Viernes 30.4.
Tänään kulttuurikurssimme opettaja Roberto Herrera oli järkännyt erikoistunnin, jonne osallistuminen oli vapaaehtoista. Aiheena olivat folkloristiset soittimet eli kaiketi kansanmusiikkia pääsisi kuulemaan. Lähdin siis poikkeuksellisesti yliopistolle hikoiltuani aamupäivän haastatteluraporttia samaiselle opettajalle kirjoittaessani. Tunnille ilmestyi lisäkseni vajaa kymmenen ihmistä, mikä oli ikävää, koska luento oli oikein hauska.
Sen piti siis musiikinopettaja, joka oli aikaisemmin toiminut kemistinä ja lyönyt reilut parikymmentä vuotta sitten hanskat tiskiin ja vaihtanut alaa. Hän oli tuonut kaikki esittelemänsä instrumentit mukana ja saimme kuulla pätkiä eri tanssimusiikeista sekä lauluja, joita tämä opettaja esitti yhdessä Roberton kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan panhuilun kaltaisia soittimia, joista vain Lyda sai äänen aikaiseksi oletettavasti koska osasi soittaa saksofonia :).
Huomenna on iloisesti vappu, toinen kahdesta päivästä kun täällä on kuulemma about kaikki, isoja marketteja myöten kiinni. Toinen on siis uusi vuosi. Vappua juhlitaan syömällä locroa mikä tykkää sanoa jotain lihasoossipöperöä. Hui. Sit porukka kaiketi hengaa perheen kanssa jne. Eli oikein sopiva viikonloppu tenttiin lukemiseksi =).
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Tommi palaa Suomeen osa I
Miércoles 14.4.2010
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Quebrada del Condorito
Sábado 10.4 - Domingo 11.4.2010
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Mis cumpleaños y asado
Viernes 9.4.2010
Perjantaina sattui niinkin iloinen tapahtuma kun mun synttärit. Jippii.. Okei joo, en päässyt vahingossakaan unohtamaan mokomaa kun leffasta yöllä puoli yhden maissa kotiutuessamme minua jo odotti paketti huoneessani. Päätin jättää sen avaamisen kuitenkin aamuun. Yöllä en tietty saanut unta, kun odotin jännityksellä mitä paketissa olisi.. Okei, ei nyt sentään. Hehhee, ette varmaan kestä enää odottaa mitä siellä oli?
Jees, normalisoidutaanpa. Sain siis Rosalta aikaisempaan versiooni verrattuna mastodonttimaisen sanakirjan, toki kokonaan espanjaksi. Rosa on koittanut puhua minua suomi-espanja-suomi sanakirjastani eroon viime viikot ja ilmeisesti nyt tuli viimeinen naula arkkuun. Sanakirja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, löytyy epäsäännöllisten verbien taivutukset, plus muuta niin arvokasta pikkusälää kieliopillisista pilkunviilauksista.
Illalla juhlistimme synttäriäni asadon eli grillauksen merkeissä. Suomeksi tämä tarkoitti sitä että Carlos ja Imanol tulivat illalla grillaamaan ja Tommi pääsi maistelemaan ties mitä lihoja. Tarjolla oli chorizoa eli aika täyslihaista makkaraa, morcillaa eli verimakkaraa sekä paria eri osaa lehmästä. Minulla on jäänyt vähän heikkoihin kantimiin noiden eri lehmänosien lihojen nimitykset kun ei tosiaan lihaa tule syötyä. Neljä eri lihaa käsittänyt asado on siis hyvin pieni, mutta koska lihaa syöviä oli 2,75 (Carlos, Tommi, Rosa vähän ja Imanol pikkuruisesti) niin ylenmääräiset lajikkeet olisivat olleet hieman ylijäämään tuomittuja.
Asadon jälkeen söimme dulce de lechellä kuorutettua ja täytettyä suklaakakkua. Whii!
Perjantaina sattui niinkin iloinen tapahtuma kun mun synttärit. Jippii.. Okei joo, en päässyt vahingossakaan unohtamaan mokomaa kun leffasta yöllä puoli yhden maissa kotiutuessamme minua jo odotti paketti huoneessani. Päätin jättää sen avaamisen kuitenkin aamuun. Yöllä en tietty saanut unta, kun odotin jännityksellä mitä paketissa olisi.. Okei, ei nyt sentään. Hehhee, ette varmaan kestä enää odottaa mitä siellä oli?
Jees, normalisoidutaanpa. Sain siis Rosalta aikaisempaan versiooni verrattuna mastodonttimaisen sanakirjan, toki kokonaan espanjaksi. Rosa on koittanut puhua minua suomi-espanja-suomi sanakirjastani eroon viime viikot ja ilmeisesti nyt tuli viimeinen naula arkkuun. Sanakirja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, löytyy epäsäännöllisten verbien taivutukset, plus muuta niin arvokasta pikkusälää kieliopillisista pilkunviilauksista.
Illalla juhlistimme synttäriäni asadon eli grillauksen merkeissä. Suomeksi tämä tarkoitti sitä että Carlos ja Imanol tulivat illalla grillaamaan ja Tommi pääsi maistelemaan ties mitä lihoja. Tarjolla oli chorizoa eli aika täyslihaista makkaraa, morcillaa eli verimakkaraa sekä paria eri osaa lehmästä. Minulla on jäänyt vähän heikkoihin kantimiin noiden eri lehmänosien lihojen nimitykset kun ei tosiaan lihaa tule syötyä. Neljä eri lihaa käsittänyt asado on siis hyvin pieni, mutta koska lihaa syöviä oli 2,75 (Carlos, Tommi, Rosa vähän ja Imanol pikkuruisesti) niin ylenmääräiset lajikkeet olisivat olleet hieman ylijäämään tuomittuja.
Asadon jälkeen söimme dulce de lechellä kuorutettua ja täytettyä suklaakakkua. Whii!
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Alicia en el país de las maravillas
Jueves 8.4.2010
Koska torstait ovat epäinhimillisen alkuviikon (ma 14-20.15 ja ti 14-22 ja ke 14-18.30) jälkeen helppoja, pompimme paikallisbussilla Tommin kanssa keskustaan tarkoituksenamme käydä testaamassa argentiinalaista leffateatteria. Miinuksena missasimme Rosan kokkailut, joten kävimme pitsalla ilmeisesti lounasravintolassa. Tosin ajankohta tuntui hieman myöhäiseltä lounaalle kun popsimme pitsaamme puoli kahdeksan aikaa. 8-palainen pitsa täytti meidät halkeamispisteeseen mikä oli sinänsä hyvä, koska ravintolan sulkiessa oviaan hoipuimme seuraavaksi Royal Bonboneríaan ostamaan leffakarkkeja. Täältä saa siis enemmän karkkikarkkeja kun vaikkapa brittilästä. Pidempää maailmalla olossa kurjinta onkin saunan puutteen lisäksi suomalaisen karkin puutos. Toistaiseksi ei ole vielä tullut kauheaa saunaikävää, mutta eihän täällä ole vielä vierähtänytkään kuin reilu kaksi kuukautta.
Leffa alkoi klo 21.15, aikaisemmat esitykset olivat dubattuja, joten meillä oli ollut valittavissa kyseisen näytöksen lisäksi seuraava puoli kahdeltatoista yöllä alkava. Nämä viimeisimmät olivat siis espanjaksi tekstitettyjä. Elokuva oli siis Alicia en los país de las maravillas elikkä Liisa Ihmemaassa ja 3D:nä, hinta oli 22 pesoa eli noin neljä euroa. Ilman 3D:tä olisi voinut saada lipun 12 pesolla (päivänäytökseen).
