Aamulla nousin aikaisin jo ennen yhdeksää (ennenkuulumatonta) ja lähdin keskustaan ostamaan kompassia. Paikallistin hissan opettajan vinkkien ansiosta (okei, se käytännössä kävelytti mut paikalle) keskustan retkeilyliikekadut. En oikeasti tajua miksi yleiskäsitys vaikuttaa olevan, että vaihtarit ei osaa lukea karttoja. Ehkä kukaan täällä ei osaa lukea karttoja. Tätä päätelmää tukee se, että täällä ei tunneta retkeilykarttoja. Olen etsinyt tuntitolkulla moisia kysellen kaupasta toiseen aina turisti-infosta ja yliopiston kv-toimistosta alkaen lopulta päätyen huoltoasemalle. Löytyy ainoastaan autoilijoille tarkoitettuja karttoja. No ei sitten. Systeemi siis lähes pakottaa palkkaamaan oppaan jos haluaa lähteä tutkiskelemaan lähivuoria. Sinällään ihan hyvä, että paikallisille jää turisteilta rahaa. Mutta myös raivostuttavaa siinä mielessä, että jos nyt vaan ei halua opasta =). Sain myös kuulla juttuja vuorille hävinneistä. Jee. Ja luin ohjeet miten toimia puuman tullessa vastaan. Very well prepared siis!
Okei, takasin tähän päivään. Menin siis keskustaan ja löysinkin retkeilykaupan, josta löytyi kompasseja. Harkintaan päätynyt valikoima käsitti tasan kaksi kompassia, loppujen ollessa avaimenperämallia tai ilmeisesti kajakkiin tarkoitettuja pallomalleja. Sinänsä hauskaa, että kompasseja on hyvin saatavilla mutta karttoja ei sitten ollenkaan.
Jees, selkiinnyin sitten ajoissa kotiin syömään lounaan ennen yliopistolle lähtöä. Espanjan tunti kului mukavasti globalisaatiosta ja keskiviikkoisesta marssista juteltaessa. Itävaltalainen Klaudia ilmiintyi viikon poissaolon jälkeen takaisin. Olimme kaikki luulleet, että hän vaihtoi ryhmää tämän ollessa ylihelppo. Ilmeisesti ryhmän vaihto ei ollutkaan niin yksinkertaista kun meille oli annettu ymmärtää. Toisaalta Megan ja Mike olivat vaihtaneet meidän ryhmäämme..
Espanjan tunnin jälkeen oli vuorossa vajaat 4 h hengausta yliopistolla ennen seuraavaa tuntia. Päädyin lainaamaan läppärini japanilaiselle vaihtarille joka halusi ladata kuvia facebookkiin. Itse hiillostin Juania kalligrafia-kurssini tiimoilta. Ensin kävin opintoasiatoimistossa kyselemässä aiheesta, mutta he pistivät minut takaisin Juanin juttusille.
Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden kurssi, ja saimme kuulla tuossa viime viikolla, että ekan vuoden kurssit päättyvät kaksi viikkoa meidän ohjelmamme päättymisen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joudumme viipymään heinäkuun ekalle viikolle asti jos haluamme käydä kyseisiä kursseja. Sinänsä ristiriitaista, kun ensimmäisellä viikolla samainen Juan sanoi minulle, että voin valita muilta kuin omalta alaltani ainoastaan ensimmäisen vuoden kursseja.
Ensimmäisellä kerralla keskustellessani aiheesta Juanin kanssa sain vastaukseksi suoran ein. Siis että en mitenkään voi suorittaa valitsemaani kurssia ja saada siitä opintopisteitä. Kiva, kiitos. Juttelin tämän jälkeen muiden vaihtareiden kanssa ja sain kuulla, että jotkut yhdysvaltalaisvaihtarit (Clemsonin yliopiston porukkaa) voivat tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, koska tämä on järjestetty opettajien kanssa. Iskin pöytään kaikki mahdolliset kortit ja lopulta Juan ei enää tarjonnut täyttä eitä vaan lupasi koittaa järjestää asian. Eli siis kyse on nyt jonkin yliopiston osaston päätöksestä sekä kurssin opettajien joustavuudesta. Jään mielenkiinnolla oottamaan tuloksia. Kurssi alkaa siis keskiviikkoaamuna.
Välihuomiona voisin todeta, että ilmeisesti espanjan taitoni on kehittynyt kun onnistuin laskettelemaan asiani suht jouhevasti Juanille. Jee, peukkuja siitä =)
Juanista selvittyäni pompin kohti maaperäkurssin luentoa vain saadakseni kuulla muilta kurssilaisilta, että kyseinen luento on peruutettu. Ou jee. Eli lähdinkin suoraan bussipysäkille selvitettyäni, että huomenna on vuorossa ryhmätyön tekemistä ja että olen ilmeisesti ryhmässä, jonka aiheena on ilmakehä. Tätä pitäisi valmistella huomiseksi. Jeees.. En kyllä jää yliopistolle valmistelemaan enää näin myöhään. No, huomenna on uusi päivä.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
La Día de la Memoria
Päivitystä, kirjoitettu torstaina, siksi siis pientä hyppelyä päivissä (ke, ti, to).
Miércoles 24.3.2010
La día de la memoria
24. maaliskuuta Argentiinassa vietetään muistelupäivää noin vapaasti kääntäen. Kyse on siis verrattain uudesta vapaapäivästä, jonka aloitti ilmeisesti Nestor Kishner (maan eräs aikaisemmista presidenteistä, tällä hetkellä presidenttinä on Cristina Fernandez de Kishner, edellisen vaimo – en vastaa sukunimen oikeinkirjoituksesta). Tarkoitus on siis, että kansa muistaa viimeisimmän sotilashallituksen kautta ja sen kamaluuksia sloganilla nunca más – ei koskaan enää! Päivämäärä 23.3.1976 oli siis päivä, jolloin tapahtui kyseinen sotilasvallankaappaus ja alkoi yksi Argentiinan historian mustista aikakausista.
Sotilashallituksen aikana väestöstä 30 000 hävisi – los desaparecidos. Nämä ihmiset siis kaapattiin kotoaan, työpaikoiltaan, julkisilta paikoilta ja vietiin johonkin 600 maassa sijainneesta centro clandestinosta. Jossain määrin voinee tuon kääntää keskitysleiriksi, mutta kyse ei siis ollut aivan samanlaisesta toiminnasta kuin Saksassa aikanaan. Näitä ihmisiä kidutettiin tietojen saamiseksi ja suuri osa vapautettiin, mutta osa pidettiin vankeudessa ja heistä osa murhattiin, ilman että sukulaiset saivat koskaan tietää mitä ja miksi oli tapahtunut. La día of memoriaa vietetään siis järjestämällä kulkueita tai marsseja, kuinkahan sen nyt kääntäisi. Marssi lienee oikea käännös (la marcha), mutta ei kyse kuitenkaan mistään sotilaallisen täsmällisestä ole.
Menimme siis muutaman opettajamme kanssa osallistumaan Córdoban marssiin. Kokemus oli hyvin mielenkiintoinen. Kulkue rakentuu siis niin, että ensimmäisenä kulkevat isoäidit – abuelas, seuraavana äidit – madres, kolmantena lapset – hijos, joiden jälkeen tulee eri oppilaitosten edustajia, vasemmistopuolueita, ihmisoikeusliikkeitä, lisää koulutuslaitoksia jne. Osalla on banderolleja ja isoja blakaatteja, joita kantaa monta ihmistä. Osalla on kuvia kadonneista varustettuna nimin ja katoamispäivämäärin. Kulkueen edellä ajaa auto, jonka edellä on neljä mustista jätesäkeistä koostettua hahmoa, jotka kulttuuriopen mukaan symboloivat kuolemaa.
Hieman selvitystä siis:
Madres tai Madres de la Plaza del Mayo (Äidit tai Toukokuun aukion äidit)
Pääosa kadonneista oli suht nuoria (20-30 –vuotiaita) ja sotilashallituksen aikanakautena oli tyypillistä, että mihinkään ei annettu selityksiä. Niinpä kukaan ei tiennyt, miten kadonneille oli tapahtunut. Kukaan ei myöskään tiennyt kenen puoleen kääntyä, media oli sensuurinalaisena, se ei ottanut vastaan ilmoituksia kadonneista jne. Aluksi muutamat äidit kerääntyivät La Plaza del Mayolle Buenos Airesissa 30.4.1977 vaatimaan kadonneiden palautusta. Joukko kasvoi hiljalleen ja järjestäytyi organisaatioksi. Heidän tunnuksenaan on valkoinen päähän kiedottu huivi. Tämä oli ensimmäinen siviilien mielenilmaus sotilashallitusta vastaan.
Abuelas tai Abuelas de la plaza del Mayo (Isoäidit tai Toukokuun aukion isoäidit)
on siis järjestö, jonka jäsenet kerääntyivät myös La Plaza del Mayolle (joka siis sijaitsee Buenos Airesissa), mutta toisin kuin äidit, vaatimaan lastenlapsiaan takaisin. Sotilashallituksen aikana siis kaapattiin monia raskaana olevia naisia ja vauvoja. Tämän liikkeen ensimmäiset perustajat olivat siis äitejä, joiden kadonneet tyttäret olivat olleet raskaana. Osa vauvoista ilmeisesti tapettiin, mutta osa annettiin sotilashallituksen hyväksi katsomiin perheisiin (teemaa käsitellään elokuvassa La historia oficial). Näitä kadonneita vauvoja on noin 800 ja heistä noin sata on palautettu oikeisiin perheisiinsä. Vauvoja etsitään edelleen. Aika hurjaa, kun kyseisistä tapahtumista kun kuitenkin lähemmäs 30 vuotta aikaa.
Hijos (Lapset, parhaiten sanan merkityksen selittänee feminiiniversio hija – tytär, meinaa siis jonkun omaa lasta)
Loogisesti edellisten jälkeen, todetaan, että kyseessä ovat siis kadonneiden lapset. Monilta siis jäi useampiakin lapsia, jotka varttuivat aikuisiksi isovanhempien tai muiden sukulaisten huostassa. Myös he vaativat kadonneiden palauttamista.
Marssi lähti siinä seitsemän aikaan ja kuljimme monta korttelia hyvin hitaasti pysähdellen paljon. Lopuksi marssi päätyi La Plaza San Martínille, jossa aukioon maalattiin valkoisella Äitien symboli eli valkoinen huivipää. Lisäksi paikalla oli jonkin sortin kansanjuhlaa, myytiin kojuista choripania (about hodarin tapaista), kaikenlaista muuta huiveja, koruja jne. sekä aukion kulmaan pystytetyllä lavalla pidettiin puheita. Kansaa oli paikalla todella paljon, marssiin osallistui viisi korttelinväliä porukkaa eli kuulemma noin 25 000. Meininki oli pääasiassa iloinen, kuului huutoja, laulua jne. Osallistujia oli kaikenikäisiä, lapsillakin oli oma osastonsa, joka marssi edeltä etteivät he olisi ylikyllästyneet hitaaseen menoon. Ei voi kun todeta että olipa oikein mielenkiintoinen vapaapäivä surullisesta taustasta huolimatta.
Marssikulkueeseen järjestäytymistä hyvin epämuodollisesti. Tiedä sitten oliko kellään alkupäätä lukuun ottamatta suurempaa käsitystä järjestyksestä.
Banderoilleissahan tarvitsee olla reikiä tai niiden kantaminen voi käydä normaaliakin raskaammaksi.. Lisäksi apunarut jelppaa kummasti. Okei, kuva on kiitettavan pimeä, katsotaan jos saan asialle tehtyä jossain vaiheessa jotain =).
Kulkueen alku, pyörätuoleissa siis isoäidit, heidän takanaan mustalla taustalla on punaisella kirjoitettu ilmeisestikin Por un pais para todos, justicia para todos – Yksi maa kaikille, oikeutta kaikille taas kerran hyvin vapaasti kääntäen. Seuraavaksi tulevat siis Äidit ja Lapset sekä heidän perheenjäsenensä kantaen monesti kadonneiden kuvia. Bongattavissa on myös oikeahkolla olevasta valkoisesta lakanasta Äitien huivipääsymboli.
Martes 23.3.2010
Eilen, eli siis tiistaina, meillä oli yliopistolla paneeli hieman samasta aiheesta. Kaksi näistä kadonneista (kaikki kaapattuja ei siis murhattu, sotilashallituksen ote lepsuuntui hieman kahden ensimmäisen vuoden jälkeen ja loppuvaiheessa vangittuna olleet vapautettiin sotilashallituksen kaatuessa ja demokratian palatessa maahan 1983) oli tullut kertomaan kokemuksistaan ja vastaamaan kysymyksiimme. Käymme siis niin historia- kuin kulttuuritunneilla samaa aihetta, eli El procesoa (meinaa sotilashallituksen hienoa plääni pistää maa kuosiin) ja tunnit ovat olleet yhdistettyjä tällä viikolla.
Jueves 25.3.2010
Tänään kävimme katsomassa Córdoban keskustassa sijainnut keskusta, jonne kaapatut siis tuotiin rekisterikilvettömien Ford Falcon –merkkisten autojen kyydissä (tästä voidaan päätellä, että kyseinen automerkki kantaa aikamoista merkitystaakkaa täällä, viittaus myös aikaisemmassa blogimerkinnässäni oleviin vessakirjoituksiin, jossa kyseinen auto mainitaan). Keskukseen johtava katu katedraalin ja Cabildon (tyyliin kaupungintalo) välissä oli sotilashallituksen aikana yleisöltä suljettu, nykyään sinne on ripustettua rivikaupalla kuvia kadonneista. Näimme pienet vankikopit, vastaanottohuoneen, kiellettyjen kirjojen kirjaston ja kidutushuoneet. Tuntui kuin näihin tiloihin olisi tarttunut siellä tapahtuneiden kauheuksien muisto. Millaisiin julmuuksiin ihmiset pystyvätkin..
Visiitin jälkeen halukkaat menivät opettajien kanssa oluelle läheiseen kahvilaan juttelemaan aiheesta lisää. Sain myös selville, mistä kannattaa etsiä retkeilyliikkeitä. Ne ovat kuulemma pääosin keskittyneet parille kadulle alueella, jonne en vielä itsekseni ollut eksynyt. Kysyminen vaikuttaa kannattavan, usein saa jopa oikein paikkaansa pitävää tietoa. Argentiinalaiset ovat yleisesti hyvin ystävällisiä ja avuliaita, siitä monta papukaijamerkkiä jakoon =).
Miércoles 24.3.2010
La día de la memoria
24. maaliskuuta Argentiinassa vietetään muistelupäivää noin vapaasti kääntäen. Kyse on siis verrattain uudesta vapaapäivästä, jonka aloitti ilmeisesti Nestor Kishner (maan eräs aikaisemmista presidenteistä, tällä hetkellä presidenttinä on Cristina Fernandez de Kishner, edellisen vaimo – en vastaa sukunimen oikeinkirjoituksesta). Tarkoitus on siis, että kansa muistaa viimeisimmän sotilashallituksen kautta ja sen kamaluuksia sloganilla nunca más – ei koskaan enää! Päivämäärä 23.3.1976 oli siis päivä, jolloin tapahtui kyseinen sotilasvallankaappaus ja alkoi yksi Argentiinan historian mustista aikakausista.
Sotilashallituksen aikana väestöstä 30 000 hävisi – los desaparecidos. Nämä ihmiset siis kaapattiin kotoaan, työpaikoiltaan, julkisilta paikoilta ja vietiin johonkin 600 maassa sijainneesta centro clandestinosta. Jossain määrin voinee tuon kääntää keskitysleiriksi, mutta kyse ei siis ollut aivan samanlaisesta toiminnasta kuin Saksassa aikanaan. Näitä ihmisiä kidutettiin tietojen saamiseksi ja suuri osa vapautettiin, mutta osa pidettiin vankeudessa ja heistä osa murhattiin, ilman että sukulaiset saivat koskaan tietää mitä ja miksi oli tapahtunut. La día of memoriaa vietetään siis järjestämällä kulkueita tai marsseja, kuinkahan sen nyt kääntäisi. Marssi lienee oikea käännös (la marcha), mutta ei kyse kuitenkaan mistään sotilaallisen täsmällisestä ole.
Menimme siis muutaman opettajamme kanssa osallistumaan Córdoban marssiin. Kokemus oli hyvin mielenkiintoinen. Kulkue rakentuu siis niin, että ensimmäisenä kulkevat isoäidit – abuelas, seuraavana äidit – madres, kolmantena lapset – hijos, joiden jälkeen tulee eri oppilaitosten edustajia, vasemmistopuolueita, ihmisoikeusliikkeitä, lisää koulutuslaitoksia jne. Osalla on banderolleja ja isoja blakaatteja, joita kantaa monta ihmistä. Osalla on kuvia kadonneista varustettuna nimin ja katoamispäivämäärin. Kulkueen edellä ajaa auto, jonka edellä on neljä mustista jätesäkeistä koostettua hahmoa, jotka kulttuuriopen mukaan symboloivat kuolemaa.
Hieman selvitystä siis:
Madres tai Madres de la Plaza del Mayo (Äidit tai Toukokuun aukion äidit)
Pääosa kadonneista oli suht nuoria (20-30 –vuotiaita) ja sotilashallituksen aikanakautena oli tyypillistä, että mihinkään ei annettu selityksiä. Niinpä kukaan ei tiennyt, miten kadonneille oli tapahtunut. Kukaan ei myöskään tiennyt kenen puoleen kääntyä, media oli sensuurinalaisena, se ei ottanut vastaan ilmoituksia kadonneista jne. Aluksi muutamat äidit kerääntyivät La Plaza del Mayolle Buenos Airesissa 30.4.1977 vaatimaan kadonneiden palautusta. Joukko kasvoi hiljalleen ja järjestäytyi organisaatioksi. Heidän tunnuksenaan on valkoinen päähän kiedottu huivi. Tämä oli ensimmäinen siviilien mielenilmaus sotilashallitusta vastaan.
Abuelas tai Abuelas de la plaza del Mayo (Isoäidit tai Toukokuun aukion isoäidit)
on siis järjestö, jonka jäsenet kerääntyivät myös La Plaza del Mayolle (joka siis sijaitsee Buenos Airesissa), mutta toisin kuin äidit, vaatimaan lastenlapsiaan takaisin. Sotilashallituksen aikana siis kaapattiin monia raskaana olevia naisia ja vauvoja. Tämän liikkeen ensimmäiset perustajat olivat siis äitejä, joiden kadonneet tyttäret olivat olleet raskaana. Osa vauvoista ilmeisesti tapettiin, mutta osa annettiin sotilashallituksen hyväksi katsomiin perheisiin (teemaa käsitellään elokuvassa La historia oficial). Näitä kadonneita vauvoja on noin 800 ja heistä noin sata on palautettu oikeisiin perheisiinsä. Vauvoja etsitään edelleen. Aika hurjaa, kun kyseisistä tapahtumista kun kuitenkin lähemmäs 30 vuotta aikaa.
Hijos (Lapset, parhaiten sanan merkityksen selittänee feminiiniversio hija – tytär, meinaa siis jonkun omaa lasta)
Loogisesti edellisten jälkeen, todetaan, että kyseessä ovat siis kadonneiden lapset. Monilta siis jäi useampiakin lapsia, jotka varttuivat aikuisiksi isovanhempien tai muiden sukulaisten huostassa. Myös he vaativat kadonneiden palauttamista.
