Huhtikuun lopussa oli luvassa varsinainen koerysäys, kun kaikkien kurssien välikokeet tulivat ajankohtaisiksi. Onneksi olin jo tehnyt kestävä kehitys-kurssin kokeen, koska muuten viidet kokeet espanjaksi parin viikon sisään olisivat voineet käydä raskaiksi. Erinäisistä opettajien päähänpistoista ja poissaoloista johtuen kokeeni ajoittuivat viikon sisään: keskiviikkona 28.4 Espanja, tiistaina 4.5. Argentiinan populaarikulttuuri JA Latinalaisen Amerikan historia sekä 5.5. Maaperä-kurssi. Kulttuurikokeen siis piti olla espanjan koetta seuraavana päivänä, mutta opettaja perui sen meilitse keskiviikkoiltana.
Oman pikantin lisänsä kokeisiin siis tuo yliopiston promootiosysteemi, mistä kirjoitinkin jo maaliskuun alussa. Eli jos nyt saisin kaikista kokeista yli 7 niin minulla olisi mahdollisuus edelleen välttää kokonaan loppukokeet tai ainakin selvitä helpommilla suullisilla loppukokeilla, jotka järjestetään loppukoeviikkoa edeltävällä viikolla. Tietenkin tämä kaikki edellyttäen, ettei poissaoloja olisi liikaa.
Koepanikointi siirtyi aika pitkälle edellisiin iltoihin sekä kolmea koetta edeltävälle viikonlopulle. Päädyin kertaamaan yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa historiaa. Kulttuuriopettaja oli lähettänyt meilitse jättimäisen kysymyspaketin, joka sisälsi joitain aivan kummallisia kysymyksiä. Yhteensä kymyjä oli reilu kuusikymmentä ja pistetään nyt esimerkiksi muutamia:
¿Quiénes son Hebe de Bonafini y María Estela de Carlotto?
¿Quién es Videla? Describa un perfil de su personalidad.
¿Por qué Videla afirma que “no se podía fusilar”? ¿Qué queda demostrado en sus palabras?
Lisäksi tässä koetta edeltävänä päivänä saamassamme matskussa oli tarjolla lisää lukemista aiheesta, jota ei tunneilla ollut lainkaan käsitelty. ¡Qué bueno!
Lea el artículo http://www.pagina12.com.ar/diario/elpais/1-144762-2010-04-28.html del diario Página 12 del miércoles 28 de abril de 2010 (se adjunta copia)
¿Cuál es la situación actual de Videla y Martínez de Hoz?
¿Por qué en la actualidad siguen siendo juzgados?
Juups. Koepaniikeista sit selvittiin ja kokeissakin kävin. Koetuloksia odotellessa oli kiva kuunnella toisen kulttuurikurssin vaihtareiden kauhujuttuja arvostelusta. Kyseisellä kurssilla 2 opiskelijaa oli saanut kympin, 2 kasin ja loput nelosen tai vitosen (skaala siis 4-10). Opettaja oli todennut, että selkeästi näki ettette ole opiskelleet. Whippee. Porukka suoraan loppukokeeseen. Heille oli kuulemma tarjottu mahdollisuutta välttää kirjallinen loppukoe jos saisivat vielä tulossa olevasta toisesta välikokeesta ysin tai kympin.
Maaperäkurssin koe oli varsinainen lätty. Kysymyksiä oli yli 10 ja yhdessäkin lueteltiin maaperätyyppejä ja niiden ominaisuuksista olisi pitänyt osata kertoa. Jostain kummallisesta syystä en ollut pitänyt oleellisena kirjoittamiemme listojen opettelua joten osasin vain pistää maaperät pH:n mukaan järjestykseen ja kommentoida, että maaperissä, joiden nimessä mainittiin salino, on runsaasti suoloja. Sain vastauksestani 8 pistettä kymmenestä. Mielenkiintoista. Toisessa kysymyksessä piti osata kertoa maaperän agregados (en tiedä oikeeta käännöstä) ja vastaukseksi riitti kuva, missä kunkin tyyppisiä agregadoja oli piirretty oikeaan maaperän horisonttiin. Hienoa.
Jees, kokeet siis selvitetty kunnialla läpi ja toistaiseksi kaikissa aineissa on mahdollisuus välttää loppukoe. Poikkeuksena maaperäkurssi, jolla promoción directa ei ole käytössä. Nyt vaan peukkuja etten kipeenny niin, että pakko skipata liian monta tuntia. Mulla ei selkeesti ole mitään loppukoekammoa =). Ei vaan jostain syystä tee mieli lukea kaikkia matskuja uusiksi. Varsinkin kun argentiinalaisilla opiskelijoilla on kuukausi lukulomaa ennen loppukokeita, mutta vaihtarit ottaa kokeet jo kesäkuun 22.-25. Toivoa sopii, että espanjan lukeminen sujuu ilman sanakirjaa tossa vaiheessa =). Okei, oon aika pitkälle hylännyt minisanakirjani kun unohtelin sen niin monta kertaa, että helpompi ilman.
Tästä tosin seuraa pieniä ongelmia silloin tällöin.
Viime maaperäkurssin tunnilla opettaja luennoin aiheesta pozos varmaan viisi minuuttia ilman, että olin kärryillä mistä on kyse. Kysyin heti alkuun mitä sana tarkoittaa ja vastaukseksi sain taululle ympyrän ja kolme viivaa minkä kaiketi piti selventää sanan pozo merkitystä.
Lopulta tajusin, että kyseessä lienee kaivo. Puhe siis kääntyi pozo negroon ja opettaja rupesi selittämään puhdistusmekanismia. Mutta aika hupaisaa kuunnella tajuamatta sitä yhtä avainsanaa. Mielenkiintoisia kokemuksia kyllä moiset :).
Lisäkommenttina, että tuntuu, että monet ihmiset eivät kertakaikkisesti osaa selittää sanoja. Samaa ilmiötä esiintyi Englannissa. Esimerkiksi tuo kaivo, ei kai olisi niin vaikeaa sanoa, että se on reikä maassa mistä otetaan vettä. Ja luultavasti tuo jo riittäisi selvittämään mistä on kyse. Kun ongelma ei ole etten tietäisi mikä on kaivo, en vain tiennyt sanaa pozo.
Joo, tästä muistuu mieleen Andrean kommentti siitä, että hän odottaa innolla talvea kun silloin meillä on taas identiteetti ja pystymme ilmaisemaan itseämme miten haluamme. Tämä siis ensimmäisiltä viikoilta kun kommunikaatio oli aika katkonaista ja sanakirjaan nojaavaa ja paljon sí, sí, yo comprendo vastauksena armottomaan viittelöimiseen jne. Tässä vaiheessa ei myöskään saanut muodostettua kovinkaan selkeää kuvaa kenestäkään. Vaikka suurin osa kommunikaatiosta oiskin sanatonta niin kyl se kieli aika oleellinen on ihmisten kanssa toimiessa.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
tiistai 18. toukokuuta 2010
Synttärikemuiluihin kirkkoon
Sábado 24.4.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
Painuin iltapäivällä viiden aikaan keskustaan miittaamaan Hannahia, jonka kanssa olimme sopineet menevämme tekemään kulttuurikurssin artesaanihaastattelua. Saavuin lahjakkaasti tasan kahdelta Patio Olmos-ostoskeskuksen eteen ja bongasin Chapmanin. Selvisi, että hänkin odottaa Hannahia ja odottelimmekin yhdessä rattoisasti matea siemaille. Vaivasin pääressuani yrittämällä puhua englantia Chapmanin Yhdysvalloista vierailulle tulleen äidin kanssa.
Pian Hannah ja Cristi saapuivat ja lähdimme valumaan markkinoita kohti. Ostin palan aivan taivaallista sitruunamarenkikakkua ja alkuhässäkässä hajaantuessamme kukin tahoilleni lähdin etsimään sopivaa artesaaniuhria haastattelun kohteeksi. Ilma oli oikein kaunis ja valoa riitti vielä hetken aikaa. Tunnelma markkinoilla oli oikein leppoisa ja juttelin useammankin artesaanin kanssa ennen kun päädyin haastattelemaan kasvismarmorista koruja valmistavaa Martínia.
Kaikki muut olivat jo saaneet haastattelunsa tehtyä kun lopulta suuntasimme kohti kirkkoa, missä vietettiin jonkun tyypin synttäreitä. Muut puhuivat mut lähtemään mukaan vaikka vähän epäilytti kirkkotouhu, kun en ollut siellä koskaan käynyt enkä edes nähnyt vuosia täyttävää henkilöä. No eipä ollut Chapmanin äitikään eli mukaan vaan..
Kirkko oli hyvin pieni eikä katolilaiseen tyyliin koristeellinen. Paikalla oli noin 20 ihmistä ja popsimme empanadoja ja pitsaa. Suurin osa porukasta oli siis argentiinalaisia yliopisto-opiskelijoita, UNC:stä eli Universidad Nacional de Cordobasta. Meininki oli ihan hauskaa, vaihtoehtoiset synttärit. Jakaannuimme ryhmiin sattumanvaraisesti ja kävimme eettisiä keskusteluja raamatun teksteihin pohjautuen. Lopuksi kaikki saivat kertoa miten jumala oli menneellä viikolla tehnyt jotain heidän hyväkseen.
Kaikki vaikuttivat todella iloisilta lukuun ottamatta toista kirkon johtohahmoa, joka suhtautui muhun jotensakin kylmästi. Tai sit se oli vaan korvieni välissä =). No juu, en antanut sen häiritä, ehkä sillä oli vain huono päivä. Oikeastaan tosi mielenkiintoista osallistua tuollaiseen tapahtumaan, koska mulle kuitenkin on aika vierasta seurakuntameno. Tuntui, että paikallaolevat ihmiset todella saivat uskostaan paljon, mutta en ainakaan tällä kertaa kokenut minkäänlaista valaistumista.
Valuttiin kohti bussipysäkkiä lopulta yhden aikaan yöllä kakun syömisen jälkeen. Olin hieman huolissani bussien kulkemisesta, mutta argentiinalaiset vakuuttivat, että kyllä kahteen asti kulkee. Tulimme pysäkille juuri kun E1 bussi huristi ohi. Hannahin olisi siis pitänyt ottaa se ja kysyinkin eikö hän haluaisi mennä taksilla, kun seuraavaa bussia saa tähän aikaan odottaa vähintään tunnin, jos moinen edes tulee.
Hannah halusi odottaa ja minun bussini tulikin samalla hetkellä, joten hyppäsin siis siihen. Sain kuulla seuraavana tiistaina, että Hannah oli odottanut puoli neljään ennen kuin oli ottanut taksin. Juu.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Tommi menee vol. II plus puhelinkaaosstoori
Viikko kului luennoilla istuessa. Tommi ihmetteli lentouutisia ja kyttasi mahdollisuuksia paluulentoon. Moinen jarjestyi lopulta lauantaille 24.4. eli kavin toiseen kertaa saattamassa Tommin paluuvuorolle, talla kertaa bussiasemalle perjantaiyona. Yllattaen jo kaytettya Córdoba-Buenos Aires lentoa ei saanut toistamiseen.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
Okei, sit selvittelen puhelinsekoilua:
Kirjoitinkin jo, etta puhelimeni ei toimi taalla kun mokoma on kaksitaajuuksinen ja Argentiinassa ei tykata samoista taajuuksista kuin Suomessa. Niinpa mulle siis postattiin Suomesta kaytetty nelitaajuusfooni. Moista ei kuulunut ja Argentiinan posti tuntui jumiakin jumimmalta. No juu, puhelinta ei edelleenkaan ole ilmestynyt eli oletan sen kadonneen jonnekin matkalle, luultavammin tanne paahan.
Seuraava episodin vaihe oli, kun Tommi toi mulle nelitaajuuspuhelimen Suomesta. No se osoittautui kaksitaajuuspuhelimeksi, jota myytiin eri taajuuksilla eri puolilla maailmaa. Ts. Euroopassa siellä toimivilla ja rapakon takana sit toisilla. Nokia oli nerokkaasti kirjoittanut puhelimen statseihin kaikki taajuudet mut eri riveille.
Operating frequency
* EGSM 900/1800
* GSM 850/1900
Kyllähän tuosta nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta ettei sama puhelin toimi molemmilla. Thanks Nokia! Eli olin edelleenkin puhelimetta. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen tottunut tilanteeseen.
Argentiinassa foonit siis myydään liittymälukittuina, eli sellaisen ostaminen ei oikein olisi tullut kysymykseen, koska en halunnut ns. kertakäyttöpuhelinta jonka dumppaisin parin kuukauden päästä. Toki täältä saa myös puhelimia, joissa toimisi mun suomi-sim, miinuksena että hinta about tuplaantuu. Saisin pulittaa täällä 75 euroa puhelimesta joka Suomessa maksaisi 45 ja mokoma ei tietenkään toimisi Suomessa eli yhtä turhan kanssa. En siis päätynyt ostamaan puhelinta täältä, sillä ainoastaan nelitaajuusfoonissa olisi järkeä ja niiden hinnat huitelivat jossain turhan korkealla siihen nähden, että mulla on pelottavan paljon historiaa puhelimien tiputtelusta.