Kyseessä oli mulle toinen 3D-leffa ja olihan se ihan kivannäköistä. Miinuksena, että espanjankieliset tekstit ja enkunkielinen puhe sotkivat aika kiitettävästi mun pääkoppaa. Sama ilmiö on havaittavissa kun yhdysvaltalaisvaihtarit pälättää enkuksi ja tajuan ihan hyvin mutta en pysty kommentoimaan englanniksi oikein mitään. Osaan sokeltaa jotain hyvin vahvaa spanglishia. Jees, mutta ihan mukava leffakokemus, voisi käydä toisenkin kerran kun ei hinta Suomen tapaan päätä huimaa.
Koska torstait ovat epäinhimillisen alkuviikon (ma 14-20.15 ja ti 14-22 ja ke 14-18.30) jälkeen helppoja, pompimme paikallisbussilla Tommin kanssa keskustaan tarkoituksenamme käydä testaamassa argentiinalaista leffateatteria. Miinuksena missasimme Rosan kokkailut, joten kävimme pitsalla ilmeisesti lounasravintolassa. Tosin ajankohta tuntui hieman myöhäiseltä lounaalle kun popsimme pitsaamme puoli kahdeksan aikaa. 8-palainen pitsa täytti meidät halkeamispisteeseen mikä oli sinänsä hyvä, koska ravintolan sulkiessa oviaan hoipuimme seuraavaksi Royal Bonboneríaan ostamaan leffakarkkeja. Täältä saa siis enemmän karkkikarkkeja kun vaikkapa brittilästä. Pidempää maailmalla olossa kurjinta onkin saunan puutteen lisäksi suomalaisen karkin puutos. Toistaiseksi ei ole vielä tullut kauheaa saunaikävää, mutta eihän täällä ole vielä vierähtänytkään kuin reilu kaksi kuukautta.
Leffa alkoi klo 21.15, aikaisemmat esitykset olivat dubattuja, joten meillä oli ollut valittavissa kyseisen näytöksen lisäksi seuraava puoli kahdeltatoista yöllä alkava. Nämä viimeisimmät olivat siis espanjaksi tekstitettyjä. Elokuva oli siis Alicia en los país de las maravillas elikkä Liisa Ihmemaassa ja 3D:nä, hinta oli 22 pesoa eli noin neljä euroa. Ilman 3D:tä olisi voinut saada lipun 12 pesolla (päivänäytökseen).
Kyseessä oli mulle toinen 3D-leffa ja olihan se ihan kivannäköistä. Miinuksena, että espanjankieliset tekstit ja enkunkielinen puhe sotkivat aika kiitettävästi mun pääkoppaa. Sama ilmiö on havaittavissa kun yhdysvaltalaisvaihtarit pälättää enkuksi ja tajuan ihan hyvin mutta en pysty kommentoimaan englanniksi oikein mitään. Osaan sokeltaa jotain hyvin vahvaa spanglishia. Jees, mutta ihan mukava leffakokemus, voisi käydä toisenkin kerran kun ei hinta Suomen tapaan päätä huimaa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Korvapuusti ja pullapoika
Miércoles 7.4.2010
Minulla on tiettyjä epäonnisia pullanleipomiskokemuksia varastossa, joten käytin Tommin läsnäolon hyväkseni pullakonsultaation merkeissä. Saavuttuani luennolta kotiin aloitimme operaatio Pullapojan eli joogatunnin kuluessa hiippailimme keittiöön ja kaivoimme hiivajauhot ja kardemummat esiin (tai olisimme kaivaneet ellei Rosa olisi tehnyt tätä kaikkea meille valmiiksi). Mainintana myös, että tilasin kardemumman Suomesta kun moisesta ei ole täällä tietoakaan, johtuneekohan sitten käännöksen virheellisyydestä vaiko jostain muusta syystä.
Aloitimme valmistusmateriaalin kokoonkursimisen ja hetken – jos toisen – jälkeen jätimme taikinan kohoamaan kolmannesta laatikosta löytämämme pienen puhtaan pyyhkeen alle. Vetäydyimme yläkertaan välttääksemme joogatätiryysiksen (joogatädit ovat hyvin pälättävää ja äänekästä sorttia ja vaikkeivat identtisiltä näytäkään niin ainakin minulle kaikkien nimet ovat epäselviä). Pullataikinan kohotessa illallistimme ja ruoan jälkeen alkoi luomisprojekti. Pelleille siirtyi aluksi kaksi satsia korvapuusteja seurauksena mielipide-eroista korvapuustien oikeasta muodosta. Kulkeekohan Suomessa vihta-vasta rajan lisäksi korvapuustien muoto -raja?
Teimme lisäksi pullapitkon rusinoilla ja membrillolla eli kvittenihyytelöllä somistettuja pullia. Pullien paistaminen kaasu-uunissa oli jännää ja yksi satsi halusi ehdottomasti pysytellä pellissä kiinni vastakkaisista pyrkimyksistämme huolimatta. Operaatio Pullapoika päätyi kuitenkin pääosin ihan tunnistettavien pullien esiinmarssiin uunista. Ensi kerralle korvan taakse: sokeria, kanelia ja voita ei voi koskaan olla liikaa!
Mission accomplished!
Minulla on tiettyjä epäonnisia pullanleipomiskokemuksia varastossa, joten käytin Tommin läsnäolon hyväkseni pullakonsultaation merkeissä. Saavuttuani luennolta kotiin aloitimme operaatio Pullapojan eli joogatunnin kuluessa hiippailimme keittiöön ja kaivoimme hiivajauhot ja kardemummat esiin (tai olisimme kaivaneet ellei Rosa olisi tehnyt tätä kaikkea meille valmiiksi). Mainintana myös, että tilasin kardemumman Suomesta kun moisesta ei ole täällä tietoakaan, johtuneekohan sitten käännöksen virheellisyydestä vaiko jostain muusta syystä.
Aloitimme valmistusmateriaalin kokoonkursimisen ja hetken – jos toisen – jälkeen jätimme taikinan kohoamaan kolmannesta laatikosta löytämämme pienen puhtaan pyyhkeen alle. Vetäydyimme yläkertaan välttääksemme joogatätiryysiksen (joogatädit ovat hyvin pälättävää ja äänekästä sorttia ja vaikkeivat identtisiltä näytäkään niin ainakin minulle kaikkien nimet ovat epäselviä). Pullataikinan kohotessa illallistimme ja ruoan jälkeen alkoi luomisprojekti. Pelleille siirtyi aluksi kaksi satsia korvapuusteja seurauksena mielipide-eroista korvapuustien oikeasta muodosta. Kulkeekohan Suomessa vihta-vasta rajan lisäksi korvapuustien muoto -raja?
Teimme lisäksi pullapitkon rusinoilla ja membrillolla eli kvittenihyytelöllä somistettuja pullia. Pullien paistaminen kaasu-uunissa oli jännää ja yksi satsi halusi ehdottomasti pysytellä pellissä kiinni vastakkaisista pyrkimyksistämme huolimatta. Operaatio Pullapoika päätyi kuitenkin pääosin ihan tunnistettavien pullien esiinmarssiin uunista. Ensi kerralle korvan taakse: sokeria, kanelia ja voita ei voi koskaan olla liikaa!
Mission accomplished!
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Ryhmätyö
Lunes 5.4.2010
Maanantaiaamuna heräsin ajoissa ehtiäkseni kävellä viereiseen kaupunginosaan Natalian kotiin. Olimme siis sopineet ydinvoima-ryhmämme kanssa yhdistää diamme aamulla klo 9 Natalian luona. Soitin vielä ennen kun lähdin, että olen tulossa.