Marssi lähti siinä seitsemän aikaan ja kuljimme monta korttelia hyvin hitaasti pysähdellen paljon. Lopuksi marssi päätyi La Plaza San Martínille, jossa aukioon maalattiin valkoisella Äitien symboli eli valkoinen huivipää. Lisäksi paikalla oli jonkin sortin kansanjuhlaa, myytiin kojuista choripania (about hodarin tapaista), kaikenlaista muuta huiveja, koruja jne. sekä aukion kulmaan pystytetyllä lavalla pidettiin puheita. Kansaa oli paikalla todella paljon, marssiin osallistui viisi korttelinväliä porukkaa eli kuulemma noin 25 000. Meininki oli pääasiassa iloinen, kuului huutoja, laulua jne. Osallistujia oli kaikenikäisiä, lapsillakin oli oma osastonsa, joka marssi edeltä etteivät he olisi ylikyllästyneet hitaaseen menoon. Ei voi kun todeta että olipa oikein mielenkiintoinen vapaapäivä surullisesta taustasta huolimatta.
Marssikulkueeseen järjestäytymistä hyvin epämuodollisesti. Tiedä sitten oliko kellään alkupäätä lukuun ottamatta suurempaa käsitystä järjestyksestä.
Banderoilleissahan tarvitsee olla reikiä tai niiden kantaminen voi käydä normaaliakin raskaammaksi.. Lisäksi apunarut jelppaa kummasti. Okei, kuva on kiitettavan pimeä, katsotaan jos saan asialle tehtyä jossain vaiheessa jotain =).
Kulkueen alku, pyörätuoleissa siis isoäidit, heidän takanaan mustalla taustalla on punaisella kirjoitettu ilmeisestikin Por un pais para todos, justicia para todos – Yksi maa kaikille, oikeutta kaikille taas kerran hyvin vapaasti kääntäen. Seuraavaksi tulevat siis Äidit ja Lapset sekä heidän perheenjäsenensä kantaen monesti kadonneiden kuvia. Bongattavissa on myös oikeahkolla olevasta valkoisesta lakanasta Äitien huivipääsymboli.
Martes 23.3.2010
Eilen, eli siis tiistaina, meillä oli yliopistolla paneeli hieman samasta aiheesta. Kaksi näistä kadonneista (kaikki kaapattuja ei siis murhattu, sotilashallituksen ote lepsuuntui hieman kahden ensimmäisen vuoden jälkeen ja loppuvaiheessa vangittuna olleet vapautettiin sotilashallituksen kaatuessa ja demokratian palatessa maahan 1983) oli tullut kertomaan kokemuksistaan ja vastaamaan kysymyksiimme. Käymme siis niin historia- kuin kulttuuritunneilla samaa aihetta, eli El procesoa (meinaa sotilashallituksen hienoa plääni pistää maa kuosiin) ja tunnit ovat olleet yhdistettyjä tällä viikolla.
Jueves 25.3.2010
Tänään kävimme katsomassa Córdoban keskustassa sijainnut keskusta, jonne kaapatut siis tuotiin rekisterikilvettömien Ford Falcon –merkkisten autojen kyydissä (tästä voidaan päätellä, että kyseinen automerkki kantaa aikamoista merkitystaakkaa täällä, viittaus myös aikaisemmassa blogimerkinnässäni oleviin vessakirjoituksiin, jossa kyseinen auto mainitaan). Keskukseen johtava katu katedraalin ja Cabildon (tyyliin kaupungintalo) välissä oli sotilashallituksen aikana yleisöltä suljettu, nykyään sinne on ripustettua rivikaupalla kuvia kadonneista. Näimme pienet vankikopit, vastaanottohuoneen, kiellettyjen kirjojen kirjaston ja kidutushuoneet. Tuntui kuin näihin tiloihin olisi tarttunut siellä tapahtuneiden kauheuksien muisto. Millaisiin julmuuksiin ihmiset pystyvätkin..
Visiitin jälkeen halukkaat menivät opettajien kanssa oluelle läheiseen kahvilaan juttelemaan aiheesta lisää. Sain myös selville, mistä kannattaa etsiä retkeilyliikkeitä. Ne ovat kuulemma pääosin keskittyneet parille kadulle alueella, jonne en vielä itsekseni ollut eksynyt. Kysyminen vaikuttaa kannattavan, usein saa jopa oikein paikkaansa pitävää tietoa. Argentiinalaiset ovat yleisesti hyvin ystävällisiä ja avuliaita, siitä monta papukaijamerkkiä jakoon =).
Viisumiprosessin jatkoa plus puhelintarjontaan tutustumista
Viernes 19.3.2010
Perjantaina menin siis aamukahdeksalta viisumiasiatoimistoon remikyydillä Jenniferin kanssa. Soitin toista kertaa ihan itse remin, tällä kertaa ongelmia tuli vastaan. Minulla oli kolme eri puhelinnumeroa remiä varten ja ihmettelinkin aluksi niiden lukuisuutta. Tänä aamuna se kuitenkin selvisi. Ensimmäinen numero, joka oli sama, josta olin ensimmäisen remini soittanut, tyyttäsi tyhjää. Toinen numero hälytti, mutta kukaan ei vastannut. Kolmannen kanssa kävi myös näin. Tässä vaiheessa olin hieman huolissani, mutta päätin käydä numerot uudelleen läpi ja pitkän hälyttämisen jälkeen kakkosnumero lopulta tärppäsi. Huuh.
Viisumitoimistoa vastapäätä sijaitsi kioski, jossa oli mahdollista otattaa valokopioita. Jenniferiltä puuttui vielä kopio passin joka ikisestä sivusta ja menimme ensin kioskiin. Hetken päästä paikalle törmäsi kolme vaihtaria lisää. Osa lähti otattamaan passikuvia kolmen korttelin päähän, mutta minä menin suoraan koputtelemaan viisumipaikan ovea kun olin saanut kaiken tarvittavan jo raavittua kasaan, eli siis:
-passi
-kopio passin jokaisesta sivusta
-erinäinen läjä dokumentteja, jotka sai viisumihakemuksen ensimmäisen vaiheen jälkeen
-kaksi passivalokuvaa
Oven avannut nainen tiukkasi meiltä, että olemmeko varanneet ajan, koska toimisto ei ole tänään auki yleisölle. Pienen selittämisen jälkeen pääsimme istumaan typötyhjään odotusaulaan. Edessämme oli neljä virkailijapöytää, mutta yhdenkään takana ei istunut virkailijaa. Hiljalleen paikalle saapui lisää ihmisiä ja yksi virkailijakin ilmestyi paikalle. Valitettavasti hän ei hoitanut opiskelijoiden asioita, joten jatkoimme odottamista. Puolen paikkeilla pääsin virkailijan pakeille. Hän naputteli koneelle ilmeisesti jotain tietojani ja kysyi tarkentavia kysymyksiä: Vanhempiesi etunimet? Oletko käynyt toisen asteen koulutuksen? Entä kolmannen? Viidentoista minuutin kuluttua virkailija päätti että tietokone oli liian hidas ja siirtyi taustalla olevalle koneelle. Lopulta hän sai kaiken kirjattua järjestelmään ja pääsin allekirjoittamaan monta paperia. Olisikohan ne pitänyt lukea? No siihen ei kauheasti viitsinyt aikaa tuhlata kun takanani oli iso lössi vuoroaan odottavia ihmisiä ja virkailijoita oli tosiaan neljä. Nimi alle ja sain kuulla, että virkailijan pomon pitää kuitata paperit. Siihen menee 20 minuuttia. Kun olin odottanut reilut puoli tuntia ja saanut kuulla, että muiden opiskelijoiden ei oltu käsketty odottaa, menin tiedustelemaan mistä tämä ero johtuu (muut siis kävivät eri virkailijalla). En pahemmin saanut selitystä, paitsi että aikaa menisi vielä 20 minuuttia. Happyy.. Sain myös kuulla, että voisin mielihyvin poistua hoitamaan asioitani ja palata ennen yhtä hakemaan paperin. Palasin kymmenen jälkeen ja sain 20 minsan odottamisen jälkeen todellakin paperini kun menin hätyyttämään virkailijaa. Fiilis oli sellainen, että saisin muuten odottaa sinne yhteen..
Okei, älkää nyt käsittäkö väärin, prosessi sujui oikeastaan ihan mukavasti, aikaakaan ei tuhraantunut edes kolmea tuntia. Byrokratiavalittaminen on sopivassa määrin kivaa. Sain siis paperin, joka minun täytyy ottaa mukaani jos poistun maasta. Kuukauden päästä voin hakea samasta toimistosta paperia vastaan viisumin (tai jonkin jutun, minkä tarvitsen viisumia varten.. ei voi olla varma). Tähän mennessä viisumiprosessi on siis sisältänyt:
1. Helmikuussa visiitti jossain hallintorakennuksessa, jonne piti viedä täytetty lomake ja jossa otettiin sormenjäljet.
2. Parin viikon sisään toinen visiitti samaan paikkaan hakemaan lomake ja maksamaan kulut. Minun kohdallani hinnaksi tuli 450 pesoa, josta 100 pesoa oli siis passin käännöskuluja. Kakkosvaiheen hoiti siis yksi yliopiston kv-toimiston tyyppi, koska asianomaisen läsnäolo ei ollut välttämätöntä ja hän sai kätevästi haettua 25 ihmisen paperit kerralla.
3. Tämä viimeisin visiitti viisumitoimistossa (joka siis on eri paikka kuin tuo aikaisempi)
Jatkoin viisumitoimistosta keskustan shoppailualueelle tutustumaan kirjakauppa- ja puhelinliiketarjontaan. Ensimmäiseen mielenkiinnosta ja toiseen, koska olen edelleen ilman kännykkää, joka on ihan toimivaa, mutta yhteydenpito muihin opiskelijoihin on hieman heikkoa. Kirjakauppoja (librería) on todella paljon. Myöhemmin sain kuulla, että ne ovat suurimmaksi osaksi erikoistuneet tietynlaisiin kirjoihin, eli pitää tietää mitä hakee, jotta voisi selvittää, mistä pitää hakea. Tässä vaiheessa olin autuaan tietämätön moisesta ja menin kirjakaupasta toiseen vuoroin vain katsellen vuoroin kysellen karttoja. Löysin yhden kartan, joka kattaa lähivuoret, ja päädyin ostamaan sen kun tarkempia ei ollut saatavilla.
Puhelimen osalta tilanne oli aika hauska. Opin kysellessäni sanastoa ja pian osasin kertoa espanjaksi mitä vaatimuksia puhelimelta halusin. Täällä siis pääosa puhelimista tulee tiettyyn operaattoriin sidottuina eli mun suomalainen sim-kortti ei toimisi. Näitä puhelimia saa planin kanssa tai ilman. Plan pitää ottaa vähintään vuodeksi eli ei toimi mulle. Se siis tarkoittanee jonkinmoista puhelu ja tekstiviestisopimusta. On myös mahdollista ostaa operaattorin sim-kortti ja ladata siihen sitten puheaikaa kioskeista ostettavin puhelukortein. Miinuksena, että kortin aktivoimiseksi pitää soittaa kortissa olevaan numeroon, jossa joku puhuu espanjaa tavattoman nopeasti. Tälle jollekulle pitäisi osata vastata ilmeisesti jokin kortissa oleva tieto tms. Okei, turha murehtia tätä vielä kun en ole päässyt sim-korttivaiheeseen asti.
Löysin suomisimini hyväksyviä puhelimia noin 500 peson hintaan useampia. Halvin oli noin 360 pesoa (Nokia 5030) ja lisäksi löysin käytettyjen puhelimien maailman, jossa tarpominen oli aika hauskaa. Miinuksena, että en tosiaan voinut ostaa foonia varmistamatta ensin, että se todellakin oli nelitaajuuspuhelin. Minulle tarjottiin ainakin yhtä kolmitaajuuspuhelinta sanoen sen olevan nelitaajuuksinen.. Lopulta kotiuduin väsyneenä, mutta kohtalaisen iloisena. Keskustassa luoviminen on huomattavasti hauskempaa kun siinä on jokin tarkoitus.
Perjantaina menin siis aamukahdeksalta viisumiasiatoimistoon remikyydillä Jenniferin kanssa. Soitin toista kertaa ihan itse remin, tällä kertaa ongelmia tuli vastaan. Minulla oli kolme eri puhelinnumeroa remiä varten ja ihmettelinkin aluksi niiden lukuisuutta. Tänä aamuna se kuitenkin selvisi. Ensimmäinen numero, joka oli sama, josta olin ensimmäisen remini soittanut, tyyttäsi tyhjää. Toinen numero hälytti, mutta kukaan ei vastannut. Kolmannen kanssa kävi myös näin. Tässä vaiheessa olin hieman huolissani, mutta päätin käydä numerot uudelleen läpi ja pitkän hälyttämisen jälkeen kakkosnumero lopulta tärppäsi. Huuh.
Viisumitoimistoa vastapäätä sijaitsi kioski, jossa oli mahdollista otattaa valokopioita. Jenniferiltä puuttui vielä kopio passin joka ikisestä sivusta ja menimme ensin kioskiin. Hetken päästä paikalle törmäsi kolme vaihtaria lisää. Osa lähti otattamaan passikuvia kolmen korttelin päähän, mutta minä menin suoraan koputtelemaan viisumipaikan ovea kun olin saanut kaiken tarvittavan jo raavittua kasaan, eli siis:
-passi
-kopio passin jokaisesta sivusta
-erinäinen läjä dokumentteja, jotka sai viisumihakemuksen ensimmäisen vaiheen jälkeen
-kaksi passivalokuvaa
Oven avannut nainen tiukkasi meiltä, että olemmeko varanneet ajan, koska toimisto ei ole tänään auki yleisölle. Pienen selittämisen jälkeen pääsimme istumaan typötyhjään odotusaulaan. Edessämme oli neljä virkailijapöytää, mutta yhdenkään takana ei istunut virkailijaa. Hiljalleen paikalle saapui lisää ihmisiä ja yksi virkailijakin ilmestyi paikalle. Valitettavasti hän ei hoitanut opiskelijoiden asioita, joten jatkoimme odottamista. Puolen paikkeilla pääsin virkailijan pakeille. Hän naputteli koneelle ilmeisesti jotain tietojani ja kysyi tarkentavia kysymyksiä: Vanhempiesi etunimet? Oletko käynyt toisen asteen koulutuksen? Entä kolmannen? Viidentoista minuutin kuluttua virkailija päätti että tietokone oli liian hidas ja siirtyi taustalla olevalle koneelle. Lopulta hän sai kaiken kirjattua järjestelmään ja pääsin allekirjoittamaan monta paperia. Olisikohan ne pitänyt lukea? No siihen ei kauheasti viitsinyt aikaa tuhlata kun takanani oli iso lössi vuoroaan odottavia ihmisiä ja virkailijoita oli tosiaan neljä. Nimi alle ja sain kuulla, että virkailijan pomon pitää kuitata paperit. Siihen menee 20 minuuttia. Kun olin odottanut reilut puoli tuntia ja saanut kuulla, että muiden opiskelijoiden ei oltu käsketty odottaa, menin tiedustelemaan mistä tämä ero johtuu (muut siis kävivät eri virkailijalla). En pahemmin saanut selitystä, paitsi että aikaa menisi vielä 20 minuuttia. Happyy.. Sain myös kuulla, että voisin mielihyvin poistua hoitamaan asioitani ja palata ennen yhtä hakemaan paperin. Palasin kymmenen jälkeen ja sain 20 minsan odottamisen jälkeen todellakin paperini kun menin hätyyttämään virkailijaa. Fiilis oli sellainen, että saisin muuten odottaa sinne yhteen..
Okei, älkää nyt käsittäkö väärin, prosessi sujui oikeastaan ihan mukavasti, aikaakaan ei tuhraantunut edes kolmea tuntia. Byrokratiavalittaminen on sopivassa määrin kivaa. Sain siis paperin, joka minun täytyy ottaa mukaani jos poistun maasta. Kuukauden päästä voin hakea samasta toimistosta paperia vastaan viisumin (tai jonkin jutun, minkä tarvitsen viisumia varten.. ei voi olla varma). Tähän mennessä viisumiprosessi on siis sisältänyt:
1. Helmikuussa visiitti jossain hallintorakennuksessa, jonne piti viedä täytetty lomake ja jossa otettiin sormenjäljet.
2. Parin viikon sisään toinen visiitti samaan paikkaan hakemaan lomake ja maksamaan kulut. Minun kohdallani hinnaksi tuli 450 pesoa, josta 100 pesoa oli siis passin käännöskuluja. Kakkosvaiheen hoiti siis yksi yliopiston kv-toimiston tyyppi, koska asianomaisen läsnäolo ei ollut välttämätöntä ja hän sai kätevästi haettua 25 ihmisen paperit kerralla.
3. Tämä viimeisin visiitti viisumitoimistossa (joka siis on eri paikka kuin tuo aikaisempi)
Jatkoin viisumitoimistosta keskustan shoppailualueelle tutustumaan kirjakauppa- ja puhelinliiketarjontaan. Ensimmäiseen mielenkiinnosta ja toiseen, koska olen edelleen ilman kännykkää, joka on ihan toimivaa, mutta yhteydenpito muihin opiskelijoihin on hieman heikkoa. Kirjakauppoja (librería) on todella paljon. Myöhemmin sain kuulla, että ne ovat suurimmaksi osaksi erikoistuneet tietynlaisiin kirjoihin, eli pitää tietää mitä hakee, jotta voisi selvittää, mistä pitää hakea. Tässä vaiheessa olin autuaan tietämätön moisesta ja menin kirjakaupasta toiseen vuoroin vain katsellen vuoroin kysellen karttoja. Löysin yhden kartan, joka kattaa lähivuoret, ja päädyin ostamaan sen kun tarkempia ei ollut saatavilla.
Puhelimen osalta tilanne oli aika hauska. Opin kysellessäni sanastoa ja pian osasin kertoa espanjaksi mitä vaatimuksia puhelimelta halusin. Täällä siis pääosa puhelimista tulee tiettyyn operaattoriin sidottuina eli mun suomalainen sim-kortti ei toimisi. Näitä puhelimia saa planin kanssa tai ilman. Plan pitää ottaa vähintään vuodeksi eli ei toimi mulle. Se siis tarkoittanee jonkinmoista puhelu ja tekstiviestisopimusta. On myös mahdollista ostaa operaattorin sim-kortti ja ladata siihen sitten puheaikaa kioskeista ostettavin puhelukortein. Miinuksena, että kortin aktivoimiseksi pitää soittaa kortissa olevaan numeroon, jossa joku puhuu espanjaa tavattoman nopeasti. Tälle jollekulle pitäisi osata vastata ilmeisesti jokin kortissa oleva tieto tms. Okei, turha murehtia tätä vielä kun en ole päässyt sim-korttivaiheeseen asti.
Löysin suomisimini hyväksyviä puhelimia noin 500 peson hintaan useampia. Halvin oli noin 360 pesoa (Nokia 5030) ja lisäksi löysin käytettyjen puhelimien maailman, jossa tarpominen oli aika hauskaa. Miinuksena, että en tosiaan voinut ostaa foonia varmistamatta ensin, että se todellakin oli nelitaajuuspuhelin. Minulle tarjottiin ainakin yhtä kolmitaajuuspuhelinta sanoen sen olevan nelitaajuuksinen.. Lopulta kotiuduin väsyneenä, mutta kohtalaisen iloisena. Keskustassa luoviminen on huomattavasti hauskempaa kun siinä on jokin tarkoitus.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Kurssivalintojen viimeinen hetki lähestyy
Jueves 18.3.2010
Viimeinen viikko kokeilua takana (mulla ei siis ole perjantaisin luentoja) ja nyt pitäisi valita kurssit, joilla aion jatkaa koko lukukauden. Ongelmalliseksi homman tekee, se että tällä hetkellä olen käynyt kahdeksalla kurssilla ja kuusi on suositus ylärajaksi. Kulttuurityöpaja on helppo pudottaa, koska valaistuin tänään ja totesin että heppailu ei ole mulle.
Aamulla soitin siis ekan kerran remin ihan itse ja päädyin kymmeneksi tallikombinaatiopaikkaan (siellä on vaikka mitä lasten seikkailurataa ja synttäribileitä ja uima-allas ja kotieläinpiha jne.) kokeilemaan Taller cultural –kurssia. Puolet ryhmästä kokkasi ensin leipää: pan casero. Siihen tökättiin reilusti jauhoja, suolaa, vettä, tuorehiivaa plus lehmänihraa. Nam nam. Söin itteni ihan täyteen (Huomiona asiaa tietämättömille: olen siis jonkin sortin kasvissyöjä).
Tutustuttiin siis leivän tekemisen ihmeellisyyksiin täällä.
Toisen tunnin aikana pääsin taas rakkaan ystäväni Mitchin selässä kiertämään kenttää. Tällä kertaa oli luvassa paljon ravia ja puolen välin jälkeen laukkaa. Olin alusta asti sitä mieltä että edellisen ryhmän jäljiltä ihan hikinen Mitch-ressu ei ansaitse lisää täysin osaamattoman ratsastajan kidutusta. Toisekseen ravaus ja laukkaaminen on hieman skeerejä varsinkin kun polle oli hieman rauhaton ja nyki ohjaksia välillä miten sattuu. Ja mun mielestä on vaan ikävää käskeä toista tekemään jotain niin hassua kun ravaamaan kenttää ympäri miä selässä. Joo, tämän jälkeen hyppäsin sulavasti hepan selästä ja sidoin sen aitaan. Opettaja kuitenkin pyysi, että veisin Mitchin takaisin talliin.
Tässä vaiheessa ees vähän pirteitä heppoja ja niiden kantamia vaihtareita. Okei, noi tais osata vähän enempi kun jälkimmäinen ryhmä..
Tässä kohtaa totesin, että helpommin sanottu kun tehty. Mitch oli siis löytänyt vihreää ruohoa ja oli täysin keskittynyt syömiseen. Jostain syystä mun maiskuttelut ja vamos-kehotukset ei siihen oikein tehonneet. Lopulta kyllästyin koko polleen ja sidoin valjaat aitaan ja kävelin tallille hakemaan jonkun hevosten pakottamiseen tottuneemman huolehtimaan raukkaparan takasin lokeroonsa.
Tunnin päätteeksi kaikki sai leivän mukaansa kotiin. Kuljetusvälineistä vaan oli puutetta.
Ilma oli siis aurinkoinen ja täkälaiseksi ei maailman kuumin, mutta kosteutta riitti. Ts. ratsastuksen jälkeen olo oli lievästi hikinen. Ei kuitenkaan ollut aikaa palata kotiin virkistäytymään, joten kävelin vajaan tunnin yliopistolle ja ehdin puolisen tunti jutella Emilyn kanssa ennen tunnin alkua.
Kulttuuritunnilla analysoimme ensimmäistä argentiinalaista parhaan ulkomaisen elokuvan oscarin voittanutta leffaa: La historia oficial (The official story), jonka siis katsoimme maanantaina. Oli kyllä hyvä leffa, mutta toisaalta aika kamala. Leffan käsittely tunnilla oli kyllä paikallaan, siitä sai paljon enemmän irti.
Elokuva siis sijoittuu viimeisimmän sotilashallituksen kauden loppuun, kyseinen kausi oli Argentiinan historiassa aika musta. Noiden seitsemän vuoden (1976-1983) aikana lähteestä riippuen 10 000-30 000 ihmistä katosi (los desaparecidos), suuri määrä lähetettiin maanpakoon ja monia kidutettiin, valtionvelka seitsenkertaistui, vauvoja vietiin heidän vanhemmiltaan jne. Los desaparecidos olivat siis useimmiten öiseen aikaan pääasiassa kodeistaan kaapattuja ihmisiä, joita yleensä ensin kidutettiin tietojen saamiseksi ja jos heidät todettiin parantumattomiksi (tai jos jollain vain oli jotain heitä vastaan) niin heidät tapettiin ja ruumiit haudattiin nimettöminä. Osa myös pudotettiin mereen betonimöykky jaloissa painona. Elävinä.
Joo. Ei voi tajuta mitä kaikkea ihmiset voi toisilleen tehdä.
Näiden vainojen kohteiksi päätyivät siis kommunistit, ammattiliittoaktiivit, taiteilijat, tutkijat, journalistit, opiskelijat, työläiset jne. Kaappaukset siis hoitivat paramilitaristiset ryhmät, ilmeisesti lähinnä AAA (Alianza Anticommunista Argentina). Koko homman erityisen ikäväksi teki se, että maan hallinto oli näiden takana, vaikka kuinka laittomia olivatkin. Jos ei halua lukea jonkinmoisia juonipaljastuksia leffasta niin suosittelen jättämään seuraavan kappaleen lukematta (ei siis mitään suurempia, mutta jos tykkää katsoa elokuvia tietämättä mitään etukäteen).
Elokuvan päähenkilöllä Alicialla ja hänen miehellään Robertolla on siis 5-vuotias Gaby-tytär, jonka biologisia vanhempia he eivät ole. Alicia työskentelee historian opettajana about yläasteella ja Roberto kansainvälisessä yhtiössä neuvottelijana. Päähenkilö on suht tietämätön oikeasti maassa meneillään olleista asioista, mutta eteen alkaa tulla vihjailuja asioiden todellisesta laidasta ja pian Alicia ei voi enää sulkea silmiään tilanteelta vaikka haluaisi. Hän alkaa etsiä totuutta mielessään polttava kysymys siitä, onko Gaby mahdollisesti jonkun kadonneen lapsi.
Oukrait. Tämän jälkeen seurasi Argentiinan historia –tunti. Sinänsä jännää, että oon ollut neljällä historialuennolla, joista yksi oli yhdistetty kulttuuriluentoon. Tuo yksi oli ainoa, jossa on käsitelty historiaa. Iloisesti tämä luento siis istui samaan sarjaan ja opettaja kertoi meille siitä kuinka ihmiset katsovat maailmaa neljällä eri tavalla vääristyneesti. Lisäksi saimme kaksi artikkelitulostetta, joiden tarkoitus ei koskaan selvinnyt. Ai joo, ensi viikoksi pitää myös kirjoittaa vähintään yhden sivun mittainen vastaus kysymykseen Mitä eroa oli Rio de la Platan suurvisiirikunnan ja Uuden Espanjan suurvisiirikunnan itsenäisyysvallankumousten välillä? Matskuna on sentään vajaa 10 sivua tekstiä kirjasta..
Joo, tässä vaiheessa alan olla sitä mieltä, että historia jääköön. Haluaisin käydä sitä mielenkiinnosta, mutta opettajalla tuntuu olevan ihan liian monta rautaa tulessa meidän sivistämisen suhteen. Toinen kurssi, jonka haluaisin jättää pois, on Argentiinan alueellinen maantiede. Aiheena ihan kiinnostava, ongelmana se, että opettaja puhuu tyyliin hengittämättä välissä, ihan luotijunan kyydissä olemiselta tuntuu sitä kuunnella. Kävimme tunnissa ja vartissa 50 diaa, joista valtaosassa oli tilastotietoja: eri jokien valuma-alueiden kokoja, joen lähteen korkeuksia merenpinnasta, eri rannikkojen pituuksia jne. Ilman taukoa kuulimme toisen luennon termistöstä (eri opettajan pitämänä), joka oli sentään ymmärrettävää, valitettavasti kello puoli yhdeksän illalla ei ole niitä parhaita aikoja jaksaa kuunnella puhetulvaa yhtään millään kielellä. Toinen luento olikin sitten vain reilu puolituntinen ensimmäisen venähdettyä. Saimme tehtäväksi kirjoittaa kaksi ainetta ja vastauksia kysymyksiin. Ensi viikoksi.
Toi kurssi on kyl täys ylityöllistäjä. Opettajaa ei ees voi pyytää puhumaan tauotetusti, koska kurssiin on laitettu niin paljon asiaa, ettei ylimääräistä aikaa ole lainkaan. Onneksi olin kiltillä tuulella (tai ehkä lähinnä väsynyt) enkä häirinnyt luentoa kyselemällä.. En voi ymmärtää miksei kurssia ole joko supistettu tai laitettu kestämään koko lukukautta.
Juuh, mutta huomenissa hoitamaan viisumiprosessia eteenpäin. Sain sentään hankittua kopion joka ikisestä passini sivusta sekä kivat 6 hyvin järkyttävää passikuvaotosta itsestäni. Toivottavasti näillä selviää prosessista nopeammin kuin tähän mennessä ennätyksessä: vaivaiset 3 h.
Viimeinen viikko kokeilua takana (mulla ei siis ole perjantaisin luentoja) ja nyt pitäisi valita kurssit, joilla aion jatkaa koko lukukauden. Ongelmalliseksi homman tekee, se että tällä hetkellä olen käynyt kahdeksalla kurssilla ja kuusi on suositus ylärajaksi. Kulttuurityöpaja on helppo pudottaa, koska valaistuin tänään ja totesin että heppailu ei ole mulle.
Aamulla soitin siis ekan kerran remin ihan itse ja päädyin kymmeneksi tallikombinaatiopaikkaan (siellä on vaikka mitä lasten seikkailurataa ja synttäribileitä ja uima-allas ja kotieläinpiha jne.) kokeilemaan Taller cultural –kurssia. Puolet ryhmästä kokkasi ensin leipää: pan casero. Siihen tökättiin reilusti jauhoja, suolaa, vettä, tuorehiivaa plus lehmänihraa. Nam nam. Söin itteni ihan täyteen (Huomiona asiaa tietämättömille: olen siis jonkin sortin kasvissyöjä).
Tutustuttiin siis leivän tekemisen ihmeellisyyksiin täällä.
Toisen tunnin aikana pääsin taas rakkaan ystäväni Mitchin selässä kiertämään kenttää. Tällä kertaa oli luvassa paljon ravia ja puolen välin jälkeen laukkaa. Olin alusta asti sitä mieltä että edellisen ryhmän jäljiltä ihan hikinen Mitch-ressu ei ansaitse lisää täysin osaamattoman ratsastajan kidutusta. Toisekseen ravaus ja laukkaaminen on hieman skeerejä varsinkin kun polle oli hieman rauhaton ja nyki ohjaksia välillä miten sattuu. Ja mun mielestä on vaan ikävää käskeä toista tekemään jotain niin hassua kun ravaamaan kenttää ympäri miä selässä. Joo, tämän jälkeen hyppäsin sulavasti hepan selästä ja sidoin sen aitaan. Opettaja kuitenkin pyysi, että veisin Mitchin takaisin talliin.
Tässä vaiheessa ees vähän pirteitä heppoja ja niiden kantamia vaihtareita. Okei, noi tais osata vähän enempi kun jälkimmäinen ryhmä..
Tässä kohtaa totesin, että helpommin sanottu kun tehty. Mitch oli siis löytänyt vihreää ruohoa ja oli täysin keskittynyt syömiseen. Jostain syystä mun maiskuttelut ja vamos-kehotukset ei siihen oikein tehonneet. Lopulta kyllästyin koko polleen ja sidoin valjaat aitaan ja kävelin tallille hakemaan jonkun hevosten pakottamiseen tottuneemman huolehtimaan raukkaparan takasin lokeroonsa.
Tunnin päätteeksi kaikki sai leivän mukaansa kotiin. Kuljetusvälineistä vaan oli puutetta.
Ilma oli siis aurinkoinen ja täkälaiseksi ei maailman kuumin, mutta kosteutta riitti. Ts. ratsastuksen jälkeen olo oli lievästi hikinen. Ei kuitenkaan ollut aikaa palata kotiin virkistäytymään, joten kävelin vajaan tunnin yliopistolle ja ehdin puolisen tunti jutella Emilyn kanssa ennen tunnin alkua.
Kulttuuritunnilla analysoimme ensimmäistä argentiinalaista parhaan ulkomaisen elokuvan oscarin voittanutta leffaa: La historia oficial (The official story), jonka siis katsoimme maanantaina. Oli kyllä hyvä leffa, mutta toisaalta aika kamala. Leffan käsittely tunnilla oli kyllä paikallaan, siitä sai paljon enemmän irti.
Elokuva siis sijoittuu viimeisimmän sotilashallituksen kauden loppuun, kyseinen kausi oli Argentiinan historiassa aika musta. Noiden seitsemän vuoden (1976-1983) aikana lähteestä riippuen 10 000-30 000 ihmistä katosi (los desaparecidos), suuri määrä lähetettiin maanpakoon ja monia kidutettiin, valtionvelka seitsenkertaistui, vauvoja vietiin heidän vanhemmiltaan jne. Los desaparecidos olivat siis useimmiten öiseen aikaan pääasiassa kodeistaan kaapattuja ihmisiä, joita yleensä ensin kidutettiin tietojen saamiseksi ja jos heidät todettiin parantumattomiksi (tai jos jollain vain oli jotain heitä vastaan) niin heidät tapettiin ja ruumiit haudattiin nimettöminä. Osa myös pudotettiin mereen betonimöykky jaloissa painona. Elävinä.
Joo. Ei voi tajuta mitä kaikkea ihmiset voi toisilleen tehdä.
Näiden vainojen kohteiksi päätyivät siis kommunistit, ammattiliittoaktiivit, taiteilijat, tutkijat, journalistit, opiskelijat, työläiset jne. Kaappaukset siis hoitivat paramilitaristiset ryhmät, ilmeisesti lähinnä AAA (Alianza Anticommunista Argentina). Koko homman erityisen ikäväksi teki se, että maan hallinto oli näiden takana, vaikka kuinka laittomia olivatkin. Jos ei halua lukea jonkinmoisia juonipaljastuksia leffasta niin suosittelen jättämään seuraavan kappaleen lukematta (ei siis mitään suurempia, mutta jos tykkää katsoa elokuvia tietämättä mitään etukäteen).
Elokuvan päähenkilöllä Alicialla ja hänen miehellään Robertolla on siis 5-vuotias Gaby-tytär, jonka biologisia vanhempia he eivät ole. Alicia työskentelee historian opettajana about yläasteella ja Roberto kansainvälisessä yhtiössä neuvottelijana. Päähenkilö on suht tietämätön oikeasti maassa meneillään olleista asioista, mutta eteen alkaa tulla vihjailuja asioiden todellisesta laidasta ja pian Alicia ei voi enää sulkea silmiään tilanteelta vaikka haluaisi. Hän alkaa etsiä totuutta mielessään polttava kysymys siitä, onko Gaby mahdollisesti jonkun kadonneen lapsi.
Oukrait. Tämän jälkeen seurasi Argentiinan historia –tunti. Sinänsä jännää, että oon ollut neljällä historialuennolla, joista yksi oli yhdistetty kulttuuriluentoon. Tuo yksi oli ainoa, jossa on käsitelty historiaa. Iloisesti tämä luento siis istui samaan sarjaan ja opettaja kertoi meille siitä kuinka ihmiset katsovat maailmaa neljällä eri tavalla vääristyneesti. Lisäksi saimme kaksi artikkelitulostetta, joiden tarkoitus ei koskaan selvinnyt. Ai joo, ensi viikoksi pitää myös kirjoittaa vähintään yhden sivun mittainen vastaus kysymykseen Mitä eroa oli Rio de la Platan suurvisiirikunnan ja Uuden Espanjan suurvisiirikunnan itsenäisyysvallankumousten välillä? Matskuna on sentään vajaa 10 sivua tekstiä kirjasta..
Joo, tässä vaiheessa alan olla sitä mieltä, että historia jääköön. Haluaisin käydä sitä mielenkiinnosta, mutta opettajalla tuntuu olevan ihan liian monta rautaa tulessa meidän sivistämisen suhteen. Toinen kurssi, jonka haluaisin jättää pois, on Argentiinan alueellinen maantiede. Aiheena ihan kiinnostava, ongelmana se, että opettaja puhuu tyyliin hengittämättä välissä, ihan luotijunan kyydissä olemiselta tuntuu sitä kuunnella. Kävimme tunnissa ja vartissa 50 diaa, joista valtaosassa oli tilastotietoja: eri jokien valuma-alueiden kokoja, joen lähteen korkeuksia merenpinnasta, eri rannikkojen pituuksia jne. Ilman taukoa kuulimme toisen luennon termistöstä (eri opettajan pitämänä), joka oli sentään ymmärrettävää, valitettavasti kello puoli yhdeksän illalla ei ole niitä parhaita aikoja jaksaa kuunnella puhetulvaa yhtään millään kielellä. Toinen luento olikin sitten vain reilu puolituntinen ensimmäisen venähdettyä. Saimme tehtäväksi kirjoittaa kaksi ainetta ja vastauksia kysymyksiin. Ensi viikoksi.
Toi kurssi on kyl täys ylityöllistäjä. Opettajaa ei ees voi pyytää puhumaan tauotetusti, koska kurssiin on laitettu niin paljon asiaa, ettei ylimääräistä aikaa ole lainkaan. Onneksi olin kiltillä tuulella (tai ehkä lähinnä väsynyt) enkä häirinnyt luentoa kyselemällä.. En voi ymmärtää miksei kurssia ole joko supistettu tai laitettu kestämään koko lukukautta.
Juuh, mutta huomenissa hoitamaan viisumiprosessia eteenpäin. Sain sentään hankittua kopion joka ikisestä passini sivusta sekä kivat 6 hyvin järkyttävää passikuvaotosta itsestäni. Toivottavasti näillä selviää prosessista nopeammin kuin tähän mennessä ennätyksessä: vaivaiset 3 h.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Yliopiston arkea?
Martes 16.3.2010
Perjantaina on tiedossa viisumiprosessin seuraava vaihe ja sitä varten tarvitsen 2 passikuvaa itsestäni. Lähdin lounaan jälkeen etsimään valokuvausliikettä jollaista yllättäen ei löytynyt. Ihan uskomatonta, että kukaan täällä ei tiedä missä olisi valokuvausliike. Kaikki sanovat vaan, että keskustassa. No sinne on lähes 40 min bussilla et ei kamalasti huvittais lähteä edestakaisin kahden valokuvan takia varsinkin kun bussia saa pahimmillaan odottaa sen tunnin. Mahdollisuus on toki käydä perjantaina keskustassa samalla reissulla hommaamassa kuvat, mutta sain kuulla, että tänään opiskelijat oli jonottaneet 5 tuntia sitä viisumiasiaa (kaikilla on siis eri päivä n. 5 ryhmissä). Eli ois varmaan parempi olla kaikki paperit valmiina niin ehkä selviäisi vähän vähemmällä jonotuksella. Saapa nähdä mikä sotku siitäkin tulee.. mielenkiinnolla ootan perjantaita. Ai joo, viisumipulju on siis auki klo 8-13 ja sinne pitää mennä heti kasiksi eli valokuvauttaminen ennen tota lienee mahdotonta.
Tänään oli tiedossa varsinainen sotku kulttuuri- ja historiatuntien kanssa. Ensimmäinen siis alkoi klo 14 ja toinen heti perään 15.45. Osalla opiskelijoista ryhmät on eripäin ja osalla on vaan toinen kurssi. No opettajat (3 kpl, 2 kulttuuriopea ja 1 hissan ope) oli päättäneet pitää tunnit yhdessä kun aihe on sama. Ihan kiva idea, mutta siitä ois voinut tiedottaa edellisellä viikolla, että myöhemmälle luennolle tulevat ois tulleet ajoissa. Meni sit eka puol tuntia et saatiin kerättyä ihmiset oikeaan paikkaan ja soiteltua poissaoleville.
Tämän jälkeen hissan opettaja alkoi pitää pp-esitystä aiheesta El proceso de reorganización nacional, mikä siis meinaa Argentiinan viimeisintä sotilasvallankaappausta ja siitä seurannutta hallintoa (ajanjakso 1976-1983). Kulttuuriopet kommentoivat välillä ja toinen nappasi shown useaan otteeseen itselleen. 1,5 h luento venyi ja venyi. Pidettiin välitunti jonka aikana saapuivat puuttuvat opiskelijat, joista valtaosa ei edelleenkään tiennyt tämän viikkoisesta järjestelystä. 16.45 joku koputti luokan ovelle ja totesi että se on varattu viidestä eteenpäin hänelle. Pikakooste siis ja päästiin lähtemään. Toisaalta oli kyl aika hauskaa kun kolmea opettajaa piti yhtä tuntia =).
Iloisesti luennon jälkeen pompin yliopiston kirjastolle palauttamaan torstaina lainaamaani leffaa. Palautuspäivä oli siis maanantai, mutta unohdin sen kotiin ja kysyin kirjastolla, että haittaako se ja he sanoivat, että voin hyvin palauttaa sen huomenna, kaikki ok. No tänään sain sitten lapun, joka totesi että mut on pistetty kotilainakieltoon viikoksi myöhästymisen takia. Jes. Selitin sit niille, että juuri eilen kysyin tätä, ja mulle oli sanottu, ettei se haittaa. No no can do kuitenkaan. Jee, en sit lainannut maaperäkurssin kirjaa ihmeteltäväksi, ensi viikolla uusiksi.
Päivän viimeinen ohjelma olikin sitten 18.45-22 kestävän kehityksen luennot. Pää tuntui olevan ihan sammuksissa ja etenkin viimeisen luennon kuunteleminen tuotti tuskaa. Onneksi luennoitsijalla oli täyteen tupattu kalvo, jota sit iloisesti kopsin ekan puolituntisen. Eka luento oli sinänsä jännä, että siinä esitettiin mulle uudessa valossa historiaa yin-yang symbolismin kautta.
Perjantaina on tiedossa viisumiprosessin seuraava vaihe ja sitä varten tarvitsen 2 passikuvaa itsestäni. Lähdin lounaan jälkeen etsimään valokuvausliikettä jollaista yllättäen ei löytynyt. Ihan uskomatonta, että kukaan täällä ei tiedä missä olisi valokuvausliike. Kaikki sanovat vaan, että keskustassa. No sinne on lähes 40 min bussilla et ei kamalasti huvittais lähteä edestakaisin kahden valokuvan takia varsinkin kun bussia saa pahimmillaan odottaa sen tunnin. Mahdollisuus on toki käydä perjantaina keskustassa samalla reissulla hommaamassa kuvat, mutta sain kuulla, että tänään opiskelijat oli jonottaneet 5 tuntia sitä viisumiasiaa (kaikilla on siis eri päivä n. 5 ryhmissä). Eli ois varmaan parempi olla kaikki paperit valmiina niin ehkä selviäisi vähän vähemmällä jonotuksella. Saapa nähdä mikä sotku siitäkin tulee.. mielenkiinnolla ootan perjantaita. Ai joo, viisumipulju on siis auki klo 8-13 ja sinne pitää mennä heti kasiksi eli valokuvauttaminen ennen tota lienee mahdotonta.
Tänään oli tiedossa varsinainen sotku kulttuuri- ja historiatuntien kanssa. Ensimmäinen siis alkoi klo 14 ja toinen heti perään 15.45. Osalla opiskelijoista ryhmät on eripäin ja osalla on vaan toinen kurssi. No opettajat (3 kpl, 2 kulttuuriopea ja 1 hissan ope) oli päättäneet pitää tunnit yhdessä kun aihe on sama. Ihan kiva idea, mutta siitä ois voinut tiedottaa edellisellä viikolla, että myöhemmälle luennolle tulevat ois tulleet ajoissa. Meni sit eka puol tuntia et saatiin kerättyä ihmiset oikeaan paikkaan ja soiteltua poissaoleville.
Tämän jälkeen hissan opettaja alkoi pitää pp-esitystä aiheesta El proceso de reorganización nacional, mikä siis meinaa Argentiinan viimeisintä sotilasvallankaappausta ja siitä seurannutta hallintoa (ajanjakso 1976-1983). Kulttuuriopet kommentoivat välillä ja toinen nappasi shown useaan otteeseen itselleen. 1,5 h luento venyi ja venyi. Pidettiin välitunti jonka aikana saapuivat puuttuvat opiskelijat, joista valtaosa ei edelleenkään tiennyt tämän viikkoisesta järjestelystä. 16.45 joku koputti luokan ovelle ja totesi että se on varattu viidestä eteenpäin hänelle. Pikakooste siis ja päästiin lähtemään. Toisaalta oli kyl aika hauskaa kun kolmea opettajaa piti yhtä tuntia =).
Iloisesti luennon jälkeen pompin yliopiston kirjastolle palauttamaan torstaina lainaamaani leffaa. Palautuspäivä oli siis maanantai, mutta unohdin sen kotiin ja kysyin kirjastolla, että haittaako se ja he sanoivat, että voin hyvin palauttaa sen huomenna, kaikki ok. No tänään sain sitten lapun, joka totesi että mut on pistetty kotilainakieltoon viikoksi myöhästymisen takia. Jes. Selitin sit niille, että juuri eilen kysyin tätä, ja mulle oli sanottu, ettei se haittaa. No no can do kuitenkaan. Jee, en sit lainannut maaperäkurssin kirjaa ihmeteltäväksi, ensi viikolla uusiksi.
Päivän viimeinen ohjelma olikin sitten 18.45-22 kestävän kehityksen luennot. Pää tuntui olevan ihan sammuksissa ja etenkin viimeisen luennon kuunteleminen tuotti tuskaa. Onneksi luennoitsijalla oli täyteen tupattu kalvo, jota sit iloisesti kopsin ekan puolituntisen. Eka luento oli sinänsä jännä, että siinä esitettiin mulle uudessa valossa historiaa yin-yang symbolismin kautta.
Viikonloppuilua: karnevaali plus eläintarha
12.-14.3.2010
Kanadalainen vaihtari Andrea järkkäsi karnevaalireissun perjantaille ja päätin lähteä mukaan ihmettelemään, mistä oli kyse. Startattiin siis bussilla perjantaina klo 12.30 Córdobasta kohti San Luisia, jonne matkan piti kestää n. 6 tuntia (sijaitsee siis täältä lounaaseen). Argentiinalaiset pitkän matkan bussit on täysin eri luokkaa kun Suomessa, löytyy semi-camaa, camaa ja supercamaa (cama meinaa siis sänkyä). Meidän bussi oli semicama eli se halvin vaihtoehto noista. Penkkiä sai kuitenkin kallistettua reilusti ja jaloille oli kunnon tuki eli torkkuminen onnistui vallan mainiosti. Bussit on lisäksi kaksikerroksisia ja valtaosa paikoista on ylhäällä, alakerroksesta osan ollessa matkatavararuumaa. Matkan aikana näytettiin leffoja, joista vain yksi oli dubattu, muut olivat enkuksi puhuttuja espanjalaisin tekstityksin.
Okrait, meitä oli siis 14 hengen poppoo ja bussi matka vähän venähti. Pääsimme kuitenkin kohtalaisen vähän puutuneina San Luisiin jossa käpyttelimme noin kilometrin turistitoimistoon hakemaan Andrean varaamat karnevaaliliput. Tämän jälkeen bussilla (hinta 2,5 pesoa el n. 50 senttiä) karnevaalialueelle toteamaan, että lippumme ovat lauantaille. Onneksi lippujen vaihto onnistui pienen kävelyretken päätteeksi ja pääsimme karnevaalialueelle.
Ruokavalikoima oli hieman suppea, pelkkää roskaruokaa ja kiinteä 10 peson hinta kaikelle. Yksi vaihtoehto oli ilman lihaa, joten päädyin syömään elämäni surkeimmat ranskalaiset. Oli pakko popsia jotain kun eväät alkoivat olla vähissä (en ehtinyt kauppaan ennen bussin lähtöä eli mulla oli hedelmiä, muroja ja leipäpaloja). Kello oli tässä vaiheessa noin 22 ja alkoi olla aika kylmä. Odottelimme katsomossa karnevaalin alkua ihmetellen silloin tällöin paukkuvaa ilotulitusta. Paikka oli tupaten täynnä väkeä pikkulapsista alkaen.
Karnevaali oli oikein kiva, mutta hyvin lyhyt, koko höskä kesti ehkä tunnin verran. Tämän jälkeen pääsi napsimaan kuvia karnevaalikulkueen väen kanssa. Whii! Lopuksi pääosa porukasta kuunteli jotain rumbubändiä ja bailasi ja oli ihan jossain vaahdossa mitä meidän päälle ruiskutettiin. Kahden aikaan jonotimme jo paluubussiin päästäksemme tuhlaamaan aikaamme San Luisissa. Majoitukset olivat nimittäin kaikki tupaten täynnä, joten olimme varanneet liput aamukasin bussiin. Viimeiset baarit menivät kiinni siinä viiden maissa ja jouduimme siirtymään bussiasemalle torkkumaan. Mulla meni sinänsä hyvin, että olin roudannut mukaan repullisen roinaa, joka oli pääasiassa vaatteita. Muut tutisi hellevaatteissaan kun miä pistin lisäkerroksia päälle. Too bad!
Paluubussimatka oli hyvin uninen.
Meidat jarjestettiin katsomoon ihmettelemaan ohi vyoryvaa karnevaalia.
Valokuvauskaaosta kun ihmiset pomppivat karnevaalivaen kainalosta toiseen.
Jonkin verran tuli harrastettua San Luisin kaduilla tallailua. Kodittomia koiria riitti kuten kaupungeissa vaikuttais olevan joka paikassa taalla.
San Luisin bussiterminaali, jossa tuli hengattua muutama tunti.
Saavuttiin takaisin Córdobaan kolmen maissa iltapäivällä ja päädyin vielä etsimään kännykkäkauppaa, mistä saisi nelitaajuuspuhelimen jossa toimisi suomalainen sim-kortti. Ekasta ostoskeskuksesta löytyi vain liikkeitä, joista sai lukittuja fooneja joten päädyin sitten niiden vinkin perusteella suunnistamaan minulle uuteen ostoskeskukseen n. 15 korttelin päähän. Paikasta löytyi varmaan 4 puhelimia myyvää liikettä, joista yhdestä löytyi yksi sopiva malli. Täällä järjestään kaikki puhelimet on johonkin operaattoriin (?) sidottuja. Lopulta kotiuduin yhdeksän maissa illalla yliväsyneenä kun olin tosiaan nukkunut sen 2 h bussissa sitten to-pe yön ja käsillä oli lauantai-ilta.
Sunnuntaina menin Louisan ja Andrean kanssa Córdoban eläintarhaan. Pääsymaksu oli 15 pesoa (3 euroa) ja 5 peson lisähintaan pääsi myös Zoo Marino –esitykseen. Eläintarha oli aika jännä, se sijaitsee siis lähes keskustassa sijaitsevassa isossa puistossa. Ympäristö on oikein kiva, paljon eukalyptuspuita ja oikein vehreää. Aika alkuun törmäsimme krokotiiliaitaukseen ja kummastelimme, miksi krokon silmäkulma vuotaa verta. Joku mies totesi, että jotkut olivat heittäneet sitä kivellä, että se liikkuisi. Oikeasti?!
Suositellaan ettei elaimia ruokittaisi. Joo, eiko se kannattaisi vaan kieltaa?
Yksi pieni vuohentapainen otus käyskenteli aitauksestaan ulkona kun aita oli vähän rempallaan ja poseerasi Andrealle valokuvaa varten.
Aitaukset oli elainten katselun kannalta aika katsyja kun kuljimme monien kohdilta paljon elaimia ylempana. Laamat oli kyl aika ilmestyksia, osa vaikutti olevan pahasti trimmauksen tarpeessa.
Jotkin aitaukset olivat ihan ylikaruja, pelkkää hiekkaa about, eipä pahemmin virikkeitä. Tiikeri kulki ympyrää ja norsu näytti tosi tylsistyneeltä. Eläintarhat on vähän hankalia juttuja.. En oikein osaa suhtautua niihin.
Elaintarhassa oli leikkipuisto! Valitettavasti aurinko oli paahtanut liukumaen polttavan kuumaksi :(
Vietimme eläintarhassa noin 4 tuntia ja sieltä menimme el Paseo de los Artes –nimisille käsityöläismarkkinoille. Tässä vaiheessa mua heikotti kun olin syönyt ainoastaan muutaman hedelmän ja ei kaiketi ollut tullut juotua tarpeeksi. Lisäksi mulla oli nerokkaasti ainoastaan n. 10 pesoa rahaa. Sain 6 pesolla panciton jollaisissa oli kasvisvaihtoehto. Jee, aika lottovoitto tässä lihansyöjien luvatussa maassa. Lähdin aika pian kotiin bongattuani ensin Carloksen, Paulan ja Imanolin (C siis Rosan poika ja P ja I siis sen perhe, I on mun pelkäämä vauva ;)) ja vajaat 10 muuta vaihtaria. Ihan hassua bongata kaupungilla tuttuja kun tunnen niin vähän ihmisiä ja tää on niin järkyttävän iso paikka. Córdobassa asuu siis jotain 1,3 miljoonaa ihmistä. Toisaalta voi todeta, että isolla osalla heistä ei taida olla mahiksia hengailla vaan jossain markkinoilla.
El paseo de los artes levittaytyy reilun korttelin alueelle ja osin sillankin yli.
Kanadalainen vaihtari Andrea järkkäsi karnevaalireissun perjantaille ja päätin lähteä mukaan ihmettelemään, mistä oli kyse. Startattiin siis bussilla perjantaina klo 12.30 Córdobasta kohti San Luisia, jonne matkan piti kestää n. 6 tuntia (sijaitsee siis täältä lounaaseen). Argentiinalaiset pitkän matkan bussit on täysin eri luokkaa kun Suomessa, löytyy semi-camaa, camaa ja supercamaa (cama meinaa siis sänkyä). Meidän bussi oli semicama eli se halvin vaihtoehto noista. Penkkiä sai kuitenkin kallistettua reilusti ja jaloille oli kunnon tuki eli torkkuminen onnistui vallan mainiosti. Bussit on lisäksi kaksikerroksisia ja valtaosa paikoista on ylhäällä, alakerroksesta osan ollessa matkatavararuumaa. Matkan aikana näytettiin leffoja, joista vain yksi oli dubattu, muut olivat enkuksi puhuttuja espanjalaisin tekstityksin.
Okrait, meitä oli siis 14 hengen poppoo ja bussi matka vähän venähti. Pääsimme kuitenkin kohtalaisen vähän puutuneina San Luisiin jossa käpyttelimme noin kilometrin turistitoimistoon hakemaan Andrean varaamat karnevaaliliput. Tämän jälkeen bussilla (hinta 2,5 pesoa el n. 50 senttiä) karnevaalialueelle toteamaan, että lippumme ovat lauantaille. Onneksi lippujen vaihto onnistui pienen kävelyretken päätteeksi ja pääsimme karnevaalialueelle.
Ruokavalikoima oli hieman suppea, pelkkää roskaruokaa ja kiinteä 10 peson hinta kaikelle. Yksi vaihtoehto oli ilman lihaa, joten päädyin syömään elämäni surkeimmat ranskalaiset. Oli pakko popsia jotain kun eväät alkoivat olla vähissä (en ehtinyt kauppaan ennen bussin lähtöä eli mulla oli hedelmiä, muroja ja leipäpaloja). Kello oli tässä vaiheessa noin 22 ja alkoi olla aika kylmä. Odottelimme katsomossa karnevaalin alkua ihmetellen silloin tällöin paukkuvaa ilotulitusta. Paikka oli tupaten täynnä väkeä pikkulapsista alkaen.
Karnevaali oli oikein kiva, mutta hyvin lyhyt, koko höskä kesti ehkä tunnin verran. Tämän jälkeen pääsi napsimaan kuvia karnevaalikulkueen väen kanssa. Whii! Lopuksi pääosa porukasta kuunteli jotain rumbubändiä ja bailasi ja oli ihan jossain vaahdossa mitä meidän päälle ruiskutettiin. Kahden aikaan jonotimme jo paluubussiin päästäksemme tuhlaamaan aikaamme San Luisissa. Majoitukset olivat nimittäin kaikki tupaten täynnä, joten olimme varanneet liput aamukasin bussiin. Viimeiset baarit menivät kiinni siinä viiden maissa ja jouduimme siirtymään bussiasemalle torkkumaan. Mulla meni sinänsä hyvin, että olin roudannut mukaan repullisen roinaa, joka oli pääasiassa vaatteita. Muut tutisi hellevaatteissaan kun miä pistin lisäkerroksia päälle. Too bad!
Paluubussimatka oli hyvin uninen.
Meidat jarjestettiin katsomoon ihmettelemaan ohi vyoryvaa karnevaalia.
Valokuvauskaaosta kun ihmiset pomppivat karnevaalivaen kainalosta toiseen.
Jonkin verran tuli harrastettua San Luisin kaduilla tallailua. Kodittomia koiria riitti kuten kaupungeissa vaikuttais olevan joka paikassa taalla.
San Luisin bussiterminaali, jossa tuli hengattua muutama tunti.
Saavuttiin takaisin Córdobaan kolmen maissa iltapäivällä ja päädyin vielä etsimään kännykkäkauppaa, mistä saisi nelitaajuuspuhelimen jossa toimisi suomalainen sim-kortti. Ekasta ostoskeskuksesta löytyi vain liikkeitä, joista sai lukittuja fooneja joten päädyin sitten niiden vinkin perusteella suunnistamaan minulle uuteen ostoskeskukseen n. 15 korttelin päähän. Paikasta löytyi varmaan 4 puhelimia myyvää liikettä, joista yhdestä löytyi yksi sopiva malli. Täällä järjestään kaikki puhelimet on johonkin operaattoriin (?) sidottuja. Lopulta kotiuduin yhdeksän maissa illalla yliväsyneenä kun olin tosiaan nukkunut sen 2 h bussissa sitten to-pe yön ja käsillä oli lauantai-ilta.
Sunnuntaina menin Louisan ja Andrean kanssa Córdoban eläintarhaan. Pääsymaksu oli 15 pesoa (3 euroa) ja 5 peson lisähintaan pääsi myös Zoo Marino –esitykseen. Eläintarha oli aika jännä, se sijaitsee siis lähes keskustassa sijaitsevassa isossa puistossa. Ympäristö on oikein kiva, paljon eukalyptuspuita ja oikein vehreää. Aika alkuun törmäsimme krokotiiliaitaukseen ja kummastelimme, miksi krokon silmäkulma vuotaa verta. Joku mies totesi, että jotkut olivat heittäneet sitä kivellä, että se liikkuisi. Oikeasti?!
Suositellaan ettei elaimia ruokittaisi. Joo, eiko se kannattaisi vaan kieltaa?
Yksi pieni vuohentapainen otus käyskenteli aitauksestaan ulkona kun aita oli vähän rempallaan ja poseerasi Andrealle valokuvaa varten.
Aitaukset oli elainten katselun kannalta aika katsyja kun kuljimme monien kohdilta paljon elaimia ylempana. Laamat oli kyl aika ilmestyksia, osa vaikutti olevan pahasti trimmauksen tarpeessa.
Jotkin aitaukset olivat ihan ylikaruja, pelkkää hiekkaa about, eipä pahemmin virikkeitä. Tiikeri kulki ympyrää ja norsu näytti tosi tylsistyneeltä. Eläintarhat on vähän hankalia juttuja.. En oikein osaa suhtautua niihin.
Elaintarhassa oli leikkipuisto! Valitettavasti aurinko oli paahtanut liukumaen polttavan kuumaksi :(
Vietimme eläintarhassa noin 4 tuntia ja sieltä menimme el Paseo de los Artes –nimisille käsityöläismarkkinoille. Tässä vaiheessa mua heikotti kun olin syönyt ainoastaan muutaman hedelmän ja ei kaiketi ollut tullut juotua tarpeeksi. Lisäksi mulla oli nerokkaasti ainoastaan n. 10 pesoa rahaa. Sain 6 pesolla panciton jollaisissa oli kasvisvaihtoehto. Jee, aika lottovoitto tässä lihansyöjien luvatussa maassa. Lähdin aika pian kotiin bongattuani ensin Carloksen, Paulan ja Imanolin (C siis Rosan poika ja P ja I siis sen perhe, I on mun pelkäämä vauva ;)) ja vajaat 10 muuta vaihtaria. Ihan hassua bongata kaupungilla tuttuja kun tunnen niin vähän ihmisiä ja tää on niin järkyttävän iso paikka. Córdobassa asuu siis jotain 1,3 miljoonaa ihmistä. Toisaalta voi todeta, että isolla osalla heistä ei taida olla mahiksia hengailla vaan jossain markkinoilla.
El paseo de los artes levittaytyy reilun korttelin alueelle ja osin sillankin yli.
Mate
Johdantona aiheeseen todettakoon, että kyse on siis paikallisten järkyttävässä määrin kuluttamasta juomasta. Matea juodaan Argentiinan lisäksi Lounais-Brasiliassa, Paraguayssa, osissa Chileä ja Boliviaa. Henkilöä kohden eniten matea kuluttavat kuitenkin uruguaylaiset.
Matea juodaan siis useimmiten suht pienikokoisesta kupista (=mate), johon laitetaan teepuru (yerba mate). Koko kuppi on vähintään reilusti puolillaan purua. Kuppiin laitetaan myös bombilla, joka on siis pilli, jossa on pohjalla suodatin, joka estää purua tulemasta yerban mukana suuhun. Pilliä ei pidä liikuttaa kupissa (heh, mitähän miä heti tein) ja kun saat mate-kupin sinun odotetaan juovan se tyhjäksi. Tämän jälkeen kuppi palaa cebadorille eli maten tarjoajalle, joka täyttää kupin ja ojentaa sen seuraavalle henkilölle. (Ei siis sovi ylipöpökammoisille, kun kaikki kerran käyttävät samaa pilliä. Vois melkein lyödä vetoa et Argentiinassa allergiat ei oo yhtä tavanomaisia kuin ylihygieenisessä Suomessa..) Kuppi voi kiertää näin about ikuisuuden. Merkkinä siitä, että olet saanut tarpeeksi matea, sanot gracias (kiitos) palauttaessasi kupin teen tarjoajalle. Tämän jälkeen et ole enää vaaravyöhykkeessä saamaan uutta kipollista. Tosin mitä täs on nyt tullut matea kitattua niin ei oikein toimi =).
Yksi tuutori tarjosi meille matea puistossa. Sokerilla tai ilman.. kumpikohan upposi paremmin?
Maten terveellisyydestä en sitten osaa sanoa sen enempää. Juoma kuulemma sisältää mateinaa eli kofeiinin tapaan vaikuttavaa ainetta. Alun perin matea joivat alueen alkuperäisasukkaat ja jesuiittojen valtakauden aikana se oli välillä kiellettyäkin. Espanjalaiset uskoivat, että intiaanit saivat juomasta voimaa pitkillä marsseilla ja päivän rankoissakin askareissa. Hiljalleen maten juonti kuitenkin yleistyi kaikkien yhteiskuntaluokkien parissa ja sen juomisesta tuli sosiaalisesti hyväksytty ja tärkeä tapa. Maten valmistuksesta on kirjoitettu kirjoja ja hyvää cebadoria arvostetaan.
Ei siis, että mate olisi pahaa tai mitään sellaista. Maku on kitkerähkö, mutta tämä riippuu valmistustavasta. On mate amargoa eli pelkkää mate yerbaa plus kuumaa vettä = se kitkerä vaihtoehto. Mutta on myös mate dulcea, mikä meinaa että purun sekaan on lisättyä sokeria eli mate maistuukin makealle. Erityisesti litoraalialueen (eli tykkää sanoa Koillis-Argentiinassa) provinsseista harrastetaan myös mate tereréä eli kylmään veteen tehtyä matea. Tätä matea maustetaan monesti myös yrteillä. Matea voidaan juoda myös maidon tai limsan toimiessa nesteenä. Yksi tuutori tutustutti ryhmäläisensä fantamateen.
Hauska juttu Argentiinassa on, että kaupungilla näkee paljon ihmisiä, jotka kanniskelevat termareita mukanaan matea varten. Kaupoissa myydään matelaukkuja, joissa on tilansa niin termarille kuin kookkaalle yerba-astiallekin kuin matelle ja bombillalle. Lisäksi nää kittaa sitä 30 asteen helteellä auringonpaisteessa kuumana. Jee..
Argentiinassa maten juominen ei ole yhtä kuin kahvin juominen. Otetaan matea voi tarkoittaa, että halutaan tutustua paremmin, puhua jostain ongelmasta tai kertoa niin hyviä kuin huonoja uutisia. Maten juominen lienee siis sosiaalista. Lisäksi mate on loistava syy pitää taukoa töistä. Argentiinassa ei siis tarvitse olla ketjupolttaja saadakseen extrataukoja. ¡Viva el mate!
Mateja (eli noita kippoja) on saatavilla vaikka minkalaisia. Tassa kojussa melko perinteisia. Loytyy myos muovisina, luisina, nahkaisina jne.
Matea juodaan siis useimmiten suht pienikokoisesta kupista (=mate), johon laitetaan teepuru (yerba mate). Koko kuppi on vähintään reilusti puolillaan purua. Kuppiin laitetaan myös bombilla, joka on siis pilli, jossa on pohjalla suodatin, joka estää purua tulemasta yerban mukana suuhun. Pilliä ei pidä liikuttaa kupissa (heh, mitähän miä heti tein) ja kun saat mate-kupin sinun odotetaan juovan se tyhjäksi. Tämän jälkeen kuppi palaa cebadorille eli maten tarjoajalle, joka täyttää kupin ja ojentaa sen seuraavalle henkilölle. (Ei siis sovi ylipöpökammoisille, kun kaikki kerran käyttävät samaa pilliä. Vois melkein lyödä vetoa et Argentiinassa allergiat ei oo yhtä tavanomaisia kuin ylihygieenisessä Suomessa..) Kuppi voi kiertää näin about ikuisuuden. Merkkinä siitä, että olet saanut tarpeeksi matea, sanot gracias (kiitos) palauttaessasi kupin teen tarjoajalle. Tämän jälkeen et ole enää vaaravyöhykkeessä saamaan uutta kipollista. Tosin mitä täs on nyt tullut matea kitattua niin ei oikein toimi =).
Yksi tuutori tarjosi meille matea puistossa. Sokerilla tai ilman.. kumpikohan upposi paremmin?
Maten terveellisyydestä en sitten osaa sanoa sen enempää. Juoma kuulemma sisältää mateinaa eli kofeiinin tapaan vaikuttavaa ainetta. Alun perin matea joivat alueen alkuperäisasukkaat ja jesuiittojen valtakauden aikana se oli välillä kiellettyäkin. Espanjalaiset uskoivat, että intiaanit saivat juomasta voimaa pitkillä marsseilla ja päivän rankoissakin askareissa. Hiljalleen maten juonti kuitenkin yleistyi kaikkien yhteiskuntaluokkien parissa ja sen juomisesta tuli sosiaalisesti hyväksytty ja tärkeä tapa. Maten valmistuksesta on kirjoitettu kirjoja ja hyvää cebadoria arvostetaan.
Ei siis, että mate olisi pahaa tai mitään sellaista. Maku on kitkerähkö, mutta tämä riippuu valmistustavasta. On mate amargoa eli pelkkää mate yerbaa plus kuumaa vettä = se kitkerä vaihtoehto. Mutta on myös mate dulcea, mikä meinaa että purun sekaan on lisättyä sokeria eli mate maistuukin makealle. Erityisesti litoraalialueen (eli tykkää sanoa Koillis-Argentiinassa) provinsseista harrastetaan myös mate tereréä eli kylmään veteen tehtyä matea. Tätä matea maustetaan monesti myös yrteillä. Matea voidaan juoda myös maidon tai limsan toimiessa nesteenä. Yksi tuutori tutustutti ryhmäläisensä fantamateen.
Hauska juttu Argentiinassa on, että kaupungilla näkee paljon ihmisiä, jotka kanniskelevat termareita mukanaan matea varten. Kaupoissa myydään matelaukkuja, joissa on tilansa niin termarille kuin kookkaalle yerba-astiallekin kuin matelle ja bombillalle. Lisäksi nää kittaa sitä 30 asteen helteellä auringonpaisteessa kuumana. Jee..
Argentiinassa maten juominen ei ole yhtä kuin kahvin juominen. Otetaan matea voi tarkoittaa, että halutaan tutustua paremmin, puhua jostain ongelmasta tai kertoa niin hyviä kuin huonoja uutisia. Maten juominen lienee siis sosiaalista. Lisäksi mate on loistava syy pitää taukoa töistä. Argentiinassa ei siis tarvitse olla ketjupolttaja saadakseen extrataukoja. ¡Viva el mate!
Mateja (eli noita kippoja) on saatavilla vaikka minkalaisia. Tassa kojussa melko perinteisia. Loytyy myos muovisina, luisina, nahkaisina jne.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
2. päivä lukukauseilua
Martes 9.3.2010
Joo, eipä taas voi todeta kun ¡qué día! Aamupäivä oli leppoisa, nukuin pitkään ja missasin joogat ja sitä rataa. Lounaan jälkeen lähdin yliopistolle. Kahdelta oli kurssia Cultural popular de Argentina. Tätä pitää intensiivikurssilta tuttu Roberto ja kurssi vaikutti oikein hyvältä. Ensimmäisellä tunnilla siis kävimme läpi miesten vessan seinäkirjoituksia, jotka opettaja tulkkasi meille, tuossa mokomia ihmeteltäväksi:
¿Sabes donde está tu novia?
Está cogiendo conmigo mientras tu mamá..
¿Y tu hermana se hace una torta con la sierva?
¿Qué hace un judío cuando le secuestran un hijo?
Le cobra intereses a los secuestradores.
Ford Falcon:
-A.A.A
-Taxi
-Cana
-militares
Joo, en noita suomenna, todettakoon kahden alussa olevan olevan pilailua ja viimeisen kannanotto. *on aika iloinen et onnistui kirjoittamaan lauseen ilman ää:tä (on muuten haastavaa, kokeilkaa kirjottaa useempi lause ja hankalaksi menee ellei sit satu osumaan sopivaa asiaa ilman kivoja ääkkosiamme)
Toinen tunti lähti sitten 15 minuutin tauon jälkeen ja aiheena oli Argentiinan ja Latinalaisen Amerikan historia. Opettaja kertoi opettavansa meitä lisäksi myös oppimaan. Hän käytti värillisiä liituja, jotta luovakin aivopuolisko sais jotain mistä ottaa kiinni. Lisäksi joka tunnin alkuun yksi opiskelija esittää jonkin positiivisen sitaatin, ajatuksen, sananlaskun tms. motivoidakseen koko porukkaa. Oisin jo halunnut ottaa sanonnan Yrittänyttä ei laiteta, mut ehkä sen kääntäminen menisi niin sanotusti yli hilseen niin multa kuin muilta. No juu, vaikutti ihan mahdolliselta kurssilta, haluaisin kuitenkin oppia tuntemaan Argentiinaa kun tänne kerran on tullut päädyttyä.
Jouduin lähtemään 15 minsaa etuajassa historiakurssilta ehtiäkseni seuraavalle kurssilleni: Contaminación del recurso natural (saastuminen siis aiheena). No iloisesti koko aineen käytävä kolmannessa kerroksessa oli ihan tyhjä. Olin vähän aavistellut, että näin voisi käydä, mutta eihän sen varaan ollut voinut laskea. Opettaja saapui täsmällisesti varttia yli ja kirjoitti taululle tunnin siirtyneen Laboratorio vitoseen elikkä tietokoneilua tiedossa. Tässä välissä ehdin selittää opelle, että olin vaihtari ja valitsen tässä kursseja ja sitä rataa.
Tietokoneluokassa päästiin sit taas kokemaan täällä käytössä oleva systeemi, jossa jokaisella on oma henkilökohtainen ruutunsa katsella opettajan dioja. Eli siis opettaja dominoi kaikkia koneita ja tökkää hiiret ja näppikset toimimattomiksi ja kuvaa alkaa ympäröidä keltamustajuovitus merkiksi että hallinta hävis. Jassoo. No mikäs siinä, neljännen vuoden opiskelijoista koostuva ryhmä vaikutti vähän apaattiselta. Opettajan puheesta sai hyvin selvää, mutta kurssiin liittyi kaksi asiaa, jotka saivat minut miettimään karkaamista: lähes Campbellia (Jyväskylän yliopiston bilsan peruskurssien 2,8 kiloinen kirja) muistuttava opus Contaminación Ambiental (yllättäen espanjaksi) ja kurssin aikana pidettävä suullinen esitelmä jostakin tieteellisestä artikkelista. Ei nyt aivan hirveästi kiinnosta alkaa tahkota läpi tieteellisiä artikkeleja uudelle kielellä kun englanniksikin tuottaa tuskaa silloin tällöin.
Tämä kurssi oli siis kaksi luentoa putkeen, mutta karkasin ensimmäisen jälkeen katsastamaan toisen kurssin ensimmäisen luennon. Tämä kurssi on pitkänimisin: Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos. Sinällään meinasin hankkiutua tästä eroon heti kättelyssä kun kestävää kehitystä on tullut jo käytyä. Mutta kun saastumiskurssi ei nyt varsinaisesti tuntunut omalta heti alkuun, niin päätin lähteä uskomaan kertaamisen parantavaan voimaan. Tässä vaiheessa mua siis särki päähän hirveä luentoputki enkä suoraan sanoen tiennyt miten jaksaisin vielä kaksi luentoa (desarrollo-kurssi oli myös kaksi luentoa putkeen -meininkinen).
Poukkoilin kanttiiniin hommaamaan pikaisesti jotain tankattavaa, että jaksaisin elämäni ensimmäisen iltakymmeneltä loppuvan luennon kuunnella. Vaihdoin pikaisesti kuulumisia Javierin, Katen ja Leonorin kanssa mättäessäni hedelmäsalaattia naamaan. Tästäkin huolimatta saavuin luennolle 5 minuuttia myöhässä (johtui myös osaksi siitä, että olin jo menettänyt uskoni siihen että luennot voisivat alkaa täsmällisesi). No tietenkin tämän kurssin profe olikin sit se señor täsmällisyys ja sain puikkelehtia pöytien välistä leikkien näkymätöntä.
Kurssin aikana tehtäisiin 15 sivuinen kirjallinen ryhmätyö, joka myös esitettäisiin muille. Lisäksi samoissa ryhmissä valmisteltaisiin väittelyn alustus. Opettaja listasi töiden ja väittelyiden aiheet ja ohjeisti ryhmäytymään. Tästä seurasi aivan uskomaton hälinä, joka päätyi aiheiden kirjaamiseen lapuille ja kunkin ryhmän arpoessa itselleen näin aiheen. Pari ryhmää tarjoutui adoptoimaan mut, mistä olin oikein iloinen kun olo oli jossain määrin ulkopuolinen kun 15 ihmisen puhuessa espanjaa nopeasti samaan aikaan en vaan saa mitään selvää.
Alan olla päätynyt siihen tulokseen, että olen ympäristönhoidon kursseilla se ainoa vaihtari luultavasti lukuun ottamatta Argentiinan geografia -kurssia, jossa viime vuonna oli kuulemma 5 yhdysvaltalaisvaihtaria. Tätä on siis tiedossa torstaina. Jotenkin muille ympin kursseille ei ole tunkua ja tajuan kyllä tavallaan miksi. Opettajat ei oo tottuneet vaihtareihin ja puhuvat suht nopeasti eivätkä välttämättä osaa ottaa huomioon sitä, että luokassa on näitä erikoisvaatimuksellisia opiskelijoita.
Miä en meinaan mitenkään allekirjoita sitä, että vaihtarit vois olla samalla viivalla muiden kanssa. Jo ihan se, että kuullessani jonkun espanjan sanan, en välttämättä tiedä miten se kirjoitetaan, meinaa etten voi olla samalla viivalla. Jos mulla on samat oikeudet ja velvollisuudet kun paikallisilla opiskelijoilla niin sithän terrorisoin kurssia nonstoppina kun kysyn kaikki sanat mitä en tajunnut. Eihän se nyt ihan näin voi mennä, koska aiheessa eteneminen menee about etanan mateluksi ja muiden opiskelu terrorisoituu. Siis tietenkin kysyn jos asiasisällön kanssa on ongelmaa, mutta en voi lähteä siltä pohjalta, että mun on tajuttava ihan kaikki mitä luokassa on sanottu. Ehkä ajan kanssa.
Kestävä kehitys-kurssin ope oli kyl oikein kiva, toka luento oli jo varsinaista opetusta ja se viittasi pariin otteeseen siihen, että meillä on täällä eurooppalainen opiskelija (heh, hauskaa olla eurooppalainen :) ).
Ai joo, huokaisin about helpotuksesta kun nimenhuudon yhteydessä kyseinen ope tenttasi jokaiselta opiskelijalta, että mistä he ovat ja mikä teema aiheessa heitä erityisesti kiinnostaa. Pääsin siis tässä kohtaa infoamaan et mikä ihme lintu sinne niitten keskelle on pöllähtänyt. UBP:ssä on siis käytössä 4-vuoden systeemi useimmilla aloilla, joten mun kurssien tapauksessa kaikki muut opiskelijat tuntevat toisensa ja on henganneet tasan samoilla kursseilla jo kaksi tai kolme vuotta. Eli integroituminen on vähän eri juttu kun ekan vuoden opiskelijoiden sekaan, joiden kanssa tuntuu että kaikilla on kauhea tarve tutustua muihin ja saada ystäviä.
Yleisfiilis tän päivän pohjalta on ihan ilonen. Yhdessä kohtaa olin kyl aika pohjalla ja mietin, et onko täysin väärin mennä parkumaan et en mä pysty käymään näitä kursseja. Oon sentään aika pitkälle tajunnut luennot ja koko ajan tuntuu että tajuaa enemmän (ja vasta toka päivä..). Juttelin bussipysäkillä itävaltalaisen Claudian kanssa ja hän sanoi olleensa luennolla, jolla ei ollut tajunnut oikein mitään. Hänellä ei siis ole valinnanvaraa kurssien suhteen vaan oma yliopisto on ne etukäteen sanellut.
En kyl tiedä onko tilanne omalla kohdallani parempi, kun mulle on hyvin epäselvää, että pitäisikö mun hyväksyttää kurssini Jyväskylässä jollakulla vai käynkö vaan mitä parhaaksi uskon. Tällä hetkellä tuntuu tosin siltä, että käyn ne kurssit joista tajuan jotain ja piste. Epäilen, että mun vaihtoa tuskin kokonaan lähdettäis kurssivalintojen takia perumaan. Lisäksi juttelin ennen lähtöä HOPS-ohjaajani (HOPS meinaa siis henk.koht. opintosuunnitelmaa) kanssa ja esittelin hänelle täällä tarjolla olevia kursseja, joiden käymisen pitäisi olla mahdollista. Ainakin tässä kohtaa tuli vihreää valoa, joten eiköhän sekin asia vielä selviä.
Joo, eipä taas voi todeta kun ¡qué día! Aamupäivä oli leppoisa, nukuin pitkään ja missasin joogat ja sitä rataa. Lounaan jälkeen lähdin yliopistolle. Kahdelta oli kurssia Cultural popular de Argentina. Tätä pitää intensiivikurssilta tuttu Roberto ja kurssi vaikutti oikein hyvältä. Ensimmäisellä tunnilla siis kävimme läpi miesten vessan seinäkirjoituksia, jotka opettaja tulkkasi meille, tuossa mokomia ihmeteltäväksi:
¿Sabes donde está tu novia?
