Martes 16.3.2010
Perjantaina on tiedossa viisumiprosessin seuraava vaihe ja sitä varten tarvitsen 2 passikuvaa itsestäni. Lähdin lounaan jälkeen etsimään valokuvausliikettä jollaista yllättäen ei löytynyt. Ihan uskomatonta, että kukaan täällä ei tiedä missä olisi valokuvausliike. Kaikki sanovat vaan, että keskustassa. No sinne on lähes 40 min bussilla et ei kamalasti huvittais lähteä edestakaisin kahden valokuvan takia varsinkin kun bussia saa pahimmillaan odottaa sen tunnin. Mahdollisuus on toki käydä perjantaina keskustassa samalla reissulla hommaamassa kuvat, mutta sain kuulla, että tänään opiskelijat oli jonottaneet 5 tuntia sitä viisumiasiaa (kaikilla on siis eri päivä n. 5 ryhmissä). Eli ois varmaan parempi olla kaikki paperit valmiina niin ehkä selviäisi vähän vähemmällä jonotuksella. Saapa nähdä mikä sotku siitäkin tulee.. mielenkiinnolla ootan perjantaita. Ai joo, viisumipulju on siis auki klo 8-13 ja sinne pitää mennä heti kasiksi eli valokuvauttaminen ennen tota lienee mahdotonta.
Tänään oli tiedossa varsinainen sotku kulttuuri- ja historiatuntien kanssa. Ensimmäinen siis alkoi klo 14 ja toinen heti perään 15.45. Osalla opiskelijoista ryhmät on eripäin ja osalla on vaan toinen kurssi. No opettajat (3 kpl, 2 kulttuuriopea ja 1 hissan ope) oli päättäneet pitää tunnit yhdessä kun aihe on sama. Ihan kiva idea, mutta siitä ois voinut tiedottaa edellisellä viikolla, että myöhemmälle luennolle tulevat ois tulleet ajoissa. Meni sit eka puol tuntia et saatiin kerättyä ihmiset oikeaan paikkaan ja soiteltua poissaoleville.
Tämän jälkeen hissan opettaja alkoi pitää pp-esitystä aiheesta El proceso de reorganización nacional, mikä siis meinaa Argentiinan viimeisintä sotilasvallankaappausta ja siitä seurannutta hallintoa (ajanjakso 1976-1983). Kulttuuriopet kommentoivat välillä ja toinen nappasi shown useaan otteeseen itselleen. 1,5 h luento venyi ja venyi. Pidettiin välitunti jonka aikana saapuivat puuttuvat opiskelijat, joista valtaosa ei edelleenkään tiennyt tämän viikkoisesta järjestelystä. 16.45 joku koputti luokan ovelle ja totesi että se on varattu viidestä eteenpäin hänelle. Pikakooste siis ja päästiin lähtemään. Toisaalta oli kyl aika hauskaa kun kolmea opettajaa piti yhtä tuntia =).
Iloisesti luennon jälkeen pompin yliopiston kirjastolle palauttamaan torstaina lainaamaani leffaa. Palautuspäivä oli siis maanantai, mutta unohdin sen kotiin ja kysyin kirjastolla, että haittaako se ja he sanoivat, että voin hyvin palauttaa sen huomenna, kaikki ok. No tänään sain sitten lapun, joka totesi että mut on pistetty kotilainakieltoon viikoksi myöhästymisen takia. Jes. Selitin sit niille, että juuri eilen kysyin tätä, ja mulle oli sanottu, ettei se haittaa. No no can do kuitenkaan. Jee, en sit lainannut maaperäkurssin kirjaa ihmeteltäväksi, ensi viikolla uusiksi.
Päivän viimeinen ohjelma olikin sitten 18.45-22 kestävän kehityksen luennot. Pää tuntui olevan ihan sammuksissa ja etenkin viimeisen luennon kuunteleminen tuotti tuskaa. Onneksi luennoitsijalla oli täyteen tupattu kalvo, jota sit iloisesti kopsin ekan puolituntisen. Eka luento oli sinänsä jännä, että siinä esitettiin mulle uudessa valossa historiaa yin-yang symbolismin kautta.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti