Sábado 20.2.2010
Aamulla olin ihan paniikkinen, että miten ehdin ysiksi yliopistolle. N5 (eli se linja mitä käytän) on kulkenut järkyttävän epäsäännöllisesti viime päivinä. Eilenkin odotin yli tunnin pysäkillä yliopistolle mennessäni. Rosan ehdotuksen mukaan kävelin Rafael Núñezille, jonka kautta kulkee hirveästi busseja. Kävelyyn meni se reilu 20 minsaa ja bussi saapui parissa minuutissa. Taidan alkaa harrastaa tätä useammin..
Vaihtareita lähti vain parikymmentä, kun osa myöhästyi lähdöstä, osa oli sairaana ja osalla oli muuta menoa. Lisäksi mukaan lähtivät tuutorit, Johnny, Vane ja Roberto plus Tobias eli Lourdesin poika (7 v). Busseilimme n. 50 kilometriä pohjoiseen Córdobasta kohteeseemme, joka tunnetaan nimellä La Estancia de Jesús Maria. Kyseessä on siis jesuiittojen tuotantoyksiköstä, joka oli toiminnassa vuosina 1618-1767. Tämän estancian (en oikeesti osaa kääntää tota, sorry, tyyliä kartano) päätuote oli viini ja paikkaa pyörittivät neljä jesuiittapappia, jotka kontrolloivat 400 alkuperäiskansan jäsentä ja mustaa orjaa, jotka paiskivat töitä estancialla. (Meillä on siis tällä hetkellä menossa jesuiittakausi, ts. kaikki tämän viikon kulttuuriaktiviteetit ovat liittyneet aiheeseen ts. leffa, kulttuuritunti, vierailu keskustaan ja tämä retki.)
Reissu oli oikein mukava, pääsi näkemään vähän ympäristöä. Estancian sisäänkäynnillä oli jättimäinen oletettavasti puinen krusifiksi, patsaat ja maalaukset olivatkin yksi jesuiittojen alkuperäisväestöön käyttämistä vaikutuskeinoista. Jesuiitat siis pyrkivät käännyttämään porukkaa kristinuskoon plus kouluttamaan ihmisiä. He perustivat Córdobaan Latinalaisen Amerikan toisen yliopiston, jossa opetus oli lisäksi ilmaista. Yliopisto ja muut jesuiittojen koulut rahoitettiin estancioiden (joita Córdoban läheisyydessä oli seitsemän) tuotolla. Jesuiitat vaikuttaa jänskältä sakilta, kun toisaalta olivat kirkon äärioikeistoa (tottelevaisuus paavia kohtaan jne.), toisaalta äärivasemmistoa (heidän mukaansa usko ja koulutus voi kulkea käsi kädessä).
Valitettavasti estanciassa oli valokuvaus sisätiloissa kielletty, koska kameroiden salamat olivat tuhonneet jotain vanhoja maalauksia tms. Estanciassa toimii siis nykyään museo, josta löytyy niin muinaisjäänteitä jo inkakulttuuria aikaisemmista kulttuureista kuin jesuiittojen aikojen esineistöä. Kierroksen jälkeen menimme syömään, muut hampurilaisia, minä salaattia. Täällä kasvisruoka tuntuu meinaavan yksinomaan salaattia. En mä edelleenkään elä salaatilla! Tosin tää salaatti oli vähän monipuolisempi kuin viimeviikkoinen, oli salaatin ja tomaatin lisäksi etikkavihanneksia (toosi suolaisia) ja kananmunaa plus paljon juustoa. Onneksi olin tällä kertaa varautunut ja shopannut omia eväitä alfajores-keikalla.
Ruoan jälkeen ohjelmassa oli pallopelejä ja yleistä hengailua. Yliopistolle palattiin siinä viiden paikkeilla. Päädyin yliopistolta bussilla pyöräkaupan eteen (jäin vahingossa väärällä pysäkillä) ja päätin mennä sateen tieltä tutustumaan moiseen. Täällä ois niin kätevää liikkua pyörällä, mutta sellaisia ei kuulemma vuokrata eikä käytettyjä myydä (paitsi ihan tosi romuja). Uuden pyörän hinta taas on aika kova, tietty kaiketi pyörästä riippuen. Tuolta ois saanut hintaan 1500-2900 pesoa riippuen halusko levyjarruilla vai ilman. Lisäksi pitäs hommata kypärä, jolle tulee hintaa 200 pesoa. Et juu, aika kalliiksi tulee viikkohinta =). Varsinkin kun koko peli pitäis saada viel kesäkuussa myytyä pois (ja kun käytettyjä ei täällä harrasteta niin vois mennä vaikeeksi). Tosin sain osoitetietoja mahdollisista paikoista mistä moisia vois kysellä. Rosan mielestä mulla on ihme päähänpistoja :). Mut hei, mitä sitä muuta tekee jos päätyy bussista ulos tollasen paikan eessä just kun alkaa sataa?
Ja tulipahan käytettyä espanjaa jonkun muun kuin yliopiston hyyppien kanssa. Ja se myyjä jopa tajus mua. Jee, positiivinen kielenkäyttökokemus! Ehkä mä viel opin puhuun tätä. Ai joo, vois viel hehkuttaa, että sain ekasta kulttuuriaineesta täyden kympin!
(Välihuomio: kissa kiipesi mun polvelle ja kurkkii läppärin yli mua. Kutittaa!)
Ilta taas rauhallisesti kotona. Olis mahdollisuus osallistua vaihtaribileisiin, mut en jaksa. Miten ihmeessä nuo voi viettää yömyöhät jossain fiestoissa. Vuokrattiin Rosan kanssa kaks leffaa, joista toinen on kokonaan espanjaksi. Saapa nähdä miten pysyn kärryillä, tähän mennessä on ollut apuna se, että niissä on puhuttu enkkua. Tämänkertainen on nimeltään La Zona ja ilmeisesti meksikolainen.
tiistai 23. helmikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Espanjan eka välikoe
Viernes 19.2.2010
+30, ukkosmyrskyjä, paikoin kaupunki tulvi
Nukuinpa hyvin viime yönä. Selkä toki kipeenä heppailusta. Selkälihakseni taitavat olla aika minimaalliset, pitää harkita vakavasti ratsastustunteja lukukaudelle. Lisäksi on jalat jumissa syystä x, en halua uskoa et keskiviikon kävelyn takia mut luultavasti siksi. Järkkyä. Okei, perustelen kuumuudella et ei voi käydä lenkillä =).
Hrr. Hirveesti jaksoin opiskella välikokeeseen, jota ennen oli yks tunti kertausta ja preposition asiaa. Välikoe oli ihan siedettävä, se oli kuitenkin sama molemmille ryhmille ts. niille, jotka hädin tuskin osasivat sanaakaan kieltä tänne tullessaan ja niille, jotka olivat puhuneet sitä pienestä asti kotona (tasohaitari on aikamoinen). Ite sijoittunen sinne puolenvälin tietämille. Kirjottaminen sanakirjan kanssa sujuu ihan kelvollisesti, mutta puhuminen on juttu erikseen. Tässä välikokeessa ei onneksi ollut puheosuutta, pelkkää kirjallista osaamista (seuraavassa on sit puheosuuskin).
Kotimatkalla piti vähän ihmetellä uusia juttuja, niinpä kävin paikallisessa ruokakaupassa (jänskää..). Perille löysin suht hyvin vaikka ei ollut ihan hallussa lähin bussipysäkki, onneks jalat kantaa. Miinuksena tietty et oon aika bank kun sähläsin sen pankkikortin kanssa. Mut hammastahna oli lopussa ja siitähän ei tingitä kun äärimmäisessä hädässä ;). Ostin myös toisen ääripään roinaa eli alfajorin mikä meinaa paikallista.. hmm.. leivosta ois varmaan paras sana. Toi ei tietty ollut sieltä parhaasta päästä kun oli karkkityyliin pakattu alumiiniin, pitää myöhemmin kokeilla moista konditoriasta. Kyseessä on siis suklaakuorutteinen systeemi, jossa on kaksi kerrosta pehmeetä keksiä (about kakkua) ja niiden välissä reilusti dulce de lecheä (oisko kinuskia?). Epsanjan ope oli siis tunnilla ihan järkyttynyt kun suurin osa ei tiennyt, mitä alfajores on.
Illalla uutisista selvisi, että joissain Córdoban kaupunginosissa oli satanut aivan järkyttävästi. Televisio näytti kuvia tulvivista kaduista ja taloista O_O. Onneksi kaupunginosa, missä asun, sijaitsee suht korkealla joesta ja saa sataa aika mielettömästi ennen kun täällä alkaa tulvia. Sateet myös jakautuivat hyvin epätasaisesti, koska en törmännyt päivän aikana kuin yhteen rankkaan kuuroon. Lisäksi uutisissa kerrottiin, että viime viikonlopun sateissa jokeen huuhtoutuneen tytön ruumis oli löydetty. Jokin perhe siis asui sillan alla ja tulva-aalto oli pyyhkäissyt koko uoman leveydeltä ja pikku tyttö oli pyyhkiytynyt jokeen isänsä otteesta. Järkyttävää. Nyt käynnissä on keskustelu asuntotilanteesta, mutta toistaiseksi olen vähän pihalla syystä ts. onko asuntoja vain liian vähän muuttoliikkeeseen nähden vai eikö ihmisillä ole varaa vuokra-asuntoon vai mistä oikeastaan on kyse.
+30, ukkosmyrskyjä, paikoin kaupunki tulvi
Nukuinpa hyvin viime yönä. Selkä toki kipeenä heppailusta. Selkälihakseni taitavat olla aika minimaalliset, pitää harkita vakavasti ratsastustunteja lukukaudelle. Lisäksi on jalat jumissa syystä x, en halua uskoa et keskiviikon kävelyn takia mut luultavasti siksi. Järkkyä. Okei, perustelen kuumuudella et ei voi käydä lenkillä =).
Hrr. Hirveesti jaksoin opiskella välikokeeseen, jota ennen oli yks tunti kertausta ja preposition asiaa. Välikoe oli ihan siedettävä, se oli kuitenkin sama molemmille ryhmille ts. niille, jotka hädin tuskin osasivat sanaakaan kieltä tänne tullessaan ja niille, jotka olivat puhuneet sitä pienestä asti kotona (tasohaitari on aikamoinen). Ite sijoittunen sinne puolenvälin tietämille. Kirjottaminen sanakirjan kanssa sujuu ihan kelvollisesti, mutta puhuminen on juttu erikseen. Tässä välikokeessa ei onneksi ollut puheosuutta, pelkkää kirjallista osaamista (seuraavassa on sit puheosuuskin).
Kotimatkalla piti vähän ihmetellä uusia juttuja, niinpä kävin paikallisessa ruokakaupassa (jänskää..). Perille löysin suht hyvin vaikka ei ollut ihan hallussa lähin bussipysäkki, onneks jalat kantaa. Miinuksena tietty et oon aika bank kun sähläsin sen pankkikortin kanssa. Mut hammastahna oli lopussa ja siitähän ei tingitä kun äärimmäisessä hädässä ;). Ostin myös toisen ääripään roinaa eli alfajorin mikä meinaa paikallista.. hmm.. leivosta ois varmaan paras sana. Toi ei tietty ollut sieltä parhaasta päästä kun oli karkkityyliin pakattu alumiiniin, pitää myöhemmin kokeilla moista konditoriasta. Kyseessä on siis suklaakuorutteinen systeemi, jossa on kaksi kerrosta pehmeetä keksiä (about kakkua) ja niiden välissä reilusti dulce de lecheä (oisko kinuskia?). Epsanjan ope oli siis tunnilla ihan järkyttynyt kun suurin osa ei tiennyt, mitä alfajores on.
Illalla uutisista selvisi, että joissain Córdoban kaupunginosissa oli satanut aivan järkyttävästi. Televisio näytti kuvia tulvivista kaduista ja taloista O_O. Onneksi kaupunginosa, missä asun, sijaitsee suht korkealla joesta ja saa sataa aika mielettömästi ennen kun täällä alkaa tulvia. Sateet myös jakautuivat hyvin epätasaisesti, koska en törmännyt päivän aikana kuin yhteen rankkaan kuuroon. Lisäksi uutisissa kerrottiin, että viime viikonlopun sateissa jokeen huuhtoutuneen tytön ruumis oli löydetty. Jokin perhe siis asui sillan alla ja tulva-aalto oli pyyhkäissyt koko uoman leveydeltä ja pikku tyttö oli pyyhkiytynyt jokeen isänsä otteesta. Järkyttävää. Nyt käynnissä on keskustelu asuntotilanteesta, mutta toistaiseksi olen vähän pihalla syystä ts. onko asuntoja vain liian vähän muuttoliikkeeseen nähden vai eikö ihmisillä ole varaa vuokra-asuntoon vai mistä oikeastaan on kyse.
Heppailua maastossa + joogaa
Jueves 18.2.2010
Aamulla herätys aikaisin, jotta ehtisin kävellä Jenniferin luo, mistä olimme sopineet lähtevämme remillä 8.35 tallille. Valitettavasti alkoi sataa (silloin ei ratsasteta) ja Jennifer soitti tulevansa remillä tähän. Lähdimme paljon suunniteltua aikaisemmin johtuen remikuskin nopeasta ilmaantumisesta. Haimme Cristin kyytiin ja selvisimme talleille 8.45. Yhdeksän aikaan Marina saapui paikalle ja ratsastuksen opettajat lykkäs meidät muitta mutkitta heppojen selkään (sade oli loppunut) ja lähdimme metsäpoluille.
Lähes heti tallin alueelta lähdettyämme edessä oli joki, jonne hepat vaan pistettiin kahlaamaan. Vettä riitti kepeästi hevosten mahaan asti, ja olin hieman kauhuissani, et mitä tästä tulee. Onneksi hepalle (sama tuttu Mitch) homma oli tuttua ja se meni tasaisen varmasti joen yli mun miettiessä mistä nappaan kiinni jos meinaan pudota. Mitch tykkäsi syödä ruohoja polun reunalta, mutta toinen opettaja selitti, että mun pitää päättäväisesti naputtaa sitä jaloilla kylkiin ja ilmoittaa, että mä ohjaan ja nyt mennään eikä syödä. Jees.. Olin varmaan tosi päättäväinen kun vähän koputtelin sen kylkiä (eihän nyt toista saa potkia).
Pääsimme hiekkatielle parinkymmenen minuutin ratsastamisen jälkeen ja tietenkin opettajat päättivät, että nyt ravataan. Voi hellanluudeli kun en oo kauheen perillä miten se toimii. Sini onneks ohjeisti mua irkin välityksellä, et oli vähän parempi käsitys siitä, miten mahdollisesti pitää toimia. Käytännössä se on kuitenkin hieman eri juttu =). Lenkin aikana ravasimme useaan otteeseen, väistelimme oksia ja kaatuneita puunrunkoja ja lopuksi ylitimme joen uudelleen (tällä kertaa onneksi ohjeistettuina).
Ratsastuksen kanssa on vähän sellanen fiilis, että nuo pudottaa meidät vähän kuin suoraa pesästä. Toisaalta taas välillä tuntuu, et ihan sama mitä teen niin heppa menee eteenpäin automatisoituna. Ensi viikolla on vuorossa hepan huoltoa ja varusteiden pukemista. Ilmeisesti lukukauden aikana heppailu vähenee huomattavasti, sitä on vain kerran kuukaudessa. On myös mahdollista ottaa ratsastustunteja, joiden hinnaksi tulee 220 pesoa kuukaudessa, mikä siis käsittää tunnin viikossa. Ratsastus Argentiinassa on myös kuulemma erilaista kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Pitänee miettiä, että haluanko ottaa tunteja vaiko en.. Lienee kuitenkin halvempaa kuin Suomessa?
Illalla osallistuin ekaa kertaa joogatunnille. Oli mukavan rauhallinen tunti kun oli vaan kolme tätiä plus minä. Vähän hirvitti, et miten pysyn kärryillä kun ei oikein tuo joogasanasto oo espanjaksi hallussa, mut hyvinhän se sujui kun vaklasin muilta ja Rosa välillä vähän lisäselitti mulle. Hengitysharjotusten kanssa tarvitsen kyllä ehdottomasti lisäharjoitusta. Tasapainokin kaiketi tykkää tuosta hyvää, et ei tartte horjua kun heinämies kun seisoo yhdellä jalalla laittamassa toista kenkää jalkaan. Yleiskommentti et a mí me gusta mucho la yoga.
Aamulla herätys aikaisin, jotta ehtisin kävellä Jenniferin luo, mistä olimme sopineet lähtevämme remillä 8.35 tallille. Valitettavasti alkoi sataa (silloin ei ratsasteta) ja Jennifer soitti tulevansa remillä tähän. Lähdimme paljon suunniteltua aikaisemmin johtuen remikuskin nopeasta ilmaantumisesta. Haimme Cristin kyytiin ja selvisimme talleille 8.45. Yhdeksän aikaan Marina saapui paikalle ja ratsastuksen opettajat lykkäs meidät muitta mutkitta heppojen selkään (sade oli loppunut) ja lähdimme metsäpoluille.
Lähes heti tallin alueelta lähdettyämme edessä oli joki, jonne hepat vaan pistettiin kahlaamaan. Vettä riitti kepeästi hevosten mahaan asti, ja olin hieman kauhuissani, et mitä tästä tulee. Onneksi hepalle (sama tuttu Mitch) homma oli tuttua ja se meni tasaisen varmasti joen yli mun miettiessä mistä nappaan kiinni jos meinaan pudota. Mitch tykkäsi syödä ruohoja polun reunalta, mutta toinen opettaja selitti, että mun pitää päättäväisesti naputtaa sitä jaloilla kylkiin ja ilmoittaa, että mä ohjaan ja nyt mennään eikä syödä. Jees.. Olin varmaan tosi päättäväinen kun vähän koputtelin sen kylkiä (eihän nyt toista saa potkia).
Pääsimme hiekkatielle parinkymmenen minuutin ratsastamisen jälkeen ja tietenkin opettajat päättivät, että nyt ravataan. Voi hellanluudeli kun en oo kauheen perillä miten se toimii. Sini onneks ohjeisti mua irkin välityksellä, et oli vähän parempi käsitys siitä, miten mahdollisesti pitää toimia. Käytännössä se on kuitenkin hieman eri juttu =). Lenkin aikana ravasimme useaan otteeseen, väistelimme oksia ja kaatuneita puunrunkoja ja lopuksi ylitimme joen uudelleen (tällä kertaa onneksi ohjeistettuina).
Ratsastuksen kanssa on vähän sellanen fiilis, että nuo pudottaa meidät vähän kuin suoraa pesästä. Toisaalta taas välillä tuntuu, et ihan sama mitä teen niin heppa menee eteenpäin automatisoituna. Ensi viikolla on vuorossa hepan huoltoa ja varusteiden pukemista. Ilmeisesti lukukauden aikana heppailu vähenee huomattavasti, sitä on vain kerran kuukaudessa. On myös mahdollista ottaa ratsastustunteja, joiden hinnaksi tulee 220 pesoa kuukaudessa, mikä siis käsittää tunnin viikossa. Ratsastus Argentiinassa on myös kuulemma erilaista kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Pitänee miettiä, että haluanko ottaa tunteja vaiko en.. Lienee kuitenkin halvempaa kuin Suomessa?
Illalla osallistuin ekaa kertaa joogatunnille. Oli mukavan rauhallinen tunti kun oli vaan kolme tätiä plus minä. Vähän hirvitti, et miten pysyn kärryillä kun ei oikein tuo joogasanasto oo espanjaksi hallussa, mut hyvinhän se sujui kun vaklasin muilta ja Rosa välillä vähän lisäselitti mulle. Hengitysharjotusten kanssa tarvitsen kyllä ehdottomasti lisäharjoitusta. Tasapainokin kaiketi tykkää tuosta hyvää, et ei tartte horjua kun heinämies kun seisoo yhdellä jalalla laittamassa toista kenkää jalkaan. Yleiskommentti et a mí me gusta mucho la yoga.
torstai 18. helmikuuta 2010
La Manzana de las Luces
Miércoles 17.2.2010
Maanantain keskustavisiitti siirrettiin tälle päivälle sadevarauksella. Aamu oli pilvinen, mutta sateeton, joten suuntasin sitten eri pysäkille kuin normaalisti. Keskustaan kulkee täältä siis bussilinja E5, kun yliopistolle pääsee linjalla N5. Iloisesti hyppäsin ekaa saapuneeseen bussiin, joka oli D5. Mikäs siinä, varmistin kuskilta, että meneehän tää keskustaan. Hinta oli tosin tuplat E5:n hintaan eli hurjat 2 cospelia mikä tahtoo sanoa 40 senttiä. Deevitonen ajeli ihan eri reittiä kuin E5, jota olin sen yhden kerran käyttänyt. Pyysin kuskia jättämään mut sille pysäkille, joka on lähinna Patio Olmosta, joka siis kauppakeskus missä meillä oli miittinki.
Päädyin paikalle reilu puoli tuntia etuajassa ja ihmettelin sit keskustaa hetken aikaa itekseni, kunnes törmäsin Suzaneen ja Javieriin, joiden kanssa menin odottamaan pääovien eteen muita. Ryhmän kasaan saamisessa vierähti sit varmaan puol tuntia, minkä jälkeen Roberto kävelytti meidät UNC:n (Universidad Nacional de Cordoba) yhdelle laitokselle.
Yliopiston henkilökunnasta tuli joku nainen kertomaan meille jättimäisesta puisesta jesuiittakirkosta, jolla on ikää yli 400 vuotta. Sinänsä jännää kun täällä ei isoja puita pahemmin kasva. Matskut kirkon rakentamiseen olikin tuotu Paraguaysta eilisen leffan kuvaamista jesuiittojen alkuperäiskansakylistä. Kirkon oli rakentanut joku laivanrakentaja ja se olikin tehty kuin laiva joka oli käännetty pohja ylöspäin. Lisäksi kävimme yliopiston valmistujaissalissa, joka oli pelottavan juhlava. Ilmeisesti ainakin väitöstilaisuudet kestivät aikaisemmin 3 päivää ja niissä väittelijän piti vastata kaikkien yliopiston opettajien, rehtorin ja perheensä edessä hänelle esitettyihin kymyihin. Tämän jälkeen yliopiston väki päätti, hyväksytäänkö uusi heppu joukkoon vaiko ei.
Täällä on merkillinen tapa juhlia valmistumista. Ystävät ja perheenjäsenet viskoo valmistunutta mädillä kananmunilla, öljyllä, jauhoilla jne. Ihmettelinkin tuossa eräänä päivänä mitä yliopistolla oli menossa kun kauheesti porukkaa seisoskeli pihalla kattomassa kun kahta raukkaparkaa viskottiin kaikella ällöllä. Eipäs ollut kyse mistään fuksiaistyyppisestä :).
Tutustuimme keskustavisiitillämme siis yhteen kortteliin, La Manzana de las Luces:iin (manzana meinaa siis korttelia, ei suinkaan omenaa). Pääsimme katsomaan vanhoja jesuiittakirjaston kirjoja ja vertaamaan tätä kirjastoa yliopiston nykyiseen kirjastoon. Córdobasta löytyy esimerkiksi yksi noin 10 säilyneestä kappaleesta Raamattua, joka on kirjoitettu yhtä aikaa hepreaksi, arabiaksi, latinaksi jne. Opus käsitti 10 jättikokoista kirjaa.
Vierailun jälkeen oli mahdollista käydä syömässä opiskelijoiden suosimassa ravintolassa. Sieltä sai jopa yhdenlaista kasvisruokaa nimeltä humita (en takaa oikeinkirjoitusta), kyseinen muona sisälsi paljon maissia ja juustoa plus öljyä. Se oli hyvin täyttävää ja hädin tuskin jaksoin koko annoksen, joka ei ensi näkemältä vaikuttanut mahdottoman suurelta. Ruokailun takia kulttuuritunnin alkaminen myöhästyi tunnilla, koska kaikki, opettaja mukaan lukien, olivat keskustassa. Palasimme yliopistolle taksein ja Roberton kyydissä säästääksemme aikaa (bussilla matkaan menee 45 minuuttia, autolla reilu 20).
Kulttuuritunnin aiheena olivat jesuiitat ja heidän vaikutuksen Córdobassa ja Argentiinassa. Lauantaina käymme vierailulla eräässä jesuiittojen estanciassa noin 50 kilometrin päässä. Valitettavasti tekstit aiheesta jesuiitat ovat hieman hankalia lukea, koska ne sisältävät paljon erikoissanastoa. Pitänee viikonloppuna paneutua aiheeseen, sillä jesuiitat ovat seuraavan aineemme aihe.
Lähdin yliopistolta seitsemän maissa, jotta ehtisin kävellä kotiin. Hieman turhauttavaa kulkea pelkästään bussilla koko ajan, kun siinä ei ehdi oikein katsella mitä kaikkea kadulta löytyykään. Olin kuitenkin unohtanut kartan aamulla kotiin, joten hieman (ihan pikkuisesti vain) arvelutti lähteä kävellen, koska katujen nimet tosiaan häviää multa päästä hetkessä. Ajattelin, että hätätapauksessa voin mennä bussin reittiä, vaikka se ei ole kovin turvallinen. Bussi siis kulkee osan matkasta joen lähellä ja joenvierustat on tyypillisesti vaarallisempia, koska rannoilla asuu yleisesti huonompiosaisia. Päädyin kulkemaa hieman ylimäärästä kun en voinut muistaa oliko katu Donaciano del Campillo tuttu vaiko ei. Matkaan kului noin kolme varttia ja monet paikalliset naureskeli mulle.
Maanantain keskustavisiitti siirrettiin tälle päivälle sadevarauksella. Aamu oli pilvinen, mutta sateeton, joten suuntasin sitten eri pysäkille kuin normaalisti. Keskustaan kulkee täältä siis bussilinja E5, kun yliopistolle pääsee linjalla N5. Iloisesti hyppäsin ekaa saapuneeseen bussiin, joka oli D5. Mikäs siinä, varmistin kuskilta, että meneehän tää keskustaan. Hinta oli tosin tuplat E5:n hintaan eli hurjat 2 cospelia mikä tahtoo sanoa 40 senttiä. Deevitonen ajeli ihan eri reittiä kuin E5, jota olin sen yhden kerran käyttänyt. Pyysin kuskia jättämään mut sille pysäkille, joka on lähinna Patio Olmosta, joka siis kauppakeskus missä meillä oli miittinki.
Päädyin paikalle reilu puoli tuntia etuajassa ja ihmettelin sit keskustaa hetken aikaa itekseni, kunnes törmäsin Suzaneen ja Javieriin, joiden kanssa menin odottamaan pääovien eteen muita. Ryhmän kasaan saamisessa vierähti sit varmaan puol tuntia, minkä jälkeen Roberto kävelytti meidät UNC:n (Universidad Nacional de Cordoba) yhdelle laitokselle.
Yliopiston henkilökunnasta tuli joku nainen kertomaan meille jättimäisesta puisesta jesuiittakirkosta, jolla on ikää yli 400 vuotta. Sinänsä jännää kun täällä ei isoja puita pahemmin kasva. Matskut kirkon rakentamiseen olikin tuotu Paraguaysta eilisen leffan kuvaamista jesuiittojen alkuperäiskansakylistä. Kirkon oli rakentanut joku laivanrakentaja ja se olikin tehty kuin laiva joka oli käännetty pohja ylöspäin. Lisäksi kävimme yliopiston valmistujaissalissa, joka oli pelottavan juhlava. Ilmeisesti ainakin väitöstilaisuudet kestivät aikaisemmin 3 päivää ja niissä väittelijän piti vastata kaikkien yliopiston opettajien, rehtorin ja perheensä edessä hänelle esitettyihin kymyihin. Tämän jälkeen yliopiston väki päätti, hyväksytäänkö uusi heppu joukkoon vaiko ei.
Täällä on merkillinen tapa juhlia valmistumista. Ystävät ja perheenjäsenet viskoo valmistunutta mädillä kananmunilla, öljyllä, jauhoilla jne. Ihmettelinkin tuossa eräänä päivänä mitä yliopistolla oli menossa kun kauheesti porukkaa seisoskeli pihalla kattomassa kun kahta raukkaparkaa viskottiin kaikella ällöllä. Eipäs ollut kyse mistään fuksiaistyyppisestä :).
Tutustuimme keskustavisiitillämme siis yhteen kortteliin, La Manzana de las Luces:iin (manzana meinaa siis korttelia, ei suinkaan omenaa). Pääsimme katsomaan vanhoja jesuiittakirjaston kirjoja ja vertaamaan tätä kirjastoa yliopiston nykyiseen kirjastoon. Córdobasta löytyy esimerkiksi yksi noin 10 säilyneestä kappaleesta Raamattua, joka on kirjoitettu yhtä aikaa hepreaksi, arabiaksi, latinaksi jne. Opus käsitti 10 jättikokoista kirjaa.
Vierailun jälkeen oli mahdollista käydä syömässä opiskelijoiden suosimassa ravintolassa. Sieltä sai jopa yhdenlaista kasvisruokaa nimeltä humita (en takaa oikeinkirjoitusta), kyseinen muona sisälsi paljon maissia ja juustoa plus öljyä. Se oli hyvin täyttävää ja hädin tuskin jaksoin koko annoksen, joka ei ensi näkemältä vaikuttanut mahdottoman suurelta. Ruokailun takia kulttuuritunnin alkaminen myöhästyi tunnilla, koska kaikki, opettaja mukaan lukien, olivat keskustassa. Palasimme yliopistolle taksein ja Roberton kyydissä säästääksemme aikaa (bussilla matkaan menee 45 minuuttia, autolla reilu 20).
Kulttuuritunnin aiheena olivat jesuiitat ja heidän vaikutuksen Córdobassa ja Argentiinassa. Lauantaina käymme vierailulla eräässä jesuiittojen estanciassa noin 50 kilometrin päässä. Valitettavasti tekstit aiheesta jesuiitat ovat hieman hankalia lukea, koska ne sisältävät paljon erikoissanastoa. Pitänee viikonloppuna paneutua aiheeseen, sillä jesuiitat ovat seuraavan aineemme aihe.
Lähdin yliopistolta seitsemän maissa, jotta ehtisin kävellä kotiin. Hieman turhauttavaa kulkea pelkästään bussilla koko ajan, kun siinä ei ehdi oikein katsella mitä kaikkea kadulta löytyykään. Olin kuitenkin unohtanut kartan aamulla kotiin, joten hieman (ihan pikkuisesti vain) arvelutti lähteä kävellen, koska katujen nimet tosiaan häviää multa päästä hetkessä. Ajattelin, että hätätapauksessa voin mennä bussin reittiä, vaikka se ei ole kovin turvallinen. Bussi siis kulkee osan matkasta joen lähellä ja joenvierustat on tyypillisesti vaarallisempia, koska rannoilla asuu yleisesti huonompiosaisia. Päädyin kulkemaa hieman ylimäärästä kun en voinut muistaa oliko katu Donaciano del Campillo tuttu vaiko ei. Matkaan kului noin kolme varttia ja monet paikalliset naureskeli mulle.
La Misión
Martes 16.2.2010
Yliopistolle aamulla klo 11 katsomaan elokuvaa nimeltä La Misión, englanniksi The Mission. Leffa kertoi siis jesuiittojen hengailusta Pohjois-Argentiinan ja Paraguayn alueella guaraníen parissa. Guaranít ovat/olivat siis alueen alkuperäisväestöä, joiden pariin jesuiitat painelivat käännyttämään ja sivistämään. Elokuvassa teemoja ovat Espanjan ja Portugalin kolonialisoitujen maiden jakamisesta ja siitä seuraavista paikallisista ongelmista. Alkuperäiskansojen alueet, joilla jesuiitat leffassa toimivat siirtyvät siis Espanjalta Portugalille, mikä on sinänsä vähän ikävää kun Portugalissa on laillista pitää orjia. Lisäksi konfliktia syntyy kun tärkeä kirkkohyyppä saapuu paikalle arvioimaan, ovat jesuiittojen alkuperäiskansojen pariin tekemät misionesit todella kirkon hommaa vai päädytäänkö ne kieltämään. Yleisesti ottaen surullinen leffa, mutta toisaalta hyvä esittely aiheeseen jesuiitat Argentiinassa, mikä on seuraavien kulttuuriaktiviteettien aihe.
Iltapäivän espanjan tunnit sujuivat vähän aktiivisemmin kuin aikaisemmat (jotka ei siis mun käsityksen mukaan ole olleet epäaktiivisia vaan aktiivisuus on lähinnä jakaantunut epätasaisesti). Saimme myös aineluonnoksemme takaisin ja sain iloisesti todeta, että omassani oli oikeastaan vain yksi virheetön lause. Ihan huojentavaa sanoa, että virheet olivat pääasiassa artikkelien puutoksia ja kirjoitusvirheitä. Sen siitä saa kun moista tekstiä väkertää väsyneenä.
Yliopistolle aamulla klo 11 katsomaan elokuvaa nimeltä La Misión, englanniksi The Mission. Leffa kertoi siis jesuiittojen hengailusta Pohjois-Argentiinan ja Paraguayn alueella guaraníen parissa. Guaranít ovat/olivat siis alueen alkuperäisväestöä, joiden pariin jesuiitat painelivat käännyttämään ja sivistämään. Elokuvassa teemoja ovat Espanjan ja Portugalin kolonialisoitujen maiden jakamisesta ja siitä seuraavista paikallisista ongelmista. Alkuperäiskansojen alueet, joilla jesuiitat leffassa toimivat siirtyvät siis Espanjalta Portugalille, mikä on sinänsä vähän ikävää kun Portugalissa on laillista pitää orjia. Lisäksi konfliktia syntyy kun tärkeä kirkkohyyppä saapuu paikalle arvioimaan, ovat jesuiittojen alkuperäiskansojen pariin tekemät misionesit todella kirkon hommaa vai päädytäänkö ne kieltämään. Yleisesti ottaen surullinen leffa, mutta toisaalta hyvä esittely aiheeseen jesuiitat Argentiinassa, mikä on seuraavien kulttuuriaktiviteettien aihe.
Iltapäivän espanjan tunnit sujuivat vähän aktiivisemmin kuin aikaisemmat (jotka ei siis mun käsityksen mukaan ole olleet epäaktiivisia vaan aktiivisuus on lähinnä jakaantunut epätasaisesti). Saimme myös aineluonnoksemme takaisin ja sain iloisesti todeta, että omassani oli oikeastaan vain yksi virheetön lause. Ihan huojentavaa sanoa, että virheet olivat pääasiassa artikkelien puutoksia ja kirjoitusvirheitä. Sen siitä saa kun moista tekstiä väkertää väsyneenä.
Tangoa..
Lunes 15.2.2010
Aamulla heräsin ajoissa ehtiäkseni keskustaan puoli yhdeksitoista (n. 0,5 h bussilla), mutta koko yön oli satanut ja Jennifer soittikin aamulla, että yliopistolta oli ilmoitettu tapaaminen keskustassa perutuksi. Meidän oli siis tarkoitus mennä tutustumaan Córdoban keskustan jesuiittajuttuihin Roberton kanssa. Peruutuksen syynä ei ollut niinkään sade vaan se, että bussiliikenne on sateella ihan sekasin, vuoroja ei kulje ja pysäkillä saa odottaa sen tunnin kepeästi.
Iltapäiväksi sitten espanjan tunneille, joilla opettaja hajoili meille, et tajuutteko et 30 % arvosanasta on tuntiaktiivisuutta ja te ootte kaikkea muuta kun aktiivisia. Huuh! Paha siel on puhua kun ne, joiden perhe puhuu espanjaa tai jotka on muuten puhumisessa parempia vastaa aina ensin. Ja sit onkin jo kaikki helposti sanottava mennyt ja tyyt, Epäaktiivinen-leima otsaan. Espanjan tunnit oli ohi kuudelta ja tunnin hengailun jälkeen oli tiedossa eka tangotunti. Jippiaijee!
Tangoilu pidettiin yliopiston juhlasalissa, jossa tangon opettajamme, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, se oli ehkä Sergio, alkoi johdattaa meitä tanssin saloihin. Pientä epätasapainoa asetelmaan toi se, että kurssin sukupuolijakauma on enemmän kuin hiukan vääristynyt: 8 poikaa ja 18 tyttöä. Aluksi harjoittelimme tangoaskellusta koko lössi yhdessä, niin että pojat olivat tyttöjä vastapäätä ja menimme ensin ilman musiikkia askellusta ja sitten musiikin kanssa. Pienimuotoista varpaille astumista tapahtui johtuen siitä, että tila ei ole ihan mahdottoman iso, ja tytöt peruutti paljon ts. ei nää minne menee.
Tämän aloittelun jälkeen lähdettiin kokeilemaan miten askeleet sujuu parin kanssa ja pojat pääsivät täyspäiväiseen hommaan tyttöjen taukoillessa joka toinen tanssi. Rattoisaa ajanvietettä oli bongata burroja eli aaseja eli tykkää sanoa poikia, jotka johdatti parinsa tanssilattian keskelle. Tsot tsot, siel ei sovi tanssia. Tanssitunti venyi yli puoli tuntia, koska opettaja ei seurannut kelloa ja oli täydellinen tangofanaatikko. Paritanssituksen jälkeen opettaja tanssi yhden enemmän tangoilleen kanssa yhden tanssin. Ihan hauska nähdä miten sen pitäisi sujua, mulla vaan on eripariset jalat eikä ollenkaan korvaa musiikille.. Mut helpommalla pääsen kun poikaparat, joiden pitäis oppia viemään.
Tangoa on siis tiedossa vielä kaksi maanantaita ja sen jälkeen voi valita jatkaako sitä koko lukukauden. Ilmeisesti lukukauden tunneilla käyvät esittävät tangonäytöksen lukukauden lopuksi opettajille ja muille opiskelijoille.. Voin onnekseni todeta, että mulla ei ole mukana korkokenkiä, joten en voi ees harkita. Toinen huomioitava juttu on, että en osaa ees kävellä korkokengillä, tanssi on siis poissa laskuista. Ja jos joku koittaa vihjata et voisin hankkia kengät, niin siihen voi todeta, että mulla on liian isot kanoottijalat moiseen. Argentiinassa tuskin myydään naisten juhlakenkiä kovin suurissa koissa eli too bad!
Aamulla heräsin ajoissa ehtiäkseni keskustaan puoli yhdeksitoista (n. 0,5 h bussilla), mutta koko yön oli satanut ja Jennifer soittikin aamulla, että yliopistolta oli ilmoitettu tapaaminen keskustassa perutuksi. Meidän oli siis tarkoitus mennä tutustumaan Córdoban keskustan jesuiittajuttuihin Roberton kanssa. Peruutuksen syynä ei ollut niinkään sade vaan se, että bussiliikenne on sateella ihan sekasin, vuoroja ei kulje ja pysäkillä saa odottaa sen tunnin kepeästi.
Iltapäiväksi sitten espanjan tunneille, joilla opettaja hajoili meille, et tajuutteko et 30 % arvosanasta on tuntiaktiivisuutta ja te ootte kaikkea muuta kun aktiivisia. Huuh! Paha siel on puhua kun ne, joiden perhe puhuu espanjaa tai jotka on muuten puhumisessa parempia vastaa aina ensin. Ja sit onkin jo kaikki helposti sanottava mennyt ja tyyt, Epäaktiivinen-leima otsaan. Espanjan tunnit oli ohi kuudelta ja tunnin hengailun jälkeen oli tiedossa eka tangotunti. Jippiaijee!
Tangoilu pidettiin yliopiston juhlasalissa, jossa tangon opettajamme, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, se oli ehkä Sergio, alkoi johdattaa meitä tanssin saloihin. Pientä epätasapainoa asetelmaan toi se, että kurssin sukupuolijakauma on enemmän kuin hiukan vääristynyt: 8 poikaa ja 18 tyttöä. Aluksi harjoittelimme tangoaskellusta koko lössi yhdessä, niin että pojat olivat tyttöjä vastapäätä ja menimme ensin ilman musiikkia askellusta ja sitten musiikin kanssa. Pienimuotoista varpaille astumista tapahtui johtuen siitä, että tila ei ole ihan mahdottoman iso, ja tytöt peruutti paljon ts. ei nää minne menee.
Tämän aloittelun jälkeen lähdettiin kokeilemaan miten askeleet sujuu parin kanssa ja pojat pääsivät täyspäiväiseen hommaan tyttöjen taukoillessa joka toinen tanssi. Rattoisaa ajanvietettä oli bongata burroja eli aaseja eli tykkää sanoa poikia, jotka johdatti parinsa tanssilattian keskelle. Tsot tsot, siel ei sovi tanssia. Tanssitunti venyi yli puoli tuntia, koska opettaja ei seurannut kelloa ja oli täydellinen tangofanaatikko. Paritanssituksen jälkeen opettaja tanssi yhden enemmän tangoilleen kanssa yhden tanssin. Ihan hauska nähdä miten sen pitäisi sujua, mulla vaan on eripariset jalat eikä ollenkaan korvaa musiikille.. Mut helpommalla pääsen kun poikaparat, joiden pitäis oppia viemään.
Tangoa on siis tiedossa vielä kaksi maanantaita ja sen jälkeen voi valita jatkaako sitä koko lukukauden. Ilmeisesti lukukauden tunneilla käyvät esittävät tangonäytöksen lukukauden lopuksi opettajille ja muille opiskelijoille.. Voin onnekseni todeta, että mulla ei ole mukana korkokenkiä, joten en voi ees harkita. Toinen huomioitava juttu on, että en osaa ees kävellä korkokengillä, tanssi on siis poissa laskuista. Ja jos joku koittaa vihjata et voisin hankkia kengät, niin siihen voi todeta, että mulla on liian isot kanoottijalat moiseen. Argentiinassa tuskin myydään naisten juhlakenkiä kovin suurissa koissa eli too bad!
Perhelounas ja jätskiä
Domingo 14.2.2010
Rauhallinen aamu. Heräilin hiljaksiin ja kävin pienellä lenkillä lähipuistossa. Oli laiskaa menoa, kävelin pääasiassa. Mut ihan virkistävää. Meille tuli lounaalle Carlos, Paula ja heidän pieni vauvansa (ikää 10 kk, siis Rosan pojanpoika). Ruokana oli ylinamia kasvislasagnea, missä oli maissia ja jotain pinaatin tapaista ja reilusti juustoa plus tomaattia täytteenä. Perhelounas kestikin sit pari tuntia ja aluksi olin keskustelusta ihan ulapalla. Kiitettävää vauhtia puhe eteni. Siinä toisen tunnin aikana aloin jo olla hyvinkin kärryillä keskustelusta, niin sitä korva tottuu kuuntelemaan hieman erilaista espanjaa. Jonkun verran pääsin selittämään Suomesta, mut yhtään mutkikkaampien lauseiden rakentaminen on yhtä katastrofia. Mut oli ihan kivaa, eikä vauva enää alkanut itkeä kun näki mut.
Siestaunosten jälkeen mentiin Rosan kanssa Gridoon jätskille. Grido on siis jätskipaikka, mitä täällä on pilvin pimein. Kaks palloa makso jotain muutaman peson ja yks pallo lisää oli sit sen peson lisää. Oisko ollut 2 palloa 3,5 pesoa eli n. 70 senttiä. Maut olikin sit jänniä, otin Crema Imperialin ja Chocolate con almendrasin. Edellinen oli valkeeta punaisilla raidoilla, ei mitenkään ihmeellistä, mutta suklaajätski kokonaisin mantelein oli tosi namia. Rosa otti kookosjätskiä, jota antoi mun maistaa. Se oli kans aika hyvää.. Pitänee alkaa popsia jätskiä useemmin.
Illalla viimeistelin ainettani, jonka eka versio pitää palauttaa huomenna espanjan opettajan korjattavaksi (lopulliset versiot palautetaan kulttuurituntien pitäjälle eli Robertolle keskiviikkona). Lisäksi oli tietty hirveesti tekstiä luettavana tuntia varten plus kysymyksiä teksteihin liittyen. Huuh, niiden kanssa tahkoamiseen menee paljon aikaa. Intensiivikurssi ei tunne lepopäiviä.
Rauhallinen aamu. Heräilin hiljaksiin ja kävin pienellä lenkillä lähipuistossa. Oli laiskaa menoa, kävelin pääasiassa. Mut ihan virkistävää. Meille tuli lounaalle Carlos, Paula ja heidän pieni vauvansa (ikää 10 kk, siis Rosan pojanpoika). Ruokana oli ylinamia kasvislasagnea, missä oli maissia ja jotain pinaatin tapaista ja reilusti juustoa plus tomaattia täytteenä. Perhelounas kestikin sit pari tuntia ja aluksi olin keskustelusta ihan ulapalla. Kiitettävää vauhtia puhe eteni. Siinä toisen tunnin aikana aloin jo olla hyvinkin kärryillä keskustelusta, niin sitä korva tottuu kuuntelemaan hieman erilaista espanjaa. Jonkun verran pääsin selittämään Suomesta, mut yhtään mutkikkaampien lauseiden rakentaminen on yhtä katastrofia. Mut oli ihan kivaa, eikä vauva enää alkanut itkeä kun näki mut.
Siestaunosten jälkeen mentiin Rosan kanssa Gridoon jätskille. Grido on siis jätskipaikka, mitä täällä on pilvin pimein. Kaks palloa makso jotain muutaman peson ja yks pallo lisää oli sit sen peson lisää. Oisko ollut 2 palloa 3,5 pesoa eli n. 70 senttiä. Maut olikin sit jänniä, otin Crema Imperialin ja Chocolate con almendrasin. Edellinen oli valkeeta punaisilla raidoilla, ei mitenkään ihmeellistä, mutta suklaajätski kokonaisin mantelein oli tosi namia. Rosa otti kookosjätskiä, jota antoi mun maistaa. Se oli kans aika hyvää.. Pitänee alkaa popsia jätskiä useemmin.
Illalla viimeistelin ainettani, jonka eka versio pitää palauttaa huomenna espanjan opettajan korjattavaksi (lopulliset versiot palautetaan kulttuurituntien pitäjälle eli Robertolle keskiviikkona). Lisäksi oli tietty hirveesti tekstiä luettavana tuntia varten plus kysymyksiä teksteihin liittyen. Huuh, niiden kanssa tahkoamiseen menee paljon aikaa. Intensiivikurssi ei tunne lepopäiviä.
tiistai 16. helmikuuta 2010
Blogin kommentoinnista
Pari tiedustelua tullut aiheesta kommenttien kirjoittaminen eli päädyin tutustumaan aiheeseen. Päällä oli asetus, jossa vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Muokkasin asetuksia niin, että kuka tahansa voi kommentoida ts. ei tarvitse olla käyttäjätiliä. Eli kaiketi pitäis nyt toimia. Kommentoikaa jos ei ;)
*paniikillista matkailuartikkelin kirjoittamista aiheesta Argentiinan maaseutu plus gauchokulttuuri*
*paniikillista matkailuartikkelin kirjoittamista aiheesta Argentiinan maaseutu plus gauchokulttuuri*
maanantai 15. helmikuuta 2010
Retki maatilalle - Whii..
Sábado 13.2.2010
Aamulla yliopistolle siinä 9.10 ihastuttavan bussiliikenteen takia. Selvisin vaan 10 minsan odotuksella, joten pääs hengaan yliopiston kanttiiniin viel melkein puoleksi tunniksi, kun eihän me tietenkään tasan 10 lähdetty, vaikka on painotettu, että yliopistolla asiat alkaa sillon kun on ilmotettu, eikä ajat siis ole argentiinalaisille tyypillisesti vaan suuntaa antavia. Kate puuttui viel 10.10, mut ilmestyi onneksi bussille. Suuntana oli siis Estancia Las Delicias eli maatila. Lämpötila kapusi kepeesti yli 30 asteen ja paikan päällä oli paljon pöllyävää hiekkamutamaata.
Kävely ympäri maatilan vei pari tuntia koko aikaisessa auringonpaahteessa ja yhden jos toisen iho alkoi punottaa päivän aikana. Reissussa oli siis mukana 25 vaihtaria plus Alejandro ja Monica, jotka on siis Clemsonin yliopiston vaihtarien tyyliin teamleaderit täällä, ja Juan CRI:stä.
Maatilalla oli hevosia, lehmiä, miniponeja, riikinkukkoja, kanoja, kaniineja, laamoja, sikoja, villisikoja, lampaita, kalkkuna, ties minkä sorttisia lintuja ja about totaalisen kesy puuma. Siellä viljeltiin maissia ja soijaa, jonka viljelystä todettiin, että se vaatii jotain niin vahvaa kemikaalia, että moisen kylväminen pelloille aiheuttaa lähialueen lajiston kuolemista. Kivaa. Mut viljely ei toimi ilman tota kemikaalia, koska sillon muut kasvit valtaa alaa soijalta ja sato kärsii ilm. myös hyönteistuhoja.
Kierroksen jälkeen meille tarjoiltiin asado eli hirveesti tulella grillattua lihaa. Yllättäen tälläkään kertaa kukaan ei muistanut, että oon kasvissyöjä joten söin sit pelkkää salaattia. Jotenkin tuntuu liialliselta muistuttelulta, jos meen aina ennen jotain tällasta sanomaan, et muistattehan hommata mulle jotain ruokaa, mut on se aika kenkkumaista syödä tomaattia, kurkkua, sipulia ja porkkanaraastetta ja niillä koittaa selvitä koko päivä. Nyt viel meni kun on vaan päivän mittanen retki, mut jos jossain kohtaa tulee viikonloppuretkiä niin pökrään sinne silkkaa heikotusta. Ois myös kivaa voida syödä noita tyypillisiä argentiinalaisia ruokia, mutta ei onnistune kun mulle tulee lihasta paha olo. Eikä sekään liene kovin kohteliasta popsia ruokaa ja voida sit pahoin..
Ohjelmassa oli myös kansanmusiikkia, eli tässä tapauksessa gaucholauluja kitaralla ja rummulla säestettynä. Lisäksi kaksi onnellista vapaaehtoista pääs opettelemaan chacarena-tanssia ja kun siinä iltapäivä kolmen maissa alkoi järjetön sade ja ukkonen niin pian puolet porukasta tanssi ryhmächacarenaa (se on siis paritanssi). Päivä piti lopettaa sään takia etuajassa ja tepastimme kuka mitenkin puolen kilsan matkan bussille märän metsän halki mutamössöpolkua. Kannatti valita kengiksi crocsit!
Yliopistolta kotiinpäin oli tarkoitus tulla bussilla, mutta mokomat tuntuivat olevan pois käytöstä. Seisoimme isommalla lössillä pysäkillä reilu puoli tuntia, jonka aikana ohi ajoi varmaan 10 bussia, joista puuttui linjanumero. Suurin osa porukasta lähti kävellen kotiin, mut ketkä asui Urcassa jäi kun meillä matka on hieman turhan pitkä käveltäväksi. Onneksi suht pian sit alkoi tulla toimia busseja. Pysäkillä odottaneet argentiinalaisetkaan ei tienneet mistä oli kyse, ilmeisesti ukkosmyrsky ja tulvivat kadut oli sotkeneet julkisen liikenteen. Kaikki ohiajavat taksit ja remit oli myös täynnä, et ihan hyvä, että bussit alkoivat toimimaan, kun ei sieltä muuten ois päässyt kuin kävellen kotiin. Ja kävely ois voinut viedä niin kauan, että olisi jo pimeetä ts. ei hyvä.
Kotona olin ihan mutaisena ja väsyneenä. Vähän välipalaa hieman energiapuutteellisen lounaan täydentämiseksi ja lähdin Rosan kanssa videovuokraamoon hakemaan leffoja. Otettiin kaksi, joista toinen, Passangers, katsottiin illalla illallisen jälkeen. Hassua kun leffa on enkuksi, mutta tekstit espanjaksi, sekoittaa sen verran, että en oikein tiedä kumpaa seuraisi.
Aamulla yliopistolle siinä 9.10 ihastuttavan bussiliikenteen takia. Selvisin vaan 10 minsan odotuksella, joten pääs hengaan yliopiston kanttiiniin viel melkein puoleksi tunniksi, kun eihän me tietenkään tasan 10 lähdetty, vaikka on painotettu, että yliopistolla asiat alkaa sillon kun on ilmotettu, eikä ajat siis ole argentiinalaisille tyypillisesti vaan suuntaa antavia. Kate puuttui viel 10.10, mut ilmestyi onneksi bussille. Suuntana oli siis Estancia Las Delicias eli maatila. Lämpötila kapusi kepeesti yli 30 asteen ja paikan päällä oli paljon pöllyävää hiekkamutamaata.
Kävely ympäri maatilan vei pari tuntia koko aikaisessa auringonpaahteessa ja yhden jos toisen iho alkoi punottaa päivän aikana. Reissussa oli siis mukana 25 vaihtaria plus Alejandro ja Monica, jotka on siis Clemsonin yliopiston vaihtarien tyyliin teamleaderit täällä, ja Juan CRI:stä.
Maatilalla oli hevosia, lehmiä, miniponeja, riikinkukkoja, kanoja, kaniineja, laamoja, sikoja, villisikoja, lampaita, kalkkuna, ties minkä sorttisia lintuja ja about totaalisen kesy puuma. Siellä viljeltiin maissia ja soijaa, jonka viljelystä todettiin, että se vaatii jotain niin vahvaa kemikaalia, että moisen kylväminen pelloille aiheuttaa lähialueen lajiston kuolemista. Kivaa. Mut viljely ei toimi ilman tota kemikaalia, koska sillon muut kasvit valtaa alaa soijalta ja sato kärsii ilm. myös hyönteistuhoja.
Kierroksen jälkeen meille tarjoiltiin asado eli hirveesti tulella grillattua lihaa. Yllättäen tälläkään kertaa kukaan ei muistanut, että oon kasvissyöjä joten söin sit pelkkää salaattia. Jotenkin tuntuu liialliselta muistuttelulta, jos meen aina ennen jotain tällasta sanomaan, et muistattehan hommata mulle jotain ruokaa, mut on se aika kenkkumaista syödä tomaattia, kurkkua, sipulia ja porkkanaraastetta ja niillä koittaa selvitä koko päivä. Nyt viel meni kun on vaan päivän mittanen retki, mut jos jossain kohtaa tulee viikonloppuretkiä niin pökrään sinne silkkaa heikotusta. Ois myös kivaa voida syödä noita tyypillisiä argentiinalaisia ruokia, mutta ei onnistune kun mulle tulee lihasta paha olo. Eikä sekään liene kovin kohteliasta popsia ruokaa ja voida sit pahoin..
Ohjelmassa oli myös kansanmusiikkia, eli tässä tapauksessa gaucholauluja kitaralla ja rummulla säestettynä. Lisäksi kaksi onnellista vapaaehtoista pääs opettelemaan chacarena-tanssia ja kun siinä iltapäivä kolmen maissa alkoi järjetön sade ja ukkonen niin pian puolet porukasta tanssi ryhmächacarenaa (se on siis paritanssi). Päivä piti lopettaa sään takia etuajassa ja tepastimme kuka mitenkin puolen kilsan matkan bussille märän metsän halki mutamössöpolkua. Kannatti valita kengiksi crocsit!
Yliopistolta kotiinpäin oli tarkoitus tulla bussilla, mutta mokomat tuntuivat olevan pois käytöstä. Seisoimme isommalla lössillä pysäkillä reilu puoli tuntia, jonka aikana ohi ajoi varmaan 10 bussia, joista puuttui linjanumero. Suurin osa porukasta lähti kävellen kotiin, mut ketkä asui Urcassa jäi kun meillä matka on hieman turhan pitkä käveltäväksi. Onneksi suht pian sit alkoi tulla toimia busseja. Pysäkillä odottaneet argentiinalaisetkaan ei tienneet mistä oli kyse, ilmeisesti ukkosmyrsky ja tulvivat kadut oli sotkeneet julkisen liikenteen. Kaikki ohiajavat taksit ja remit oli myös täynnä, et ihan hyvä, että bussit alkoivat toimimaan, kun ei sieltä muuten ois päässyt kuin kävellen kotiin. Ja kävely ois voinut viedä niin kauan, että olisi jo pimeetä ts. ei hyvä.
Kotona olin ihan mutaisena ja väsyneenä. Vähän välipalaa hieman energiapuutteellisen lounaan täydentämiseksi ja lähdin Rosan kanssa videovuokraamoon hakemaan leffoja. Otettiin kaksi, joista toinen, Passangers, katsottiin illalla illallisen jälkeen. Hassua kun leffa on enkuksi, mutta tekstit espanjaksi, sekoittaa sen verran, että en oikein tiedä kumpaa seuraisi.
Viisuminhakuprosessin eka vaihe
Viernes 12.2.2010
Aamula herätys n. klo 7.00 ja siitä sit suihkun kautta aamupalalle ja bussipysäkille. Lähdimme yliopistolta 8.30 julkisella bussilla keskustaan. Ongelmia siitä, että piti odottaa neljättä bussia ennen kun tilaa oli tarpeeksi koko 26-henkiselle lössillemme (kaikki vaihtarit – Jessica joka on BA:ssa + Johnny). Matka keskustaan oli hikinen ja sardiinipurkkimainen. Onneksi viisumiprosessin eka vaihe sujui nopeasti, jonotimme sormenjäljentämöön jossa sormemme maalattiin musteella ja tökättiin sormenjälkipaperiin joka sormi omaan ruutuunsa. Sitten papereiden kanssa toiseen jonoon, josta sai kopion parista paperista höystettynä päivämäärällä jolloin ne voisi hakea (mulla 19/2). Onneksi meidän ei tarvitse palata sinne vaan Johnny hoitaa paperien hakemisen. Yhteensä viisumiprosessi on 4 vaihetta ja kokonaistaan se kestää ainakin pari kuukautta. Rosa sanoi minulle, että saamme viisumit about sillon kun olemme jo lähdössä. Et jee =)
Keskustasta palasimme yliopistolle ja sähelsin semmaani kasaan pari tuntia, jonka jälkeen selvitin kurssin maksamiseen liittyvää ongelmaa: eräpäivä on huomenna ja mulla ei ole pankkikorttia. No hallinnon Sergio oli onneksi kiva tyyppi ja sanoi, et sille sopii oikein hyvin jos maksan vasta kun saan Suomesta uuden kortin.
Epsanjan tunnit sujui kivasti, opettelimme maten juontia ja keskustelimme kummituksista ja taruolennoista ja uskomusten eroista Argentiinassa ja muuala. ¡Muy interesante!
Tauolla palautin semmatyöni, tai lähinnä jonkinmoisen version siitä. Mut sainpa sen hetkeksi pois jaloista (piti palauttaa se ennen klo seiskaa kun sillon on Suomessa keskiyö, aikaeroa siis se -5 h). Piti viettää rauhallinen koti-ilta, mutta tajusin, että mulla ei ole cospeleita huomiseksi bussimatkustamiseksi niin piti rynnätä Rosan kanssa reilun puolen kilsan päähän ostamaan moisia. Sit illalliseksi täytettyjä tomaatteja, jonkinlaista kurpitsapiirakkaa ja salaattia. Nyt väsyttää kiitettävästi ja huomenna on tiedossa retki maaseudulle. Unille ->
Aamula herätys n. klo 7.00 ja siitä sit suihkun kautta aamupalalle ja bussipysäkille. Lähdimme yliopistolta 8.30 julkisella bussilla keskustaan. Ongelmia siitä, että piti odottaa neljättä bussia ennen kun tilaa oli tarpeeksi koko 26-henkiselle lössillemme (kaikki vaihtarit – Jessica joka on BA:ssa + Johnny). Matka keskustaan oli hikinen ja sardiinipurkkimainen. Onneksi viisumiprosessin eka vaihe sujui nopeasti, jonotimme sormenjäljentämöön jossa sormemme maalattiin musteella ja tökättiin sormenjälkipaperiin joka sormi omaan ruutuunsa. Sitten papereiden kanssa toiseen jonoon, josta sai kopion parista paperista höystettynä päivämäärällä jolloin ne voisi hakea (mulla 19/2). Onneksi meidän ei tarvitse palata sinne vaan Johnny hoitaa paperien hakemisen. Yhteensä viisumiprosessi on 4 vaihetta ja kokonaistaan se kestää ainakin pari kuukautta. Rosa sanoi minulle, että saamme viisumit about sillon kun olemme jo lähdössä. Et jee =)
Keskustasta palasimme yliopistolle ja sähelsin semmaani kasaan pari tuntia, jonka jälkeen selvitin kurssin maksamiseen liittyvää ongelmaa: eräpäivä on huomenna ja mulla ei ole pankkikorttia. No hallinnon Sergio oli onneksi kiva tyyppi ja sanoi, et sille sopii oikein hyvin jos maksan vasta kun saan Suomesta uuden kortin.
Epsanjan tunnit sujui kivasti, opettelimme maten juontia ja keskustelimme kummituksista ja taruolennoista ja uskomusten eroista Argentiinassa ja muuala. ¡Muy interesante!
Tauolla palautin semmatyöni, tai lähinnä jonkinmoisen version siitä. Mut sainpa sen hetkeksi pois jaloista (piti palauttaa se ennen klo seiskaa kun sillon on Suomessa keskiyö, aikaeroa siis se -5 h). Piti viettää rauhallinen koti-ilta, mutta tajusin, että mulla ei ole cospeleita huomiseksi bussimatkustamiseksi niin piti rynnätä Rosan kanssa reilun puolen kilsan päähän ostamaan moisia. Sit illalliseksi täytettyjä tomaatteja, jonkinlaista kurpitsapiirakkaa ja salaattia. Nyt väsyttää kiitettävästi ja huomenna on tiedossa retki maaseudulle. Unille ->
Heppailua
Jueves 11.2.2010
¡Que día! Puuh.
Aamulla lähdin yliopistolle klo 8.10 ehtiäkseni ajoissa perille. Tiedossa oli siis ensimmäinen ratsastustunti, jonne 5 tytön ryhmä lähti Johnnyn kanssa klo 8.45 Johnnyn autolla ja remillä. Päädyimme suht lyhyen automatkan päätteeksi ratsastustilalle, joka vaikutti olevan ihan maaseudulla, vaikka emme edes mielestäni olleet ajaneet kaupungista poispäin.
Johnny esitteli meidät (Jenniferin, Jessican, Francesin, Marinan ja mut) ratsastuksen opettajille, jotka tökkäsivät jokaiselle kypärän ja ratsupiiskan ja sit siirryimme heppojen luo. Alle 5 minsaa ja kaikki paitsi Frances olivat jo hevosten selässä matkalla kohti kenttää. Mun hevosen nimi oli Mitch ja se oli aika itseohjautuvaa sorttia. Istuin selässä miettien et kun meinaan pudota niin mihin ois parasta tarrautua. En sit pudonnut vaikka Mitch kulki alamäkeen (!) ja kentälle selvitessämme aloin jo suhtautua heppailuun hieman rauhallisemmin.
Seuraava tunti kului sitten ensin muutaman kävelykierroksen merkeissä, mutta melkein heti opettajat patistivat meidät ja hepat kokeilemaan ravia. Kunnon perunasäkkimenoa. Kiva kun koittaa tottua ajatukseen, että istuu ison eläimen selässä ja samalla pitäisi pystyä kuuntelemaan parinkymmenen metrin päästä huudettuja espanjankielisiä ohjeita (mun ratsastussanasto on hyvin heikko). Mulle ei oikein koskaan selvinnyt et miten ravia ois pitänyt keventää vai miksi sitä nyt sanotaan. Mut loppupeleissä oli ihan kivaa, vaikka reilun puolen tunnin perunasäkkiravaaminen alkoi tuntua. Varsinkin kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Plussaa että ratsastustuntimme oli klo 9-10 eli ei vielä lähellekään kuuminta aikaa.
Kentän vieressä olevassa aitauksessa oli kummallinen pusikossa lymyävä otus. Aluksi kurkkasin ratsastuksen alussa et mikä ihme se tuol on, näyttää karhulta. Päättelin sen puskassa lymyäväksi hevoseksi. Tunnin lopussa otus näyttikin kovin omituiselta ollakseen hevonen. Niin. Kaikki jo varmaan arvasi mistä oli kyse. Laamahan se siinä. Tallin yhteydessä oli jonkin sortin kotieläintila ja laama siellä piehtaroi iloisesti.
Ratsastuksen jälkeen palasin kotiin Jenniferin kanssa bussilla yliopistolta, jonne päästiin Johnnyn kyydissä (hän toi seuraavan ryhmän paikalle). Oli kivaa olla vaihteeksi kotona lounasaikaan. Iltapäivällä oli taas espanjaa luvassa ja vuorossa oli ensimmäisen aineen palautus. Aineessa piti vertailla Suomen ja Argentiinan joulua. Olin kysellyt aiheesta Rosalta jo eilen illallisella ja se oli paperille (koneelta) siirtämistä vaille valmis. Kirjoitettuani aineen lähdin libreríaan (nimi hämää, kyseessä on jonkun sortin paperikauppa) ottamaan valokopioita passistani viisumihakemusta varten. Onnistuin myös ex tempore ostamaan lyijytäytekynän ja siihen lyijyt, koko setin hinnaksi tuli alle euro. Pitäsköhän hamstrata lyijytäytekyniä Suomeen? ;)
Kielitunti sujui ihan rattoisasti. Sinällään rankkaa kun on kaksi 1,5 h luentoa puolen tunnin tauolla, mutta toisaalta tuleepahan espanjaa. Käytiin läpi joulun ja synttärien viettoa eri maissa. Jotenkin päädyin laulamaan Paljon onnea vaan, mikä on täysin kummaisaa. Enhän mä osaa laulaa ollenkaan, mut toki sit yleisön pyynnöstä (en osannut vaan sanoa sanoja, eihän silleen voi ton biisin kanssa tehdä). Kuultiin versiot myös japanilaisesta, venäläisestä ja ranskalaisesta onnittelulaulusta (joissa kaikissa on sama sävel kun Happy Birthday to You.. tiedä sit mistä biisi on alun perin). Lisäksi kuulimme Mañanitas –biisin jota lauletaan ilmeisesti ainakin Meksikossa ja muutenkin Väli-Amerikan seudulla.
Jäin yliopistolle espanjan tuntien jälkeen tsekkaamaan yksityiskohtia semmaa varten ja siellä roikkuminen venähtikin kahdeksaan. Tässä vaiheessa piti lähteä jo ihan sen takia, että pimeellä ei ole hyvä liikkua ulkosalla yksin (tai ees ryhmässä) ja aurinko laskee näihin aikoihin ja ysiltä on jo pimeetä.
Onneksi Leonor oli myös vielä paikalla ja lähdimme yhdessä pysäkille siinä kahdeksan paikkeilla. Olin kotona 21.30. Bussimatka kestää sen 15-20 minsaa. Eka bussi ajoi meistä ohi. Muchas gracias vaan sillekin. Sit ootettiin seuraavaa 45 minsaa. Yhteensä tuli tökötettyä bussipysäkillä reilu tunti. Sinä aikana tuli pimeetä ja pimeellä täällä ei sais liikkua ees porukoissa missään. Ulkkarit kiinnittää kuitenkin huomiota ainakin jos sammaltaa espanjaa miten sattuu tai puhuu vierasta kieltä.
Yliopiston bussipysäkki on siis tosi vilkkaan ja pitkän tien varressa. Siin me tökötettiin autojen tööttäillessä nonstop-ruuhkassa ja pohdittiin et mitä tehdään jos ei tuu bussia. Onneksi Leonorilla on paikallinen kännykkä, muuten ei ois voinut ees ilmotella et missä ollaan. Rosa odotti mua kotiin ennen pimeetä, et varmaan kiva kun hän ei tiennyt missä olin. Meillä ei myöskään ollut remien numeroa et ois voitu soittaa sellainen, remit on siis soitettavia takseja ja ne on se turvallisin kulkumuoto täällä. Mietittiin just et pitää pysäyttää taksi, jos bussia ei kohta kuulu. Onneksi se sit tuli ja päästiin täpötäydessä bussissa takas Urcaan.
Home, sweet home!
¡Que día! Puuh.
Aamulla lähdin yliopistolle klo 8.10 ehtiäkseni ajoissa perille. Tiedossa oli siis ensimmäinen ratsastustunti, jonne 5 tytön ryhmä lähti Johnnyn kanssa klo 8.45 Johnnyn autolla ja remillä. Päädyimme suht lyhyen automatkan päätteeksi ratsastustilalle, joka vaikutti olevan ihan maaseudulla, vaikka emme edes mielestäni olleet ajaneet kaupungista poispäin.
Johnny esitteli meidät (Jenniferin, Jessican, Francesin, Marinan ja mut) ratsastuksen opettajille, jotka tökkäsivät jokaiselle kypärän ja ratsupiiskan ja sit siirryimme heppojen luo. Alle 5 minsaa ja kaikki paitsi Frances olivat jo hevosten selässä matkalla kohti kenttää. Mun hevosen nimi oli Mitch ja se oli aika itseohjautuvaa sorttia. Istuin selässä miettien et kun meinaan pudota niin mihin ois parasta tarrautua. En sit pudonnut vaikka Mitch kulki alamäkeen (!) ja kentälle selvitessämme aloin jo suhtautua heppailuun hieman rauhallisemmin.
Seuraava tunti kului sitten ensin muutaman kävelykierroksen merkeissä, mutta melkein heti opettajat patistivat meidät ja hepat kokeilemaan ravia. Kunnon perunasäkkimenoa. Kiva kun koittaa tottua ajatukseen, että istuu ison eläimen selässä ja samalla pitäisi pystyä kuuntelemaan parinkymmenen metrin päästä huudettuja espanjankielisiä ohjeita (mun ratsastussanasto on hyvin heikko). Mulle ei oikein koskaan selvinnyt et miten ravia ois pitänyt keventää vai miksi sitä nyt sanotaan. Mut loppupeleissä oli ihan kivaa, vaikka reilun puolen tunnin perunasäkkiravaaminen alkoi tuntua. Varsinkin kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Plussaa että ratsastustuntimme oli klo 9-10 eli ei vielä lähellekään kuuminta aikaa.
Kentän vieressä olevassa aitauksessa oli kummallinen pusikossa lymyävä otus. Aluksi kurkkasin ratsastuksen alussa et mikä ihme se tuol on, näyttää karhulta. Päättelin sen puskassa lymyäväksi hevoseksi. Tunnin lopussa otus näyttikin kovin omituiselta ollakseen hevonen. Niin. Kaikki jo varmaan arvasi mistä oli kyse. Laamahan se siinä. Tallin yhteydessä oli jonkin sortin kotieläintila ja laama siellä piehtaroi iloisesti.
Ratsastuksen jälkeen palasin kotiin Jenniferin kanssa bussilla yliopistolta, jonne päästiin Johnnyn kyydissä (hän toi seuraavan ryhmän paikalle). Oli kivaa olla vaihteeksi kotona lounasaikaan. Iltapäivällä oli taas espanjaa luvassa ja vuorossa oli ensimmäisen aineen palautus. Aineessa piti vertailla Suomen ja Argentiinan joulua. Olin kysellyt aiheesta Rosalta jo eilen illallisella ja se oli paperille (koneelta) siirtämistä vaille valmis. Kirjoitettuani aineen lähdin libreríaan (nimi hämää, kyseessä on jonkun sortin paperikauppa) ottamaan valokopioita passistani viisumihakemusta varten. Onnistuin myös ex tempore ostamaan lyijytäytekynän ja siihen lyijyt, koko setin hinnaksi tuli alle euro. Pitäsköhän hamstrata lyijytäytekyniä Suomeen? ;)
Kielitunti sujui ihan rattoisasti. Sinällään rankkaa kun on kaksi 1,5 h luentoa puolen tunnin tauolla, mutta toisaalta tuleepahan espanjaa. Käytiin läpi joulun ja synttärien viettoa eri maissa. Jotenkin päädyin laulamaan Paljon onnea vaan, mikä on täysin kummaisaa. Enhän mä osaa laulaa ollenkaan, mut toki sit yleisön pyynnöstä (en osannut vaan sanoa sanoja, eihän silleen voi ton biisin kanssa tehdä). Kuultiin versiot myös japanilaisesta, venäläisestä ja ranskalaisesta onnittelulaulusta (joissa kaikissa on sama sävel kun Happy Birthday to You.. tiedä sit mistä biisi on alun perin). Lisäksi kuulimme Mañanitas –biisin jota lauletaan ilmeisesti ainakin Meksikossa ja muutenkin Väli-Amerikan seudulla.