Kukaan ei vastannut.
Yritin uudelleen.
Natalia vastasi.
Sain kuulla, että teemmekin työtä alkaen noin klo 10-10.15 yliopistolla.
Jee. Menin sitten yliopistolle ja olin paikalla 10.20. Ketään ei näkynyt, kävin kaikki atk-luokat läpi, mutta ei ketään edelleenkään. Mulla ei ollut kännykkää, joten en voinut soittaa kelleen. Laitoin yhdelle ryhmäläiselle meiliä, että missä he ovat. Aloin hioa omia diojani ja puolen tunnin päästä Natalia tuli ja sain kuulla, että se tyyppi, jolle laitoin meiliä, ei ole tulossa. Varttia myöhemmin kolmas ryhmäläinen saapui paikalle. Istuimme kukin tahoillamme tekemässä diojamme ja Natalia oikoluki diani ja korjasi espanjavirheet. Sovittiin, että lähetän diat hänelle kun ne ovat valmiit.
Martes 6.4.2010
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos –kurssilla oli siis tänään tiedossa ryhmämme esityksen pitäminen. Ensimmäistä kertaa minun pitäisi pitää varsinaista esitelmää ei ihan yksinkertaisesta aiheesta tällä parin kuukauden kielikylvyllä. Muut puhuivat pätkänsä omilla paikoillaan eturivissä istuen, mutta en voinut kuvitellakaan puhuvani selkä yleisöön päin, joten nousin omalla vuorollani ja menin luokan eteen. Selvisin diat läpi lähes täysin takkuilematta ja sanoin vielä asioita, jotka eivät olleet välttämättömiä. Kurssin opettaja kommentoi minulle myöhemmin, että sehän meni hyvin. Hän vaikutti suht yllättyneeltä =).
Hän kertoi myös nähneensä Mies vailla menneisyyttä –leffan espanjankielisillä tekstityksillä Argentiinalaiselta tv-kanavalta. Ilmeisesti elokuva oli tehnyt jossain määrin vaikutuksen, koska hän kyseli minulta paljon siitä ja halusi erityisesti tietää onko Suomessa todella sellaista ja että mihin aikakauteen se sijoittuu. Olin nähnyt leffan joskus kun se oli aivan uusi (vuodelta 2002) ja muistikuvat eivät olleet tuoreimpia mahdollisia. Koitin kuitenkin vastailla kymyihin ja lupasin katsoa jos löydän netistä suomeksi jotain tietoa. Sinänsä hauskaa, että juuri sattuu tulemaan suomalainen leffa kun olen täällä. Ja taidan olla sen open kurssien opiskelijoista ainoa vaihtari, et sinänsä hauskasti, että olen just Suomesta.
Maanantaiaamuna heräsin ajoissa ehtiäkseni kävellä viereiseen kaupunginosaan Natalian kotiin. Olimme siis sopineet ydinvoima-ryhmämme kanssa yhdistää diamme aamulla klo 9 Natalian luona. Soitin vielä ennen kun lähdin, että olen tulossa.
Kukaan ei vastannut.
Yritin uudelleen.
Natalia vastasi.
Sain kuulla, että teemmekin työtä alkaen noin klo 10-10.15 yliopistolla.
Jee. Menin sitten yliopistolle ja olin paikalla 10.20. Ketään ei näkynyt, kävin kaikki atk-luokat läpi, mutta ei ketään edelleenkään. Mulla ei ollut kännykkää, joten en voinut soittaa kelleen. Laitoin yhdelle ryhmäläiselle meiliä, että missä he ovat. Aloin hioa omia diojani ja puolen tunnin päästä Natalia tuli ja sain kuulla, että se tyyppi, jolle laitoin meiliä, ei ole tulossa. Varttia myöhemmin kolmas ryhmäläinen saapui paikalle. Istuimme kukin tahoillamme tekemässä diojamme ja Natalia oikoluki diani ja korjasi espanjavirheet. Sovittiin, että lähetän diat hänelle kun ne ovat valmiit.
Martes 6.4.2010
Desarrollo sustentable en ecosistemas naturales y productivos –kurssilla oli siis tänään tiedossa ryhmämme esityksen pitäminen. Ensimmäistä kertaa minun pitäisi pitää varsinaista esitelmää ei ihan yksinkertaisesta aiheesta tällä parin kuukauden kielikylvyllä. Muut puhuivat pätkänsä omilla paikoillaan eturivissä istuen, mutta en voinut kuvitellakaan puhuvani selkä yleisöön päin, joten nousin omalla vuorollani ja menin luokan eteen. Selvisin diat läpi lähes täysin takkuilematta ja sanoin vielä asioita, jotka eivät olleet välttämättömiä. Kurssin opettaja kommentoi minulle myöhemmin, että sehän meni hyvin. Hän vaikutti suht yllättyneeltä =).
Hän kertoi myös nähneensä Mies vailla menneisyyttä –leffan espanjankielisillä tekstityksillä Argentiinalaiselta tv-kanavalta. Ilmeisesti elokuva oli tehnyt jossain määrin vaikutuksen, koska hän kyseli minulta paljon siitä ja halusi erityisesti tietää onko Suomessa todella sellaista ja että mihin aikakauteen se sijoittuu. Olin nähnyt leffan joskus kun se oli aivan uusi (vuodelta 2002) ja muistikuvat eivät olleet tuoreimpia mahdollisia. Koitin kuitenkin vastailla kymyihin ja lupasin katsoa jos löydän netistä suomeksi jotain tietoa. Sinänsä hauskaa, että juuri sattuu tulemaan suomalainen leffa kun olen täällä. Ja taidan olla sen open kurssien opiskelijoista ainoa vaihtari, et sinänsä hauskasti, että olen just Suomesta.
Pascua
Jueves 1.4 - Domingo 4.4.2010
Lähdimme Tommin kanssa aamulla paikallisbussilla Córdoban bussiterminaaliin rinkat pakattuina. Olimme käyneet edellisenä päivänä ostamassa Carrefourista retkimuonat ja Tommi oli tuonut Suomesta teltan, retkikeittiön, makuupussit ja –alustat. Karttatilanne tosiaan oli hieman heikohko, mutta GPS:n kanssa ainakin selviäisi samaa reittiä takaisin. Saavuimme bussiterminaalille noin 10 minuuttia Villa General Belgranoon (VGB) lähtevän bussin lähtöajan jälkeen, mutta löydettyämme tiskin (bussifirmojen myyntitiskejä on pitkä käytävällinen, luukkuja taitaa olla n. 60), jonka päällä luki Sierras de Calamuchita saimme liput (á 36 pesoa) kyseiseen bussiin, jota vasta täytettiin matkustajista.
Tarkoituksenamme oli siis suunnata kyseiseen kylään ja vaihtaa siellä bussiin joko Villa Alpinaan tai La Cumbrecitaan. Torstaisin jatkoyhteyksiä Villa Alpinaan ei pitänyt olla, mutta tiedustellessani General Belgranon tiskiltä parin tunnin bussiköröttelyn jälkeen, sain kuulla, että Alpinaan pääsisi 70 peson hintaan. Tämä oli siis noin tuplaten Córdoba-VGB maksamamme hinta ja matka olisi ajallisesti puolet lyhyempi. Päädyimme siis menemään La Cumbrecitaan, jonne meidät kehotettiin ostamaan menopaluu, koska sunnuntaina paikallinen lippuluukku ei olisi auki. Meidät saatiin myös ostamaan sunnuntaille paluuliput VGB-Córdoba, koska täälläkään ei kuulemma olisi lipunmyynti auki.
