Tänään heräsin epäinhimillisesti jo varttia yli kahdeksan. En voinut uskoa että pimeyden keskellä sängyssä kellimistäni häiritsevä ääni todellakin oli herätys. Kylmä todellisuus kuitenkin todella kutsui, joten urheasti uhmasin hyytävää ilmaa ja pujahdin peiton kätköistä vetämään viileitä vaatteita niskaan. Aamupalaa ja meilistä viimeinen varmistus, että olen todellakin oikeana päivänä liikkeellä, ja niine hyvineni painelin kohti bussipysäkkiä.
Varmistin kioskista, että olen todellakin Intercordoba-bussin pysäkillä. Odottelin ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes punainen bussi saapui ja oli menossa Mendiolazaan. Jee! Kyytiin ja matka kohti tuntematonta alkoi bussin kymmenen minuuttia myöhemmin sujahtaessa yliopiston ohi. Olin tuntemattomalla vyöhykkeellä ja seurasin silmä kovana ikkunasta ohi vilahtelevaa maisemaa. Bienvenidos a Mendiolaza -kyltin jälkeen bongasin pesiskentän ja jäin bussista valtaosan kyytiläisistä kera. Kävelin kadun yli ja kiersin edessä olevan hylätyltä asemalta näyttävän rakennuksen. Kappasta vain, se todellakin oli etsimäni terveysasema. Minulla ei siis ollut paikan osoitetta, koska kukaan ei sitä yliopistolla tiennyt. Olin saanut seikkaperäiset ohjeet toisilta paikalla käyneiltä vaihtareilta.
Kello oli 10.10 eli olin paikalla täsmällisesti kymmenen minuuttia myöhässä. Eli argentiinalaisen ajan mukaan juuri oikeaan aikaan. Kysyin apteekista mitä minun pitäisi tehdä ja Paulaksi itsensä esitellyt nainen kysyi, onko minulla sairaalatyöntekijäpaitaa. Eipä ollut just tullut mukaan, joten totuudenmukaisesti kielsin omistavani moista. Niinpä hän tökkäsi minut huoneeseen, jonka ovessa luki Enfermería. Sain tavata Mirtan ja Lilyn, jotka olivat sairaanhoitajia. Paula jätti minut heidän hoteisiinsa. Toisin sanoen vetelehdin kopissa ja M&L puhuivat rokotuksista ja numeroista ja kirjoittivat jotain papereihin mitä olivat levitelleet potilasvuoteelle. Pari ihmistä kävi kysymässä jotain ja minua pyydettiin sulkemaan ovi, jonka nämä jättivät auki. Okei, 20 minuuttia paikalla ja olin saanut tehdä jotain. Ah, ilontunnetta.
Juu. Seuraavaksi naiset jatkoivat papereiden kimpussa kun ovesta kurkkasi mies, joka halusi rokotettavaksi. Lily rokotti hänet ja minulla oli hieman kiusallinen olo vain hengata huoneessa ilman ihmeellisempää virkaa. Tunnin aikana sairaanhoitajat saivat paperit valmiiksi ja tasaiseen tahtiin sisään lappasi porukkaa rokotettavaksi. Noin puolet oli enemmän tai vähemmän huutavia lapsia. Joidenkin perään sairaanhoitajat totesivat, että joo heippa, älkääkä enää tulko takaisin.
Kun tulin minulta kysyttiin, että puhunko vähän espanjaa, johon toki vastasin myöntävästi. Sitten kerran minua pyydettiin ojentamaan jotain. En edelleenkään tiedä mikä sana oli, mutta kummallista, että vähän espanjaa puhuva ulkomaalainen voisi sen tietää. Sana siis meinasin jotain tietyntyyppistä rokotusruiskua. Jessus. Lisäksi sain kirjoittaa yhden potilaan tiedot ylös. Tämä oli tietenkin hyvin yksinkertainen tehtävä, johon oli turha antaa ohjeita. Sain potilaskortin ja rokotteenostokuitin ja yllättäen kummassakin oli eri nimi. Jaa? Lopulta sairaanhoitajat totesivat, että homma toimii nopeammin kun he tekevät tämän.
Vähän ennen kahtatoista Lily iski oveen lapun, jossa luki että rokotukset 8-12 ja 14-16 ja he totesivat, että jee tauko. Toinen alkoi laittaa ripsaria ja toinen tiirata jotain tyyppiä ikkunasta. Minuuttia vaille kaksitoista sain kuulla, että oli puolipäivä ja voisin poistua.. Tässä vaiheessa olin laskenut päässäni useampaan (sataan) kertaan yksi ynnä kaksi on viisi ja niinpä kysyin, olisiko minulla ensi viikolla jotain hommaa, että maksaako vaivaa tulla. Sain vastaukseksi, että tilanteet muuttuu, ehkä. Just.
Tontturoin yliopistolle punaisella bussilla ja sattumalta jäin juuri oikealla pysäkillä. Kulttuuritunnilla kuuntelimme taas kerran argentiinan kansallishymniä ja laulettiin chacareraa. Tanssiosaan ei vieläkään päästä vaikka tämä oli kolmas tunti kun sinne asti yritimme. Opettajalla on paha tapa juuttua selittämään hieman epäoleellisia asioita. Tällä kertaa hän selitti miksi Argentiinan vaakunassa on tonttulakki. Okei, eihän kyse ole tonttulakista mutta siltä se näyttää, katsokaa vaikka itse: http://en.wikipedia.org/wiki/Coat_of_arms_of_Argentina
Historian tunti jatkoi koko kurssin jatkunutta varmaa peruskoululinjaa, jossa valitettavasti kaikki eivät pysy mukana. Joten siksi opettaja selittää asiat kolmeen kertaan. Neuloin sukkaa lopputunnin.
Illalla osallistuin joogatunnille, mikä oli äärimmäisen rentouttavaa. Pitkästä aikaan pääsin mukaan kun nämä vierailut ovat syvästi häirinneet mun joogailua. Lähes koko ohjelma oli mulle ihan uusi ja tykkäsin enemmän kuin edellisestä. Olisin melkein halunnut jäädä rentoutumisen jälkeen nukkumaan siihen viltin alle.
Tästä alkaa 5 vapaapäivän putki. Argentiinan itsenäisyyspäivä on siis tiistai ja koska tänä vuonna on 200-vuotisjuhlat saamme myös maanantain vapaaksi. Huomenna saa siis nukkua niin pitkään ja paljon kun haluaa. Juhlat!
lauantai 29. toukokuuta 2010
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Yliopisto säätää
Lunes 17.5.
Taas yliopiston systeemi tökkii. Kaksi asiaa.
