maanantai 15. helmikuuta 2010

Viisuminhakuprosessin eka vaihe

Viernes 12.2.2010

Aamula herätys n. klo 7.00 ja siitä sit suihkun kautta aamupalalle ja bussipysäkille. Lähdimme yliopistolta 8.30 julkisella bussilla keskustaan. Ongelmia siitä, että piti odottaa neljättä bussia ennen kun tilaa oli tarpeeksi koko 26-henkiselle lössillemme (kaikki vaihtarit – Jessica joka on BA:ssa + Johnny). Matka keskustaan oli hikinen ja sardiinipurkkimainen. Onneksi viisumiprosessin eka vaihe sujui nopeasti, jonotimme sormenjäljentämöön jossa sormemme maalattiin musteella ja tökättiin sormenjälkipaperiin joka sormi omaan ruutuunsa. Sitten papereiden kanssa toiseen jonoon, josta sai kopion parista paperista höystettynä päivämäärällä jolloin ne voisi hakea (mulla 19/2). Onneksi meidän ei tarvitse palata sinne vaan Johnny hoitaa paperien hakemisen. Yhteensä viisumiprosessi on 4 vaihetta ja kokonaistaan se kestää ainakin pari kuukautta. Rosa sanoi minulle, että saamme viisumit about sillon kun olemme jo lähdössä. Et jee =)

Keskustasta palasimme yliopistolle ja sähelsin semmaani kasaan pari tuntia, jonka jälkeen selvitin kurssin maksamiseen liittyvää ongelmaa: eräpäivä on huomenna ja mulla ei ole pankkikorttia. No hallinnon Sergio oli onneksi kiva tyyppi ja sanoi, et sille sopii oikein hyvin jos maksan vasta kun saan Suomesta uuden kortin.

Epsanjan tunnit sujui kivasti, opettelimme maten juontia ja keskustelimme kummituksista ja taruolennoista ja uskomusten eroista Argentiinassa ja muuala. ¡Muy interesante!

Tauolla palautin semmatyöni, tai lähinnä jonkinmoisen version siitä. Mut sainpa sen hetkeksi pois jaloista (piti palauttaa se ennen klo seiskaa kun sillon on Suomessa keskiyö, aikaeroa siis se -5 h). Piti viettää rauhallinen koti-ilta, mutta tajusin, että mulla ei ole cospeleita huomiseksi bussimatkustamiseksi niin piti rynnätä Rosan kanssa reilun puolen kilsan päähän ostamaan moisia. Sit illalliseksi täytettyjä tomaatteja, jonkinlaista kurpitsapiirakkaa ja salaattia. Nyt väsyttää kiitettävästi ja huomenna on tiedossa retki maaseudulle. Unille ->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti