La Manzana de las Luces

Miércoles 17.2.2010

Maanantain keskustavisiitti siirrettiin tälle päivälle sadevarauksella. Aamu oli pilvinen, mutta sateeton, joten suuntasin sitten eri pysäkille kuin normaalisti. Keskustaan kulkee täältä siis bussilinja E5, kun yliopistolle pääsee linjalla N5. Iloisesti hyppäsin ekaa saapuneeseen bussiin, joka oli D5. Mikäs siinä, varmistin kuskilta, että meneehän tää keskustaan. Hinta oli tosin tuplat E5:n hintaan eli hurjat 2 cospelia mikä tahtoo sanoa 40 senttiä. Deevitonen ajeli ihan eri reittiä kuin E5, jota olin sen yhden kerran käyttänyt. Pyysin kuskia jättämään mut sille pysäkille, joka on lähinna Patio Olmosta, joka siis kauppakeskus missä meillä oli miittinki.

Päädyin paikalle reilu puoli tuntia etuajassa ja ihmettelin sit keskustaa hetken aikaa itekseni, kunnes törmäsin Suzaneen ja Javieriin, joiden kanssa menin odottamaan pääovien eteen muita. Ryhmän kasaan saamisessa vierähti sit varmaan puol tuntia, minkä jälkeen Roberto kävelytti meidät UNC:n (Universidad Nacional de Cordoba) yhdelle laitokselle.

Yliopiston henkilökunnasta tuli joku nainen kertomaan meille jättimäisesta puisesta jesuiittakirkosta, jolla on ikää yli 400 vuotta. Sinänsä jännää kun täällä ei isoja puita pahemmin kasva. Matskut kirkon rakentamiseen olikin tuotu Paraguaysta eilisen leffan kuvaamista jesuiittojen alkuperäiskansakylistä. Kirkon oli rakentanut joku laivanrakentaja ja se olikin tehty kuin laiva joka oli käännetty pohja ylöspäin. Lisäksi kävimme yliopiston valmistujaissalissa, joka oli pelottavan juhlava. Ilmeisesti ainakin väitöstilaisuudet kestivät aikaisemmin 3 päivää ja niissä väittelijän piti vastata kaikkien yliopiston opettajien, rehtorin ja perheensä edessä hänelle esitettyihin kymyihin. Tämän jälkeen yliopiston väki päätti, hyväksytäänkö uusi heppu joukkoon vaiko ei.

Täällä on merkillinen tapa juhlia valmistumista. Ystävät ja perheenjäsenet viskoo valmistunutta mädillä kananmunilla, öljyllä, jauhoilla jne. Ihmettelinkin tuossa eräänä päivänä mitä yliopistolla oli menossa kun kauheesti porukkaa seisoskeli pihalla kattomassa kun kahta raukkaparkaa viskottiin kaikella ällöllä. Eipäs ollut kyse mistään fuksiaistyyppisestä :).

Tutustuimme keskustavisiitillämme siis yhteen kortteliin, La Manzana de las Luces:iin (manzana meinaa siis korttelia, ei suinkaan omenaa). Pääsimme katsomaan vanhoja jesuiittakirjaston kirjoja ja vertaamaan tätä kirjastoa yliopiston nykyiseen kirjastoon. Córdobasta löytyy esimerkiksi yksi noin 10 säilyneestä kappaleesta Raamattua, joka on kirjoitettu yhtä aikaa hepreaksi, arabiaksi, latinaksi jne. Opus käsitti 10 jättikokoista kirjaa.

Vierailun jälkeen oli mahdollista käydä syömässä opiskelijoiden suosimassa ravintolassa. Sieltä sai jopa yhdenlaista kasvisruokaa nimeltä humita (en takaa oikeinkirjoitusta), kyseinen muona sisälsi paljon maissia ja juustoa plus öljyä. Se oli hyvin täyttävää ja hädin tuskin jaksoin koko annoksen, joka ei ensi näkemältä vaikuttanut mahdottoman suurelta. Ruokailun takia kulttuuritunnin alkaminen myöhästyi tunnilla, koska kaikki, opettaja mukaan lukien, olivat keskustassa. Palasimme yliopistolle taksein ja Roberton kyydissä säästääksemme aikaa (bussilla matkaan menee 45 minuuttia, autolla reilu 20).

Kulttuuritunnin aiheena olivat jesuiitat ja heidän vaikutuksen Córdobassa ja Argentiinassa. Lauantaina käymme vierailulla eräässä jesuiittojen estanciassa noin 50 kilometrin päässä. Valitettavasti tekstit aiheesta jesuiitat ovat hieman hankalia lukea, koska ne sisältävät paljon erikoissanastoa. Pitänee viikonloppuna paneutua aiheeseen, sillä jesuiitat ovat seuraavan aineemme aihe.

Lähdin yliopistolta seitsemän maissa, jotta ehtisin kävellä kotiin. Hieman turhauttavaa kulkea pelkästään bussilla koko ajan, kun siinä ei ehdi oikein katsella mitä kaikkea kadulta löytyykään. Olin kuitenkin unohtanut kartan aamulla kotiin, joten hieman (ihan pikkuisesti vain) arvelutti lähteä kävellen, koska katujen nimet tosiaan häviää multa päästä hetkessä. Ajattelin, että hätätapauksessa voin mennä bussin reittiä, vaikka se ei ole kovin turvallinen. Bussi siis kulkee osan matkasta joen lähellä ja joenvierustat on tyypillisesti vaarallisempia, koska rannoilla asuu yleisesti huonompiosaisia. Päädyin kulkemaa hieman ylimäärästä kun en voinut muistaa oliko katu Donaciano del Campillo tuttu vaiko ei. Matkaan kului noin kolme varttia ja monet paikalliset naureskeli mulle.