Está cogiendo conmigo mientras tu mamá..
¿Y tu hermana se hace una torta con la sierva?
¿Qué hace un judío cuando le secuestran un hijo?
Le cobra intereses a los secuestradores.
Ford Falcon:
-A.A.A
-Taxi
-Cana
-militares
Joo, en noita suomenna, todettakoon kahden alussa olevan olevan pilailua ja viimeisen kannanotto. *on aika iloinen et onnistui kirjoittamaan lauseen ilman ää:tä (on muuten haastavaa, kokeilkaa kirjottaa useempi lause ja hankalaksi menee ellei sit satu osumaan sopivaa asiaa ilman kivoja ääkkosiamme)
Toinen tunti lähti sitten 15 minuutin tauon jälkeen ja aiheena oli Argentiinan ja Latinalaisen Amerikan historia. Opettaja kertoi opettavansa meitä lisäksi myös oppimaan. Hän käytti värillisiä liituja, jotta luovakin aivopuolisko sais jotain mistä ottaa kiinni. Lisäksi joka tunnin alkuun yksi opiskelija esittää jonkin positiivisen sitaatin, ajatuksen, sananlaskun tms. motivoidakseen koko porukkaa. Oisin jo halunnut ottaa sanonnan Yrittänyttä ei laiteta, mut ehkä sen kääntäminen menisi niin sanotusti yli hilseen niin multa kuin muilta. No juu, vaikutti ihan mahdolliselta kurssilta, haluaisin kuitenkin oppia tuntemaan Argentiinaa kun tänne kerran on tullut päädyttyä.
Jouduin lähtemään 15 minsaa etuajassa historiakurssilta ehtiäkseni seuraavalle kurssilleni: Contaminación del recurso natural (saastuminen siis aiheena). No iloisesti koko aineen käytävä kolmannessa kerroksessa oli ihan tyhjä. Olin vähän aavistellut, että näin voisi käydä, mutta eihän sen varaan ollut voinut laskea. Opettaja saapui täsmällisesti varttia yli ja kirjoitti taululle tunnin siirtyneen Laboratorio vitoseen elikkä tietokoneilua tiedossa. Tässä välissä ehdin selittää opelle, että olin vaihtari ja valitsen tässä kursseja ja sitä rataa.
Tietokoneluokassa päästiin sit taas kokemaan täällä käytössä oleva systeemi, jossa jokaisella on oma henkilökohtainen ruutunsa katsella opettajan dioja. Eli siis opettaja dominoi kaikkia koneita ja tökkää hiiret ja näppikset toimimattomiksi ja kuvaa alkaa ympäröidä keltamustajuovitus merkiksi että hallinta hävis. Jassoo. No mikäs siinä, neljännen vuoden opiskelijoista koostuva ryhmä vaikutti vähän apaattiselta. Opettajan puheesta sai hyvin selvää, mutta kurssiin liittyi kaksi asiaa, jotka saivat minut miettimään karkaamista: lähes Campbellia (Jyväskylän yliopiston bilsan peruskurssien 2,8 kiloinen kirja) muistuttava opus Contaminación Ambiental (yllättäen espanjaksi) ja kurssin aikana pidettävä suullinen esitelmä jostakin tieteellisestä artikkelista. Ei nyt aivan hirveästi kiinnosta alkaa tahkota läpi tieteellisiä artikkeleja uudelle kielellä kun englanniksikin tuottaa tuskaa silloin tällöin.
Tämä kurssi oli siis kaksi luentoa putkeen, mutta karkasin ensimmäisen jälkeen katsastamaan toisen kurssin ensimmäisen luennon. Tämä kurssi on pitkänimisin: Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos. Sinällään meinasin hankkiutua tästä eroon heti kättelyssä kun kestävää kehitystä on tullut jo käytyä. Mutta kun saastumiskurssi ei nyt varsinaisesti tuntunut omalta heti alkuun, niin päätin lähteä uskomaan kertaamisen parantavaan voimaan. Tässä vaiheessa mua siis särki päähän hirveä luentoputki enkä suoraan sanoen tiennyt miten jaksaisin vielä kaksi luentoa (desarrollo-kurssi oli myös kaksi luentoa putkeen -meininkinen).
Poukkoilin kanttiiniin hommaamaan pikaisesti jotain tankattavaa, että jaksaisin elämäni ensimmäisen iltakymmeneltä loppuvan luennon kuunnella. Vaihdoin pikaisesti kuulumisia Javierin, Katen ja Leonorin kanssa mättäessäni hedelmäsalaattia naamaan. Tästäkin huolimatta saavuin luennolle 5 minuuttia myöhässä (johtui myös osaksi siitä, että olin jo menettänyt uskoni siihen että luennot voisivat alkaa täsmällisesi). No tietenkin tämän kurssin profe olikin sit se señor täsmällisyys ja sain puikkelehtia pöytien välistä leikkien näkymätöntä.
Kurssin aikana tehtäisiin 15 sivuinen kirjallinen ryhmätyö, joka myös esitettäisiin muille. Lisäksi samoissa ryhmissä valmisteltaisiin väittelyn alustus. Opettaja listasi töiden ja väittelyiden aiheet ja ohjeisti ryhmäytymään. Tästä seurasi aivan uskomaton hälinä, joka päätyi aiheiden kirjaamiseen lapuille ja kunkin ryhmän arpoessa itselleen näin aiheen. Pari ryhmää tarjoutui adoptoimaan mut, mistä olin oikein iloinen kun olo oli jossain määrin ulkopuolinen kun 15 ihmisen puhuessa espanjaa nopeasti samaan aikaan en vaan saa mitään selvää.
Alan olla päätynyt siihen tulokseen, että olen ympäristönhoidon kursseilla se ainoa vaihtari luultavasti lukuun ottamatta Argentiinan geografia -kurssia, jossa viime vuonna oli kuulemma 5 yhdysvaltalaisvaihtaria. Tätä on siis tiedossa torstaina. Jotenkin muille ympin kursseille ei ole tunkua ja tajuan kyllä tavallaan miksi. Opettajat ei oo tottuneet vaihtareihin ja puhuvat suht nopeasti eivätkä välttämättä osaa ottaa huomioon sitä, että luokassa on näitä erikoisvaatimuksellisia opiskelijoita.
Miä en meinaan mitenkään allekirjoita sitä, että vaihtarit vois olla samalla viivalla muiden kanssa. Jo ihan se, että kuullessani jonkun espanjan sanan, en välttämättä tiedä miten se kirjoitetaan, meinaa etten voi olla samalla viivalla. Jos mulla on samat oikeudet ja velvollisuudet kun paikallisilla opiskelijoilla niin sithän terrorisoin kurssia nonstoppina kun kysyn kaikki sanat mitä en tajunnut. Eihän se nyt ihan näin voi mennä, koska aiheessa eteneminen menee about etanan mateluksi ja muiden opiskelu terrorisoituu. Siis tietenkin kysyn jos asiasisällön kanssa on ongelmaa, mutta en voi lähteä siltä pohjalta, että mun on tajuttava ihan kaikki mitä luokassa on sanottu. Ehkä ajan kanssa.
Kestävä kehitys-kurssin ope oli kyl oikein kiva, toka luento oli jo varsinaista opetusta ja se viittasi pariin otteeseen siihen, että meillä on täällä eurooppalainen opiskelija (heh, hauskaa olla eurooppalainen :) ).
Ai joo, huokaisin about helpotuksesta kun nimenhuudon yhteydessä kyseinen ope tenttasi jokaiselta opiskelijalta, että mistä he ovat ja mikä teema aiheessa heitä erityisesti kiinnostaa. Pääsin siis tässä kohtaa infoamaan et mikä ihme lintu sinne niitten keskelle on pöllähtänyt. UBP:ssä on siis käytössä 4-vuoden systeemi useimmilla aloilla, joten mun kurssien tapauksessa kaikki muut opiskelijat tuntevat toisensa ja on henganneet tasan samoilla kursseilla jo kaksi tai kolme vuotta. Eli integroituminen on vähän eri juttu kun ekan vuoden opiskelijoiden sekaan, joiden kanssa tuntuu että kaikilla on kauhea tarve tutustua muihin ja saada ystäviä.
Yleisfiilis tän päivän pohjalta on ihan ilonen. Yhdessä kohtaa olin kyl aika pohjalla ja mietin, et onko täysin väärin mennä parkumaan et en mä pysty käymään näitä kursseja. Oon sentään aika pitkälle tajunnut luennot ja koko ajan tuntuu että tajuaa enemmän (ja vasta toka päivä..). Juttelin bussipysäkillä itävaltalaisen Claudian kanssa ja hän sanoi olleensa luennolla, jolla ei ollut tajunnut oikein mitään. Hänellä ei siis ole valinnanvaraa kurssien suhteen vaan oma yliopisto on ne etukäteen sanellut.
En kyl tiedä onko tilanne omalla kohdallani parempi, kun mulle on hyvin epäselvää, että pitäisikö mun hyväksyttää kurssini Jyväskylässä jollakulla vai käynkö vaan mitä parhaaksi uskon. Tällä hetkellä tuntuu tosin siltä, että käyn ne kurssit joista tajuan jotain ja piste. Epäilen, että mun vaihtoa tuskin kokonaan lähdettäis kurssivalintojen takia perumaan. Lisäksi juttelin ennen lähtöä HOPS-ohjaajani (HOPS meinaa siis henk.koht. opintosuunnitelmaa) kanssa ja esittelin hänelle täällä tarjolla olevia kursseja, joiden käymisen pitäisi olla mahdollista. Ainakin tässä kohtaa tuli vihreää valoa, joten eiköhän sekin asia vielä selviä.
Lukukausi - vihdoin. 1. päivä
Lunes 8.3.2010
Hrr.. Eka lukukauden päivä takana. Aineita oli hurjat kaksi, espanjaa ja maaperäsysteemiä (Gestión del recurso suelo). Espanja vaikuttaa helpolta, siellä käydään kielioppi läpi lähtien preesensistä. Maaperäjuttu onkin sit mutkikkaampi tapaus.
Espanjan kurssin ryhmässä on vain 12 opiskelijaa, joista tänään oli paikalla 10. Kaikki ovat intensiivikurssilta tuttuja Benjaminia ja Claudiaa lukuun ottamatta. Benjamin on siis Ohiosta ja Claudia Itävallasta. Kävin hommaamassa kurssin prujun 21 peson hintaan ja ainakin alkupään tehtävät vaikuttavat hyvin helpoilta. Meillä on mahdollisuus vaihtaa joko helpompaan tai vaikeampaan ryhmään, jos siltä alkaa tuntua. Mutta joo, vois olla ihan mukavaa jos joku kurssi on vähätöinen =)..
Espanjan jälkeen minulla oli 3,5 tuntia luppoaikaa, minkä vietin kirjastossa tököttäen. Iloinen uutinen oli, että sain lopultakin uuden pankkikorttini, jonka Anne oli laittanut postiin vajaat 1,5 viikkoa sitten. Kiitoksia siitä! Vietin siis mukavat 10 minuuttia lypsäen yliopiston pankkiautomaattia minkä seurauksena sain 3000 pesoa käteistä. Kiikutin iloisesti summan Administracióniin maksuna intensiivikurssista. Automaatti siis lopetti yhteistyön enkä saanut nostettua koko kurssin maksamiseen tarvittavaa summaa, mutta en halunnut roudata rahoja välissä kotiin ja onneksi osamaksu oli mahdollinen. Huomenna ilmeisesti lypsy-operaatio vol II. Lisätoteamuksena, että intensiivikurssi on aivan törkeän kallis, se maksoi 300 euroa luulemaani enemmän ja tässä kohtaa on paha selvittää missä kohtaa tietokatkos oikein oli, kun kurssi on jo käyty niin paha enää peruakaan koko systeemiä..
Meille painotettiin, että myöhästyä ei saa ja että yliopistossa aloitetaan täsmällisesti, vaikka muuten Argentiinassa latinoiden mañana-meininki popittaakin. No olin sit puolipaniikkisena etsimässä kurssin luokkaa 604. Ajankohta tykkäsi olla 18.45 ja koko kerros vaikutti tyhjältä. Ainoastaan yksi opiskelija ihmetteli ilmoitustaulua ja selvisi, että hänkin on täällä ensimmäistä päivää eikä siis pahemmin perillä talon tavoista.
Kymmentä vailla saapuu opettaja, jonka perässä pujahdan luokkaan. Paikalla ei ole muita, joten hyödynnän tilanteen ja informoin opettajaa, että olen vaihtari ja kokeilen kursseja tällä viikolla jne. Opettajalle asia sopii mainiosti ja juttelemme hieman ilmastonmuutoksesta ja paikallisesti ylenmääräisestä (hyvin epätavallista!) kosteudesta ja Euroopan poikkeavan kylmästä talvesta.
Muut opiskelijat saapuvat hieman ennen seitsemää ja opettaja aloittaa nimenhuudon, jonka perään seuraa tiedotus kurssin käytänteistä. Kurssi ei ole promomatskuja, mikä meinaa, että koko konkkaronkka sai kerralla tuomion loppukokeeseen heinäkuussa (heinäkuussa! Enhän mä oo täällä sillon!? Kyselyyni opettaja vastasi, että luonnollisesti teen kokeen Suomessa.. Oujee, huumoria vieraalla kielellä upouudessa tilanteessa, me likes!). Kurssiin kuuluu kaksi välikoetta plus pitkin kurssia pistareita, jotka ovat meidän parhaaksemme. Kurssin perusmatskuna on kirja, josta minun käsittääkseni ilmoitettiin vain kirjoittajan nimi. Jaa?
Seuraavaksi alkaa luento, joka käsittelee yllättäen maaperää ja maankäyttöä ja on hyvin vuorovaikutteinen. Pääosin pysyin ihan hyvin perässä, sanat tuppaavat olemaan aika ymmärrettävissä englannin pohjalta, material orgánico, atmosféra, porosidad jne. Opettaja kyselee paljon opiskelijoilta, jotka vastaavat kakofonisena sekamelskana, mistä en saa mitään selvää. Lisäksi muistiinpanojen tekeminen on tuskallista kun sanojen kirjoitusasu menee välillä täysin arvailuksi. Kirjoitin esimerkiksi sanan corteza cortella:na johtuen paikallisesta tavasta ääntää tuplaällä jonakin suhuäänteenä.. One never knows.
Opettaja pätkäisi tunnin kahdeksalta ja kaikki valuivat iloisina alas ylimmästä kerroksesta. Jaahas, täällä on ilmeisesti käytössä akateeminen vartti kumpaankin suuntaan. Luennot ovat sen 1,5 h pitkiä, joten tämän seurauksena luentoaikaa jää se tunti. Mielenkiintoista, pitänee seurata päteekö kaikissa aineissa vai oliko vai ensimmäisen tunnin poikkeus.
Yleisfiilis tunnin jälkeen oli pakokauhuinen. En tuu selviämään tästä. Päätän kuitenkaan olla heittämättä kirvestä heti kaivoon ja niin painuin kirjastoon katsomaan millaisesta kirjasta on kyse. Kirjailijan nimellä ei löydy yhtäkään kirjaa, joten otan toisen kurssikuvauksen bibliografiassa mainitun teoksen. Kirja on noin 350 sivuinen ja nimeltään Contaminación del suelo: Estudios, tratamiento y gestión. Pitänee tähän tutustua ja miettiä uudemman kerran josko lähtisi mokomalle kurssille. Tököttäessäni bussipysäkillä pimenneessä illassa alkaa ketuttaa jo koko kurssi. Ei se nyt mitään avaruusfysiikkaa tai yleistä kemiaa ole, kyllä miä nyt moisesta selviän!
Miinuksena tietty, että tässä vois harkita muitakin asioita kuin opiskelua. Olisi ihan kiva esimerkiksi ehtiä viikonloppuisin tekemään muutakin kuin istumaan nenä vuoroin kirjassa ja vuoroin sanakirjassa. Nu juu, kahtellaanpas seuraavat kurssit huomenissa.
Hrr.. Eka lukukauden päivä takana. Aineita oli hurjat kaksi, espanjaa ja maaperäsysteemiä (Gestión del recurso suelo). Espanja vaikuttaa helpolta, siellä käydään kielioppi läpi lähtien preesensistä. Maaperäjuttu onkin sit mutkikkaampi tapaus.
Espanjan kurssin ryhmässä on vain 12 opiskelijaa, joista tänään oli paikalla 10. Kaikki ovat intensiivikurssilta tuttuja Benjaminia ja Claudiaa lukuun ottamatta. Benjamin on siis Ohiosta ja Claudia Itävallasta. Kävin hommaamassa kurssin prujun 21 peson hintaan ja ainakin alkupään tehtävät vaikuttavat hyvin helpoilta. Meillä on mahdollisuus vaihtaa joko helpompaan tai vaikeampaan ryhmään, jos siltä alkaa tuntua. Mutta joo, vois olla ihan mukavaa jos joku kurssi on vähätöinen =)..
Espanjan jälkeen minulla oli 3,5 tuntia luppoaikaa, minkä vietin kirjastossa tököttäen. Iloinen uutinen oli, että sain lopultakin uuden pankkikorttini, jonka Anne oli laittanut postiin vajaat 1,5 viikkoa sitten. Kiitoksia siitä! Vietin siis mukavat 10 minuuttia lypsäen yliopiston pankkiautomaattia minkä seurauksena sain 3000 pesoa käteistä. Kiikutin iloisesti summan Administracióniin maksuna intensiivikurssista. Automaatti siis lopetti yhteistyön enkä saanut nostettua koko kurssin maksamiseen tarvittavaa summaa, mutta en halunnut roudata rahoja välissä kotiin ja onneksi osamaksu oli mahdollinen. Huomenna ilmeisesti lypsy-operaatio vol II. Lisätoteamuksena, että intensiivikurssi on aivan törkeän kallis, se maksoi 300 euroa luulemaani enemmän ja tässä kohtaa on paha selvittää missä kohtaa tietokatkos oikein oli, kun kurssi on jo käyty niin paha enää peruakaan koko systeemiä..
Meille painotettiin, että myöhästyä ei saa ja että yliopistossa aloitetaan täsmällisesti, vaikka muuten Argentiinassa latinoiden mañana-meininki popittaakin. No olin sit puolipaniikkisena etsimässä kurssin luokkaa 604. Ajankohta tykkäsi olla 18.45 ja koko kerros vaikutti tyhjältä. Ainoastaan yksi opiskelija ihmetteli ilmoitustaulua ja selvisi, että hänkin on täällä ensimmäistä päivää eikä siis pahemmin perillä talon tavoista.
Kymmentä vailla saapuu opettaja, jonka perässä pujahdan luokkaan. Paikalla ei ole muita, joten hyödynnän tilanteen ja informoin opettajaa, että olen vaihtari ja kokeilen kursseja tällä viikolla jne. Opettajalle asia sopii mainiosti ja juttelemme hieman ilmastonmuutoksesta ja paikallisesti ylenmääräisestä (hyvin epätavallista!) kosteudesta ja Euroopan poikkeavan kylmästä talvesta.
Muut opiskelijat saapuvat hieman ennen seitsemää ja opettaja aloittaa nimenhuudon, jonka perään seuraa tiedotus kurssin käytänteistä. Kurssi ei ole promomatskuja, mikä meinaa, että koko konkkaronkka sai kerralla tuomion loppukokeeseen heinäkuussa (heinäkuussa! Enhän mä oo täällä sillon!? Kyselyyni opettaja vastasi, että luonnollisesti teen kokeen Suomessa.. Oujee, huumoria vieraalla kielellä upouudessa tilanteessa, me likes!). Kurssiin kuuluu kaksi välikoetta plus pitkin kurssia pistareita, jotka ovat meidän parhaaksemme. Kurssin perusmatskuna on kirja, josta minun käsittääkseni ilmoitettiin vain kirjoittajan nimi. Jaa?