Selviydyimme lisäkorkeuskörötyksen jälkeen La Cumbrecitaan ja lähdimme bussilta tallustamaan kylän läpi. Pysähdyimme turisti-infossa ja saimme kuulla, että teltan saisi laittaa pystyyn ainoastaan telttapaikkavuokrausta pyörittävän perheen pihaan hintaan 30 pesoa/yö. Tommi päätteli, etteivät infon työntekijät olleet tajunneet että tarkoitin telttailua kylän ulkopuolella vuorilla.. No juu, jos tarkoitus oli haikata oli vuorille mentävä. Pysähdyimme kylän lähteellä tekemässä ruokaa. Kyseinen lähde oli kyllä uskomaton liru, sain istua kattilan kanssa odottamassa sen täyttymistä koko kokkauksen ajan.
Masut täysinä tallustimme lopputuristirysäkylän läpi. La Cumbrecita on siis ilmeisesti alppityylirakennuksia, mutta lähinnä vain hotelleja, mökkikyliä, ravintoloita, kahviloita ja turistikrääsäkauppoja. Kylän läpi virtaa vuorilta tuleva joki, jonka rannoilla turistit pääsevät nauttimaan auringonpaahteesta. Matkaoppaan mukaan hyvin merkitty reitti Cerro Wankille lähtee viimeisen kahvilan kulmalta. Olihan siellä kyltti, mutta siihen ne merkit suurin piirtein jäivät. Tallustimme ylämäkeen auringon alkaessa hiljalleen laskea. Vastaan tuli pari pariskuntaa mutta muuten meitä saattelivat lähinnä kylästä kuuluvat ihmisäänet.
Cerro Wankilla pysähdyimme kuvaamaan ja totesimme, että on hieman hankalaa löytää paikkaa mihin reppunsa laskea kun hepparyhmät on parkittaneet kulkupelinsä tietenkin aina huipulle ja kulkupeleistä tulee tiettyjä luonnollisia päästöjä, jotka täplittivät ympäröivää maastoa. Nyt ei toki hepoista ollut jouhikarvaakaan näkyvillä. Meillä oli vielä hyvin aikaa ennen auringonlaskua ja jatkoimme polkua eteenpäin etsiäksemme leiripaikkaa. Tasaisen (ei kaltevan) paikan löytäminen oli haastavaa, mutta onneksemme törmäsimme oikein söpöön puron/pikkuruisen joen rannalla olevaan hieman lähikukkuloiden varjossa olevaan paikkaan.
Aamulla heräsimme sateeseen. Päätimme odotella josko mokoma hellittäisi, mutta kun tihkutuksen ja kuurojen vaihtelu jatkui pakkasimme roinamme ja lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuljimme vuoroin pilvessä, vuoroin vähän paremmassa näkyvyydessä, mutta sade jatkui sinnikkäästi koko päivän ja polut virtasivat vettä. Monet niistä olivatkin kallioon kaivertuneita ja mitä parhaita valuntaväyliä vedelle. Silloin tällöin näimme myös lammas- tai lehmälaumoja ja maasto oli edelleen kakkaläjien kirjomaa. Onneksemme Tommi oli lainannut Steripenin juomaveden puhdistusta varten. Mokoma ilmeisesti toimikin kun vatsanväänteistä ei ollut tietoa.
Muutaman tunnin sateessa olon jälkeen aloimme olla hieman likomärkiä ja kylmissämme ja päätimme etsiä telttapaikkaa, joka osoittautui edellistä päivää vaikeammaksi. Tällä kertaa ongelma ei ollut tasaisen alueen puute (olimme nousseet jyrkimmän alueen ohi ja olimme jonkinmoisella ylängöllä) vaan yksinkertaisesti se, että maaperä tirisi vettä eikä teltan pystyttäminen ruoholla pehmustettuun vesilätäkköön houkutellut. Sohasimme aluetta ristiin rastiin ja lopulta saimme teltan pystyyn paikkaan, jonne vettä ei päässyt valumaan mistään suunnasta. Tässä vaiheessa sormet olivat sen verran jäässä että rinkan klipsien avaaminen tuntui lähes ylivoimaiselta.
Lämmittelimme ja kokkailimme teltassa kun meidät yllätti ilmeisesti vesiraekuuro, joka oli niin voimakas, että teltan sisällä tihuutti vettä. Jippiaijee! Onneksi tätä kesti vain hetkisen.
Lauantaiaamuna sade oli loppunut, mutta taivas edelleen suht pilvinen ja näkyvyys laaksoon vaihteli. Levittelimme märkiä kamppeitamme kuivumaan ja päivä menikin niitä kuivatellessa. Tuuli kuivasi suht hyvin ilmankosteudesta huolimatta. Meitä kävi myös ihmettelemässä ratsastajakaksikko. Ihmettelivät onko kaikki hyvin ja raportoin, että kunnossa ollaan, hieman märkiä vain edelleen.
Sunnuntaina paikalla kävi taas joku ratsastaja ja pian hänen jälkeensä kolmen hevosen lauma, jotka nousivat rinnettä ylös aivan telttamme vierestä. Kurkimme tietysti innoissamme heppoja, jotka kaiketi kummastelivat kirkkaan oranssia kangashökötystä harmaanvihreyden keskellä. Toisella puolen telttaa oli pieni lehmälauma ja eläinten ihmetellessä pakkasimme roinamme ja lähdimme eri reittiä takaisin kohti La Cumbrecitaan. Matka taittui alamäkeen sukkelasti myslipatukoita syöden ja mehua lipittäen. Ongelmaa toi tien kulkeminen talon pihapiirin kautta, mutta talosta tuli nainen viittomaan, että voimme kulkea siitä läpi.
Olimme La Cumbrecitan bussiasemalle lopulta vajaata tuntia ennen bussin lähtöä ja menimme kokkaamaan lounasta kylän joen rantaan. Ehdimme juuri ja juuri bussiin, jossa oli enää 4 paikkaa vapaata. Olimme Villa General Belgranossa ajoissa ehtiäksemme aiempaan bussiin kuin mihin meillä oli liput. Kysyimme kuskilta, josko pääsisimme jo aikaisemmalla vuorolla ettei tarvitsisi odottaa kahta tuntia. Tästä seurasi kiivas keskustelu kuskin ja bussifirman edustajan kanssa ja lopulta meidät otettiin kyytiin. Aluksi meille oli sanottu että voimme tulla, mutta joudumme seisomaan. Nyt pääsimme istumaan, mutta bussi pysähtyi muutaman kilometrin jälkeen poimimaan kyytiin 20 ihmistä, joista varmaan 10 seisoi käytävällä. Pientä ylibuukkausta..
Selvisimme kuitenkin Córdobaan, jossa toikkaroin meidät – ei suorinta reittiä – paikallisbussipysäkille. Illan jo pimettyä selvisimme takaisin Rosalle, jossa pääsimme poskisuukottelemaan Suzanea, joka oli tullut käymään Rosariosta. Varmaan kivaa kun olimme hieman hikisiä ja totaalisen väsyneitä reissumme jälkeen.