1. Vapaaehtoistyön järkkääminen
Ilmoittauduin halukkaaksi tähän joskus maaliskuun lopulla ja meillä oli tapaaminen kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Siellä kerrottiin, että työ tapahtuu yhdessä terveyskeskuksessa ja että on erilaisia tehtäviä ja ensi viikolla tavataan uudestaan ja katsotaan tarkemmin aikatauluja ja mielenkiinnonkohteita. Lisäksi sanottiin, että menemme yhdessä vierailulle terveyskeskukseen. Allekirjoitimme paperit, joissa sitouduimme ohjelman sääntöihin.
Bueno, vaikuttaa ihan kivalta. No seuraavaa tapaamista ei koskaan tullut. Huhtikuun lopussa ilmoitustaululle oli tullut lappu, jossa osalle oli annettu aika milloin mennä töihin. Ei mitään tietoa alkamispäivästä tai edes osoitetta. Okei. Sitten kuulin yhdeltä toiselta vaihtarilta, että osa porukasta oli käynyt vierailemassa kohteessa. Ilmeisestikin ne joille paikat oli annettu. Muiden kohdalla sanottiin, että pitää vielä odottaa. Tämä siis vasta kun asiaa kävi ohjelman vastuuhenkilöltä kysymässä.
Viime viikolla juttelin yhden tytön kanssa, joka lopulta oli käynyt kahtena viikkona töissä. Sain toukokuun alussa meilin, että mulla on työaika torstaina klo 10-12. En siis ole kuullut tehtävistä mitään, saanut esittää toivomuksia niistä taikka kellonajasta. En edes ole kertonut aikoja, joina pääsisin tulemaan. Olin kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä kyseiseksi torstaiksi Buenos Airesiin. Siis oletuksi kyseiseksi torstaiksi, koska meilissä ei edelleenkään lukenut ohjelman alkamispäivämäärää.
Kävin sitten viime viikolla kysymässä aiheesta ja minulle sanottiin, että voisin alottaa seuraavalla viikolla. Lupasin varmistaa osallistumiseni maanantaihin (eli tähän päivään) mennessä meilillä. Kirjoitin sitten meilin, että tulen ja saisinko osoitteen että löydän perille. Sain vastaukseksi meilin, joka totesi, että voin aloittaa, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Minun pitää kysyä kuulemma muilta.
2. Ei-kv-keskuksen kurssit
Kysäisin tänään maaperäkurssin opelta millon luennot loppuvat ja samaan syssyyn koitin onkia tietooni tarkalleen minä päivänä (22-25.6) voisin tehdä loppukokeen. Vaihtarit siis tekevät kokeet kuukautta muita aiemmin, koska emme voi hengata täällä kuukauden lukulomaa ns. turhaan. No opetta ja oli ihan puulla päähän lyöty ja sanoi ettei voisi järkätä koetta kun ei sille oo kerrottu moisesta. Totesin sitten, että otanpa yhteyttä kv-toimistoon ja selvitän asian. Turha se on open kanssa vääntää.. Eihän se kuitenkaan vois itsenäisesti mitään päätöksiä tehdä.
Taas yliopiston systeemi tökkii. Kaksi asiaa.
1. Vapaaehtoistyön järkkääminen
Ilmoittauduin halukkaaksi tähän joskus maaliskuun lopulla ja meillä oli tapaaminen kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Siellä kerrottiin, että työ tapahtuu yhdessä terveyskeskuksessa ja että on erilaisia tehtäviä ja ensi viikolla tavataan uudestaan ja katsotaan tarkemmin aikatauluja ja mielenkiinnonkohteita. Lisäksi sanottiin, että menemme yhdessä vierailulle terveyskeskukseen. Allekirjoitimme paperit, joissa sitouduimme ohjelman sääntöihin.
Bueno, vaikuttaa ihan kivalta. No seuraavaa tapaamista ei koskaan tullut. Huhtikuun lopussa ilmoitustaululle oli tullut lappu, jossa osalle oli annettu aika milloin mennä töihin. Ei mitään tietoa alkamispäivästä tai edes osoitetta. Okei. Sitten kuulin yhdeltä toiselta vaihtarilta, että osa porukasta oli käynyt vierailemassa kohteessa. Ilmeisestikin ne joille paikat oli annettu. Muiden kohdalla sanottiin, että pitää vielä odottaa. Tämä siis vasta kun asiaa kävi ohjelman vastuuhenkilöltä kysymässä.
Viime viikolla juttelin yhden tytön kanssa, joka lopulta oli käynyt kahtena viikkona töissä. Sain toukokuun alussa meilin, että mulla on työaika torstaina klo 10-12. En siis ole kuullut tehtävistä mitään, saanut esittää toivomuksia niistä taikka kellonajasta. En edes ole kertonut aikoja, joina pääsisin tulemaan. Olin kuitenkin tässä vaiheessa lähdössä kyseiseksi torstaiksi Buenos Airesiin. Siis oletuksi kyseiseksi torstaiksi, koska meilissä ei edelleenkään lukenut ohjelman alkamispäivämäärää.
Kävin sitten viime viikolla kysymässä aiheesta ja minulle sanottiin, että voisin alottaa seuraavalla viikolla. Lupasin varmistaa osallistumiseni maanantaihin (eli tähän päivään) mennessä meilillä. Kirjoitin sitten meilin, että tulen ja saisinko osoitteen että löydän perille. Sain vastaukseksi meilin, joka totesi, että voin aloittaa, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Minun pitää kysyä kuulemma muilta.
2. Ei-kv-keskuksen kurssit
Kysäisin tänään maaperäkurssin opelta millon luennot loppuvat ja samaan syssyyn koitin onkia tietooni tarkalleen minä päivänä (22-25.6) voisin tehdä loppukokeen. Vaihtarit siis tekevät kokeet kuukautta muita aiemmin, koska emme voi hengata täällä kuukauden lukulomaa ns. turhaan. No opetta ja oli ihan puulla päähän lyöty ja sanoi ettei voisi järkätä koetta kun ei sille oo kerrottu moisesta. Totesin sitten, että otanpa yhteyttä kv-toimistoon ja selvitän asian. Turha se on open kanssa vääntää.. Eihän se kuitenkaan vois itsenäisesti mitään päätöksiä tehdä.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Buenos Aires
Jueves 6.5 - Lunes 10.5.
Okei, nyt ei taida pahemmin jaksaa kirjottaa, pitkä juttu niin sanotusti. Tiivistettynä, teinpä sitten tuon pakollisen pääkaupunkivierailun Satun ja Essin visiitin yhteydessä. Satu oli siis järkevästi varannut lennot mua konsultoimatta, minkä seurauksena se ei tiennyt, että Córdobaan asti pääsee koneella eikä tartte busseilla tms. 700 kilsaa Buenos Airesista tänne. Meninpä sitten Buenos Airesiin ke-to yönä bussilla. Satu ja kaverinsa Essi olivat siis saapuneet tän hassun maan kamaralle jo keskiviikkona, mutta maaperäkurssin välikoe pakotti mut pistämään lähtöni vasta keskiviikko iltaan tiistai-illan sijaan. Tarkoituksenamme oli viettää ensin 5 päivää Buenos Airesissa ja sitten yhdessä cordobaistua. Hommaan tuli lisäsävyjä kun saksalainen Marie tuli mukaan..