Jäin yliopistolle espanjan tuntien jälkeen tsekkaamaan yksityiskohtia semmaa varten ja siellä roikkuminen venähtikin kahdeksaan. Tässä vaiheessa piti lähteä jo ihan sen takia, että pimeellä ei ole hyvä liikkua ulkosalla yksin (tai ees ryhmässä) ja aurinko laskee näihin aikoihin ja ysiltä on jo pimeetä.
Onneksi Leonor oli myös vielä paikalla ja lähdimme yhdessä pysäkille siinä kahdeksan paikkeilla. Olin kotona 21.30. Bussimatka kestää sen 15-20 minsaa. Eka bussi ajoi meistä ohi. Muchas gracias vaan sillekin. Sit ootettiin seuraavaa 45 minsaa. Yhteensä tuli tökötettyä bussipysäkillä reilu tunti. Sinä aikana tuli pimeetä ja pimeellä täällä ei sais liikkua ees porukoissa missään. Ulkkarit kiinnittää kuitenkin huomiota ainakin jos sammaltaa espanjaa miten sattuu tai puhuu vierasta kieltä.
Yliopiston bussipysäkki on siis tosi vilkkaan ja pitkän tien varressa. Siin me tökötettiin autojen tööttäillessä nonstop-ruuhkassa ja pohdittiin et mitä tehdään jos ei tuu bussia. Onneksi Leonorilla on paikallinen kännykkä, muuten ei ois voinut ees ilmotella et missä ollaan. Rosa odotti mua kotiin ennen pimeetä, et varmaan kiva kun hän ei tiennyt missä olin. Meillä ei myöskään ollut remien numeroa et ois voitu soittaa sellainen, remit on siis soitettavia takseja ja ne on se turvallisin kulkumuoto täällä. Mietittiin just et pitää pysäyttää taksi, jos bussia ei kohta kuulu. Onneksi se sit tuli ja päästiin täpötäydessä bussissa takas Urcaan.
Home, sweet home!
Eka kulttuuritunti
Miércoles 10.2.2010
Ihanaa, ei aikaista aamua. Riitti kun olin yliopistolla 14.30 kulttuuritunteja varten. Rauhallinen aamu semmatyön vääntämisen parissa ja silleen. Selvisin yliopistolle ajoissa vaikka vielä on tottumista siihen, että pysäkille saa todellakin mennä 45 minsaa ennen kun pitäis olla perillä yliopistolla, vaikka bussimatka kestää vaan sen 15-20 minsaa. Toistaiseksi en oo myöhästynyt eli hyvin sujuu. Toisaalta ei oo ongelma olla ajoissa yliopistolla, koska siellä voi jutella muitten vaihtareitten kanssa tai tsekkailla meilejä, irkata tai päivittää blogia. Välillä on kyllä pysäkillä fiilis et eiks se bussi aio tulla ollenkaan, mut oon sopeutuva.
Kulttuuritunnin aiheena oli Córdoban kaupungin rakenne, täällä on nollapiste josta lähtee katujen nurkkien numerointi joka suuntaan. Myös katujen nimet muuttuvat etelä-pohjois ja länsi-itä akseleilla kesken kadun kyseisessä kohdassa. Katujen nimistä voisin mainita, että niiden nimien muistaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Esim. katu jolla asun on Obispo Luque, joka on vielä helppo. Läheinen isompi katu on Menéndez Pidal ja katu, jolta otan bussin on La Marca. Yliopisto sijaitsee Donato Alvarez – kadulla ja bussi sinne kulkee Rafael Nuñez –katua pitkin. Keskustan tärkein katu on 27 de Abril (Huhtikuun 27.), koska siltä lähtevät paluubussit kaikkialle. Yleisesti ottaen katujen nimet ovat kuuluisien kirjailijoiden ja runoilijoiden jne. nimiä tai tärkeitä päiviä, on myös katu nimeltä Madrid ja toinen nimeltään Europa. Sekasotkulta tuntuu, mutta nollapistesysteemi vaikuttaa hyvältä. Sen mukaan voi esim. jäädä pois bussista vaikka ei tietäisi tarkkaa paikkaa. Esimerkiksi kun palasin sunnuntaina keskustassa tiesin, että minun pitää jäädä bussista mahdollisimman lähellä numeroa 4000 Menéndez Pidal –kadulla.
Käsittelimme myös gauchoja ja heidän tapojaan, pukeutumistaan ja historiaansa sekä hieman gauchoa myyttisiä piirteitä saaneena hahmona. Tunti oli hyvin mielenkiintoinen ja opettajan espanjasta sai hyvin selvää, vaikka hän vaikutti uskovan päinvastaista koska tökötimme vaan hiljaa kuuntelemassa ja kellään ei ollut oikein mitään kysymyksiä. Kysyminen espanjaksi ex tempore on vaan hieman vaikeeta.
Tunnin aikana kuuntelimme Argentiinan kansallislaulun ja tutustuimme hieman maan nykytilaan. Luennon päätteeksi opettajamme Roberto tarttui kitaraansa ja esitti meille erään gaucholaulun. Vau, vähän eloa tylsään luennointiin. No joo, ei se ollut muutenkaan tylsää =). A mí me gusta mucho la lectura de cultura. Heh, enkä ees tiiä onks toi yksinkertainen lause oikein kirjoitettu, pitäs saada aivot käännettyä espanjalle mut semmatyön kirjottaminen terrorisoi sitä tehokkaasti. Siihen on siis matskut englanninkielisiä artikkeleita, mut itse työ pitää kirjoittaa suomeksi. Olen siis kolmen kielen koukussa.
Ihanaa, ei aikaista aamua. Riitti kun olin yliopistolla 14.30 kulttuuritunteja varten. Rauhallinen aamu semmatyön vääntämisen parissa ja silleen. Selvisin yliopistolle ajoissa vaikka vielä on tottumista siihen, että pysäkille saa todellakin mennä 45 minsaa ennen kun pitäis olla perillä yliopistolla, vaikka bussimatka kestää vaan sen 15-20 minsaa. Toistaiseksi en oo myöhästynyt eli hyvin sujuu. Toisaalta ei oo ongelma olla ajoissa yliopistolla, koska siellä voi jutella muitten vaihtareitten kanssa tai tsekkailla meilejä, irkata tai päivittää blogia. Välillä on kyllä pysäkillä fiilis et eiks se bussi aio tulla ollenkaan, mut oon sopeutuva.
Kulttuuritunnin aiheena oli Córdoban kaupungin rakenne, täällä on nollapiste josta lähtee katujen nurkkien numerointi joka suuntaan. Myös katujen nimet muuttuvat etelä-pohjois ja länsi-itä akseleilla kesken kadun kyseisessä kohdassa. Katujen nimistä voisin mainita, että niiden nimien muistaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Esim. katu jolla asun on Obispo Luque, joka on vielä helppo. Läheinen isompi katu on Menéndez Pidal ja katu, jolta otan bussin on La Marca. Yliopisto sijaitsee Donato Alvarez – kadulla ja bussi sinne kulkee Rafael Nuñez –katua pitkin. Keskustan tärkein katu on 27 de Abril (Huhtikuun 27.), koska siltä lähtevät paluubussit kaikkialle. Yleisesti ottaen katujen nimet ovat kuuluisien kirjailijoiden ja runoilijoiden jne. nimiä tai tärkeitä päiviä, on myös katu nimeltä Madrid ja toinen nimeltään Europa. Sekasotkulta tuntuu, mutta nollapistesysteemi vaikuttaa hyvältä. Sen mukaan voi esim. jäädä pois bussista vaikka ei tietäisi tarkkaa paikkaa. Esimerkiksi kun palasin sunnuntaina keskustassa tiesin, että minun pitää jäädä bussista mahdollisimman lähellä numeroa 4000 Menéndez Pidal –kadulla.
Käsittelimme myös gauchoja ja heidän tapojaan, pukeutumistaan ja historiaansa sekä hieman gauchoa myyttisiä piirteitä saaneena hahmona. Tunti oli hyvin mielenkiintoinen ja opettajan espanjasta sai hyvin selvää, vaikka hän vaikutti uskovan päinvastaista koska tökötimme vaan hiljaa kuuntelemassa ja kellään ei ollut oikein mitään kysymyksiä. Kysyminen espanjaksi ex tempore on vaan hieman vaikeeta.
Tunnin aikana kuuntelimme Argentiinan kansallislaulun ja tutustuimme hieman maan nykytilaan. Luennon päätteeksi opettajamme Roberto tarttui kitaraansa ja esitti meille erään gaucholaulun. Vau, vähän eloa tylsään luennointiin. No joo, ei se ollut muutenkaan tylsää =). A mí me gusta mucho la lectura de cultura. Heh, enkä ees tiiä onks toi yksinkertainen lause oikein kirjoitettu, pitäs saada aivot käännettyä espanjalle mut semmatyön kirjottaminen terrorisoi sitä tehokkaasti. Siihen on siis matskut englanninkielisiä artikkeleita, mut itse työ pitää kirjoittaa suomeksi. Olen siis kolmen kielen koukussa.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Kantapään kautta lie se paras tapa
9.2.2010
Aamulla ajoissa pysäkille heti ysin jälkeen ja bussi tulikin melkein heti. Ohjelmassa oli siis kaupunkikierros, mikä oli sinänsä epäilyttävää kun lämpötila ennuste oli sen 34 astetta ja paahtuminen bussissa ei ihan ykköskohtana must-listalla. Bussi oli onneksi hyvin ilmastoitu ja matka sujui kivasti. Mukana oli yliopistolta porukkaa kertomassa kohteista ja pariin otteeseen kävimme ulkona kävelemässä. Ekan kerran maisemapaikalta, jolta näkyi käytännössä koko kuopassa sijaitseva Córdoba ja toisen kerran UNC:n (Universidad Nacional de Córdoba) erään kampuksen alueella. Meille kerrottiin mielenkiintoisia asioita, mutta loppukierroksesta ei yksinkertaisesti enää jaksanut yrittää kuunnella kun aurinko oli paahtanut ja puolet porukasta saanut auringonpolttamia ja nälkä kurni masuissa.
Meillä oli vajaan tunnin tauko yliopistolla ennen ekoja varsinaisia luentoja. Ehti popsia salaatin ja hakea kirjoitusohjeita semmaan ja ei kun tunnille. Yllätyksekseni olin päätynyt samaan ryhmään edistyneempien kanssa. Interesante.
------------
Voseo
Ensimmäisenä opittavana asiana oli voseo eli Argentiinassa, Uruguayssa, Ecuadorissa, Columbiassa, Venezuelassa ja Costa Ricassa käytössä oleva erityispiirre. Kun espanjan espanjassa sinä on tú niin täällä se on vos. Voseo vaikuttaa myös taivutukseen: ar-päätteiset verbit taipuvat yksikön toisessa persoonassa ás, er-päätteiset és ja ir-päätteiset ís. Esim. vos vivís = sinä asut (espanjan espanjassa tú vives). Lisäksi voseo vaikuttaa pronomiineihin: a tí on a vos ja contigo con vos, muutosta ei tapahdu omistusmuodossa eikä henkilöobjektissa: tu gato ja te quiero (ei vos gato ja vos quiero). Sinällään ihan hauskaa olla jo valmiiksi solmussa kielen kanssa ja sit koittaa oppia erilailla jo yhdellä tavalla opittuja asioita.
------------
Jees, tunnin keskellä oli tauko, jolla totesin ilmeisesti unohtaneeni rahapussini kanttiiniin (tää stoori on sit sulle Ville). Go go! No eihän sitä enää löytynyt ja tän seurauksena päädyin järkyttävään rumbaan henkilöltä toiselle juoksemisessa. Eka kysyin kanttiinista, ne opasti mut johonkin ihme toimistoon, josta täti soitti jonnekin ja sanoi et tääl on joku ulkomaalainen joka ei puhu espanjaan kovin hyvin ja on hukannut päläpäläpälä. Joo. No sit koitin selittää, et mulla alkaa espanjan tunti minsan päästä (se varmaan oli sitä mieltä et todella olin kyseisen tunnin tarpeessa). Kävin sit kipasemassa CRI:ssä ja ne anto mun puhua englantia (haa, lottovoitto).
Okei, enkku ei sujunut, puhuin ihme spanglishiä kun tuli peroa ja tiempoa sinne sekaan sujuvasti. Ne sit kehotti mua meneen sen tädin soittaman tyypin kanssa ettimään sitä. Käveltiin tietenkin sen kanssa ristiin ja se täti lähti viemään mua oikeeseen paikkaan. Siel oli sit joku mies, joka lähti etsimään rahapussia mun kanssa. Bien. No ei löytynyt (sopresa). Sit alko rumba kakkonen kun totesin, et mun pitää soittaa pankkikortin sulkunumeroon. Tätä mentiin hoitaman CRI:hin. Todettakoon tiivistetysti et tajuton säätö ennen kun kortti oli kuoletettu. Ehdin sit puoleksi tunniksi espanjan tunnille ja opettaja ei ees ollut mulle vihainen (täällä saa olla tyyliin 2 myöhästymistä ja niistä tulee jo 5 % vähennys arvosanaan ja miä olin tunnin poissa sieltä).
Ongelmaksi jäi, että mulla ei ollut yhtään cospelia eli bussimatkustusmaksuvälinettä ts. en voinut mennä kotiin. José CRI:stä lupasi heittää mut kun siltä loppuu seiskalta työt. Hienoa, hengailin sit siihen asti yliopistolla (vajaa tunti) ja sit lähdettiin punaisella autolla hulluun liikenteeseen ja puhuttiin ilmastonmuutoksesta (uskomattoman korkealentoista kielitaitoon nähden ;)). Bussipysäkillä olivat Javier, Suzune ja Lindsey, jotka napattiin kyytiin ja José iloisesti kuskasi kaikki kotioville asti. ¡Muy amable!
Kotona oli taas espanja koetuksella kun selitin Rosalla koko juttua. Lähdin sit saman tien hommaamaan cospeleitä, etten huomenna niiden takia myöhästy. Whii, ekaa kertaa ostin ite cospeleita! Sit tankkaamaan 9 sivua tekstiä gauchoista huomiseksi. Huomenna on siis ensimmäinen kulttuuritunti, kurssiohjelmaan kuuluu siis espanjan kielitunteja 4 x 3 h viikossa (ma, ti, to, pe klo 14.30-18) ja 1 x 3 h kulttuuria (ke 14.30-18) ja 1 h ratsastusta (to klo 9) ja 1,5 h tangoa (ma klo 19) plus sit pari lauantairetkeä. Voi todeta et täs ei paljon muuta ehdi kun läksyjä jos ne haluaa tehdä kunnolla. Torstaiksi pitää kirjoittaa aine. Mut juu, ei ois ongelmaa ellei mulla ois sitä semmatyötä Suomeen. Mur!
Aamulla ajoissa pysäkille heti ysin jälkeen ja bussi tulikin melkein heti. Ohjelmassa oli siis kaupunkikierros, mikä oli sinänsä epäilyttävää kun lämpötila ennuste oli sen 34 astetta ja paahtuminen bussissa ei ihan ykköskohtana must-listalla. Bussi oli onneksi hyvin ilmastoitu ja matka sujui kivasti. Mukana oli yliopistolta porukkaa kertomassa kohteista ja pariin otteeseen kävimme ulkona kävelemässä. Ekan kerran maisemapaikalta, jolta näkyi käytännössä koko kuopassa sijaitseva Córdoba ja toisen kerran UNC:n (Universidad Nacional de Córdoba) erään kampuksen alueella. Meille kerrottiin mielenkiintoisia asioita, mutta loppukierroksesta ei yksinkertaisesti enää jaksanut yrittää kuunnella kun aurinko oli paahtanut ja puolet porukasta saanut auringonpolttamia ja nälkä kurni masuissa.
Meillä oli vajaan tunnin tauko yliopistolla ennen ekoja varsinaisia luentoja. Ehti popsia salaatin ja hakea kirjoitusohjeita semmaan ja ei kun tunnille. Yllätyksekseni olin päätynyt samaan ryhmään edistyneempien kanssa. Interesante.
------------
Voseo
Ensimmäisenä opittavana asiana oli voseo eli Argentiinassa, Uruguayssa, Ecuadorissa, Columbiassa, Venezuelassa ja Costa Ricassa käytössä oleva erityispiirre. Kun espanjan espanjassa sinä on tú niin täällä se on vos. Voseo vaikuttaa myös taivutukseen: ar-päätteiset verbit taipuvat yksikön toisessa persoonassa ás, er-päätteiset és ja ir-päätteiset ís. Esim. vos vivís = sinä asut (espanjan espanjassa tú vives). Lisäksi voseo vaikuttaa pronomiineihin: a tí on a vos ja contigo con vos, muutosta ei tapahdu omistusmuodossa eikä henkilöobjektissa: tu gato ja te quiero (ei vos gato ja vos quiero). Sinällään ihan hauskaa olla jo valmiiksi solmussa kielen kanssa ja sit koittaa oppia erilailla jo yhdellä tavalla opittuja asioita.
------------
Jees, tunnin keskellä oli tauko, jolla totesin ilmeisesti unohtaneeni rahapussini kanttiiniin (tää stoori on sit sulle Ville). Go go! No eihän sitä enää löytynyt ja tän seurauksena päädyin järkyttävään rumbaan henkilöltä toiselle juoksemisessa. Eka kysyin kanttiinista, ne opasti mut johonkin ihme toimistoon, josta täti soitti jonnekin ja sanoi et tääl on joku ulkomaalainen joka ei puhu espanjaan kovin hyvin ja on hukannut päläpäläpälä. Joo. No sit koitin selittää, et mulla alkaa espanjan tunti minsan päästä (se varmaan oli sitä mieltä et todella olin kyseisen tunnin tarpeessa). Kävin sit kipasemassa CRI:ssä ja ne anto mun puhua englantia (haa, lottovoitto).