Lähdimme Tommin kanssa aamulla paikallisbussilla Córdoban bussiterminaaliin rinkat pakattuina. Olimme käyneet edellisenä päivänä ostamassa Carrefourista retkimuonat ja Tommi oli tuonut Suomesta teltan, retkikeittiön, makuupussit ja –alustat. Karttatilanne tosiaan oli hieman heikohko, mutta GPS:n kanssa ainakin selviäisi samaa reittiä takaisin. Saavuimme bussiterminaalille noin 10 minuuttia Villa General Belgranoon (VGB) lähtevän bussin lähtöajan jälkeen, mutta löydettyämme tiskin (bussifirmojen myyntitiskejä on pitkä käytävällinen, luukkuja taitaa olla n. 60), jonka päällä luki Sierras de Calamuchita saimme liput (á 36 pesoa) kyseiseen bussiin, jota vasta täytettiin matkustajista.
Tarkoituksenamme oli siis suunnata kyseiseen kylään ja vaihtaa siellä bussiin joko Villa Alpinaan tai La Cumbrecitaan. Torstaisin jatkoyhteyksiä Villa Alpinaan ei pitänyt olla, mutta tiedustellessani General Belgranon tiskiltä parin tunnin bussiköröttelyn jälkeen, sain kuulla, että Alpinaan pääsisi 70 peson hintaan. Tämä oli siis noin tuplaten Córdoba-VGB maksamamme hinta ja matka olisi ajallisesti puolet lyhyempi. Päädyimme siis menemään La Cumbrecitaan, jonne meidät kehotettiin ostamaan menopaluu, koska sunnuntaina paikallinen lippuluukku ei olisi auki. Meidät saatiin myös ostamaan sunnuntaille paluuliput VGB-Córdoba, koska täälläkään ei kuulemma olisi lipunmyynti auki.
Selviydyimme lisäkorkeuskörötyksen jälkeen La Cumbrecitaan ja lähdimme bussilta tallustamaan kylän läpi. Pysähdyimme turisti-infossa ja saimme kuulla, että teltan saisi laittaa pystyyn ainoastaan telttapaikkavuokrausta pyörittävän perheen pihaan hintaan 30 pesoa/yö. Tommi päätteli, etteivät infon työntekijät olleet tajunneet että tarkoitin telttailua kylän ulkopuolella vuorilla.. No juu, jos tarkoitus oli haikata oli vuorille mentävä. Pysähdyimme kylän lähteellä tekemässä ruokaa. Kyseinen lähde oli kyllä uskomaton liru, sain istua kattilan kanssa odottamassa sen täyttymistä koko kokkauksen ajan.
Masut täysinä tallustimme lopputuristirysäkylän läpi. La Cumbrecita on siis ilmeisesti alppityylirakennuksia, mutta lähinnä vain hotelleja, mökkikyliä, ravintoloita, kahviloita ja turistikrääsäkauppoja. Kylän läpi virtaa vuorilta tuleva joki, jonka rannoilla turistit pääsevät nauttimaan auringonpaahteesta. Matkaoppaan mukaan hyvin merkitty reitti Cerro Wankille lähtee viimeisen kahvilan kulmalta. Olihan siellä kyltti, mutta siihen ne merkit suurin piirtein jäivät. Tallustimme ylämäkeen auringon alkaessa hiljalleen laskea. Vastaan tuli pari pariskuntaa mutta muuten meitä saattelivat lähinnä kylästä kuuluvat ihmisäänet.
Cerro Wankilla pysähdyimme kuvaamaan ja totesimme, että on hieman hankalaa löytää paikkaa mihin reppunsa laskea kun hepparyhmät on parkittaneet kulkupelinsä tietenkin aina huipulle ja kulkupeleistä tulee tiettyjä luonnollisia päästöjä, jotka täplittivät ympäröivää maastoa. Nyt ei toki hepoista ollut jouhikarvaakaan näkyvillä. Meillä oli vielä hyvin aikaa ennen auringonlaskua ja jatkoimme polkua eteenpäin etsiäksemme leiripaikkaa. Tasaisen (ei kaltevan) paikan löytäminen oli haastavaa, mutta onneksemme törmäsimme oikein söpöön puron/pikkuruisen joen rannalla olevaan hieman lähikukkuloiden varjossa olevaan paikkaan.
Aamulla heräsimme sateeseen. Päätimme odotella josko mokoma hellittäisi, mutta kun tihkutuksen ja kuurojen vaihtelu jatkui pakkasimme roinamme ja lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuljimme vuoroin pilvessä, vuoroin vähän paremmassa näkyvyydessä, mutta sade jatkui sinnikkäästi koko päivän ja polut virtasivat vettä. Monet niistä olivatkin kallioon kaivertuneita ja mitä parhaita valuntaväyliä vedelle. Silloin tällöin näimme myös lammas- tai lehmälaumoja ja maasto oli edelleen kakkaläjien kirjomaa. Onneksemme Tommi oli lainannut Steripenin juomaveden puhdistusta varten. Mokoma ilmeisesti toimikin kun vatsanväänteistä ei ollut tietoa.
Muutaman tunnin sateessa olon jälkeen aloimme olla hieman likomärkiä ja kylmissämme ja päätimme etsiä telttapaikkaa, joka osoittautui edellistä päivää vaikeammaksi. Tällä kertaa ongelma ei ollut tasaisen alueen puute (olimme nousseet jyrkimmän alueen ohi ja olimme jonkinmoisella ylängöllä) vaan yksinkertaisesti se, että maaperä tirisi vettä eikä teltan pystyttäminen ruoholla pehmustettuun vesilätäkköön houkutellut. Sohasimme aluetta ristiin rastiin ja lopulta saimme teltan pystyyn paikkaan, jonne vettä ei päässyt valumaan mistään suunnasta. Tässä vaiheessa sormet olivat sen verran jäässä että rinkan klipsien avaaminen tuntui lähes ylivoimaiselta.
Lämmittelimme ja kokkailimme teltassa kun meidät yllätti ilmeisesti vesiraekuuro, joka oli niin voimakas, että teltan sisällä tihuutti vettä. Jippiaijee! Onneksi tätä kesti vain hetkisen.
Lauantaiaamuna sade oli loppunut, mutta taivas edelleen suht pilvinen ja näkyvyys laaksoon vaihteli. Levittelimme märkiä kamppeitamme kuivumaan ja päivä menikin niitä kuivatellessa. Tuuli kuivasi suht hyvin ilmankosteudesta huolimatta. Meitä kävi myös ihmettelemässä ratsastajakaksikko. Ihmettelivät onko kaikki hyvin ja raportoin, että kunnossa ollaan, hieman märkiä vain edelleen.
Sunnuntaina paikalla kävi taas joku ratsastaja ja pian hänen jälkeensä kolmen hevosen lauma, jotka nousivat rinnettä ylös aivan telttamme vierestä. Kurkimme tietysti innoissamme heppoja, jotka kaiketi kummastelivat kirkkaan oranssia kangashökötystä harmaanvihreyden keskellä. Toisella puolen telttaa oli pieni lehmälauma ja eläinten ihmetellessä pakkasimme roinamme ja lähdimme eri reittiä takaisin kohti La Cumbrecitaan. Matka taittui alamäkeen sukkelasti myslipatukoita syöden ja mehua lipittäen. Ongelmaa toi tien kulkeminen talon pihapiirin kautta, mutta talosta tuli nainen viittomaan, että voimme kulkea siitä läpi.
Olimme La Cumbrecitan bussiasemalle lopulta vajaata tuntia ennen bussin lähtöä ja menimme kokkaamaan lounasta kylän joen rantaan. Ehdimme juuri ja juuri bussiin, jossa oli enää 4 paikkaa vapaata. Olimme Villa General Belgranossa ajoissa ehtiäksemme aiempaan bussiin kuin mihin meillä oli liput. Kysyimme kuskilta, josko pääsisimme jo aikaisemmalla vuorolla ettei tarvitsisi odottaa kahta tuntia. Tästä seurasi kiivas keskustelu kuskin ja bussifirman edustajan kanssa ja lopulta meidät otettiin kyytiin. Aluksi meille oli sanottu että voimme tulla, mutta joudumme seisomaan. Nyt pääsimme istumaan, mutta bussi pysähtyi muutaman kilometrin jälkeen poimimaan kyytiin 20 ihmistä, joista varmaan 10 seisoi käytävällä. Pientä ylibuukkausta..
