Viisumiprosessin jatkoa plus puhelintarjontaan tutustumista

Viernes 19.3.2010

Perjantaina menin siis aamukahdeksalta viisumiasiatoimistoon remikyydillä Jenniferin kanssa. Soitin toista kertaa ihan itse remin, tällä kertaa ongelmia tuli vastaan. Minulla oli kolme eri puhelinnumeroa remiä varten ja ihmettelinkin aluksi niiden lukuisuutta. Tänä aamuna se kuitenkin selvisi. Ensimmäinen numero, joka oli sama, josta olin ensimmäisen remini soittanut, tyyttäsi tyhjää. Toinen numero hälytti, mutta kukaan ei vastannut. Kolmannen kanssa kävi myös näin. Tässä vaiheessa olin hieman huolissani, mutta päätin käydä numerot uudelleen läpi ja pitkän hälyttämisen jälkeen kakkosnumero lopulta tärppäsi. Huuh.

Viisumitoimistoa vastapäätä sijaitsi kioski, jossa oli mahdollista otattaa valokopioita. Jenniferiltä puuttui vielä kopio passin joka ikisestä sivusta ja menimme ensin kioskiin. Hetken päästä paikalle törmäsi kolme vaihtaria lisää. Osa lähti otattamaan passikuvia kolmen korttelin päähän, mutta minä menin suoraan koputtelemaan viisumipaikan ovea kun olin saanut kaiken tarvittavan jo raavittua kasaan, eli siis:
-passi
-kopio passin jokaisesta sivusta
-erinäinen läjä dokumentteja, jotka sai viisumihakemuksen ensimmäisen vaiheen jälkeen
-kaksi passivalokuvaa

Oven avannut nainen tiukkasi meiltä, että olemmeko varanneet ajan, koska toimisto ei ole tänään auki yleisölle. Pienen selittämisen jälkeen pääsimme istumaan typötyhjään odotusaulaan. Edessämme oli neljä virkailijapöytää, mutta yhdenkään takana ei istunut virkailijaa. Hiljalleen paikalle saapui lisää ihmisiä ja yksi virkailijakin ilmestyi paikalle. Valitettavasti hän ei hoitanut opiskelijoiden asioita, joten jatkoimme odottamista. Puolen paikkeilla pääsin virkailijan pakeille. Hän naputteli koneelle ilmeisesti jotain tietojani ja kysyi tarkentavia kysymyksiä: Vanhempiesi etunimet? Oletko käynyt toisen asteen koulutuksen? Entä kolmannen? Viidentoista minuutin kuluttua virkailija päätti että tietokone oli liian hidas ja siirtyi taustalla olevalle koneelle. Lopulta hän sai kaiken kirjattua järjestelmään ja pääsin allekirjoittamaan monta paperia. Olisikohan ne pitänyt lukea? No siihen ei kauheasti viitsinyt aikaa tuhlata kun takanani oli iso lössi vuoroaan odottavia ihmisiä ja virkailijoita oli tosiaan neljä. Nimi alle ja sain kuulla, että virkailijan pomon pitää kuitata paperit. Siihen menee 20 minuuttia. Kun olin odottanut reilut puoli tuntia ja saanut kuulla, että muiden opiskelijoiden ei oltu käsketty odottaa, menin tiedustelemaan mistä tämä ero johtuu (muut siis kävivät eri virkailijalla). En pahemmin saanut selitystä, paitsi että aikaa menisi vielä 20 minuuttia. Happyy.. Sain myös kuulla, että voisin mielihyvin poistua hoitamaan asioitani ja palata ennen yhtä hakemaan paperin. Palasin kymmenen jälkeen ja sain 20 minsan odottamisen jälkeen todellakin paperini kun menin hätyyttämään virkailijaa. Fiilis oli sellainen, että saisin muuten odottaa sinne yhteen..