Okei, enkku ei sujunut, puhuin ihme spanglishiä kun tuli peroa ja tiempoa sinne sekaan sujuvasti. Ne sit kehotti mua meneen sen tädin soittaman tyypin kanssa ettimään sitä. Käveltiin tietenkin sen kanssa ristiin ja se täti lähti viemään mua oikeeseen paikkaan. Siel oli sit joku mies, joka lähti etsimään rahapussia mun kanssa. Bien. No ei löytynyt (sopresa). Sit alko rumba kakkonen kun totesin, et mun pitää soittaa pankkikortin sulkunumeroon. Tätä mentiin hoitaman CRI:hin. Todettakoon tiivistetysti et tajuton säätö ennen kun kortti oli kuoletettu. Ehdin sit puoleksi tunniksi espanjan tunnille ja opettaja ei ees ollut mulle vihainen (täällä saa olla tyyliin 2 myöhästymistä ja niistä tulee jo 5 % vähennys arvosanaan ja miä olin tunnin poissa sieltä).
Ongelmaksi jäi, että mulla ei ollut yhtään cospelia eli bussimatkustusmaksuvälinettä ts. en voinut mennä kotiin. José CRI:stä lupasi heittää mut kun siltä loppuu seiskalta työt. Hienoa, hengailin sit siihen asti yliopistolla (vajaa tunti) ja sit lähdettiin punaisella autolla hulluun liikenteeseen ja puhuttiin ilmastonmuutoksesta (uskomattoman korkealentoista kielitaitoon nähden ;)). Bussipysäkillä olivat Javier, Suzune ja Lindsey, jotka napattiin kyytiin ja José iloisesti kuskasi kaikki kotioville asti. ¡Muy amable!
Kotona oli taas espanja koetuksella kun selitin Rosalla koko juttua. Lähdin sit saman tien hommaamaan cospeleitä, etten huomenna niiden takia myöhästy. Whii, ekaa kertaa ostin ite cospeleita! Sit tankkaamaan 9 sivua tekstiä gauchoista huomiseksi. Huomenna on siis ensimmäinen kulttuuritunti, kurssiohjelmaan kuuluu siis espanjan kielitunteja 4 x 3 h viikossa (ma, ti, to, pe klo 14.30-18) ja 1 x 3 h kulttuuria (ke 14.30-18) ja 1 h ratsastusta (to klo 9) ja 1,5 h tangoa (ma klo 19) plus sit pari lauantairetkeä. Voi todeta et täs ei paljon muuta ehdi kun läksyjä jos ne haluaa tehdä kunnolla. Torstaiksi pitää kirjoittaa aine. Mut juu, ei ois ongelmaa ellei mulla ois sitä semmatyötä Suomeen. Mur!
Esittelytunti plus tasokoe
8.2.2010
Hrr. Yliopistolle klo 11.30 ja sit meidät tökättiin täyteen informaatiota viisumiasioista ja päästiin allekirjoittamaan lupaukset, että käytetään ainoastaan espanjaa pois lukien hätätapaukset. Ennen infotuokiota sain läppärin yliopiston wifin kautta nettiin. Juhlaa. Oli vähän ongelmia kun en saanut netistä artikkeleita kandisemmaa varten. Ai joo, ykkösjuttu: älä koskaan jätä Suomi-tehtäviä vaihdon alkuun tehtäviksi. It’s just not working. Niin miljoona juttua, joiden pieleen menoa ei ees osaa kuvitella, voi mennä pieleen.
14.30 oli sit ekat kielitunnit, eli tavattiin opettajat Silvina ja Valeria(na?) eli Silvi ja Vale. Käytiin pääpiirteissään kurssia läpi ja pidettiin esittelykierros. Noita varten melkein vois miettiä valmiiksi mitä sanoo kun aina kysytään tyyliin et nimi, mistä olet, mitä opiskelet, miksi olet täällä. Jees, sit meidät tökättiin tauolle, jonka jälkeen saapui mörköinen tasokoe. Porukka siis piti saada about puoliksi ettei ois ihan järkky isoja ryhmiä. Kokeessa oli kuullun ymmärtämistä siinä mielessä, että piti kirjoittaa open lukemia lauseita. Muuten oli vaan mieletön nivaska kirjallisia tehtäviä ja lopussa pikkuruisen aineen kirjoittaminen. Ei tuntunut sujuvan kovin hyvin, kun oli paljon tuntemattomia sanoja. Mut jaa, samapa se kun kummatkin ryhmät käy samat matskut läpi kurssin aikana.
Illalla palailin kotiin ja kävin lenkillä, minkä jälkeen semmamatskujen lueskelua. Tulipa hieman kirjoiteltuakin. Semmoisen huomion vois kirjoittaa, että täällä potentiaalisesti oppii juomaan viiniä kun mendozalaisia viinejä on tarjolla joka ruoalla aamupalaa lukuun ottamatta.
Hrr. Yliopistolle klo 11.30 ja sit meidät tökättiin täyteen informaatiota viisumiasioista ja päästiin allekirjoittamaan lupaukset, että käytetään ainoastaan espanjaa pois lukien hätätapaukset. Ennen infotuokiota sain läppärin yliopiston wifin kautta nettiin. Juhlaa. Oli vähän ongelmia kun en saanut netistä artikkeleita kandisemmaa varten. Ai joo, ykkösjuttu: älä koskaan jätä Suomi-tehtäviä vaihdon alkuun tehtäviksi. It’s just not working. Niin miljoona juttua, joiden pieleen menoa ei ees osaa kuvitella, voi mennä pieleen.
14.30 oli sit ekat kielitunnit, eli tavattiin opettajat Silvina ja Valeria(na?) eli Silvi ja Vale. Käytiin pääpiirteissään kurssia läpi ja pidettiin esittelykierros. Noita varten melkein vois miettiä valmiiksi mitä sanoo kun aina kysytään tyyliin et nimi, mistä olet, mitä opiskelet, miksi olet täällä. Jees, sit meidät tökättiin tauolle, jonka jälkeen saapui mörköinen tasokoe. Porukka siis piti saada about puoliksi ettei ois ihan järkky isoja ryhmiä. Kokeessa oli kuullun ymmärtämistä siinä mielessä, että piti kirjoittaa open lukemia lauseita. Muuten oli vaan mieletön nivaska kirjallisia tehtäviä ja lopussa pikkuruisen aineen kirjoittaminen. Ei tuntunut sujuvan kovin hyvin, kun oli paljon tuntemattomia sanoja. Mut jaa, samapa se kun kummatkin ryhmät käy samat matskut läpi kurssin aikana.
Illalla palailin kotiin ja kävin lenkillä, minkä jälkeen semmamatskujen lueskelua. Tulipa hieman kirjoiteltuakin. Semmoisen huomion vois kirjoittaa, että täällä potentiaalisesti oppii juomaan viiniä kun mendozalaisia viinejä on tarjolla joka ruoalla aamupalaa lukuun ottamatta.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Tutustuminen yliopistoon
7.2.2010
Eilen ei tullut kirjoiteltua ollenkaan. Nyt vähän muisteloita päivästä. Lähdin yliopistolle (http://www.ubp.edu.ar/) aamulla 9.20 Jenniferin ja Leonorin kanssa, Rosa saattoi meidät perille, jotta osaisimme jäädä pois oikealla pysäkillä. Yliopistolla oli yhteensä noin 40 ihmistä, joista suurin osa kielikurssille tulleita vaihtareita. Loput sitten tuutoreita ja CRI:n henkilökuntaa. Kiersimme kampuksen, joka vaikutti tosi kivalta. Miinuksena että oli törkeän kuuma (yli 30 astetta) ja aurinko porotti täyttä päätä. Siirryimmekin pian sisätiloihin, joissa kaikki esittelivät itsensä ja kertoivat miksi ovat tulleet tänne. Sen jälkeen seurasi Experiencia Albatross, joka oli pienimuotoinen näytelmä, joka herätteli kaikkia huomaamaan kuinka subjektiivisesti katsomme asioita oman kulttuurimme pohjalta.
Iltapäivällä oli yhteinen lounas, joka sisälsi järkyttävästi grillattua lihaa. Miä popsin salaattia ja leipää, en usko että pystyisin syömään lihaa vaikka yrittäisin. ISEP (eli vaihto-ohjelma, jonka kautta olen täällä) kehottaa vaihtareita miettimään, josko voisivat luistaa kasvisruokavaliosta Argentiinassa, koska täällä liha on tärkeässä roolissa suurimmassa osassa tyypillisiä ruokia. Toistaiseksi olen saanut vain todella hyviä kasvisruokia. Luulen, että ongelmia tulee eteen vasta jos olen pidemmän ajan poissa kotoa (tarkoittaen argentiinalaista kotia). Esim. tervetuliaislounaalla ei ollut varattu minulle mitään erityistä korvaamaan lihaa. Voidaan tosin myös mainita, että olen ainoa vaihtari joka on kasvis. Tällä hetkellä taidan myös olla ainoa joka on Euroopasta ja ehdottomasti ainoa, joka on Suomesta. Lallaa..
Jees, mutta neljän maissa palasimme bussilla kotiin (Leonorin host-äiti tuli hakemaan meidät yliopistolta) ja olin todella väsynyt. Luulen, että se johtui koko aikaisesta espanjan kuuntelemisesta ja puhumisesta. Älyttömän rankkaa, aivoressut joutuu raksuttamaan yliteholla koko ajan. Illalla yritin saada läppäriä nettiin lähikahvilassa jossa on wi-fi, mutta homma ei oikein toiminut. Ratkaisuna nukuin päikkäreitä ja illalla katsoin Rosan kanssa elokuvan Invictus, joka oli siis enkkuleffa espanjankielisillä teksteillä (arvatkaa vaan sotkiko se mun pääressun tyystin). Pitäis yrittää vaan ajatellakin espanjaksi ja sit kun kuuleekin yhtäkkiä englantia niin herranjestas sitä sotkua. ¡Qué meszla!
Tänään heräilin siinä ennen kymppiä ja kävin aamulenkillä. Lämpöä oli aikas reippaasti ja puolet matkasta sujuikin kävellen. Selkeesti huomaa ettei oo hetkeen tullut käytyä lenkillä. Mut oli kivaa vähän samota uusia katuja. Sunnuntaipäivät ei liene niitä aikaisimpia täällä, kaduilla oli järjettömän vähän ihmisiä, puistossa sentään useampia. Lähipuistoon on siis matkaa joku 1,5 km tms. ja siellä menee sellanen reilun kilsan mittainen lenkkibaana, jonka jaksoi raahustaa kertaalleen. Puistosta on kiva näköala keskustaa kohti ja oli hauskaa bongailla pieniä vihreitä papukaijoja puista.
Ehdin aloittaa sanalistan kirjoittamisen ennen lounasta ja lounaan jälkeen pääsikin jo siestaunille. Tässä suhteessa argentiinalainen rytmi sopii hyvin, ihanaa nukkua sallitusti päikkäreitä ;).
Iltapäivällä lähdin Leonorin, Jenniferin ja Amyn kanssa bussilla keskustaan, jossa tapasimme Leonorin tuutorin ja Megin ja menimme yhdessä puistoon (Parque de Independencia) juomaan matea. Ekaa kertaa pääsin maistamaan makeaa matea. Maten juominen on kyllä jännä juttu. Ulkona on jotain yli 30 astetta ja porukka istuu puistoissa juomassa kuumaa(!!) teetä. Ei voi tajuta.
Useimmat tytöt osti paikalliset kännykät (Nokiat), joiden hinta oli 209 pesoa eli apauttiarallaa sen 40 egeä. Puhelimiin voi ladata minuutteja puhelukorttien avulla. Pitäisi kaiketi itsekin hankkia moinen, mutta meni vielä harkintaan kun ei oo kauheen järjellistä hommata puhelinta, joka on sit käyttökelvoton Suomessa.
Päivän jännitysmomentti tuli kun mun piti palata bussilla yksin takaisin kun muut päätti jäädä katsomaan amerikkalaista jalkapalloa johonkin baariin. Sunnuntaisin bussit kulkee vähän huonosti (täällä ei yleisesti ole aikatauluja vaan jos haluat jonnekin menet pysäkille oottamaan kunnes bussi tulee) ja ootettiin pysäkillä varmaan lähemmäs puol tuntia kunnes N5 bussi saapui ja Leonorin tuutori ohjeisti kuskin jättämään mut pois tietyllä kadulla. Tässä vaiheessa oli jo hämärää ja tietty about kaikissa matskuissa, mitä ollaan saatu lukee et välttäkää kävelemistä pimeillä kaduilla, yksin ja kaduilla, joita ette tunne. No mitähän miä teen: käpyttelen bussilta kohti kotia pitkin katua jota en tunne ja tietysti yksin. Lähdimme keskustaan bussilla E5 ja se kulki tietenkin eri reittiä kun N5 jolla palasin. N5 ei kulkenut lainkaan sitä katua jolla minun oli tarkoitus jäädä pois. Kuski kuitenkin pysäytti viereiselle kadulle ja osoitti mihin suuntaan pitää mennä. Uskomattoman suuntavaistoni (tai aamuisen lenkin) avulla olin kumminkin ihan hyvin kartalla ja tiesin aika tarkkaan missä olin – tai ehkä parempi sanoa että tiesin mihin mennä.
Hämärät kadut oli jotenkin tosi symppiksiä ja kotosalla oottikin päivällinen, johon sisältyi tonnikalaempanadoja (empanada on sellainen taikinanyytti, jossa on joko lihaa tai tonnikalaa). Näissä oli tonnikalaa, sipulia, kananmunaa ja jauhoja. Tykkäsin. Lisäksi oli leivitettyjä perunasiivuja, pitsaa ja salaattia. Nam nam! Nyt väsyttää aika kiitettävästi ja onkin hyvä nukkua kunnolla kun huomenna tulee tuutin täydeltä infoa ja iltapäivällä on tasokoe, jonka pohjalta meidät pistetään kielikurssiryhmiin. Hui!
Kampuksen pääportilta.. ei tosin oo porttia =)
Eilen ei tullut kirjoiteltua ollenkaan. Nyt vähän muisteloita päivästä. Lähdin yliopistolle (http://www.ubp.edu.ar/) aamulla 9.20 Jenniferin ja Leonorin kanssa, Rosa saattoi meidät perille, jotta osaisimme jäädä pois oikealla pysäkillä. Yliopistolla oli yhteensä noin 40 ihmistä, joista suurin osa kielikurssille tulleita vaihtareita. Loput sitten tuutoreita ja CRI:n henkilökuntaa. Kiersimme kampuksen, joka vaikutti tosi kivalta. Miinuksena että oli törkeän kuuma (yli 30 astetta) ja aurinko porotti täyttä päätä. Siirryimmekin pian sisätiloihin, joissa kaikki esittelivät itsensä ja kertoivat miksi ovat tulleet tänne. Sen jälkeen seurasi Experiencia Albatross, joka oli pienimuotoinen näytelmä, joka herätteli kaikkia huomaamaan kuinka subjektiivisesti katsomme asioita oman kulttuurimme pohjalta.
Iltapäivällä oli yhteinen lounas, joka sisälsi järkyttävästi grillattua lihaa. Miä popsin salaattia ja leipää, en usko että pystyisin syömään lihaa vaikka yrittäisin. ISEP (eli vaihto-ohjelma, jonka kautta olen täällä) kehottaa vaihtareita miettimään, josko voisivat luistaa kasvisruokavaliosta Argentiinassa, koska täällä liha on tärkeässä roolissa suurimmassa osassa tyypillisiä ruokia. Toistaiseksi olen saanut vain todella hyviä kasvisruokia. Luulen, että ongelmia tulee eteen vasta jos olen pidemmän ajan poissa kotoa (tarkoittaen argentiinalaista kotia). Esim. tervetuliaislounaalla ei ollut varattu minulle mitään erityistä korvaamaan lihaa. Voidaan tosin myös mainita, että olen ainoa vaihtari joka on kasvis. Tällä hetkellä taidan myös olla ainoa joka on Euroopasta ja ehdottomasti ainoa, joka on Suomesta. Lallaa..
Jees, mutta neljän maissa palasimme bussilla kotiin (Leonorin host-äiti tuli hakemaan meidät yliopistolta) ja olin todella väsynyt. Luulen, että se johtui koko aikaisesta espanjan kuuntelemisesta ja puhumisesta. Älyttömän rankkaa, aivoressut joutuu raksuttamaan yliteholla koko ajan. Illalla yritin saada läppäriä nettiin lähikahvilassa jossa on wi-fi, mutta homma ei oikein toiminut. Ratkaisuna nukuin päikkäreitä ja illalla katsoin Rosan kanssa elokuvan Invictus, joka oli siis enkkuleffa espanjankielisillä teksteillä (arvatkaa vaan sotkiko se mun pääressun tyystin). Pitäis yrittää vaan ajatellakin espanjaksi ja sit kun kuuleekin yhtäkkiä englantia niin herranjestas sitä sotkua. ¡Qué meszla!
Tänään heräilin siinä ennen kymppiä ja kävin aamulenkillä. Lämpöä oli aikas reippaasti ja puolet matkasta sujuikin kävellen. Selkeesti huomaa ettei oo hetkeen tullut käytyä lenkillä. Mut oli kivaa vähän samota uusia katuja. Sunnuntaipäivät ei liene niitä aikaisimpia täällä, kaduilla oli järjettömän vähän ihmisiä, puistossa sentään useampia. Lähipuistoon on siis matkaa joku 1,5 km tms. ja siellä menee sellanen reilun kilsan mittainen lenkkibaana, jonka jaksoi raahustaa kertaalleen. Puistosta on kiva näköala keskustaa kohti ja oli hauskaa bongailla pieniä vihreitä papukaijoja puista.