Selvisimme kuitenkin Córdobaan, jossa toikkaroin meidät – ei suorinta reittiä – paikallisbussipysäkille. Illan jo pimettyä selvisimme takaisin Rosalle, jossa pääsimme poskisuukottelemaan Suzanea, joka oli tullut käymään Rosariosta. Varmaan kivaa kun olimme hieman hikisiä ja totaalisen väsyneitä reissumme jälkeen.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Kalligrafia-kurssi, ¿dónde estás?
Miércoles 31.03.2010
Okei, nyt seuraa stooria mun viimeisestä toistaiseksi alkamattomasta kurssista. Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden Graafisen suunnittelun kurssi Caligrafia. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat 2 viikkoa myöhässä ja tuo kuukauden kun kolmannelle viikolle osui Día de la Memoria kyseiselle päivälle. 31.3 suuntasin siis aamulla kahdeksan aikaan yliopistolle ollakseni 8.45 luennolla. Muistutuksena aiemmasta olin jo käynyt kertaalleen keskiviikkoaamuna katsastamassa kurssia kuullakseni tuosta ensimmäisen vuoden viivästyksestä..
No tuona päivänä ei sujunut sen paremmin. Odottelin tutussa käytävässä 20 minuuttia ja marssin opintotoimistoon kysymään mikä nyt maksaa. Selvisi, että luento on siirretty alkamaan 12.30. Mistä ihmeestä muut sen tiesivät? Käytävässä ei siis norkoillut ketään muita odottamassa kurssia. Kalligrafiaa oli siis tarkoitus olla 2 luentoa putkeen ja kummatkin piti pitää tuolloin, mutta minulla oli kahdelta tiedossa espanjaa eli osallistuminen voisi olla heikkoa.
Menin sitten kv-toimistoon hajoamaan asiasta. He olivat siis jo kertoneet minulle edellisenä päivänä, että en voisi tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, ellen olisi täällä kahta viikkoa pidempää. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat kaksi viikkoa etuajassa joten ne myös päättyvät kaksi viikkoa myöhemmin. Kivaa kun tästä ei kerrottu aiemmin, kv-toimiston opintoneuvoja oli myös painottanut minulle, etten voisi valita kuin omalta alaltani edistyneempiä kolmannen ja neljännen vuoden kursseja, muilta aloilta vain ensimmäisen tai toisen.
Nyt kun kerroin, että luentoja on siirretty minulle näytettiin edelleen punaista valoa, etten saisi tehdä kyseistä kurssia, ellen olisi täällä yliaikaa. Yliaika nyt ei yksinkertaisesti sopinut suunnitelmiini, mutta en myöskään ollut valmis pudottamaan kurssia pois tuosta noin vaan, koska tähän asti saamani tiedon mukaan minun olisi kuulunut voida tehdä se.
Tiputtelinkin siis opintoneuvojallemme pöytään faktat ja vaadin, että hän yrittää järjestää minulle mahdollisuuden suorittaa kyseisen kurssin. Menin varmistamaan asiaa myös opintotoimistoon, mistä minut ohjattiin kv-toimiston opintoneuvojalle, joka oli suhtautunut koko asiaan ylinegatiivisesti.
Lopulta sain hänet vakuutettua, että minulle ei ole tiedotettu asiasta ja oikeastaan on kehotettu erikseen valitsemaan ensimmäisen vuoden kursseja. Tässä vaiheessa hän pehmeni ja lupasi yrittää hoitaa asiaa.
Sain kuulla, että voin tehdä kyseisen kurssin, mutta minulla saa tulla korkeintaan yksi poissaolo koko kevään ajalta tai suoritusmerkinnän saaminen jää mahdottomaksi. Lisäksi kurssin opettajien pitää suostua järjestelyyn, että teen loppukokeen aikaisemmin. Tästä rohkaistuneena marssin 12.30 odottamaan luennon alkua. Olin maininnut, että tällä viikolla voisin olla pois espanjan, jotta voisin osallistua toiselle luennolle, enkä heti saada tuota yhtä sallittua poissaoloani. Opintoneuvoja hermostui tästä ihan täysin ja selitti, etten voisi olla pois kurssilta noin vain. Tässä vaiheessa olin aika lopussa hänen kanssaan ja totesin, että yliopiston joustamattomat järjestelyt tuntuvat pakottavan moiseen.
Odottelin siis salin edessä ja edelleenkään ketään ei tullut. Menin taas opintotoimistoon kysymään missä nyt vika. Minulle sanottiin, että kurssin opettaja on tapaamisessa opintoalan johtajan kanssa. Kuinkas sattuikaan. Minulle sanottiin, että opettaja tulee heti kun pääsee tapaamisesta, voisin mennä takaisin odottamaan. Odotin 45 minuuttia tunnin alusta ja totesin, että antaa olla.
Painuin atk-luokkaan etsimään materiaalia esitelmääni ydinvoimasta ja törmäsin toiseen vaihtariin jolle luonnollisesti avauduin koko hommasta. Hän oli kuullut samansuuntaisen stoorin liittyen toiseen kurssiin ja päädyimme dissaamaan yliopiston käytänteitä joustamattomiksi ja opiskelijavastaisiksi. Jos kyseessä on yksityinen yliopisto niin eikö opiskelijoilla pitäisi olla enemmän väliä? Täällä koko homma kuitenkin pyörii opettajien ympärillä. Kun menin valittamaan luennon omavaltaisesta siirrosta aamusta iltapäivään, minulle vain todettiin, että opettajat voivat tehdä niin kuin haluavat. Jees.. onneksi ei tartte tätä sotkua jaksaa kuin yksi lukukausi. Muussa tapauksessa pitäisi kaiketi alkaa keittää kasaan jotain opiskelijoiden oikeudet liikehdintää..
Okei, optimistista. Mutta niin, todettakoon, että Argentiina on tosi kiva paikka ja tykkään olla täällä Córdobassa, mutta Blas Pascal on vähän tuskainen instituutio. Enkä täällä opiskelua kurssien puolesta lähtisi suosittelemaan. Argentiinan kulttuuri, historia ja espanjan kieli –kurssit ovat ihan ok, mutta yleinen joustamaton asenne ja erityistilanteiden ymmärtämättömyys ovat täysin vihoviimeisiä. Lisäksi luentojen peruuttelu ilmoittelematta on tuskallista. Ei nyt luulisi olevan niin mahdotonta lähettää meiliä tms.
Okei, nyt seuraa stooria mun viimeisestä toistaiseksi alkamattomasta kurssista. Kyseessä on siis ensimmäisen vuoden Graafisen suunnittelun kurssi Caligrafia. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat 2 viikkoa myöhässä ja tuo kuukauden kun kolmannelle viikolle osui Día de la Memoria kyseiselle päivälle. 31.3 suuntasin siis aamulla kahdeksan aikaan yliopistolle ollakseni 8.45 luennolla. Muistutuksena aiemmasta olin jo käynyt kertaalleen keskiviikkoaamuna katsastamassa kurssia kuullakseni tuosta ensimmäisen vuoden viivästyksestä..
