikki kurssit siis kestävät koko lukukauden. Okei, 4 on siis mini ja maksimiahan ei ole kunhan kalenteriin sopii, tuo 6 on suositus. Espanjan kurssi ei ole pakollinen, mutta sen ottamatta jättäminen olisi järjetöntä. Lisäksi haluaisin valita kurssit Argentiinan populaarikulttuuri, Argentiinan ja Latinalaisen Amerikan historia ja Kalligrafia. Valitettavasti näillä on aika vähän tekemistä Suomen ympäristötieteenopintojeni kanssa. Oman alan kursseista pitäisi valita seuraavista:
Ecología de las zonas áridas (Ecology of arid zones)
Geografía regional de Argentina (Regional geography of Argentina)
Gestión de los sistemas ambientales (Environmental systems management)
Gestión del recurso suelo (Soil resource management)
Ecología humana, ambiente y salud (Human ecology, environment and health)
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos (Sustainable development of natural and productive ecosystems)
Gerenciamiento ambiental (Environmental management)
Totuttelua vaatinee myös paikallinen luentojen ajoitus. Keskiviikon eka luento alkaa aamulla 8.45 ja viimeinen päättyy 22.00. Luennot ovat muutenkin hyvin iltapainotteisia, ainoastaan keskiviikkona on varsinaisia luentoja ennen kello kahtatoista. Torstaille on mahdollista valita keskipäivän tienoille jotain kulttuurikurssia, joka on lisämaksullinen eli sen kanssa emmin vielä. Yleisesti muuten luennot sijoittuvat 14-22 aikavälille. Whippee!
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luin juuri blogisi läpi. Ei tunnu julkinen liikenne oikein toimivan siellä päin. Espanjassa pitivät myös lihan syömistä välttämättömänä ruokakulttuurin tutustumisessa.
VastaaPoistaNo jaa, miten sen nyt ottaa. Alan olla suht tottunut tuohon (mita nyt just tanaan melkein myohastyin kun bussimatka taittui ruuhkan takia normaalia hitaammin). Sade toki sotkee homman ihan tyystin, taalla kun ei pitais sataa noin keskimaarin ja kaupunki ei oo oikein rakennettu moista silmalla pitaen.
VastaaPoistaRuoan suhteen argentiinalaiset on ihan lihahulluja ja kasvisten syonti on lahinna kummallista. Olisi ihan kiva kokeilla paikallisia ruokia kunnolla, mutta kasvissyonti on tosi rajoittavaa. En suosittele kelleen Argentiinaan matkaavalle! Tosin tanaan yliopiston kanttiinissa lupasivat tehda mulle huomenna kasvisleivan (kanttiinissa ei myyda lounaaksi mitaan lihatonta paitsi tuota kuuluisaa salaattia, jota kohta pursuaa korvistakin ulos).