Seuraavaksi alkaa luento, joka käsittelee yllättäen maaperää ja maankäyttöä ja on hyvin vuorovaikutteinen. Pääosin pysyin ihan hyvin perässä, sanat tuppaavat olemaan aika ymmärrettävissä englannin pohjalta, material orgánico, atmosféra, porosidad jne. Opettaja kyselee paljon opiskelijoilta, jotka vastaavat kakofonisena sekamelskana, mistä en saa mitään selvää. Lisäksi muistiinpanojen tekeminen on tuskallista kun sanojen kirjoitusasu menee välillä täysin arvailuksi. Kirjoitin esimerkiksi sanan corteza cortella:na johtuen paikallisesta tavasta ääntää tuplaällä jonakin suhuäänteenä.. One never knows.
Opettaja pätkäisi tunnin kahdeksalta ja kaikki valuivat iloisina alas ylimmästä kerroksesta. Jaahas, täällä on ilmeisesti käytössä akateeminen vartti kumpaankin suuntaan. Luennot ovat sen 1,5 h pitkiä, joten tämän seurauksena luentoaikaa jää se tunti. Mielenkiintoista, pitänee seurata päteekö kaikissa aineissa vai oliko vai ensimmäisen tunnin poikkeus.
Yleisfiilis tunnin jälkeen oli pakokauhuinen. En tuu selviämään tästä. Päätän kuitenkaan olla heittämättä kirvestä heti kaivoon ja niin painuin kirjastoon katsomaan millaisesta kirjasta on kyse. Kirjailijan nimellä ei löydy yhtäkään kirjaa, joten otan toisen kurssikuvauksen bibliografiassa mainitun teoksen. Kirja on noin 350 sivuinen ja nimeltään Contaminación del suelo: Estudios, tratamiento y gestión. Pitänee tähän tutustua ja miettiä uudemman kerran josko lähtisi mokomalle kurssille. Tököttäessäni bussipysäkillä pimenneessä illassa alkaa ketuttaa jo koko kurssi. Ei se nyt mitään avaruusfysiikkaa tai yleistä kemiaa ole, kyllä miä nyt moisesta selviän!
Miinuksena tietty, että tässä vois harkita muitakin asioita kuin opiskelua. Olisi ihan kiva esimerkiksi ehtiä viikonloppuisin tekemään muutakin kuin istumaan nenä vuoroin kirjassa ja vuoroin sanakirjassa. Nu juu, kahtellaanpas seuraavat kurssit huomenissa.
Kuukausi takana
Sábado 6.3.2010
Reilun kuukauden verran on tullut ihmeteltyä maailmanmenoa täällä. Vaikea ymmärtää, että olen ollut täällä jo sen verran. Viidennes Argentiinan ajasta takana pienessä hujauksessa! Tässä ehtinee pari kertaa silmiä räpäyttää ja todeta, että loppukoeviikko kolkuttelee nurkan takana. Tässä vaiheessa lienee turha moista pohtia, mutta on kuitenkin käynyt mielessä, josko olisikin ollut parempi lähteä siksi alun perin suunnittelemakseni vuodeksi. Nyt tuntuu, että ero ainakin olisi mahtava jo ihan lähtöasennoitumisessa. 5 kuukautta on kuitenkin vaan pistäytyminen.
Jos nyt alkuun lähdetään vertaamaan aikaisempiin kokemuksiin, niin ensiksi luonnollisesti miettii vajaan viiden vuoden takaista britteihin lähtöä. Ensimmäinen toteamus on, että ei niitä voi verrata. Olin eri ihminen silloin. Englanti ja Argentiina nyt sentään löytyvät samalta planeetalta, mutta yhtäläisyydet voisivatkin melkein jäädä siihen.
Kielen puolesta tämä on ollut helpompaa. Toki on paljon ongelmia, mutta kielen käyttöä ei arastele vaan lähtee selittämään asiaa vaikka sen puolen kilsan kiemuran kautta. Eikä aina tällöinkaan osuta kohdalle, mutta voidaanpa molemmat hymyillä ja olla iloisia vuorovaikutuksesta. Ei sen väliä vaikkei ihan oikein tullutkaan ymmärretyksi/ymmärtänyt, tärkeintä on, että halusi yrittää. Toisaalta välillä mokomaan kyllästyy kuten esimerkiksi toissapäivänä kun sain kuulla kolmeen kertaan selityksen sille, että mitä eroa on kurssien kestomerkintöjen 4 horas cátedras semanales ja 4 horas semanales välillä, vaikka ymmärsin asian ensimmäisellä kerralla. Tulipahan harvinaisen selväksi =).
Toistaiseksi ei myöskään ole tullut enkuissa tutuksi tullutta turhautumisen tunnetta kielitaidon puutteellisuuden vuoksi. Keskusteluun osallistuminen on niin äärettömän mukavaa, että ketuttaa kun on lopulta saanut muotoiltua jonkin kommentin tai kysymyksen ilmaistavaan muotoon vain huomatakseen, että keskustelu on siirtynyt jo sen kukkaruukun ja kaskelotin kautta Chilen maanjäristykseen. Joo.. eihän mulla tässä mitään. Siis yleisesti kyllä tuotakin käy, mutta ei mua hirvittävästi hajota. Voisikohan johtua siitä, että toistaiseksi on tullut jutustelua suht paljon muiden vaihtareiden kanssa ja me ollaan aika pitkälle samassa veneessä kielen osalta. Eli riittää sitä kärsivällisyyttä oottaa kun toinen pohtii jotain sanaa. Muutenkaan keskustelu ei etene kuin VR:n pendolino =). Paikalliset siis puhuvat välillä aivan uskomatonta kyytiä, mun kohdalla tosin plussana, että Rosa on tästä poikkeus useimmiten.
Más o menos..
Heh, tuo tuntuu olevan eniten hoettu sanapari täällä. Merkitsee siis enemmän tai vähemmän. Naureskeltiinkin muutamien muiden vaihtarien kanssa, että yleensä tarkoittaa vähemmän. Lähinnä siis aina kun meille selitetään asioita lopuksi kysytään ¿Comprenden? Ymmärrättekö? Tämän jälkeen kysyjä katselee hetken porukkaa ja toteaa más o menos. Johon kaikki nyökyttää iloisesti helpottuneina siitä, että tarjoutui tämä helppo keino myöntää olevansa ihan pihalla.. :)
-------------------------------
Argentiinassa puhutusta espanjasta (tuskin ylen kiinnostavaa luettavaa jos espanja ei ole jossain määrin tuttua)
Kielen piirteistä hieman lisää. Täällä pääsee siis helpolla voseon säännöllisten taivutusten kanssa. Voseo ei siis tunne epäsäännöllistä verbiä, vaan kaikki verbit taivutetaan kuin ne olisivat säännöllisiä (ilmeisesti kuitenkaan lukuun ottamatta verbejä ser ja ir kun ne nyt ovat muutenkin varsinaiset sääntöjen pakoilijat). Voseo ei myöskään harrasta kenkäverbejä vaan kenkäilyt jätetään vos (sinä)-taivutuksessa tekemättä.
Lisäksi täällä ei käytetä lainkaan monikon toisen muodon taivutusta elikkäs vosotros (te)-muotoa. Sen sijaan käytetään muotoa ustedes/ellos. Kuulemma moista kummaisuutta käytetään ainoastaan Espanjassa ja täällä valtameren toisella puolella toimitaan paljon mutkattomammin =).
Reilun kuukauden verran on tullut ihmeteltyä maailmanmenoa täällä. Vaikea ymmärtää, että olen ollut täällä jo sen verran. Viidennes Argentiinan ajasta takana pienessä hujauksessa! Tässä ehtinee pari kertaa silmiä räpäyttää ja todeta, että loppukoeviikko kolkuttelee nurkan takana. Tässä vaiheessa lienee turha moista pohtia, mutta on kuitenkin käynyt mielessä, josko olisikin ollut parempi lähteä siksi alun perin suunnittelemakseni vuodeksi. Nyt tuntuu, että ero ainakin olisi mahtava jo ihan lähtöasennoitumisessa. 5 kuukautta on kuitenkin vaan pistäytyminen.
Jos nyt alkuun lähdetään vertaamaan aikaisempiin kokemuksiin, niin ensiksi luonnollisesti miettii vajaan viiden vuoden takaista britteihin lähtöä. Ensimmäinen toteamus on, että ei niitä voi verrata. Olin eri ihminen silloin. Englanti ja Argentiina nyt sentään löytyvät samalta planeetalta, mutta yhtäläisyydet voisivatkin melkein jäädä siihen.
Kielen puolesta tämä on ollut helpompaa. Toki on paljon ongelmia, mutta kielen käyttöä ei arastele vaan lähtee selittämään asiaa vaikka sen puolen kilsan kiemuran kautta. Eikä aina tällöinkaan osuta kohdalle, mutta voidaanpa molemmat hymyillä ja olla iloisia vuorovaikutuksesta. Ei sen väliä vaikkei ihan oikein tullutkaan ymmärretyksi/ymmärtänyt, tärkeintä on, että halusi yrittää. Toisaalta välillä mokomaan kyllästyy kuten esimerkiksi toissapäivänä kun sain kuulla kolmeen kertaan selityksen sille, että mitä eroa on kurssien kestomerkintöjen 4 horas cátedras semanales ja 4 horas semanales välillä, vaikka ymmärsin asian ensimmäisellä kerralla. Tulipahan harvinaisen selväksi =).
Toistaiseksi ei myöskään ole tullut enkuissa tutuksi tullutta turhautumisen tunnetta kielitaidon puutteellisuuden vuoksi. Keskusteluun osallistuminen on niin äärettömän mukavaa, että ketuttaa kun on lopulta saanut muotoiltua jonkin kommentin tai kysymyksen ilmaistavaan muotoon vain huomatakseen, että keskustelu on siirtynyt jo sen kukkaruukun ja kaskelotin kautta Chilen maanjäristykseen. Joo.. eihän mulla tässä mitään. Siis yleisesti kyllä tuotakin käy, mutta ei mua hirvittävästi hajota. Voisikohan johtua siitä, että toistaiseksi on tullut jutustelua suht paljon muiden vaihtareiden kanssa ja me ollaan aika pitkälle samassa veneessä kielen osalta. Eli riittää sitä kärsivällisyyttä oottaa kun toinen pohtii jotain sanaa. Muutenkaan keskustelu ei etene kuin VR:n pendolino =). Paikalliset siis puhuvat välillä aivan uskomatonta kyytiä, mun kohdalla tosin plussana, että Rosa on tästä poikkeus useimmiten.
Más o menos..
Heh, tuo tuntuu olevan eniten hoettu sanapari täällä. Merkitsee siis enemmän tai vähemmän. Naureskeltiinkin muutamien muiden vaihtarien kanssa, että yleensä tarkoittaa vähemmän. Lähinnä siis aina kun meille selitetään asioita lopuksi kysytään ¿Comprenden? Ymmärrättekö? Tämän jälkeen kysyjä katselee hetken porukkaa ja toteaa más o menos. Johon kaikki nyökyttää iloisesti helpottuneina siitä, että tarjoutui tämä helppo keino myöntää olevansa ihan pihalla.. :)
-------------------------------
Argentiinassa puhutusta espanjasta (tuskin ylen kiinnostavaa luettavaa jos espanja ei ole jossain määrin tuttua)
Kielen piirteistä hieman lisää. Täällä pääsee siis helpolla voseon säännöllisten taivutusten kanssa. Voseo ei siis tunne epäsäännöllistä verbiä, vaan kaikki verbit taivutetaan kuin ne olisivat säännöllisiä (ilmeisesti kuitenkaan lukuun ottamatta verbejä ser ja ir kun ne nyt ovat muutenkin varsinaiset sääntöjen pakoilijat). Voseo ei myöskään harrasta kenkäverbejä vaan kenkäilyt jätetään vos (sinä)-taivutuksessa tekemättä.
Lisäksi täällä ei käytetä lainkaan monikon toisen muodon taivutusta elikkäs vosotros (te)-muotoa. Sen sijaan käytetään muotoa ustedes/ellos. Kuulemma moista kummaisuutta käytetään ainoastaan Espanjassa ja täällä valtameren toisella puolella toimitaan paljon mutkattomammin =).
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Kurssivalinnan viidakossa
Jueves 4.3.2010
Lukukauden alku häämöttää jo pelottavan (?) lähellä. Maanantaina starttaa siis varsinainen opiskelu täällä. Näillä näkymin lasku on sinällään pehmeä, että ensimmäinen aine näyttäisi olevan espanjan kielikurssi. Ensimmäinen viikko on kuitenkin hektinen, sillä saamme kokeilla kursseja ja niitä on alkuun mahdollista muuttaa. Kuitenkin poissaolot lasketaan alusta asti. Eli paranee päättää pikaisesti millä kursseilla jatkaa ja mitkä jättää jos luennot ovat päällekkäisiä.
Käytin kepeästi puolet päivästä sumplimalla kursseja. Tietyssä mielessä on ikävä Korppia (Jyväskylän yliopiston kurssivalinta jne. systeemi), tai lähinnä sen kalenteria sillä vaikka paikallisessa versiossa miUBP:ssä näkyy jonkinmoinen kalenteri, siitä ei ihan hetkessä ota selvää mitkä luennot osuvat päällekkäin. Täällä päällekkäisyys on hyvin ikävää, sillä kaikilla kursseilla on läsnäolopakko ja loppukokeeseen ei edes pääse osallistumaan ellei ole ollut paikalla 75 % tunneista.
Lisäksi monilla kursseilla on kutkuttava mahdollisuus päästä koko kokeeseen osallistumisesta saamalla välikokeista hyviä arvosanoja ja olemalla paikalla yli 90 % (tällöin opiskelija saa suoraan arvosanan välikokeiden perusteella eikä minkäänlaista päättökoetta vaadita). Mahdollisuus on myös päästä helpotettuun välikokeeseen johon osallistuvat opiskelijat, jotka ovat olleet läsnä vähintään 80 % tunneista ja saaneet arvosanan 7 (tai paremman) kaikista väliarvioinneista. Arvosanaskaala on siis 1-10, joista 4 on alin hyväksytty. Neloseen vaaditaan kuitenkin 70 % oikein eli aika tiukkaa menoa.
Meidän vaihtareiden on mahdollista valita 4-6 kurssia ja kaikki kurssit siis kestävät koko lukukauden. Okei, 4 on siis mini ja maksimiahan ei ole kunhan kalenteriin sopii, tuo 6 on suositus. Espanjan kurssi ei ole pakollinen, mutta sen ottamatta jättäminen olisi järjetöntä. Lisäksi haluaisin valita kurssit Argentiinan populaarikulttuuri, Argentiinan ja Latinalaisen Amerikan historia ja Kalligrafia. Valitettavasti näillä on aika vähän tekemistä Suomen ympäristötieteenopintojeni kanssa. Oman alan kursseista pitäisi valita seuraavista:
Ecología de las zonas áridas (Ecology of arid zones)
Geografía regional de Argentina (Regional geography of Argentina)
Gestión de los sistemas ambientales (Environmental systems management)
Gestión del recurso suelo (Soil resource management)
Ecología humana, ambiente y salud (Human ecology, environment and health)
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos (Sustainable development of natural and productive ecosystems)
Gerenciamiento ambiental (Environmental management)
Totuttelua vaatinee myös paikallinen luentojen ajoitus. Keskiviikon eka luento alkaa aamulla 8.45 ja viimeinen päättyy 22.00. Luennot ovat muutenkin hyvin iltapainotteisia, ainoastaan keskiviikkona on varsinaisia luentoja ennen kello kahtatoista. Torstaille on mahdollista valita keskipäivän tienoille jotain kulttuurikurssia, joka on lisämaksullinen eli sen kanssa emmin vielä. Yleisesti muuten luennot sijoittuvat 14-22 aikavälille. Whippee!
Lukukauden alku häämöttää jo pelottavan (?) lähellä. Maanantaina starttaa siis varsinainen opiskelu täällä. Näillä näkymin lasku on sinällään pehmeä, että ensimmäinen aine näyttäisi olevan espanjan kielikurssi. Ensimmäinen viikko on kuitenkin hektinen, sillä saamme kokeilla kursseja ja niitä on alkuun mahdollista muuttaa. Kuitenkin poissaolot lasketaan alusta asti. Eli paranee päättää pikaisesti millä kursseilla jatkaa ja mitkä jättää jos luennot ovat päällekkäisiä.
Käytin kepeästi puolet päivästä sumplimalla kursseja. Tietyssä mielessä on ikävä Korppia (Jyväskylän yliopiston kurssivalinta jne. systeemi), tai lähinnä sen kalenteria sillä vaikka paikallisessa versiossa miUBP:ssä näkyy jonkinmoinen kalenteri, siitä ei ihan hetkessä ota selvää mitkä luennot osuvat päällekkäin. Täällä päällekkäisyys on hyvin ikävää, sillä kaikilla kursseilla on läsnäolopakko ja loppukokeeseen ei edes pääse osallistumaan ellei ole ollut paikalla 75 % tunneista.
Lisäksi monilla kursseilla on kutkuttava mahdollisuus päästä koko kokeeseen osallistumisesta saamalla välikokeista hyviä arvosanoja ja olemalla paikalla yli 90 % (tällöin opiskelija saa suoraan arvosanan välikokeiden perusteella eikä minkäänlaista päättökoetta vaadita). Mahdollisuus on myös päästä helpotettuun välikokeeseen johon osallistuvat opiskelijat, jotka ovat olleet läsnä vähintään 80 % tunneista ja saaneet arvosanan 7 (tai paremman) kaikista väliarvioinneista. Arvosanaskaala on siis 1-10, joista 4 on alin hyväksytty. Neloseen vaaditaan kuitenkin 70 % oikein eli aika tiukkaa menoa.
Meidän vaihtareiden on mahdollista valita 4-6 kurssia ja kaikki kurssit siis kestävät koko lukukauden. Okei, 4 on siis mini ja maksimiahan ei ole kunhan kalenteriin sopii, tuo 6 on suositus. Espanjan kurssi ei ole pakollinen, mutta sen ottamatta jättäminen olisi järjetöntä. Lisäksi haluaisin valita kurssit Argentiinan populaarikulttuuri, Argentiinan ja Latinalaisen Amerikan historia ja Kalligrafia. Valitettavasti näillä on aika vähän tekemistä Suomen ympäristötieteenopintojeni kanssa. Oman alan kursseista pitäisi valita seuraavista:
Ecología de las zonas áridas (Ecology of arid zones)
Geografía regional de Argentina (Regional geography of Argentina)
Gestión de los sistemas ambientales (Environmental systems management)
Gestión del recurso suelo (Soil resource management)
Ecología humana, ambiente y salud (Human ecology, environment and health)
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos (Sustainable development of natural and productive ecosystems)
Gerenciamiento ambiental (Environmental management)
Totuttelua vaatinee myös paikallinen luentojen ajoitus. Keskiviikon eka luento alkaa aamulla 8.45 ja viimeinen päättyy 22.00. Luennot ovat muutenkin hyvin iltapainotteisia, ainoastaan keskiviikkona on varsinaisia luentoja ennen kello kahtatoista. Torstaille on mahdollista valita keskipäivän tienoille jotain kulttuurikurssia, joka on lisämaksullinen eli sen kanssa emmin vielä. Yleisesti muuten luennot sijoittuvat 14-22 aikavälille. Whippee!