Tommi päätyi jättämään mulle kolmitaajuusfooninsa. Pystyin siis lähettelemään tekstareita. Jee. Ostin paikallisen sim-kortin 2 eurolla (ryöstöhinta, mut minkäs teet) ja moinen tuntuu hieman omituiselta tapaukselta. Kaikki toimii hyvin Cordoban alueella, minne puhelin on jotenkin rekisteröity. Buenos Airesin suunnalla sitten heikommin. Suomisimilläni voi lähettää viestejä, mutta ei vastaanottaa. Argentiinasimini puolestaan ei lähetä viestejä Argentiinassa oleviin suomipuhelimiin (yritin lähettää Satulle viestin Buenos Airesiin).
Yleistoteamus, että hyvin tulisi toimeen ilman puhelintakin. Päänvaivaa olisi ainakin vähemmän. Ja täällähän on siis julkisia puhelimia ts. puhelinkoppeja ihan eri malliin kun kännyköiden luvatussa Suomessa. Lisäksi Rosalla on lankapuhelin, eli soittamaan kyllä pääsee jos on tarvis.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Päiväreissu Alta Graciaan
Sábado 17.4.2010
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
Kun Tommi kerran olosuhteiden pakosta oli edelleen Argentiinassa, päätimme hyödyntää lisäpäivän ja suuntasimme keskustan minibussiterminaalilta Alta Graciaan. Kyseessä on siis 36 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva pikkukaupunki. Kuuluisaksi paikan tekee se, että Ernesto Che Guevara vietti siellä ison osan lapsuudestaan. Lisäksi 1600-luvulla Alta Gracia oli yksi jesuiittojen 6 estanciasta eli kartanotilasta.
Bussimatka kesti tunnin verran ja maksoi 7 pesoa eli noin 1,4 euroa. Jäimme epänerokkaasti bussiterminaalissa, jonne bussi saapui pujoteltuaan kiemuraisesti koko kaupungin läpi. Tommi oli tavannut Buenos Aires-Córdoba bussissa jonkun Luisin, joka oli kovasti suositellut visiittiä museossa. Soitimme aamulla Luisin antamaan numeroon ja tämä oli luvannut olla kolmelta meitä vastassa. Bussista jäimme kahden jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti näkemäämme Museo de Che –kylttiä. Tässä vaiheessa oli hieman nälkä ja saimme kuulla meitä ihmetelleeltä sedältä, että museon vieressä on kuubalainen ravintola. Menimme siis ravintolaan toteamaan, että kyseessä oli enemmänkin Che-roinaa kauppaava ja sillä koristettu kahvila. Paikasta sai kasvisempanadoja ja niitä tilatessamme meistä tuli yhdeksäs ja kymmenen suomalainen, joka oli paikassa käynyt kuluneen 4 vuoden aikana (heillä oli tilastot vierailijoiden kansallisuudesta seinällä). Suomi kurvasi ansiostamme parin maan ohi sijalta 38 sijalle 36.
Hieman ravituimpina tallustimme Che-museoon ja maksoimme 5 peson pääsymaksun ja saimme opastuskansion englanniksi, jotta lukeminen sujuisi kummaltakin. Luisia ei visiitin aikana näkynyt, mutta Chen perheen kotitaloon Villa Nydiaan tehty museo oli oikein mielenkiintoinen tutustuttava. Bongasimme puolen vuosisadan takaisia astmapiippuja ja kummastelimme Chen nuoruudessaan tekemiä Etelä-Amerikan reissuja, joista ensimmäisen hän kulki motorisoidulla polkupyörällä. Matkaa reissulle oli tullut yli 4000 km ja kohteena siis pampa ja sen pohjoispuolinen Argentiina. Yhdessä huoneessa oli kuvattu kun Hugo Chavez ja Fidel Castro olivat käyneet visiitillä museossa.