Juuh, tässä kuvia reissusta. Kirjoittaminen olisi käynyt liian pitkälliseksi. Lyhyesti sanottuna kaupunkikiersimme torstaina bussilla ja näimme paljon patsaita ja museoita sekä La Bocan. Perjantaina kävimme Palermo Sohossa ja Recoletan hautausmaalla sopivasti juuri 7.5. eli Eva Peronin syntymäpäivänä. Eva Peron on siis haudattu Recoletaan Duarten perhehautaan. Paikalla oli paljon kukkaseppeleitä ilmeisesti syntymäpäivää muistaen. Recoleta oli varsinainen kuolleiden kaupunki, haudat olivat pienen talon kokoisia ja kaikkialla oli kolkon kivistä ja taustalla näkyivät korkeiden kerrostalojen parvekkeet.
Lauantaina visiteerasimme markkinoilla Plaza de Francialla ja kävin Eva Peronin museossa, minkä jälkeen menimm yhdessä kyseiseen Ateneon kirjakauppaan. Sunnuntaina vierailimme San Telmon kaupunginosan markkinoilla ja illalla rentouduimme katsomalla hostellin leffahuoneessa elokuvaa säkkituolikasassa löhöten. Maanantaina ostimme bussiliput ts. kävelimme Retirolle ja myöhemmin kävimme jätskillä, kahvilassa ja suklaakaupassa ja ajoimme metrolla. Maanantaille osui myös reissun paras pasta-annos: kurpitsalla täytettyjä sorrentineja parsakaalikastikkeella. Suuntasimme Satun ja Essin kanssa Cordobaan iltakahdeksalta bussilla. Marie lähti eri suuntaan tässä kohtaa. Mutta juu, tuli pääkaupunki nähtyä!
Heti ekaksi oli nälkä joten Satu ja Essi pääsivät kokeilmaan jotain tyypillistä argentiinalaista elikkäs empanadoja.
Takana oleva heppa oli myynnissä, hintaan 7500 pesoa eli noin 1500 euroa. Kuulemma juuri viime viikolla oli mennyt yksi. Perulainen heppakauppias halusi ottaa musta kuvan hepan kanssa ja lykkäsi vielä sombreron elikkä hatun päähän.
Todistusaineistoa, että todella olin Caminatolla. Taustalla vähän näkymää väritaloihin. Aurinko alkoi sopivasti laskea ja Bocasta jatkaessamme matkaa olikin jo aivan hämärää.
Satu ja Essi intoutuivat tangoamaan. Tango on lähtöisin Buenos Airesista alun perin alemman yhteiskuntaluokan keskuudesta. Aluksi tangoa tanssivat prostituoidut ja naispareja ei pahemmin ollutkaan saatavilla, joten tavanomaisesti myös miehet tanssivat keskenään.
Nyt selvittiin jo Palermo Sohon kaupunginosaan asti. Lähdettiin hostellilta aamupäivällä ja otettiin bussilinja 59. Saimme käpystellä suhteellisen paljon, mutta rauhalliset puiden reunustamat kadut olivat tähän oikein oivia.
La Bocan kaupunginosasta, El Caminaton varrella kissat seurasivat menoa lintuperspektiivistä. Boca on siis suhteellisen köyhä kaupunginosa, kaduilla näki patjoja ja huopio ja sivukujilla paloi tulija. Turisteille se on kohde värikkäiden talojensa ansiosta. El Caminato on se pahin - tai paras riippuen näkökulmasta - väritalokatupätkä. Alunperin Bocassa asui siis satamatyöläisiä ja he maalasivat talonsa laivoista ylijääneillä maaleilla, tästä seurasi värikkyys. Tuntui kyllä vähän ristiriitaiselta, että kaupunkikierroksen opas sanoi erityisesti pysähtyessänne, että pitäkää huolta tavaroistanne. Kävimme ensin katsomassa La Bomboneraa eli Boca Juniorsien stadionia ja sitten jatkoimme bussilla parin korttelin päähän Caminitolle. Kävellen olisi kuulemma ollut vaarallista.
Pakollinen pulupotretti vanhakirjakoju pätkältä.
Taustalla näkyy valkoinen obeliski, joka on pystytetty Buenos Airesin pääkadun eli 9 de julio (heinäkuun yhdeksäs, tunnetaan myös Argentiinan itsenäisyyspäivänä) ja Corrientes kadun risteämän keskelle. Obeliski rakennettiin 1936 vain kuukaudessa kaupunginperustamisen 400-vuotis juhlan muistoksi. Korkeutta sillä on 67 metriä ja turisteille se on oiva maamerkki kaupungissa luoviessa.
Kävin Eva Peronin museossa, josta tämä kuva on otettu. Rakennuksessa, jossa museo toimii, toimi aikaisemmin yksi Eva Peronin järjestämistä keskuksista (Hogar de Tránsito) lapsille ja naisille, jotka muuten olisivat jääneet kadulle. Kuva on paikan keittiöstä, pikanttina lisänä taustalla olevassa viljalokerikossa juoksenteli useampiakin pulleita hiiriä, jotka mutustivat lokeroiden sisältöä..
Buenos Aires on tunnettu kirjakaupoistaan, joten sellaisessa piti ehdottomasti käydä. Löysimmekin itsemme iltakahdeksalta tästä teatteriin rakennetusta El Ateneo Grand Splendid -kirjakaupasta Santa Fe-kadulta. Isommissa kirjakaupoissa on tyypillisesti kahvila ja tuoleja ja ihmisiä lueskelemassa kirjoja. Kirjakauppakulttuurissa voisi olla Suomessa vähän kehittämistä.
Tässä ylitetään ties kuinka monetta kertaa Avenida 9 de Juliota. Tätä on pidetty maailman laajimpana katuna oppaamme mukaan virheellisesti, sillä oikeastaan 9 de Julioksi kutsutaan kolmea vierekkäin samaan suuntaan kulkevaa katua. Niin taikka näin, sen ylittäminen ei käynyt ihan nopeasti. Jalankulkijaliikennevalot toki auttoivat asiaa =).