Intensiivikurssin loppu
Miércoles 3.3.2010
Huuh. Finalmente. Eli tänään meitä vielä hiillostettiin toisella osakokeella, jossa oli sekä kirjallinen että suullinen osa. Kirjallinen osa kesti sen pari tuntia ja oli samaa kaliiberia kuin ensimmäinenkin:
1. Voseo-tehtävä, tällä kertaa imperatiivia
2. Kirjoitustehtävä, aiheena jokin etukäteen valittu Argentiinan alue
3. Monivalintatehtävä etukäteen ilmoitetusta kappaleesta, tällä kertaa Córdoban turistikohteista
4. Kirjoitustehtävä, taas kertaalleen etukäteen ilmoitetusta kappaleesta
5. Luetun ymmärtäminen, teksti käsitteli Cuartetoja ja erityisesti Carlos ”Mona” Jimeneziä eli Argentiinassa sitä kuuluisinta kyseisen musiikkityylin edustajaa
Suulliseen osioon olimme saaneet ohjeeksi, että ensin on vuorossa esittely, jossa kerrotaan itsestä plus siitä miksi lähti juuri tänne opiskelemaan. Seuraava osio on pienimuotoinen esitelmä itse valitusta aiheesta (vaihtoehtoina kaikki kurssin aikana teksteissä käsitellyt aiheet) ja lopuksi vuorossa oli vielä vapaamuotoinen juttelu opettajan kanssa. Koko höskän piti kestää se 10 min/hlö. Koe alkoi 16.30 ja ensimmäisen tunnin aikana 4 henkilöä ehti käydä tekemässä sen. Tilanteesta stressaavan teki se, että emme tienneet järjestystä vaan seuraava kokeeseen menijä arvottiin aina vetämällä nimilappu sokkona. Jees. Hajotus. Eli hengasimme siis käytävässä vailla about mitään tekemistä tietämättöminä siitä onko hengausta jäljellä minuutti vai lähemmäs kaksi tuntia.
Opettaja totesi että venähdämme yliajalle (kokeen piti olla ohi kuuteen mennessä), joten kokeeseen alkoi osallistua kaksi henkilöä kerrallaan. Jaahas. Miä sit päädyin sinne samaan syssyyn Jessican kanssa. Eihän siinä muuten mitään, mutta Jessica on puhunut espanjaa pienestä asti kotonaan. Onneksi koe mentiin pikavauhtia läpi ts. pompattiin ekan osion yli, käytiin äkkiä toinen, josta opettaja esitti meille yhden kysymyksen, minkä jälkeen päädyttiin jo melkeinpä palauteosioon. Olipas harvinaisen vähäsanainen suullinen osio mun osalta. Tulosten pitäisi selvitä perjantaina eli sitä jännätessä =)
Huuh. Finalmente. Eli tänään meitä vielä hiillostettiin toisella osakokeella, jossa oli sekä kirjallinen että suullinen osa. Kirjallinen osa kesti sen pari tuntia ja oli samaa kaliiberia kuin ensimmäinenkin:
1. Voseo-tehtävä, tällä kertaa imperatiivia
2. Kirjoitustehtävä, aiheena jokin etukäteen valittu Argentiinan alue
3. Monivalintatehtävä etukäteen ilmoitetusta kappaleesta, tällä kertaa Córdoban turistikohteista
4. Kirjoitustehtävä, taas kertaalleen etukäteen ilmoitetusta kappaleesta
5. Luetun ymmärtäminen, teksti käsitteli Cuartetoja ja erityisesti Carlos ”Mona” Jimeneziä eli Argentiinassa sitä kuuluisinta kyseisen musiikkityylin edustajaa
Suulliseen osioon olimme saaneet ohjeeksi, että ensin on vuorossa esittely, jossa kerrotaan itsestä plus siitä miksi lähti juuri tänne opiskelemaan. Seuraava osio on pienimuotoinen esitelmä itse valitusta aiheesta (vaihtoehtoina kaikki kurssin aikana teksteissä käsitellyt aiheet) ja lopuksi vuorossa oli vielä vapaamuotoinen juttelu opettajan kanssa. Koko höskän piti kestää se 10 min/hlö. Koe alkoi 16.30 ja ensimmäisen tunnin aikana 4 henkilöä ehti käydä tekemässä sen. Tilanteesta stressaavan teki se, että emme tienneet järjestystä vaan seuraava kokeeseen menijä arvottiin aina vetämällä nimilappu sokkona. Jees. Hajotus. Eli hengasimme siis käytävässä vailla about mitään tekemistä tietämättöminä siitä onko hengausta jäljellä minuutti vai lähemmäs kaksi tuntia.
Opettaja totesi että venähdämme yliajalle (kokeen piti olla ohi kuuteen mennessä), joten kokeeseen alkoi osallistua kaksi henkilöä kerrallaan. Jaahas. Miä sit päädyin sinne samaan syssyyn Jessican kanssa. Eihän siinä muuten mitään, mutta Jessica on puhunut espanjaa pienestä asti kotonaan. Onneksi koe mentiin pikavauhtia läpi ts. pompattiin ekan osion yli, käytiin äkkiä toinen, josta opettaja esitti meille yhden kysymyksen, minkä jälkeen päädyttiin jo melkeinpä palauteosioon. Olipas harvinaisen vähäsanainen suullinen osio mun osalta. Tulosten pitäisi selvitä perjantaina eli sitä jännätessä =)
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Ilmiöitä
Huuh. Enää loppukoe niin on intensiivikurssi kasassa.
Maanantain ja tiistain luennot oli aika unisia kun ihmiset alkaa jo olla asennoituneita lukukauden alkuun. Lisäksi eilen satoi puolestapäivästä alkaen aamuyölle asti ja osa kaupungin kortteleista tulvii. No joo, ei pelkästään satanut vaan oli täysi ukkosmyrsky. Näitä on ollut muutamana päivänä tässä parin viikon sisään ja paikallistelevisio välittää aika surkeaa kuvaa tulvivista alueista. Sinällään ei ole ihme että tulvii kun kaupunki on eräänlaisessa laaksossa ja läpivirtaava joki kuljettaa vedet Mar Chiquititaan (en vastaa oikeinkirjoituksesta, en jaksanut tarkistaa, käännös siis pikkuinen meri) joka on suht iso järvi. Vettä tulee sellaista kyytiä että jokipahanen ei mitenkään voi vetää kaikkea hetkessä. Oon siinä mielessä onnellisessa asemassa, että asuinalueeni sijaitsee suht korkealla eli ei pitäisi tulvia. Ikävämpi puoli on se, että asunnottomat punkkaa usein siltojen alla ja muutenkin hökkeleissään lähellä jokea. Eli tulvat tietty nappaa eniten niihin joilla on vähiten keinoja selviytyä seurauksista.
Täällä on kaduilla paljon ihmisiä vailla töitä johtuen talouden vähän epävakaisen huonosta tilasta. 1990-luvun vaihteessa Argentiinaa riivas hyperinflaatio ja rahan arvo meni alaspäin 200 % kuukausitahtia. Tuolloin monet menettivät työnsä ja tästä on seuraunnut paljon ongelmia. Argentiinalaiset miehet eivät ole oikein osanneet sopeutua uuteen tilanteeseen, kun perinteisesti kotona olevat naiset miesten jäädessä työttömiksi lähtivät kodin ulkopuolelle hommaamaan perheelle elantoa. Miehet jäivät kotiin mutta eivät tietenkään duunailleen taloustöitä vaan monet masentuivat ja alkoholisoituivat ja seurasi monia avioeroja. Naiset painavat siis edelleen monissa kodeissa seka taloustyöt ja lastenhoidon että rahan ansaitsemisen.
Monet nuoret hankkivat rahaa pesemällä autojen tuulilaseja liikennevaloissa. Ongelmana on että heidän määränsä on kasvanut mielettömästi ja jos ajaa kaupungin halki niin saa kepeästi tuulilasinsa pestyä jokaisissa liikennevaloissa. Ja tietenkään tästä ei halua koko ajan maksaa. Lisäksi viime vuosikymmeninä noussut ilmiö ovat nk. cartoneros eli ihmiset, jotka kulkevat keräämässä kotitalousjätteistä kierrätettävää paperia ja kartonkia. He myyvät tätä edelleen ja ansaitsevat näin elantonsa. Ilmiö on monin tavoin ongelmallinen, sillä työsskäyvät kansalaiset suhtautuvat usein negatiivisesti cartoneroihin ja pelkäävät heitä. Cartoneroilla ei myöskään ole kuukausipalkkaa eikä mitään oikeuksia. Monesti koko perhe kulkee keräämässä kierrätysmateriaalia, työolot ovat likaiset, työtunnit pitkät ja ansio riippuvaista suoraan kerätyn jätteen määrästä.
Cartonerot ovat ensimmäinen linkki kierrätysketjussa, jossa materiaali päätyy lopulta kierrätysfirmoille, joiden tulot ovat cartonerojen tuloihin nähden 6-kertaiset. Lisäksi näitä cartoneroja esim. vain Buenos Airesissa on arvioitu olevan 10 000 jakamassa tätä tuloa. 1 kg kierrätysjätettä on 0,195 peson arvoista eli aika paljon saa duunata että perheen elättäminen on mahdollista. Cartonerot ovat siis välttämättömiä kierrätysbisnekselle, mutta ovat oikeuksien ja asemansa tunnustamisen mielessä täysin systeemin ulkopuolella.
Huomiona paikallisesta jätteiden keräyssysteemistä voisi sanoa, että homma ei toimi aivan samallalailla kuin Suomessa. Esikaupunkialueilla kaduilla sijaitsee ikäänkuin kepin nenään nostettuja koreja, joihin ihmiset joka päivä sijoittavat kotitalousjätteen yleensä muovipusseissa. Joka ilta/yö kiertävät jätteidenkuljetusrekat tyhjentämässä nämä korit. Jäteautossa on siis kuskin lisäksi 1-2 henkilöä jotka juoksevat korilta toiselle ja heittävät jätteet auton nieluun. Ei sovi huonokuntoisille.
Yleisesti jätteen lajittelua kodeissa ei pahemmin harrasteta. Mun majapaikka on tästä poikkeus siinä mielessä, että siellä lajitellaan biojäte erilleen ja ilmeisesti kompostoidaan (sen kohtalon selvittäminen on vielä vähän kesken, varsinkin kun välillä sinne tuntuu päätyvän muovipusseja ja talouspaperia taas ei missään nimessä).
Maanantain ja tiistain luennot oli aika unisia kun ihmiset alkaa jo olla asennoituneita lukukauden alkuun. Lisäksi eilen satoi puolestapäivästä alkaen aamuyölle asti ja osa kaupungin kortteleista tulvii. No joo, ei pelkästään satanut vaan oli täysi ukkosmyrsky. Näitä on ollut muutamana päivänä tässä parin viikon sisään ja paikallistelevisio välittää aika surkeaa kuvaa tulvivista alueista. Sinällään ei ole ihme että tulvii kun kaupunki on eräänlaisessa laaksossa ja läpivirtaava joki kuljettaa vedet Mar Chiquititaan (en vastaa oikeinkirjoituksesta, en jaksanut tarkistaa, käännös siis pikkuinen meri) joka on suht iso järvi. Vettä tulee sellaista kyytiä että jokipahanen ei mitenkään voi vetää kaikkea hetkessä. Oon siinä mielessä onnellisessa asemassa, että asuinalueeni sijaitsee suht korkealla eli ei pitäisi tulvia. Ikävämpi puoli on se, että asunnottomat punkkaa usein siltojen alla ja muutenkin hökkeleissään lähellä jokea. Eli tulvat tietty nappaa eniten niihin joilla on vähiten keinoja selviytyä seurauksista.
Täällä on kaduilla paljon ihmisiä vailla töitä johtuen talouden vähän epävakaisen huonosta tilasta. 1990-luvun vaihteessa Argentiinaa riivas hyperinflaatio ja rahan arvo meni alaspäin 200 % kuukausitahtia. Tuolloin monet menettivät työnsä ja tästä on seuraunnut paljon ongelmia. Argentiinalaiset miehet eivät ole oikein osanneet sopeutua uuteen tilanteeseen, kun perinteisesti kotona olevat naiset miesten jäädessä työttömiksi lähtivät kodin ulkopuolelle hommaamaan perheelle elantoa. Miehet jäivät kotiin mutta eivät tietenkään duunailleen taloustöitä vaan monet masentuivat ja alkoholisoituivat ja seurasi monia avioeroja. Naiset painavat siis edelleen monissa kodeissa seka taloustyöt ja lastenhoidon että rahan ansaitsemisen.
Monet nuoret hankkivat rahaa pesemällä autojen tuulilaseja liikennevaloissa. Ongelmana on että heidän määränsä on kasvanut mielettömästi ja jos ajaa kaupungin halki niin saa kepeästi tuulilasinsa pestyä jokaisissa liikennevaloissa. Ja tietenkään tästä ei halua koko ajan maksaa. Lisäksi viime vuosikymmeninä noussut ilmiö ovat nk. cartoneros eli ihmiset, jotka kulkevat keräämässä kotitalousjätteistä kierrätettävää paperia ja kartonkia. He myyvät tätä edelleen ja ansaitsevat näin elantonsa. Ilmiö on monin tavoin ongelmallinen, sillä työsskäyvät kansalaiset suhtautuvat usein negatiivisesti cartoneroihin ja pelkäävät heitä. Cartoneroilla ei myöskään ole kuukausipalkkaa eikä mitään oikeuksia. Monesti koko perhe kulkee keräämässä kierrätysmateriaalia, työolot ovat likaiset, työtunnit pitkät ja ansio riippuvaista suoraan kerätyn jätteen määrästä.
Cartonerot ovat ensimmäinen linkki kierrätysketjussa, jossa materiaali päätyy lopulta kierrätysfirmoille, joiden tulot ovat cartonerojen tuloihin nähden 6-kertaiset. Lisäksi näitä cartoneroja esim. vain Buenos Airesissa on arvioitu olevan 10 000 jakamassa tätä tuloa. 1 kg kierrätysjätettä on 0,195 peson arvoista eli aika paljon saa duunata että perheen elättäminen on mahdollista. Cartonerot ovat siis välttämättömiä kierrätysbisnekselle, mutta ovat oikeuksien ja asemansa tunnustamisen mielessä täysin systeemin ulkopuolella.
Huomiona paikallisesta jätteiden keräyssysteemistä voisi sanoa, että homma ei toimi aivan samallalailla kuin Suomessa. Esikaupunkialueilla kaduilla sijaitsee ikäänkuin kepin nenään nostettuja koreja, joihin ihmiset joka päivä sijoittavat kotitalousjätteen yleensä muovipusseissa. Joka ilta/yö kiertävät jätteidenkuljetusrekat tyhjentämässä nämä korit. Jäteautossa on siis kuskin lisäksi 1-2 henkilöä jotka juoksevat korilta toiselle ja heittävät jätteet auton nieluun. Ei sovi huonokuntoisille.
Yleisesti jätteen lajittelua kodeissa ei pahemmin harrasteta. Mun majapaikka on tästä poikkeus siinä mielessä, että siellä lajitellaan biojäte erilleen ja ilmeisesti kompostoidaan (sen kohtalon selvittäminen on vielä vähän kesken, varsinkin kun välillä sinne tuntuu päätyvän muovipusseja ja talouspaperia taas ei missään nimessä).
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Sairasta menoa
Okei, takana hieman kaoottista menoa viikon verran. Tuli käytyä kiinalaisessa ravintolassa, jonka omistajan tytär oli Nokialla töissä ja käynyt siis Suomessa useampaan otteeseen. Mulle esiteltiin kansioittain suomalaisia postimerkkejä. Aika sattuma :). Sit multa meni ilmeisesti maha sekaisin yllättävästä ruokavaliomuutoksesta (kevätkääryleitä) ja loppuviikko sit sujui laveine ylä- ja alamäkineen olotilan suhteen.
Viimeisen päivät oon ollut hieman enemmän kipeenä ja niinpä missasin viimeisen ratsastustutustumistunnin torstaina ja kurssin loppubileet lauantaina. Näin myös kolibrin sunnuntaiaamuna istuessani puutarhassa hieman järkyttyneenä ja pian sen jälkeen koin argentiinalaisen lääkärin kotikäynnin ja vastasin ekaa kertaa puhelimeen espanjaksi.
Jotenkin hassua, että täällä lääkärit tulee kotiin. Tästä tosin seuraa 10 peson (n. 2 e) lisämaksu (muuten kaikki terveydenhoito kuuluu jo maksettuun vakuutus/ohjelmamaksuun (en oo ihan varma kumpaan)). Lääkäri oli ihan hauska, mutta kommunikointi oli vähän hauskaa kun piti koittaa selkiyttää tilannetta espanjaksi. Diagnoosi oli jonkin sortin allerginen reaktio ja hoitona oli ruokavalio plus allergialääkettä 5 päivän ajan. Ravattiin Rosan kanssa kolmessa apteekissa ennen kun löytyi sunnuntaina auki oleva. Tulipahan vähän liikuttua viikonlopun makoilun jälkeen.
Tehtiin lisätiedusteluja allergialääkkeen käytöstä, niinpä lääkärin piti illan aikana soitella meille. Rosa oli juuri silloin kastelemassa puutarhaa kun puhelu tuli. Tartuin siis härkää sarvista ja vastasin puhelimeen. Tuloksena oli järkyttävän nopeasti puhuttu espanjankielinen rimpsutus korvaani. Täh? Pahoittelin, että en ymmärtänyt mitään ja rimpsu tuli uusiksi ehkä yhtä pykälää hitaammin, minkä seurauksena ymmärsin, että soittaja on terveyspalvelusta. Totesin kuitenkin parhaimmaksi hakea Rosan hoitamaan puhelu loppuun kun tuo puhelinasiointi uudella kielellä vaan tuntuu aina alkuun tökkivän. Varsinkin kun puhelinkeskukset jne. pälättää tottumuksesta kuin pika-automaatit (samaan tapaan kun radiomainoksissa pakollinen osuus vaikka joidenkin vakuutusten ehdoista).
Viimeisen päivät oon ollut hieman enemmän kipeenä ja niinpä missasin viimeisen ratsastustutustumistunnin torstaina ja kurssin loppubileet lauantaina. Näin myös kolibrin sunnuntaiaamuna istuessani puutarhassa hieman järkyttyneenä ja pian sen jälkeen koin argentiinalaisen lääkärin kotikäynnin ja vastasin ekaa kertaa puhelimeen espanjaksi.
Jotenkin hassua, että täällä lääkärit tulee kotiin. Tästä tosin seuraa 10 peson (n. 2 e) lisämaksu (muuten kaikki terveydenhoito kuuluu jo maksettuun vakuutus/ohjelmamaksuun (en oo ihan varma kumpaan)). Lääkäri oli ihan hauska, mutta kommunikointi oli vähän hauskaa kun piti koittaa selkiyttää tilannetta espanjaksi. Diagnoosi oli jonkin sortin allerginen reaktio ja hoitona oli ruokavalio plus allergialääkettä 5 päivän ajan. Ravattiin Rosan kanssa kolmessa apteekissa ennen kun löytyi sunnuntaina auki oleva. Tulipahan vähän liikuttua viikonlopun makoilun jälkeen.
Tehtiin lisätiedusteluja allergialääkkeen käytöstä, niinpä lääkärin piti illan aikana soitella meille. Rosa oli juuri silloin kastelemassa puutarhaa kun puhelu tuli. Tartuin siis härkää sarvista ja vastasin puhelimeen. Tuloksena oli järkyttävän nopeasti puhuttu espanjankielinen rimpsutus korvaani. Täh? Pahoittelin, että en ymmärtänyt mitään ja rimpsu tuli uusiksi ehkä yhtä pykälää hitaammin, minkä seurauksena ymmärsin, että soittaja on terveyspalvelusta. Totesin kuitenkin parhaimmaksi hakea Rosan hoitamaan puhelu loppuun kun tuo puhelinasiointi uudella kielellä vaan tuntuu aina alkuun tökkivän. Varsinkin kun puhelinkeskukset jne. pälättää tottumuksesta kuin pika-automaatit (samaan tapaan kun radiomainoksissa pakollinen osuus vaikka joidenkin vakuutusten ehdoista).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)