No tuona päivänä ei sujunut sen paremmin. Odottelin tutussa käytävässä 20 minuuttia ja marssin opintotoimistoon kysymään mikä nyt maksaa. Selvisi, että luento on siirretty alkamaan 12.30. Mistä ihmeestä muut sen tiesivät? Käytävässä ei siis norkoillut ketään muita odottamassa kurssia. Kalligrafiaa oli siis tarkoitus olla 2 luentoa putkeen ja kummatkin piti pitää tuolloin, mutta minulla oli kahdelta tiedossa espanjaa eli osallistuminen voisi olla heikkoa.
Menin sitten kv-toimistoon hajoamaan asiasta. He olivat siis jo kertoneet minulle edellisenä päivänä, että en voisi tehdä ensimmäisen vuoden kursseja, ellen olisi täällä kahta viikkoa pidempää. Ensimmäisen vuoden kurssit alkavat kaksi viikkoa etuajassa joten ne myös päättyvät kaksi viikkoa myöhemmin. Kivaa kun tästä ei kerrottu aiemmin, kv-toimiston opintoneuvoja oli myös painottanut minulle, etten voisi valita kuin omalta alaltani edistyneempiä kolmannen ja neljännen vuoden kursseja, muilta aloilta vain ensimmäisen tai toisen.
Nyt kun kerroin, että luentoja on siirretty minulle näytettiin edelleen punaista valoa, etten saisi tehdä kyseistä kurssia, ellen olisi täällä yliaikaa. Yliaika nyt ei yksinkertaisesti sopinut suunnitelmiini, mutta en myöskään ollut valmis pudottamaan kurssia pois tuosta noin vaan, koska tähän asti saamani tiedon mukaan minun olisi kuulunut voida tehdä se.
Tiputtelinkin siis opintoneuvojallemme pöytään faktat ja vaadin, että hän yrittää järjestää minulle mahdollisuuden suorittaa kyseisen kurssin. Menin varmistamaan asiaa myös opintotoimistoon, mistä minut ohjattiin kv-toimiston opintoneuvojalle, joka oli suhtautunut koko asiaan ylinegatiivisesti.
Lopulta sain hänet vakuutettua, että minulle ei ole tiedotettu asiasta ja oikeastaan on kehotettu erikseen valitsemaan ensimmäisen vuoden kursseja. Tässä vaiheessa hän pehmeni ja lupasi yrittää hoitaa asiaa.
Sain kuulla, että voin tehdä kyseisen kurssin, mutta minulla saa tulla korkeintaan yksi poissaolo koko kevään ajalta tai suoritusmerkinnän saaminen jää mahdottomaksi. Lisäksi kurssin opettajien pitää suostua järjestelyyn, että teen loppukokeen aikaisemmin. Tästä rohkaistuneena marssin 12.30 odottamaan luennon alkua. Olin maininnut, että tällä viikolla voisin olla pois espanjan, jotta voisin osallistua toiselle luennolle, enkä heti saada tuota yhtä sallittua poissaoloani. Opintoneuvoja hermostui tästä ihan täysin ja selitti, etten voisi olla pois kurssilta noin vain. Tässä vaiheessa olin aika lopussa hänen kanssaan ja totesin, että yliopiston joustamattomat järjestelyt tuntuvat pakottavan moiseen.
Odottelin siis salin edessä ja edelleenkään ketään ei tullut. Menin taas opintotoimistoon kysymään missä nyt vika. Minulle sanottiin, että kurssin opettaja on tapaamisessa opintoalan johtajan kanssa. Kuinkas sattuikaan. Minulle sanottiin, että opettaja tulee heti kun pääsee tapaamisesta, voisin mennä takaisin odottamaan. Odotin 45 minuuttia tunnin alusta ja totesin, että antaa olla.
Painuin atk-luokkaan etsimään materiaalia esitelmääni ydinvoimasta ja törmäsin toiseen vaihtariin jolle luonnollisesti avauduin koko hommasta. Hän oli kuullut samansuuntaisen stoorin liittyen toiseen kurssiin ja päädyimme dissaamaan yliopiston käytänteitä joustamattomiksi ja opiskelijavastaisiksi. Jos kyseessä on yksityinen yliopisto niin eikö opiskelijoilla pitäisi olla enemmän väliä? Täällä koko homma kuitenkin pyörii opettajien ympärillä. Kun menin valittamaan luennon omavaltaisesta siirrosta aamusta iltapäivään, minulle vain todettiin, että opettajat voivat tehdä niin kuin haluavat. Jees.. onneksi ei tartte tätä sotkua jaksaa kuin yksi lukukausi. Muussa tapauksessa pitäisi kaiketi alkaa keittää kasaan jotain opiskelijoiden oikeudet liikehdintää..
Okei, optimistista. Mutta niin, todettakoon, että Argentiina on tosi kiva paikka ja tykkään olla täällä Córdobassa, mutta Blas Pascal on vähän tuskainen instituutio. Enkä täällä opiskelua kurssien puolesta lähtisi suosittelemaan. Argentiinan kulttuuri, historia ja espanjan kieli –kurssit ovat ihan ok, mutta yleinen joustamaton asenne ja erityistilanteiden ymmärtämättömyys ovat täysin vihoviimeisiä. Lisäksi luentojen peruuttelu ilmoittelematta on tuskallista. Ei nyt luulisi olevan niin mahdotonta lähettää meiliä tms.
Lentokenttäretkeilyä plus ryhmätyön aloitus
Jueves 30.3.2010
Aamulla pääsin testailemaan uutta bussiyhdistelmää kun minun piti kulkea Rosan ohjeiden mukaan D5 ja D4 busseilla lentokentälle. D:t ovat siis diferencial linjoja, jotka ajavat jossain määrin pidempiä linjoja ja tuplahintaan (2 cospelia) normibusseihin nähden. Lisäksi autot ovat tosin ilmastoituja ja penkit pehmeitä, eli johan mokomasta jo maksaakin lisää. Menin kuitenkin Rosan ohjeiden vastaisesti alkupätkän E5-linjalla, koska tiesin kyseisen bussin pysähtyvän pääpoliisiaseman kohdalla eli pääsin vaihtamaan D4:een, jolla reilussa 15 minuutissa saavuin lentokentän saapuvien lentojen oven eteen. Koko matkustukseen kului noin tunti (25 minsaa E5, 15 min odottamista ja reilu 15 min D4).
Koikkelointini kentälle aiheutti siis, se että piti käydä noutamassa Tommi kentältä. Olin saanut vajaata viikkoa ennen kuulla, että hän saapuu 11:11 tiistaina tänne tarkoituksena käyttää pääsiäisvapaat haikkaamiseen täällä. Lento oli iloisesti hieman myöhässä, mutta tuhlasin aikaa lypsämällä tietoja haikkausmestoista lentokentän turisti-infosta. Turisti-infosetä oli siitä kiva, että hän puhui minulle espanjaa kun kerran espanjaksi aloitin asioinnin. Liian monilla englannintaitoisilla on taipumusta alkaa pakkopuhua englantia kun selviää että kyseessä on ulkomaalainen. Minulla on tietty ässä hihassa kun voin kertoa (espanjaksi) olevani Suomesta ja siellä puhutaan suomea ja ruotsia ja ystävällisesti pyytää käyttämään jompaakumpaa tai palaamaan espanjaan. Ei ole toistaiseksi tullut vastaan minun espanjaani sutjakkaammin suomea tai ruotsia latelevaa paikallista. Mutta sitä ihmettä odotellessa..