Tässä odotellaan Solo Empanadassa empanadatilauksemme valmistumista. Oli kyllä järkyttävä reissu eivätkä empanadatkaan olleet vaivan arvoisia. Makuja toki löytyi, minulle sopivia kala tai kasvisvaihtoehtoja oli yhteensä 6, joista yksi siis tonnikala, muut kasvista. Kun saavuimme puljuun tilaukset ottava kaveri juorusi puhelimessa. Meni noin vartti ennen kun saimme häneen kontaktin. Paikassa viettämämme ajan aikana tyyppi lopetti puhelun kahdesti, ensi kerralla vaihtoi kännykkään ja sitten taas kännykästä työpuhelimeen. Toinen paikassa hengaava tyyppi nuoleskeli sormiaan tekemättä mitään. Silloin tällöin joku lähetti saapui ja lähti skootterilla viemään tilausta. Ainoa työskentelevä henkilö lähettien lisäksi näytti olevan keittiön puolella työtä painava nainen. Paikalla pyöri myös verinen mies (sääressä lähes 10 cm läpimitaltaan oleva ympyräinen haava ja kädet ja vaatteet veressä. Joo, kiitos hostellille takasin mahdollisimman pian..
Satu ja Essi istuivat kahvilassa San Telmossa minun ja Marien kiertäessä antiikkimarkkinat. Törmäsimpä tangoesitykseenkin ja jäin tietenkin hetkeksi jumiin jo silkasta ryysiksestäkin johtuen. Kahvilan palvelu oli argentiinalaiseen tyyliin äärimmäisen vetelää, tytöt istuivat pöydässä parikymmentä minuuttia ennen kun tarjoilija suvaitsi tiedustella josko he haluaisivat ottaa jotain. Marie myös poltti päreitään koittaessaan tilata laskun. Tarjoilija ignoorasi kokemuksen tuomalla varmuudella kaikki huitelut kauempaa. Aurinko paistoi ja palailimme hostellille markkinakojujen huumasta.
Plaza de Mayo. Tarviiko muuta edes kirjoittaa? Tällä paikalla käyminen oli mulle tosi hienoa, historian ja kulttuurin tunnilla on käsitelty mokomaa paikkaa ihan liiaksi, että sen olisi voinut jättää väliin. Taustalla näkyvä punainen rakennus on Casa Rosada elikkä paikka missä presidentti ja hallitus painaa pitkää päivää. Sieltä parvekkeelta on annettu monia puheita ja nähty Evitan ja Juanin halaavan :). Aukioon on maalattua Madres de Plaza de Mayon symboleita eli valkeita päähuiveja ja yhdellä laidalla oli vaaleansinivalkoisia mielenosoitusbanderolleja Falklandsaarten sodan uhrien muistamiseksi.
Buenos Airesin kupeessa sijaitsee jonkin sortin suojelualue, mistä löytyy ties mitä lintulajeja. Tällä kertaa emme käyneet kun kääntymässä suojelualueen alussa, mutta jotenkin hassua että vehreää ja lintuista ja taustalla kajastavat ihan lähellä pilvenpiirtäjät. Paikalla oli paljon porukkaa sunnuntaita viettämässä ja poistuimme elämäni karmeimman taksikuskin kyydissä koska a) jalat olivat lopussa kävelystä ja Satu piti nähdä viideltä hostellilla b) Marie piti paikkaa vaarallisena. Jäimme kuskin kyydistä siinä vaiheessa kun hän totesi suurin piirtein että vihaa ulkomaalaisia ja naisia.
Päädyimme La Paz -nimiseen kahvilaan Corrientesin varrelle juomaan mate cocidoa (eli matea teepussista, maistuu about vihreelle teelle) ja pelaamaan Skip bota. Muu asiakaskunta koostui pääasiassa suht vanhoista miehistä.
Suklaakauppa. Jee, pakko kokeilla. Sieltä sai myös namia marmeladia =).
Viimeisenä päivänä kokeilimme kaupungin metroa. Se oli kuuma ja tunkkainen ja vei meidät pimeeseen. Tosin kun selvisimme takaisin keskustaan oli vielä pimeämpää. Hintaa matkalla oli 1 peso 10 centavoa etäisyydestä riippumatta.
Okei, nyt ei taida pahemmin jaksaa kirjottaa, pitkä juttu niin sanotusti. Tiivistettynä, teinpä sitten tuon pakollisen pääkaupunkivierailun Satun ja Essin visiitin yhteydessä. Satu oli siis järkevästi varannut lennot mua konsultoimatta, minkä seurauksena se ei tiennyt, että Córdobaan asti pääsee koneella eikä tartte busseilla tms. 700 kilsaa Buenos Airesista tänne. Meninpä sitten Buenos Airesiin ke-to yönä bussilla. Satu ja kaverinsa Essi olivat siis saapuneet tän hassun maan kamaralle jo keskiviikkona, mutta maaperäkurssin välikoe pakotti mut pistämään lähtöni vasta keskiviikko iltaan tiistai-illan sijaan. Tarkoituksenamme oli viettää ensin 5 päivää Buenos Airesissa ja sitten yhdessä cordobaistua. Hommaan tuli lisäsävyjä kun saksalainen Marie tuli mukaan..
Juuh, tässä kuvia reissusta. Kirjoittaminen olisi käynyt liian pitkälliseksi. Lyhyesti sanottuna kaupunkikiersimme torstaina bussilla ja näimme paljon patsaita ja museoita sekä La Bocan. Perjantaina kävimme Palermo Sohossa ja Recoletan hautausmaalla sopivasti juuri 7.5. eli Eva Peronin syntymäpäivänä. Eva Peron on siis haudattu Recoletaan Duarten perhehautaan. Paikalla oli paljon kukkaseppeleitä ilmeisesti syntymäpäivää muistaen. Recoleta oli varsinainen kuolleiden kaupunki, haudat olivat pienen talon kokoisia ja kaikkialla oli kolkon kivistä ja taustalla näkyivät korkeiden kerrostalojen parvekkeet.
Lauantaina visiteerasimme markkinoilla Plaza de Francialla ja kävin Eva Peronin museossa, minkä jälkeen menimm yhdessä kyseiseen Ateneon kirjakauppaan. Sunnuntaina vierailimme San Telmon kaupunginosan markkinoilla ja illalla rentouduimme katsomalla hostellin leffahuoneessa elokuvaa säkkituolikasassa löhöten. Maanantaina ostimme bussiliput ts. kävelimme Retirolle ja myöhemmin kävimme jätskillä, kahvilassa ja suklaakaupassa ja ajoimme metrolla. Maanantaille osui myös reissun paras pasta-annos: kurpitsalla täytettyjä sorrentineja parsakaalikastikkeella. Suuntasimme Satun ja Essin kanssa Cordobaan iltakahdeksalta bussilla. Marie lähti eri suuntaan tässä kohtaa. Mutta juu, tuli pääkaupunki nähtyä!
Heti ekaksi oli nälkä joten Satu ja Essi pääsivät kokeilmaan jotain tyypillistä argentiinalaista elikkäs empanadoja.
Takana oleva heppa oli myynnissä, hintaan 7500 pesoa eli noin 1500 euroa. Kuulemma juuri viime viikolla oli mennyt yksi. Perulainen heppakauppias halusi ottaa musta kuvan hepan kanssa ja lykkäsi vielä sombreron elikkä hatun päähän.