Ehdin aloittaa sanalistan kirjoittamisen ennen lounasta ja lounaan jälkeen pääsikin jo siestaunille. Tässä suhteessa argentiinalainen rytmi sopii hyvin, ihanaa nukkua sallitusti päikkäreitä ;).
Iltapäivällä lähdin Leonorin, Jenniferin ja Amyn kanssa bussilla keskustaan, jossa tapasimme Leonorin tuutorin ja Megin ja menimme yhdessä puistoon (Parque de Independencia) juomaan matea. Ekaa kertaa pääsin maistamaan makeaa matea. Maten juominen on kyllä jännä juttu. Ulkona on jotain yli 30 astetta ja porukka istuu puistoissa juomassa kuumaa(!!) teetä. Ei voi tajuta.
Useimmat tytöt osti paikalliset kännykät (Nokiat), joiden hinta oli 209 pesoa eli apauttiarallaa sen 40 egeä. Puhelimiin voi ladata minuutteja puhelukorttien avulla. Pitäisi kaiketi itsekin hankkia moinen, mutta meni vielä harkintaan kun ei oo kauheen järjellistä hommata puhelinta, joka on sit käyttökelvoton Suomessa.
Päivän jännitysmomentti tuli kun mun piti palata bussilla yksin takaisin kun muut päätti jäädä katsomaan amerikkalaista jalkapalloa johonkin baariin. Sunnuntaisin bussit kulkee vähän huonosti (täällä ei yleisesti ole aikatauluja vaan jos haluat jonnekin menet pysäkille oottamaan kunnes bussi tulee) ja ootettiin pysäkillä varmaan lähemmäs puol tuntia kunnes N5 bussi saapui ja Leonorin tuutori ohjeisti kuskin jättämään mut pois tietyllä kadulla. Tässä vaiheessa oli jo hämärää ja tietty about kaikissa matskuissa, mitä ollaan saatu lukee et välttäkää kävelemistä pimeillä kaduilla, yksin ja kaduilla, joita ette tunne. No mitähän miä teen: käpyttelen bussilta kohti kotia pitkin katua jota en tunne ja tietysti yksin. Lähdimme keskustaan bussilla E5 ja se kulki tietenkin eri reittiä kun N5 jolla palasin. N5 ei kulkenut lainkaan sitä katua jolla minun oli tarkoitus jäädä pois. Kuski kuitenkin pysäytti viereiselle kadulle ja osoitti mihin suuntaan pitää mennä. Uskomattoman suuntavaistoni (tai aamuisen lenkin) avulla olin kumminkin ihan hyvin kartalla ja tiesin aika tarkkaan missä olin – tai ehkä parempi sanoa että tiesin mihin mennä.
Hämärät kadut oli jotenkin tosi symppiksiä ja kotosalla oottikin päivällinen, johon sisältyi tonnikalaempanadoja (empanada on sellainen taikinanyytti, jossa on joko lihaa tai tonnikalaa). Näissä oli tonnikalaa, sipulia, kananmunaa ja jauhoja. Tykkäsin. Lisäksi oli leivitettyjä perunasiivuja, pitsaa ja salaattia. Nam nam! Nyt väsyttää aika kiitettävästi ja onkin hyvä nukkua kunnolla kun huomenna tulee tuutin täydeltä infoa ja iltapäivällä on tasokoe, jonka pohjalta meidät pistetään kielikurssiryhmiin. Hui!
Kampuksen pääportilta.. ei tosin oo porttia =)
Ekoja tunnelmia
5.2.2010
pilvistä, tihkusadetta välillä, hyvin kosteaa, lämpötila about sama kun eilen
Eka yö uudessa paikassa takana ja oli kuuma! Piti lopulta nukkua pelkällä lakanalla ja silti aamulla oli pahasti suihkun tarpeessa. Rosa neuvoi, että voin nukkua ikkuna auki. Siis niin, että sisemmät luukut ovat auki ja ulommat säleluukut kiinni. Nukuin pelottavan pitkään, ilmeisesti kolmen päivän matkustusputki vaatii veronsa. Lisäksi vieras kieli vie hirveästi energiaa, aivoressut joutuu ylikuormitetuiksi koko ajan. Huomaa kyllä, että passiivinen sanavarasto on valtava aktiiviseen verrattuna. Koko ajan kuitenkin oppii uutta, et eipä taida turhia päiviä olla tulossa ihan pian.
Hoipuin siis alakertaan siinä kymmenen jälkeen ja aamupalaksi sain muroja vaniljajogurtilla, paahdettua leipää juustolla ja hillolla plus hedelmiä. Paikallinen jogurtti on nestemäisempää kuin Suomessa ja maistuukin hieman erilaiselta, mutta tykkäsin paljon. Toistaiseksi en ole saanut mitään pahanmakuista ruokaa, heh, pirteä ennakkoasenne. Toisaalta en taida olla kamalan nirso ruokien suhteen, kunhan ei ole lihaa niin hyvin uppoaa. Oma lukunsa tietenkin hyvinhyvin tuliset ruoat, joiden syöminen ei suju kun silmät ja nenä vuotaa solkenaan. Eilen oli siis lounaaksi jonkinlaista sipulimunakoisopiirakkaa ja riisipihvejä (okei, pihvi on huono sana, mutta en keksi parempaakaan) sekä salaattia. Myöhemmin popsimme viinirypäleitä ja leipää höystettynä erilaisilla juustoilla (whii, ihanaa, paljon erilaisia juustoja eikä vilaustakaan cheddarista!) ja aprikoosihillolla.
Aamupalan jälkeen Rosa vei minut kävelylle lähikaduille ja kävimme ostamassa minulle cospeles que yo necesito para viajar con los colectivos.. Ääh, kieliongelma, en pysty kirjottamaan suomeksi kun koko ajan pitää koittaa kääntää kaikki espanjaksi, mutta espanjakaan ei suju eikä oikein toimisi jos blogailisin espanjaksi. Eli siis kyse on jonkin sortin ”pelimerkeistä” (näillehän on joku oikea sanakin suomeksi..), joita tarvitaan bussimatkustuksessa. 10 kpl maksoi 20 pesoa ja tarvitsen siis 2 matkaan yliopistolle. 1 peso on noin 20 senttiä eli halvemmalla pääsee kuin Suomen bussiliikenteessä..
Kotiin palatessamme söimme lounasta (almuerzo). Rosa oli laittanut leivitettyjä perunasiivuja, kreikkalaistyyppistä salaattia ja papumaissisalaattia. Edelleen namia ruokaa. Rosa tuntuu juovan matea kaikkien ruokien kanssa, paitsi ihan illalla. Uskaltauduin taas maistamaan juomaa, mutta en edelleenkään osaa sanoa pidänkö siitä vaiko en. Ainakin se on hyvin kuumaa ja onnistuin sotkemaan pöytäliinan =). Pitänee selvittää paljonko mokomassa on kofeiinia, kun ei kauheasti tekis mieli koukkuuntua mihinkään kahvin tapaiseen, mitä ilman ei sit pääse aamulla ollenkaan käyntiin.
Lounaan jälkeen alkoi siesta ja huomaamattani nukahdin pariksi tunniksi. Varmaan hauska, että just jos ehtii tottua tähän nukkumiseen niin se loppuu, kun espanjan tunnit ovat 14.30-18.00 kaikkina päivinä paitsi sunnuntaina. Lisäksi maanantaisin on tangotunteja illalla ja keskiviikkoisin tai torstaisin ratsastusta aamupäivällä (päivä ja aika riippuu ryhmästä mihin päätyy).
Siestan jälkeen syötiin välipalaa/toinen lounas (merienda) ja tämän jälkeen lähdimme kävelemään Norman talolle, josta nappasimme Brinnin mukaan. Hän kertoi valinneensa espanjalaisen nimen, koska hänen oikea nimensä on niin vaikea täällä. Tästä eteenpäin pitää koittaa muistaa sanoa häntä Leonaraksi. Kävelimme Leonoran kanssa hakemaan Jenniferiä, joka on toinen yhdysvaltalainen vaihtari, joka asuu samoilla kulmilla. Koko konkkaronkkana kävelimme sitten läheiseen puistoon Parque Nacional, joka olikin suht täynnä lenkkeilijöitä ja treenaavia jalkapallojunnuja.
Leonora ja Jennifer molemmat puhuvat espanjaa hyvin ja on hieman turhauttavaa kun itsellä menee about kaikki energia kuuntelemiseen. Tai lähinnä lauseiden muotoilu on järjettömän hidasta ja sanat ihan hakusessa. Pitäisi kaiketi alkaa roudata sanakirjaa mukana. Selvisi kuitenkin, että he molemmat opiskelevat espanjaa, mikä osaltaan selittää miksi kielen pitäisikin heiltä sujua. Huomenna selviää millainen kielikurssiporukka meitä oikein onkaan..
pilvistä, tihkusadetta välillä, hyvin kosteaa, lämpötila about sama kun eilen
Eka yö uudessa paikassa takana ja oli kuuma! Piti lopulta nukkua pelkällä lakanalla ja silti aamulla oli pahasti suihkun tarpeessa. Rosa neuvoi, että voin nukkua ikkuna auki. Siis niin, että sisemmät luukut ovat auki ja ulommat säleluukut kiinni. Nukuin pelottavan pitkään, ilmeisesti kolmen päivän matkustusputki vaatii veronsa. Lisäksi vieras kieli vie hirveästi energiaa, aivoressut joutuu ylikuormitetuiksi koko ajan. Huomaa kyllä, että passiivinen sanavarasto on valtava aktiiviseen verrattuna. Koko ajan kuitenkin oppii uutta, et eipä taida turhia päiviä olla tulossa ihan pian.
Hoipuin siis alakertaan siinä kymmenen jälkeen ja aamupalaksi sain muroja vaniljajogurtilla, paahdettua leipää juustolla ja hillolla plus hedelmiä. Paikallinen jogurtti on nestemäisempää kuin Suomessa ja maistuukin hieman erilaiselta, mutta tykkäsin paljon. Toistaiseksi en ole saanut mitään pahanmakuista ruokaa, heh, pirteä ennakkoasenne. Toisaalta en taida olla kamalan nirso ruokien suhteen, kunhan ei ole lihaa niin hyvin uppoaa. Oma lukunsa tietenkin hyvinhyvin tuliset ruoat, joiden syöminen ei suju kun silmät ja nenä vuotaa solkenaan. Eilen oli siis lounaaksi jonkinlaista sipulimunakoisopiirakkaa ja riisipihvejä (okei, pihvi on huono sana, mutta en keksi parempaakaan) sekä salaattia. Myöhemmin popsimme viinirypäleitä ja leipää höystettynä erilaisilla juustoilla (whii, ihanaa, paljon erilaisia juustoja eikä vilaustakaan cheddarista!) ja aprikoosihillolla.
Aamupalan jälkeen Rosa vei minut kävelylle lähikaduille ja kävimme ostamassa minulle cospeles que yo necesito para viajar con los colectivos.. Ääh, kieliongelma, en pysty kirjottamaan suomeksi kun koko ajan pitää koittaa kääntää kaikki espanjaksi, mutta espanjakaan ei suju eikä oikein toimisi jos blogailisin espanjaksi. Eli siis kyse on jonkin sortin ”pelimerkeistä” (näillehän on joku oikea sanakin suomeksi..), joita tarvitaan bussimatkustuksessa. 10 kpl maksoi 20 pesoa ja tarvitsen siis 2 matkaan yliopistolle. 1 peso on noin 20 senttiä eli halvemmalla pääsee kuin Suomen bussiliikenteessä..
Kotiin palatessamme söimme lounasta (almuerzo). Rosa oli laittanut leivitettyjä perunasiivuja, kreikkalaistyyppistä salaattia ja papumaissisalaattia. Edelleen namia ruokaa. Rosa tuntuu juovan matea kaikkien ruokien kanssa, paitsi ihan illalla. Uskaltauduin taas maistamaan juomaa, mutta en edelleenkään osaa sanoa pidänkö siitä vaiko en. Ainakin se on hyvin kuumaa ja onnistuin sotkemaan pöytäliinan =). Pitänee selvittää paljonko mokomassa on kofeiinia, kun ei kauheasti tekis mieli koukkuuntua mihinkään kahvin tapaiseen, mitä ilman ei sit pääse aamulla ollenkaan käyntiin.
Lounaan jälkeen alkoi siesta ja huomaamattani nukahdin pariksi tunniksi. Varmaan hauska, että just jos ehtii tottua tähän nukkumiseen niin se loppuu, kun espanjan tunnit ovat 14.30-18.00 kaikkina päivinä paitsi sunnuntaina. Lisäksi maanantaisin on tangotunteja illalla ja keskiviikkoisin tai torstaisin ratsastusta aamupäivällä (päivä ja aika riippuu ryhmästä mihin päätyy).
Siestan jälkeen syötiin välipalaa/toinen lounas (merienda) ja tämän jälkeen lähdimme kävelemään Norman talolle, josta nappasimme Brinnin mukaan. Hän kertoi valinneensa espanjalaisen nimen, koska hänen oikea nimensä on niin vaikea täällä. Tästä eteenpäin pitää koittaa muistaa sanoa häntä Leonaraksi. Kävelimme Leonoran kanssa hakemaan Jenniferiä, joka on toinen yhdysvaltalainen vaihtari, joka asuu samoilla kulmilla. Koko konkkaronkkana kävelimme sitten läheiseen puistoon Parque Nacional, joka olikin suht täynnä lenkkeilijöitä ja treenaavia jalkapallojunnuja.
Leonora ja Jennifer molemmat puhuvat espanjaa hyvin ja on hieman turhauttavaa kun itsellä menee about kaikki energia kuuntelemiseen. Tai lähinnä lauseiden muotoilu on järjettömän hidasta ja sanat ihan hakusessa. Pitäisi kaiketi alkaa roudata sanakirjaa mukana. Selvisi kuitenkin, että he molemmat opiskelevat espanjaa, mikä osaltaan selittää miksi kielen pitäisikin heiltä sujua. Huomenna selviää millainen kielikurssiporukka meitä oikein onkaan..
En el aeropuerto de Buenos Aires
Lentoinfoa vielä, että kotoa lähtiessä tavarat painoivat 19 kg ja kentällä 22 kg. Pieni ero. Tulipa ilmeisesti Helsingissä shoppailtua. Sain Brandtin Argentiinan oppaan n. 11 eurolla kun Akateemisessa oli 50 prosentin alen lisäksi kaikista alekirjoista 40 prosentin alennus. Muuten oppaasta olisi saanut pulittaa sen noin 30 euroa mikä tuntui olevan maaoppaiden perushinta sarjasta riippumatta. Tuo on vuodelta 2006 eli ei edes mikään mahdottoman vanha. Lisäksi mukaan lähti maitosuklaata, salmiakkia ja ässämix ja missä x pussit sekä tietty Kouvolan lakua. Jee, go Kouvola! Okei, se laku siis! Tuliaisiksi ostin myös pieniä Muumi-käsipyyhkeitä.
4.2.2010
Huuh. Järkyttävää. Oon Buenos Airesin lentokentällä ja koneeseen ehtiminen oli aikamoinen show. Pariisin lento laskeutui klo 8.30 tms. Helsingissä lähtöselvityksessä virkailija oli sanonut, että tavaroiden pitäisi kulkea Córdobaan asti, mutta että BA:n kentällä minun pitäisi hakea joku tagi jostain. Jäi siinä kohtaa hieman epäselväksi, joten menin sitten koneesta päästyäni kyselemään, että voinko todellakin seurata keltaista linjaa, joka oli jatkaville matkustajille.
Heti selvisi, että pitää ottaa roinat linjalta ja mennä vielä uudelleen tekemään lähtöselvitys. Kun olin jäänyt kyselemään, olin luonnollisesti jonon viimeisenä. Pariisi-Buenos Aires kone oli tietty kokoa suuri eli porukkaa oli kuin markkinoilla konsanaan.
Jonottelin siinä hetken ja vieressäni koneessa istunut italialainen Giulio ihmetteli, että ehdinkö ollenkaan.
Kysäisin sitten ohi kiiruhtavalta virkailijalta, joskos olisi mahdollista päästä jonon ohi ja hän totesi, että tuohon vaan pikalinjalle. Olinkin sitten hetkessä selvinnyt passintarkastuksesta plus maahantulokortin esittämisestä. Kaikki okei ja sitten matka jatkui laukkuhihnalle.
Siellä olikin joku setä joka huuteli Cordobaa ja kun menin sen luo se kysyi: ”Männistö?” Sain siltä rinkkani varmistettuani että minulla on vain yksi matkatavara.
Minut ohjastettiin suoraan poistumislinjalle, jonne ois pitänyt pikapikaa mennä , että ehtii eteenpäin mut olin just passintarkastus/maahantulojonossa huudellut tapaamalleni suomalaistytölle, et hän saa multa hapankorppuja vietäväksi suomituliaisiksi. Yritin sit päästä viemään niitä, mut se oli hieman ongelmallista kun en edes tiennyt tytön nimeä. Tiukat henkilökuntatädit eivät päästäneet mua passintarkastuksesta läpi väärään suuntaan vaan totesivat, että myöhästyn lennoltani kun yritin selittää niille tilannetta (joka kieltämättä saattoi muutenkin kuulostaa epäilyttävältä ”I need to find a Finnish girl to give her something that can be eaten (mitähän on hapankorput yleensä millään kielellä). Well.. I don’t know her name, but she is somewhere in the queue”).
No ei auttanut, piti lähteä ettimään lähtöselvitystä kun tädeistä ei läpipäässyt. Kysyin yksiltä jo Córdoban portille jonottavilta lähtöselvityksen sijaintia ja selvisi että se on ihan eri rakennuksessa. Pikakävelin sit ulos ja turvasedän ohjeiden mukaan yhden korttelin eteenpäin ja sit vasemmalle.