Jees, bongasin Tommin koneesta valuvasta joukosta ja pakkasimme hänen roinansa taksiin ja suuntasimme Rosalle takaisin. Lämpötila oli mukavat reilu 30 astetta eli semmoinen suht tyypillinen loppukesäpäivä täällä. Tietenkin lievää shokkia Suomen alkavan kevään lämpötiloihin tottuneelle..
Popsimme lounasta Rosalla ja jätin espanjaa hieman niukasti taitavan Tommin Rosan hoiviin. Kumpikin siis puhuu englantia ainakin jollakin tasolla eli kommunikointi oli mahdollista. Yliopistolla oli tiedossa kulttuuria, historiaa ja kestävää kehitystä. Viimeisimmällä teimme ryhmätyötä. Kyseinen ryhmä koostuu siis argentiinalaisista opiskelijoista plus minusta ja olinkin siis samassa ryhmässä kolmen argentiinalaisen kanssa. Aiheenamme on ilmakehä ja tarkoitus olisi tehdä johonkin erityiseen paikkaan liittyen tutkimusta ilmakehän tilasta ja erityisistä ongelmista. Keskityimme kuitenkin täysin tekemään ydinvoima-aiheesta esitystä ensi viikon debaattia varten.
Jokaisella ryhmällä on siis kirjallisen tutkimustyön aihe sekä keskustelun alustus. Kirjallinen työ palautetaan joskus kesäkuussa, mutta keskustelun alustuksiin on annettu päivämäärät. Odotin hieman kauhulla koko juttua kun ei jostain syystä ole tuo ydinvoimasanasto kaikkein tutuinta espanjaksi. Jaoimme aiheet ja sain kontolleni ydinvoiman edut ja haitat sekä Suomen ja Argentiinan ydinvoimalatilanteen esittelyn ja vertailun. Sovimme, että jokainen tekee aiheestaan powerpoint-dioja ja yhdistämme luomuksemme maanantai aamuna klo 9. Epäinhimillistä!
Kurssia oli siis kaksi luentoja ja eikös toisella sitten pitänyt kunkin ryhmän vuoron perään esitellä miten ensimmäisen osion työn valmistelu oli sujunut. Ou jee, en tiennyt aiheesta ihmeemmin mitään ja ryhmästäni yksi oli jo livahtanut tiehensä. Muut kaksi paikkasivat kuitenkin tilanteen ihan kelvollisesti ja juttelivat, että aiomme tutkia toisen kotipikkukaupungin ilman tilannetta jne. Huuh. Sinänsä houkuttelevaa käyttää ymmärtämätön vaihtari –korttia, mutta toisaalta hieman inhottavaa jos kerran tajuaa mistä on kyse. Mutta ainoa mitä olisin osannut sanoa olisi ollut ettemme olleet tehneet mitään ja vähän epäilin, että ryhmäni ei olisi siitä kovin mielissään.
Aamulla pääsin testailemaan uutta bussiyhdistelmää kun minun piti kulkea Rosan ohjeiden mukaan D5 ja D4 busseilla lentokentälle. D:t ovat siis diferencial linjoja, jotka ajavat jossain määrin pidempiä linjoja ja tuplahintaan (2 cospelia) normibusseihin nähden. Lisäksi autot ovat tosin ilmastoituja ja penkit pehmeitä, eli johan mokomasta jo maksaakin lisää. Menin kuitenkin Rosan ohjeiden vastaisesti alkupätkän E5-linjalla, koska tiesin kyseisen bussin pysähtyvän pääpoliisiaseman kohdalla eli pääsin vaihtamaan D4:een, jolla reilussa 15 minuutissa saavuin lentokentän saapuvien lentojen oven eteen. Koko matkustukseen kului noin tunti (25 minsaa E5, 15 min odottamista ja reilu 15 min D4).
Koikkelointini kentälle aiheutti siis, se että piti käydä noutamassa Tommi kentältä. Olin saanut vajaata viikkoa ennen kuulla, että hän saapuu 11:11 tiistaina tänne tarkoituksena käyttää pääsiäisvapaat haikkaamiseen täällä. Lento oli iloisesti hieman myöhässä, mutta tuhlasin aikaa lypsämällä tietoja haikkausmestoista lentokentän turisti-infosta. Turisti-infosetä oli siitä kiva, että hän puhui minulle espanjaa kun kerran espanjaksi aloitin asioinnin. Liian monilla englannintaitoisilla on taipumusta alkaa pakkopuhua englantia kun selviää että kyseessä on ulkomaalainen. Minulla on tietty ässä hihassa kun voin kertoa (espanjaksi) olevani Suomesta ja siellä puhutaan suomea ja ruotsia ja ystävällisesti pyytää käyttämään jompaakumpaa tai palaamaan espanjaan. Ei ole toistaiseksi tullut vastaan minun espanjaani sutjakkaammin suomea tai ruotsia latelevaa paikallista. Mutta sitä ihmettä odotellessa..
Jees, bongasin Tommin koneesta valuvasta joukosta ja pakkasimme hänen roinansa taksiin ja suuntasimme Rosalle takaisin. Lämpötila oli mukavat reilu 30 astetta eli semmoinen suht tyypillinen loppukesäpäivä täällä. Tietenkin lievää shokkia Suomen alkavan kevään lämpötiloihin tottuneelle..
Popsimme lounasta Rosalla ja jätin espanjaa hieman niukasti taitavan Tommin Rosan hoiviin. Kumpikin siis puhuu englantia ainakin jollakin tasolla eli kommunikointi oli mahdollista. Yliopistolla oli tiedossa kulttuuria, historiaa ja kestävää kehitystä. Viimeisimmällä teimme ryhmätyötä. Kyseinen ryhmä koostuu siis argentiinalaisista opiskelijoista plus minusta ja olinkin siis samassa ryhmässä kolmen argentiinalaisen kanssa. Aiheenamme on ilmakehä ja tarkoitus olisi tehdä johonkin erityiseen paikkaan liittyen tutkimusta ilmakehän tilasta ja erityisistä ongelmista. Keskityimme kuitenkin täysin tekemään ydinvoima-aiheesta esitystä ensi viikon debaattia varten.
Jokaisella ryhmällä on siis kirjallisen tutkimustyön aihe sekä keskustelun alustus. Kirjallinen työ palautetaan joskus kesäkuussa, mutta keskustelun alustuksiin on annettu päivämäärät. Odotin hieman kauhulla koko juttua kun ei jostain syystä ole tuo ydinvoimasanasto kaikkein tutuinta espanjaksi. Jaoimme aiheet ja sain kontolleni ydinvoiman edut ja haitat sekä Suomen ja Argentiinan ydinvoimalatilanteen esittelyn ja vertailun. Sovimme, että jokainen tekee aiheestaan powerpoint-dioja ja yhdistämme luomuksemme maanantai aamuna klo 9. Epäinhimillistä!
Kurssia oli siis kaksi luentoja ja eikös toisella sitten pitänyt kunkin ryhmän vuoron perään esitellä miten ensimmäisen osion työn valmistelu oli sujunut. Ou jee, en tiennyt aiheesta ihmeemmin mitään ja ryhmästäni yksi oli jo livahtanut tiehensä. Muut kaksi paikkasivat kuitenkin tilanteen ihan kelvollisesti ja juttelivat, että aiomme tutkia toisen kotipikkukaupungin ilman tilannetta jne. Huuh. Sinänsä houkuttelevaa käyttää ymmärtämätön vaihtari –korttia, mutta toisaalta hieman inhottavaa jos kerran tajuaa mistä on kyse. Mutta ainoa mitä olisin osannut sanoa olisi ollut ettemme olleet tehneet mitään ja vähän epäilin, että ryhmäni ei olisi siitä kovin mielissään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)