Okei, älkää nyt käsittäkö väärin, prosessi sujui oikeastaan ihan mukavasti, aikaakaan ei tuhraantunut edes kolmea tuntia. Byrokratiavalittaminen on sopivassa määrin kivaa. Sain siis paperin, joka minun täytyy ottaa mukaani jos poistun maasta. Kuukauden päästä voin hakea samasta toimistosta paperia vastaan viisumin (tai jonkin jutun, minkä tarvitsen viisumia varten.. ei voi olla varma). Tähän mennessä viisumiprosessi on siis sisältänyt:

1. Helmikuussa visiitti jossain hallintorakennuksessa, jonne piti viedä täytetty lomake ja jossa otettiin sormenjäljet.
2. Parin viikon sisään toinen visiitti samaan paikkaan hakemaan lomake ja maksamaan kulut. Minun kohdallani hinnaksi tuli 450 pesoa, josta 100 pesoa oli siis passin käännöskuluja. Kakkosvaiheen hoiti siis yksi yliopiston kv-toimiston tyyppi, koska asianomaisen läsnäolo ei ollut välttämätöntä ja hän sai kätevästi haettua 25 ihmisen paperit kerralla.
3. Tämä viimeisin visiitti viisumitoimistossa (joka siis on eri paikka kuin tuo aikaisempi)

Jatkoin viisumitoimistosta keskustan shoppailualueelle tutustumaan kirjakauppa- ja puhelinliiketarjontaan. Ensimmäiseen mielenkiinnosta ja toiseen, koska olen edelleen ilman kännykkää, joka on ihan toimivaa, mutta yhteydenpito muihin opiskelijoihin on hieman heikkoa. Kirjakauppoja (librería) on todella paljon. Myöhemmin sain kuulla, että ne ovat suurimmaksi osaksi erikoistuneet tietynlaisiin kirjoihin, eli pitää tietää mitä hakee, jotta voisi selvittää, mistä pitää hakea. Tässä vaiheessa olin autuaan tietämätön moisesta ja menin kirjakaupasta toiseen vuoroin vain katsellen vuoroin kysellen karttoja. Löysin yhden kartan, joka kattaa lähivuoret, ja päädyin ostamaan sen kun tarkempia ei ollut saatavilla.

Puhelimen osalta tilanne oli aika hauska. Opin kysellessäni sanastoa ja pian osasin kertoa espanjaksi mitä vaatimuksia puhelimelta halusin. Täällä siis pääosa puhelimista tulee tiettyyn operaattoriin sidottuina eli mun suomalainen sim-kortti ei toimisi. Näitä puhelimia saa planin kanssa tai ilman. Plan pitää ottaa vähintään vuodeksi eli ei toimi mulle. Se siis tarkoittanee jonkinmoista puhelu ja tekstiviestisopimusta. On myös mahdollista ostaa operaattorin sim-kortti ja ladata siihen sitten puheaikaa kioskeista ostettavin puhelukortein. Miinuksena, että kortin aktivoimiseksi pitää soittaa kortissa olevaan numeroon, jossa joku puhuu espanjaa tavattoman nopeasti. Tälle jollekulle pitäisi osata vastata ilmeisesti jokin kortissa oleva tieto tms. Okei, turha murehtia tätä vielä kun en ole päässyt sim-korttivaiheeseen asti.

Löysin suomisimini hyväksyviä puhelimia noin 500 peson hintaan useampia. Halvin oli noin 360 pesoa (Nokia 5030) ja lisäksi löysin käytettyjen puhelimien maailman, jossa tarpominen oli aika hauskaa. Miinuksena, että en tosiaan voinut ostaa foonia varmistamatta ensin, että se todellakin oli nelitaajuuspuhelin. Minulle tarjottiin ainakin yhtä kolmitaajuuspuhelinta sanoen sen olevan nelitaajuuksinen.. Lopulta kotiuduin väsyneenä, mutta kohtalaisen iloisena. Keskustassa luoviminen on huomattavasti hauskempaa kun siinä on jokin tarkoitus.