Todistusaineistoa, että todella olin Caminatolla. Taustalla vähän näkymää väritaloihin. Aurinko alkoi sopivasti laskea ja Bocasta jatkaessamme matkaa olikin jo aivan hämärää.
Satu ja Essi intoutuivat tangoamaan. Tango on lähtöisin Buenos Airesista alun perin alemman yhteiskuntaluokan keskuudesta. Aluksi tangoa tanssivat prostituoidut ja naispareja ei pahemmin ollutkaan saatavilla, joten tavanomaisesti myös miehet tanssivat keskenään.
Nyt selvittiin jo Palermo Sohon kaupunginosaan asti. Lähdettiin hostellilta aamupäivällä ja otettiin bussilinja 59. Saimme käpystellä suhteellisen paljon, mutta rauhalliset puiden reunustamat kadut olivat tähän oikein oivia.
La Bocan kaupunginosasta, El Caminaton varrella kissat seurasivat menoa lintuperspektiivistä. Boca on siis suhteellisen köyhä kaupunginosa, kaduilla näki patjoja ja huopio ja sivukujilla paloi tulija. Turisteille se on kohde värikkäiden talojensa ansiosta. El Caminato on se pahin - tai paras riippuen näkökulmasta - väritalokatupätkä. Alunperin Bocassa asui siis satamatyöläisiä ja he maalasivat talonsa laivoista ylijääneillä maaleilla, tästä seurasi värikkyys. Tuntui kyllä vähän ristiriitaiselta, että kaupunkikierroksen opas sanoi erityisesti pysähtyessänne, että pitäkää huolta tavaroistanne. Kävimme ensin katsomassa La Bomboneraa eli Boca Juniorsien stadionia ja sitten jatkoimme bussilla parin korttelin päähän Caminitolle. Kävellen olisi kuulemma ollut vaarallista.
Pakollinen pulupotretti vanhakirjakoju pätkältä.
Taustalla näkyy valkoinen obeliski, joka on pystytetty Buenos Airesin pääkadun eli 9 de julio (heinäkuun yhdeksäs, tunnetaan myös Argentiinan itsenäisyyspäivänä) ja Corrientes kadun risteämän keskelle. Obeliski rakennettiin 1936 vain kuukaudessa kaupunginperustamisen 400-vuotis juhlan muistoksi. Korkeutta sillä on 67 metriä ja turisteille se on oiva maamerkki kaupungissa luoviessa.
Kävin Eva Peronin museossa, josta tämä kuva on otettu. Rakennuksessa, jossa museo toimii, toimi aikaisemmin yksi Eva Peronin järjestämistä keskuksista (Hogar de Tránsito) lapsille ja naisille, jotka muuten olisivat jääneet kadulle. Kuva on paikan keittiöstä, pikanttina lisänä taustalla olevassa viljalokerikossa juoksenteli useampiakin pulleita hiiriä, jotka mutustivat lokeroiden sisältöä..
Buenos Aires on tunnettu kirjakaupoistaan, joten sellaisessa piti ehdottomasti käydä. Löysimmekin itsemme iltakahdeksalta tästä teatteriin rakennetusta El Ateneo Grand Splendid -kirjakaupasta Santa Fe-kadulta. Isommissa kirjakaupoissa on tyypillisesti kahvila ja tuoleja ja ihmisiä lueskelemassa kirjoja. Kirjakauppakulttuurissa voisi olla Suomessa vähän kehittämistä.
Tässä ylitetään ties kuinka monetta kertaa Avenida 9 de Juliota. Tätä on pidetty maailman laajimpana katuna oppaamme mukaan virheellisesti, sillä oikeastaan 9 de Julioksi kutsutaan kolmea vierekkäin samaan suuntaan kulkevaa katua. Niin taikka näin, sen ylittäminen ei käynyt ihan nopeasti. Jalankulkijaliikennevalot toki auttoivat asiaa =).
Tässä odotellaan Solo Empanadassa empanadatilauksemme valmistumista. Oli kyllä järkyttävä reissu eivätkä empanadatkaan olleet vaivan arvoisia. Makuja toki löytyi, minulle sopivia kala tai kasvisvaihtoehtoja oli yhteensä 6, joista yksi siis tonnikala, muut kasvista. Kun saavuimme puljuun tilaukset ottava kaveri juorusi puhelimessa. Meni noin vartti ennen kun saimme häneen kontaktin. Paikassa viettämämme ajan aikana tyyppi lopetti puhelun kahdesti, ensi kerralla vaihtoi kännykkään ja sitten taas kännykästä työpuhelimeen. Toinen paikassa hengaava tyyppi nuoleskeli sormiaan tekemättä mitään. Silloin tällöin joku lähetti saapui ja lähti skootterilla viemään tilausta. Ainoa työskentelevä henkilö lähettien lisäksi näytti olevan keittiön puolella työtä painava nainen. Paikalla pyöri myös verinen mies (sääressä lähes 10 cm läpimitaltaan oleva ympyräinen haava ja kädet ja vaatteet veressä. Joo, kiitos hostellille takasin mahdollisimman pian..
Satu ja Essi istuivat kahvilassa San Telmossa minun ja Marien kiertäessä antiikkimarkkinat. Törmäsimpä tangoesitykseenkin ja jäin tietenkin hetkeksi jumiin jo silkasta ryysiksestäkin johtuen. Kahvilan palvelu oli argentiinalaiseen tyyliin äärimmäisen vetelää, tytöt istuivat pöydässä parikymmentä minuuttia ennen kun tarjoilija suvaitsi tiedustella josko he haluaisivat ottaa jotain. Marie myös poltti päreitään koittaessaan tilata laskun. Tarjoilija ignoorasi kokemuksen tuomalla varmuudella kaikki huitelut kauempaa. Aurinko paistoi ja palailimme hostellille markkinakojujen huumasta.
Plaza de Mayo. Tarviiko muuta edes kirjoittaa? Tällä paikalla käyminen oli mulle tosi hienoa, historian ja kulttuurin tunnilla on käsitelty mokomaa paikkaa ihan liiaksi, että sen olisi voinut jättää väliin. Taustalla näkyvä punainen rakennus on Casa Rosada elikkä paikka missä presidentti ja hallitus painaa pitkää päivää. Sieltä parvekkeelta on annettu monia puheita ja nähty Evitan ja Juanin halaavan :). Aukioon on maalattua Madres de Plaza de Mayon symboleita eli valkeita päähuiveja ja yhdellä laidalla oli vaaleansinivalkoisia mielenosoitusbanderolleja Falklandsaarten sodan uhrien muistamiseksi.