(Sivuhuomautuksena, että ilma tuntu äärettömän lämpöseltä ja kostealta. Osavaikutusta saatto olla, että mulla oli edelleen jalassa pitkien housujen alla fleecekalsarit.. )
Siinähän se Aerolíneas Argentinas sit oli mutta Córdoban lentoa ei lukenut missään taulussa. Kääk! Kysyin taas ja selvisi, että oikeessa paikassa ollaan. Onneksi jonoa oli hyvin vähän ja 9.20 pääsin lähtöselvitettäväksi ja sit takaisin sinne mistä tulin ja turvatarkastukseen. Lähtöselvityksestä todettakoon, että se oli espanjaksi ja tajusin jopa pääosin mistä oli kyse (joo, lähtöselvityksethän on normisti niin yllätyksellisiä).
Turvatarkastus oli onneksi ihan nopea kun muut oli kait jo menneet läpi. Ei tarvinnut ees erotella läppäriä, mikä ois aika show kun reppu on aika täyteen pakattu. Portista mennessä tietysti piippasin, kun ne vakuutti mulle et kengät voi olla jalassa. Sit mua hyvin pikkusen käpälöintiin ja näytin niille taskuissa olevat roinat. That’s it, kulman takana oli odotusaula portille G mistä lento lähtee. Lähtöaika on siis 9.50 ja kello on nyt 9.36. Pitäsköhän mennä kyselemään et pääseekö sinne, ettei tilanne vaan ois et kaikki muut odottaa portin H aukeamista ja G portin lennon ihmiset on jo kuskattu bussilla ties minne..
Kännykällä ei oo verkkoa eikä nettiin pääse. Somaa. Toivottavasti pääsen lennolle ja joku on vastassa tai pitää tutustua argentiinalaisiin maksupuhelimiin.. Sepä ois onnea!
040210 En la casa de Rosita
pilvistä, +23, kosteaa
Huuuh! En tiedä mistä alottaisin. Toisaalta ollut oikein rauhallinen päivä, mutta kun kaikki on uutta niin ei tietenkään.
Córdoban kansainvälisten lentojen kentällä (oon sivistynyt päivän aikana sen verran, että tiedän kaupungissa olevan kaksi lentokenttää) mua vastassa oli CRI:n (Centro de Relaciones Internacionales) koordinaattori Soledad Flores ja sitten Rosa, eli mun host-perheen ihmispuolisko. Poskisuudelmia ja valokuva ja sit Rosita nappas mut mukaansa ja mentiin taksilla kotiin. Soledad huikkasi, että lauantaina nähdään.
En ollut lentokoneessa pahemmin jaksanut koostaa mitään alkuspiikkiä tai hienosti muotoiltua kysymyksiä vaan olin sen verran matkaturtuneessa tilassa, että päätin antaa espanjan sujua (tai olla sujumatta) omalla painollaan. Kommunikointi meni sinänsä mukavasti, että tajusin yleensä mistä oli kyse ja vaihtelevalla menestyksellä sain itsekin kysyttyä asioita. Hieman samaa fiilistä kun aikanaan Briteissä piti päästä englannin kanssa sinuiksi: muut on jo vaihtaneet aihetta kun saan päässäni olevan asian muotoiltua esitettävään muotoon. Mut eiköhän tää tästä, ihan lupaavaa jos ollaan tällä tasolla, voishan olla et en tajuaisi yhtään mitään.
Tosiaan host-perheeni koostuu siis Rosa-nimisestä yogaa ja taijia opettavasta tädistä plus 1-vuotiaasta Áli-kissasta. Ikkunasta näkyy Sierras de Córdoba mikä siis meinaa paikallisia vuoria. Muuten lentokoneesta ihmetellessä ei voinut kun todeta et järjettömän tasasta ja silmänkantamattomiin peltoa (tämä siis BA:n suunnasta Córdobaan tullessa).
Talo lienee lähinnä brittien detached house-käsitettä. Minulla on yläkerrassa oma huone ja kylppäri. Jännää, mulla ei ole koskaan ollut omaa kylppäriä.
Tutustuin jo kasvisten ja hedelmien nimiin espanjaksi ruokailun yhteydessä. Rosa tekee siis pääasiassa kasvisruokaa, mikä yksi syy siihen, että mut on sijoitettu tähän perheeseen. Mate-teetäkin oli jo maistettavissa ja pitihän sitä kokeilla. Varsinkin kun juuri olin Brandtin oppaasta lueskellet maten juonti ohjeita ja selvittänyt, että juomassa on järjettömästi kofeiinia. Mikäs sen parempaa kun tässä pitäis vähän pitempää pysyä hereillä, että tottuu täkäläiseen rytmiin. Aikaero Suomeen siis mukavat 5 tuntia ja lentokoneessa jäi unet vähäisiksi.
Olisin jo päässyt osallistumaan joogatunnillekin, mutta jätin välistä kun tuntuu keskittymiskyky painelevan vähän missä sattuu. Tänne tuli käymään toinen host-perheen äiti vaihtarinsa kanssa ja lähdin heidän kanssaan pienelle kävelylle lähialueelle. Minulla on hieman ristiriitainen kuva paikan turvallisuudesta, kun toisaalta vakuutetaan että on turvallista, mutta että mitään arvokasta ei saa pitää mukana ja autot on täyshulluja eikä jalankulkijoita varota lainkaan. Mut eiköhän tämäkin hiljalleen selviä.
Toinen vaihtari oli siis Yhdysvalloista ja samasta yliopistosta oli tullut jotain 20 vaihtaria. Interesante, jättimäärä usalaisia. No joo, ei saa olla ennakkoluuloinen. On vaan viime kesän Intian keikalta pelottava kuva ylistereotyyppisistä valtalaisopiskelijoista. Tytön nimi oli Britt tms. Ja hän vaikutti oikein mukavalta ja puhui hyvin espanjaa. Itselläni on ulosannin kanssa enemmän ongelmia, mutta ovat nuo vakuuttaneet, että osaan tätä kieltä kuitenkin. Britt kertoi joistain vaihtareista, jotka eivät osaa vielä lähes lainkaan espanjaa. Hmm.. ilmeisesti ollaan kielitaidon puolesta sekalainen seurakunta.
Jees, mutta sain kotiin pistettyä ilmoitusta perille saapumisestani Rosan hyvin hitaalla, hyvin vanhalla ja hyvin kotoisalla koneella. Puhelin siis on käyttökelvoton (tänhän ois voinut tarkistaa jo Suomessa) ja netti hieman saavuttamattomissa. Tuossa lähellä on kahvila, jossa on ilmeisesti langaton netti, eli jos läppärin roudais sinne niin pääsee nettailemaan. Rosan mielestä vaan ei kande ottaa läppäriä mukaan minnekään ulos, se pöllitään kuitenkin. Hui!
Mut joo, olen lueskellut yliopistolta tulleita lisämatskuja ja matkaopasta ja hieman lisää selvinnyt koko setistä. Lauantaina on jotain aloitussähinöitä yliopistolla, sitä odotellessa voi huomisen sadepäiväksi ennustetun vielä toipua sisätiloissa. En oo ihan varma millaset fiilikset tässä on. Tavallaan epätodellista, että olen vihdoinkin täällä. Toisaalta taas tuntuu, että näinhän tän pitääkin olla.
4.2.2010
Huuh. Järkyttävää. Oon Buenos Airesin lentokentällä ja koneeseen ehtiminen oli aikamoinen show. Pariisin lento laskeutui klo 8.30 tms. Helsingissä lähtöselvityksessä virkailija oli sanonut, että tavaroiden pitäisi kulkea Córdobaan asti, mutta että BA:n kentällä minun pitäisi hakea joku tagi jostain. Jäi siinä kohtaa hieman epäselväksi, joten menin sitten koneesta päästyäni kyselemään, että voinko todellakin seurata keltaista linjaa, joka oli jatkaville matkustajille.
Heti selvisi, että pitää ottaa roinat linjalta ja mennä vielä uudelleen tekemään lähtöselvitys. Kun olin jäänyt kyselemään, olin luonnollisesti jonon viimeisenä. Pariisi-Buenos Aires kone oli tietty kokoa suuri eli porukkaa oli kuin markkinoilla konsanaan.
Jonottelin siinä hetken ja vieressäni koneessa istunut italialainen Giulio ihmetteli, että ehdinkö ollenkaan.
Kysäisin sitten ohi kiiruhtavalta virkailijalta, joskos olisi mahdollista päästä jonon ohi ja hän totesi, että tuohon vaan pikalinjalle. Olinkin sitten hetkessä selvinnyt passintarkastuksesta plus maahantulokortin esittämisestä. Kaikki okei ja sitten matka jatkui laukkuhihnalle.
Siellä olikin joku setä joka huuteli Cordobaa ja kun menin sen luo se kysyi: ”Männistö?” Sain siltä rinkkani varmistettuani että minulla on vain yksi matkatavara.
Minut ohjastettiin suoraan poistumislinjalle, jonne ois pitänyt pikapikaa mennä , että ehtii eteenpäin mut olin just passintarkastus/maahantulojonossa huudellut tapaamalleni suomalaistytölle, et hän saa multa hapankorppuja vietäväksi suomituliaisiksi. Yritin sit päästä viemään niitä, mut se oli hieman ongelmallista kun en edes tiennyt tytön nimeä. Tiukat henkilökuntatädit eivät päästäneet mua passintarkastuksesta läpi väärään suuntaan vaan totesivat, että myöhästyn lennoltani kun yritin selittää niille tilannetta (joka kieltämättä saattoi muutenkin kuulostaa epäilyttävältä ”I need to find a Finnish girl to give her something that can be eaten (mitähän on hapankorput yleensä millään kielellä). Well.. I don’t know her name, but she is somewhere in the queue”).
No ei auttanut, piti lähteä ettimään lähtöselvitystä kun tädeistä ei läpipäässyt. Kysyin yksiltä jo Córdoban portille jonottavilta lähtöselvityksen sijaintia ja selvisi että se on ihan eri rakennuksessa. Pikakävelin sit ulos ja turvasedän ohjeiden mukaan yhden korttelin eteenpäin ja sit vasemmalle.
(Sivuhuomautuksena, että ilma tuntu äärettömän lämpöseltä ja kostealta. Osavaikutusta saatto olla, että mulla oli edelleen jalassa pitkien housujen alla fleecekalsarit.. )
Siinähän se Aerolíneas Argentinas sit oli mutta Córdoban lentoa ei lukenut missään taulussa. Kääk! Kysyin taas ja selvisi, että oikeessa paikassa ollaan. Onneksi jonoa oli hyvin vähän ja 9.20 pääsin lähtöselvitettäväksi ja sit takaisin sinne mistä tulin ja turvatarkastukseen. Lähtöselvityksestä todettakoon, että se oli espanjaksi ja tajusin jopa pääosin mistä oli kyse (joo, lähtöselvityksethän on normisti niin yllätyksellisiä).
Turvatarkastus oli onneksi ihan nopea kun muut oli kait jo menneet läpi. Ei tarvinnut ees erotella läppäriä, mikä ois aika show kun reppu on aika täyteen pakattu. Portista mennessä tietysti piippasin, kun ne vakuutti mulle et kengät voi olla jalassa. Sit mua hyvin pikkusen käpälöintiin ja näytin niille taskuissa olevat roinat. That’s it, kulman takana oli odotusaula portille G mistä lento lähtee. Lähtöaika on siis 9.50 ja kello on nyt 9.36. Pitäsköhän mennä kyselemään et pääseekö sinne, ettei tilanne vaan ois et kaikki muut odottaa portin H aukeamista ja G portin lennon ihmiset on jo kuskattu bussilla ties minne..
Kännykällä ei oo verkkoa eikä nettiin pääse. Somaa. Toivottavasti pääsen lennolle ja joku on vastassa tai pitää tutustua argentiinalaisiin maksupuhelimiin.. Sepä ois onnea!
040210 En la casa de Rosita
pilvistä, +23, kosteaa
Huuuh! En tiedä mistä alottaisin. Toisaalta ollut oikein rauhallinen päivä, mutta kun kaikki on uutta niin ei tietenkään.
Córdoban kansainvälisten lentojen kentällä (oon sivistynyt päivän aikana sen verran, että tiedän kaupungissa olevan kaksi lentokenttää) mua vastassa oli CRI:n (Centro de Relaciones Internacionales) koordinaattori Soledad Flores ja sitten Rosa, eli mun host-perheen ihmispuolisko. Poskisuudelmia ja valokuva ja sit Rosita nappas mut mukaansa ja mentiin taksilla kotiin. Soledad huikkasi, että lauantaina nähdään.
En ollut lentokoneessa pahemmin jaksanut koostaa mitään alkuspiikkiä tai hienosti muotoiltua kysymyksiä vaan olin sen verran matkaturtuneessa tilassa, että päätin antaa espanjan sujua (tai olla sujumatta) omalla painollaan. Kommunikointi meni sinänsä mukavasti, että tajusin yleensä mistä oli kyse ja vaihtelevalla menestyksellä sain itsekin kysyttyä asioita. Hieman samaa fiilistä kun aikanaan Briteissä piti päästä englannin kanssa sinuiksi: muut on jo vaihtaneet aihetta kun saan päässäni olevan asian muotoiltua esitettävään muotoon. Mut eiköhän tää tästä, ihan lupaavaa jos ollaan tällä tasolla, voishan olla et en tajuaisi yhtään mitään.
Tosiaan host-perheeni koostuu siis Rosa-nimisestä yogaa ja taijia opettavasta tädistä plus 1-vuotiaasta Áli-kissasta. Ikkunasta näkyy Sierras de Córdoba mikä siis meinaa paikallisia vuoria. Muuten lentokoneesta ihmetellessä ei voinut kun todeta et järjettömän tasasta ja silmänkantamattomiin peltoa (tämä siis BA:n suunnasta Córdobaan tullessa).
Talo lienee lähinnä brittien detached house-käsitettä. Minulla on yläkerrassa oma huone ja kylppäri. Jännää, mulla ei ole koskaan ollut omaa kylppäriä.
Tutustuin jo kasvisten ja hedelmien nimiin espanjaksi ruokailun yhteydessä. Rosa tekee siis pääasiassa kasvisruokaa, mikä yksi syy siihen, että mut on sijoitettu tähän perheeseen. Mate-teetäkin oli jo maistettavissa ja pitihän sitä kokeilla. Varsinkin kun juuri olin Brandtin oppaasta lueskellet maten juonti ohjeita ja selvittänyt, että juomassa on järjettömästi kofeiinia. Mikäs sen parempaa kun tässä pitäis vähän pitempää pysyä hereillä, että tottuu täkäläiseen rytmiin. Aikaero Suomeen siis mukavat 5 tuntia ja lentokoneessa jäi unet vähäisiksi.
Olisin jo päässyt osallistumaan joogatunnillekin, mutta jätin välistä kun tuntuu keskittymiskyky painelevan vähän missä sattuu. Tänne tuli käymään toinen host-perheen äiti vaihtarinsa kanssa ja lähdin heidän kanssaan pienelle kävelylle lähialueelle. Minulla on hieman ristiriitainen kuva paikan turvallisuudesta, kun toisaalta vakuutetaan että on turvallista, mutta että mitään arvokasta ei saa pitää mukana ja autot on täyshulluja eikä jalankulkijoita varota lainkaan. Mut eiköhän tämäkin hiljalleen selviä.
Toinen vaihtari oli siis Yhdysvalloista ja samasta yliopistosta oli tullut jotain 20 vaihtaria. Interesante, jättimäärä usalaisia. No joo, ei saa olla ennakkoluuloinen. On vaan viime kesän Intian keikalta pelottava kuva ylistereotyyppisistä valtalaisopiskelijoista. Tytön nimi oli Britt tms. Ja hän vaikutti oikein mukavalta ja puhui hyvin espanjaa. Itselläni on ulosannin kanssa enemmän ongelmia, mutta ovat nuo vakuuttaneet, että osaan tätä kieltä kuitenkin. Britt kertoi joistain vaihtareista, jotka eivät osaa vielä lähes lainkaan espanjaa. Hmm.. ilmeisesti ollaan kielitaidon puolesta sekalainen seurakunta.
Jees, mutta sain kotiin pistettyä ilmoitusta perille saapumisestani Rosan hyvin hitaalla, hyvin vanhalla ja hyvin kotoisalla koneella. Puhelin siis on käyttökelvoton (tänhän ois voinut tarkistaa jo Suomessa) ja netti hieman saavuttamattomissa. Tuossa lähellä on kahvila, jossa on ilmeisesti langaton netti, eli jos läppärin roudais sinne niin pääsee nettailemaan. Rosan mielestä vaan ei kande ottaa läppäriä mukaan minnekään ulos, se pöllitään kuitenkin. Hui!
Mut joo, olen lueskellut yliopistolta tulleita lisämatskuja ja matkaopasta ja hieman lisää selvinnyt koko setistä. Lauantaina on jotain aloitussähinöitä yliopistolla, sitä odotellessa voi huomisen sadepäiväksi ennustetun vielä toipua sisätiloissa. En oo ihan varma millaset fiilikset tässä on. Tavallaan epätodellista, että olen vihdoinkin täällä. Toisaalta taas tuntuu, että näinhän tän pitääkin olla.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Kentällä
Olenpa lopulta Helsinki-Vantaalla roinineni. Täällä pääsee myös nettiin, joten loistava aika aloittaa blogi :). Kohta pitäis roudaantua portille ja lennolle Pariisiin. Siellä vaihto Buenos Airesin koneeseen ja BA:sta lento Córdobaan ja perillä ollaan. Aikas jänskää!
Eli 2008 syksyllä vaihtohakemuksella alkanut prosessi alkaa olla siinä vaiheessa, että pian pääsee kielitaitoa koettelemaan käytännössä. Tuplahui! Edessä siis 5 kuukautta vaihto-opiskelua Córdobassa Argentiinassa, alana luultavimmin Environmental Management. Eipäs kai kun kone pakettiin ja portille: Argentiina, täältä tullaan =).
Eli 2008 syksyllä vaihtohakemuksella alkanut prosessi alkaa olla siinä vaiheessa, että pian pääsee kielitaitoa koettelemaan käytännössä. Tuplahui! Edessä siis 5 kuukautta vaihto-opiskelua Córdobassa Argentiinassa, alana luultavimmin Environmental Management. Eipäs kai kun kone pakettiin ja portille: Argentiina, täältä tullaan =).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)