Buenos Airesin kupeessa sijaitsee jonkin sortin suojelualue, mistä löytyy ties mitä lintulajeja. Tällä kertaa emme käyneet kun kääntymässä suojelualueen alussa, mutta jotenkin hassua että vehreää ja lintuista ja taustalla kajastavat ihan lähellä pilvenpiirtäjät. Paikalla oli paljon porukkaa sunnuntaita viettämässä ja poistuimme elämäni karmeimman taksikuskin kyydissä koska a) jalat olivat lopussa kävelystä ja Satu piti nähdä viideltä hostellilla b) Marie piti paikkaa vaarallisena. Jäimme kuskin kyydistä siinä vaiheessa kun hän totesi suurin piirtein että vihaa ulkomaalaisia ja naisia.
Päädyimme La Paz -nimiseen kahvilaan Corrientesin varrelle juomaan mate cocidoa (eli matea teepussista, maistuu about vihreelle teelle) ja pelaamaan Skip bota. Muu asiakaskunta koostui pääasiassa suht vanhoista miehistä.
Suklaakauppa. Jee, pakko kokeilla. Sieltä sai myös namia marmeladia =).
Viimeisenä päivänä kokeilimme kaupungin metroa. Se oli kuuma ja tunkkainen ja vei meidät pimeeseen. Tosin kun selvisimme takaisin keskustaan oli vielä pimeämpää. Hintaa matkalla oli 1 peso 10 centavoa etäisyydestä riippumatta.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Maatilavierailu
Miércoles 28.4.2010
Tänään jouduin taas käymään läpi epäinhimillisen aikaisen aamuherätyksen. Maaperäkurssin (Gestión de recurso suelo) retki alkoi tapaamisella yliopiston portilla kello 8.oo. Vängäännyin siis takaisin unimaailmasta jo ennen seitsemää ja laahustin pysäkille kummallisesti heräten matkalla. Napsin jopa pari valokuvaa möllöttävästä kuusta mennessäni.
Pakkaannuimme bussiin, joka argentiinalaisesti saapui vasta lähempänä puoli yhdeksää. Bussi vei meidät 15 kilsan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle maatilalle. Aamun viileys katosi kulkiessamme ympäri peltoja ja kuunnellessamme minulle aika käsittämätöntä puhetta viljelystä, maaperästä jne. Jotenkin ei ollut sanasto hallussa.
Hauskaa seurata meidän ryhmää. Mukana oli ainakin 6 matea ja termaria ja meitä oli sellaiset pari kymmentä. Matet kiersivät miten sattuu ihmisten seassa ja opettaja ihan hämmästyi kun bongasi mutkin juomasta matea. Ei oo tunnilla tullut moista harrastettua. Mut päivä oli uskomattoman nätti, aurinko porotti ja t-paidassa tuli kuuma. Maten lisäksi toinen suomiopiskelijaryhmästä erottava piirre oli, että koko ajan vähintään yhdellä oli tupakka savuamassa. Opettajat mukaanlukien. Tähän tapaan en oo sentään viel oikein integroitunut.
Nähtiin ties mitä kasveja ja bolivialaisia työntekijöitä, joiden työnjako oli kyseenalainen kun miehet istuskeli taukoilemassa varjossa ja naiset paiski duunia lasten sahatessa molempien väliä. Tilalla oli haukkuvia koiria ja possuja ja vierailun lopuksi tilan omistaja ajeli ties mitä koneita näytöksenomaisesti edessämme. Hui.
Mut niin, täällä ilmeisesti hyvin tavanomaisesti noihin tuon aineen (Gestión ambiental) kursseihin kuuluu jonkinlaisia opintomatkoja. Kyllähän sitä Suomessakin on ympin kursseilla käyty kaatopaikalla ja lajittelulaitoksissa jne. Sinänsä oli hassu vierailu kun olisin ajatellut, että mennään katsomaan jotain kaivantoa mistä näkisi maaperähorisontteja tai oltais tehty näytteenottoja, mitä on teoriassa käsitelty luennoilla. Mutta vierailu tuntui lähinnä maaseutu tutuksi kaupunkilaisille -kiertokäynniltä. Mut plussaa, että iltapäivällä ei tarvinnut mennä luennolle ja tunnelma oli mukavan leppoinen. Lisää vierailuja. Paitsi ei aamukasilta =).
Tänään jouduin taas käymään läpi epäinhimillisen aikaisen aamuherätyksen. Maaperäkurssin (Gestión de recurso suelo) retki alkoi tapaamisella yliopiston portilla kello 8.oo. Vängäännyin siis takaisin unimaailmasta jo ennen seitsemää ja laahustin pysäkille kummallisesti heräten matkalla. Napsin jopa pari valokuvaa möllöttävästä kuusta mennessäni.
Pakkaannuimme bussiin, joka argentiinalaisesti saapui vasta lähempänä puoli yhdeksää. Bussi vei meidät 15 kilsan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle maatilalle. Aamun viileys katosi kulkiessamme ympäri peltoja ja kuunnellessamme minulle aika käsittämätöntä puhetta viljelystä, maaperästä jne. Jotenkin ei ollut sanasto hallussa.
Hauskaa seurata meidän ryhmää. Mukana oli ainakin 6 matea ja termaria ja meitä oli sellaiset pari kymmentä. Matet kiersivät miten sattuu ihmisten seassa ja opettaja ihan hämmästyi kun bongasi mutkin juomasta matea. Ei oo tunnilla tullut moista harrastettua. Mut päivä oli uskomattoman nätti, aurinko porotti ja t-paidassa tuli kuuma. Maten lisäksi toinen suomiopiskelijaryhmästä erottava piirre oli, että koko ajan vähintään yhdellä oli tupakka savuamassa. Opettajat mukaanlukien. Tähän tapaan en oo sentään viel oikein integroitunut.
Nähtiin ties mitä kasveja ja bolivialaisia työntekijöitä, joiden työnjako oli kyseenalainen kun miehet istuskeli taukoilemassa varjossa ja naiset paiski duunia lasten sahatessa molempien väliä. Tilalla oli haukkuvia koiria ja possuja ja vierailun lopuksi tilan omistaja ajeli ties mitä koneita näytöksenomaisesti edessämme. Hui.
Mut niin, täällä ilmeisesti hyvin tavanomaisesti noihin tuon aineen (Gestión ambiental) kursseihin kuuluu jonkinlaisia opintomatkoja. Kyllähän sitä Suomessakin on ympin kursseilla käyty kaatopaikalla ja lajittelulaitoksissa jne. Sinänsä oli hassu vierailu kun olisin ajatellut, että mennään katsomaan jotain kaivantoa mistä näkisi maaperähorisontteja tai oltais tehty näytteenottoja, mitä on teoriassa käsitelty luennoilla. Mutta vierailu tuntui lähinnä maaseutu tutuksi kaupunkilaisille -kiertokäynniltä. Mut plussaa, että iltapäivällä ei tarvinnut mennä luennolle ja tunnelma oli mukavan leppoinen. Lisää vierailuja. Paitsi ei aamukasilta =).
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Kokeet
Huhtikuun lopussa oli luvassa varsinainen koerysäys, kun kaikkien kurssien välikokeet tulivat ajankohtaisiksi. Onneksi olin jo tehnyt kestävä kehitys-kurssin kokeen, koska muuten viidet kokeet espanjaksi parin viikon sisään olisivat voineet käydä raskaiksi. Erinäisistä opettajien päähänpistoista ja poissaoloista johtuen kokeeni ajoittuivat viikon sisään: keskiviikkona 28.4 Espanja, tiistaina 4.5. Argentiinan populaarikulttuuri JA Latinalaisen Amerikan historia sekä 5.5. Maaperä-kurssi. Kulttuurikokeen siis piti olla espanjan koetta seuraavana päivänä, mutta opettaja perui sen meilitse keskiviikkoiltana.
Oman pikantin lisänsä kokeisiin siis tuo yliopiston promootiosysteemi, mistä kirjoitinkin jo maaliskuun alussa. Eli jos nyt saisin kaikista kokeista yli 7 niin minulla olisi mahdollisuus edelleen välttää kokonaan loppukokeet tai ainakin selvitä helpommilla suullisilla loppukokeilla, jotka järjestetään loppukoeviikkoa edeltävällä viikolla. Tietenkin tämä kaikki edellyttäen, ettei poissaoloja olisi liikaa.
Koepanikointi siirtyi aika pitkälle edellisiin iltoihin sekä kolmea koetta edeltävälle viikonlopulle. Päädyin kertaamaan yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa historiaa. Kulttuuriopettaja oli lähettänyt meilitse jättimäisen kysymyspaketin, joka sisälsi joitain aivan kummallisia kysymyksiä. Yhteensä kymyjä oli reilu kuusikymmentä ja pistetään nyt esimerkiksi muutamia:
¿Quiénes son Hebe de Bonafini y María Estela de Carlotto?
¿Quién es Videla? Describa un perfil de su personalidad.
¿Por qué Videla afirma que “no se podía fusilar”? ¿Qué queda demostrado en sus palabras?
Lisäksi tässä koetta edeltävänä päivänä saamassamme matskussa oli tarjolla lisää lukemista aiheesta, jota ei tunneilla ollut lainkaan käsitelty. ¡Qué bueno!
Lea el artículo http://www.pagina12.com.ar/diario/elpais/1-144762-2010-04-28.html del diario Página 12 del miércoles 28 de abril de 2010 (se adjunta copia)
¿Cuál es la situación actual de Videla y Martínez de Hoz?
¿Por qué en la actualidad siguen siendo juzgados?
Juups. Koepaniikeista sit selvittiin ja kokeissakin kävin. Koetuloksia odotellessa oli kiva kuunnella toisen kulttuurikurssin vaihtareiden kauhujuttuja arvostelusta. Kyseisellä kurssilla 2 opiskelijaa oli saanut kympin, 2 kasin ja loput nelosen tai vitosen (skaala siis 4-10). Opettaja oli todennut, että selkeästi näki ettette ole opiskelleet. Whippee. Porukka suoraan loppukokeeseen. Heille oli kuulemma tarjottu mahdollisuutta välttää kirjallinen loppukoe jos saisivat vielä tulossa olevasta toisesta välikokeesta ysin tai kympin.
Maaperäkurssin koe oli varsinainen lätty. Kysymyksiä oli yli 10 ja yhdessäkin lueteltiin maaperätyyppejä ja niiden ominaisuuksista olisi pitänyt osata kertoa. Jostain kummallisesta syystä en ollut pitänyt oleellisena kirjoittamiemme listojen opettelua joten osasin vain pistää maaperät pH:n mukaan järjestykseen ja kommentoida, että maaperissä, joiden nimessä mainittiin salino, on runsaasti suoloja. Sain vastauksestani 8 pistettä kymmenestä. Mielenkiintoista. Toisessa kysymyksessä piti osata kertoa maaperän agregados (en tiedä oikeeta käännöstä) ja vastaukseksi riitti kuva, missä kunkin tyyppisiä agregadoja oli piirretty oikeaan maaperän horisonttiin. Hienoa.
Jees, kokeet siis selvitetty kunnialla läpi ja toistaiseksi kaikissa aineissa on mahdollisuus välttää loppukoe. Poikkeuksena maaperäkurssi, jolla promoción directa ei ole käytössä. Nyt vaan peukkuja etten kipeenny niin, että pakko skipata liian monta tuntia. Mulla ei selkeesti ole mitään loppukoekammoa =). Ei vaan jostain syystä tee mieli lukea kaikkia matskuja uusiksi. Varsinkin kun argentiinalaisilla opiskelijoilla on kuukausi lukulomaa ennen loppukokeita, mutta vaihtarit ottaa kokeet jo kesäkuun 22.-25. Toivoa sopii, että espanjan lukeminen sujuu ilman sanakirjaa tossa vaiheessa =). Okei, oon aika pitkälle hylännyt minisanakirjani kun unohtelin sen niin monta kertaa, että helpompi ilman.
Tästä tosin seuraa pieniä ongelmia silloin tällöin.
Viime maaperäkurssin tunnilla opettaja luennoin aiheesta pozos varmaan viisi minuuttia ilman, että olin kärryillä mistä on kyse. Kysyin heti alkuun mitä sana tarkoittaa ja vastaukseksi sain taululle ympyrän ja kolme viivaa minkä kaiketi piti selventää sanan pozo merkitystä.
Lopulta tajusin, että kyseessä lienee kaivo. Puhe siis kääntyi pozo negroon ja opettaja rupesi selittämään puhdistusmekanismia. Mutta aika hupaisaa kuunnella tajuamatta sitä yhtä avainsanaa. Mielenkiintoisia kokemuksia kyllä moiset :).
Lisäkommenttina, että tuntuu, että monet ihmiset eivät kertakaikkisesti osaa selittää sanoja. Samaa ilmiötä esiintyi Englannissa. Esimerkiksi tuo kaivo, ei kai olisi niin vaikeaa sanoa, että se on reikä maassa mistä otetaan vettä. Ja luultavasti tuo jo riittäisi selvittämään mistä on kyse. Kun ongelma ei ole etten tietäisi mikä on kaivo, en vain tiennyt sanaa pozo.
Joo, tästä muistuu mieleen Andrean kommentti siitä, että hän odottaa innolla talvea kun silloin meillä on taas identiteetti ja pystymme ilmaisemaan itseämme miten haluamme. Tämä siis ensimmäisiltä viikoilta kun kommunikaatio oli aika katkonaista ja sanakirjaan nojaavaa ja paljon sí, sí, yo comprendo vastauksena armottomaan viittelöimiseen jne. Tässä vaiheessa ei myöskään saanut muodostettua kovinkaan selkeää kuvaa kenestäkään. Vaikka suurin osa kommunikaatiosta oiskin sanatonta niin kyl se kieli aika oleellinen on ihmisten kanssa toimiessa.
Oman pikantin lisänsä kokeisiin siis tuo yliopiston promootiosysteemi, mistä kirjoitinkin jo maaliskuun alussa. Eli jos nyt saisin kaikista kokeista yli 7 niin minulla olisi mahdollisuus edelleen välttää kokonaan loppukokeet tai ainakin selvitä helpommilla suullisilla loppukokeilla, jotka järjestetään loppukoeviikkoa edeltävällä viikolla. Tietenkin tämä kaikki edellyttäen, ettei poissaoloja olisi liikaa.
Koepanikointi siirtyi aika pitkälle edellisiin iltoihin sekä kolmea koetta edeltävälle viikonlopulle. Päädyin kertaamaan yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa historiaa. Kulttuuriopettaja oli lähettänyt meilitse jättimäisen kysymyspaketin, joka sisälsi joitain aivan kummallisia kysymyksiä. Yhteensä kymyjä oli reilu kuusikymmentä ja pistetään nyt esimerkiksi muutamia:
¿Quiénes son Hebe de Bonafini y María Estela de Carlotto?
¿Quién es Videla? Describa un perfil de su personalidad.
¿Por qué Videla afirma que “no se podía fusilar”? ¿Qué queda demostrado en sus palabras?
Lisäksi tässä koetta edeltävänä päivänä saamassamme matskussa oli tarjolla lisää lukemista aiheesta, jota ei tunneilla ollut lainkaan käsitelty. ¡Qué bueno!
Lea el artículo http://www.pagina12.com.ar/diario/elpais/1-144762-2010-04-28.html del diario Página 12 del miércoles 28 de abril de 2010 (se adjunta copia)
¿Cuál es la situación actual de Videla y Martínez de Hoz?
¿Por qué en la actualidad siguen siendo juzgados?
Juups. Koepaniikeista sit selvittiin ja kokeissakin kävin. Koetuloksia odotellessa oli kiva kuunnella toisen kulttuurikurssin vaihtareiden kauhujuttuja arvostelusta. Kyseisellä kurssilla 2 opiskelijaa oli saanut kympin, 2 kasin ja loput nelosen tai vitosen (skaala siis 4-10). Opettaja oli todennut, että selkeästi näki ettette ole opiskelleet. Whippee. Porukka suoraan loppukokeeseen. Heille oli kuulemma tarjottu mahdollisuutta välttää kirjallinen loppukoe jos saisivat vielä tulossa olevasta toisesta välikokeesta ysin tai kympin.
Maaperäkurssin koe oli varsinainen lätty. Kysymyksiä oli yli 10 ja yhdessäkin lueteltiin maaperätyyppejä ja niiden ominaisuuksista olisi pitänyt osata kertoa. Jostain kummallisesta syystä en ollut pitänyt oleellisena kirjoittamiemme listojen opettelua joten osasin vain pistää maaperät pH:n mukaan järjestykseen ja kommentoida, että maaperissä, joiden nimessä mainittiin salino, on runsaasti suoloja. Sain vastauksestani 8 pistettä kymmenestä. Mielenkiintoista. Toisessa kysymyksessä piti osata kertoa maaperän agregados (en tiedä oikeeta käännöstä) ja vastaukseksi riitti kuva, missä kunkin tyyppisiä agregadoja oli piirretty oikeaan maaperän horisonttiin. Hienoa.
Jees, kokeet siis selvitetty kunnialla läpi ja toistaiseksi kaikissa aineissa on mahdollisuus välttää loppukoe. Poikkeuksena maaperäkurssi, jolla promoción directa ei ole käytössä. Nyt vaan peukkuja etten kipeenny niin, että pakko skipata liian monta tuntia. Mulla ei selkeesti ole mitään loppukoekammoa =). Ei vaan jostain syystä tee mieli lukea kaikkia matskuja uusiksi. Varsinkin kun argentiinalaisilla opiskelijoilla on kuukausi lukulomaa ennen loppukokeita, mutta vaihtarit ottaa kokeet jo kesäkuun 22.-25. Toivoa sopii, että espanjan lukeminen sujuu ilman sanakirjaa tossa vaiheessa =). Okei, oon aika pitkälle hylännyt minisanakirjani kun unohtelin sen niin monta kertaa, että helpompi ilman.
Tästä tosin seuraa pieniä ongelmia silloin tällöin.
Viime maaperäkurssin tunnilla opettaja luennoin aiheesta pozos varmaan viisi minuuttia ilman, että olin kärryillä mistä on kyse. Kysyin heti alkuun mitä sana tarkoittaa ja vastaukseksi sain taululle ympyrän ja kolme viivaa minkä kaiketi piti selventää sanan pozo merkitystä.
Lopulta tajusin, että kyseessä lienee kaivo. Puhe siis kääntyi pozo negroon ja opettaja rupesi selittämään puhdistusmekanismia. Mutta aika hupaisaa kuunnella tajuamatta sitä yhtä avainsanaa. Mielenkiintoisia kokemuksia kyllä moiset :).
Lisäkommenttina, että tuntuu, että monet ihmiset eivät kertakaikkisesti osaa selittää sanoja. Samaa ilmiötä esiintyi Englannissa. Esimerkiksi tuo kaivo, ei kai olisi niin vaikeaa sanoa, että se on reikä maassa mistä otetaan vettä. Ja luultavasti tuo jo riittäisi selvittämään mistä on kyse. Kun ongelma ei ole etten tietäisi mikä on kaivo, en vain tiennyt sanaa pozo.
Joo, tästä muistuu mieleen Andrean kommentti siitä, että hän odottaa innolla talvea kun silloin meillä on taas identiteetti ja pystymme ilmaisemaan itseämme miten haluamme. Tämä siis ensimmäisiltä viikoilta kun kommunikaatio oli aika katkonaista ja sanakirjaan nojaavaa ja paljon sí, sí, yo comprendo vastauksena armottomaan viittelöimiseen jne. Tässä vaiheessa ei myöskään saanut muodostettua kovinkaan selkeää kuvaa kenestäkään. Vaikka suurin osa kommunikaatiosta oiskin sanatonta niin kyl se kieli aika oleellinen on ihmisten kanssa toimiessa.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Synttärikemuiluihin kirkkoon
Sábado 24.4.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Tommi menee vol. II plus puhelinkaaosstoori
Viikko kului luennoilla istuessa. Tommi ihmetteli lentouutisia ja kyttasi mahdollisuuksia paluulentoon. Moinen jarjestyi lopulta lauantaille 24.4. eli kavin toiseen kertaa saattamassa Tommin paluuvuorolle, talla kertaa bussiasemalle perjantaiyona. Yllattaen jo kaytettya Córdoba-Buenos Aires lentoa ei saanut toistamiseen.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Päiväreissu Alta Graciaan
Sábado 17.4.2010
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)