Museon jälkeen jatkoimme helteessä tallustamista kohti Alta Gracian keskustaa ja tornissa sijaitsevaa turisti-infoa, josta lopulta saimme kartan kaupungista. Lisäksi saimme kuulla, että paluubusseja kulki vain 40 minuutin välein (Córdoban suunnasta lähtiessämme 12.59, seuraava bussi oli lähdössä 10 minuutin sisään). Kävimme tutustumassa edelleen 5 peson hintaan jesuiittojen estanciaan ja siihen pykättyyn museoon. Tämän jälkeen päätimme ostaa jätskiä, mutta esiin vilahtava bussi sai meidät vaihtamaan lennosta suunnitelmia ja säntäämään pysäkille.
Córdobassa kävimme vielä Paseo de las Artesilla ostamassa täytetyt leivät ja Rosalle pitkän bombillan. Edellinen oli siis muuttunut jo tukkoiseksi ja uusi kohtuuhintainen oli tilauksessa. Ensimmäisellä markkinareissulla olimme siis löytäneet kyseisenlaisia bombilloja hintaan 22 pesoa. Bombilloja on siis ties minkälaisia ja toimimisvarmuus (ei tukkeentuminen) ja laatu vaihtelevat hyvin paljon. Nämä olivat kuitenkin hyväksi todettua mallia. Pitkän bombillan saatuamme suuntasimme kotiin.
Illalla katsoimme kaikki kolme yhdessä Kamchutka-leffan, jonka olin lainannut yliopiston kirjastosta ilman kirjastokorttia (jonka olin siis unohtanut kotiin). En ymmärrä miksi kirjastokortti on niin tärkeä, kun heillä on kaikki tietoni valokuvaa myöten koneella. Turhia hukattavia muoviläpysköjä.
Kamchutka kertoi siis taas hieman eri vinkkelistä 1976-1983 diktatuurista ja katoamisista. Leffassa siis vainotuiksi joutunut perhe piilottelee ja asiaa käsitellään erityisesti lapsen näkökulmasta. Surullista.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Instrumentos folclóricos
Viernes 30.4.
Tänään kulttuurikurssimme opettaja Roberto Herrera oli järkännyt erikoistunnin, jonne osallistuminen oli vapaaehtoista. Aiheena olivat folkloristiset soittimet eli kaiketi kansanmusiikkia pääsisi kuulemaan. Lähdin siis poikkeuksellisesti yliopistolle hikoiltuani aamupäivän haastatteluraporttia samaiselle opettajalle kirjoittaessani. Tunnille ilmestyi lisäkseni vajaa kymmenen ihmistä, mikä oli ikävää, koska luento oli oikein hauska.
Sen piti siis musiikinopettaja, joka oli aikaisemmin toiminut kemistinä ja lyönyt reilut parikymmentä vuotta sitten hanskat tiskiin ja vaihtanut alaa. Hän oli tuonut kaikki esittelemänsä instrumentit mukana ja saimme kuulla pätkiä eri tanssimusiikeista sekä lauluja, joita tämä opettaja esitti yhdessä Roberton kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan panhuilun kaltaisia soittimia, joista vain Lyda sai äänen aikaiseksi oletettavasti koska osasi soittaa saksofonia :).
Huomenna on iloisesti vappu, toinen kahdesta päivästä kun täällä on kuulemma about kaikki, isoja marketteja myöten kiinni. Toinen on siis uusi vuosi. Vappua juhlitaan syömällä locroa mikä tykkää sanoa jotain lihasoossipöperöä. Hui. Sit porukka kaiketi hengaa perheen kanssa jne. Eli oikein sopiva viikonloppu tenttiin lukemiseksi =).
Tänään kulttuurikurssimme opettaja Roberto Herrera oli järkännyt erikoistunnin, jonne osallistuminen oli vapaaehtoista. Aiheena olivat folkloristiset soittimet eli kaiketi kansanmusiikkia pääsisi kuulemaan. Lähdin siis poikkeuksellisesti yliopistolle hikoiltuani aamupäivän haastatteluraporttia samaiselle opettajalle kirjoittaessani. Tunnille ilmestyi lisäkseni vajaa kymmenen ihmistä, mikä oli ikävää, koska luento oli oikein hauska.
Sen piti siis musiikinopettaja, joka oli aikaisemmin toiminut kemistinä ja lyönyt reilut parikymmentä vuotta sitten hanskat tiskiin ja vaihtanut alaa. Hän oli tuonut kaikki esittelemänsä instrumentit mukana ja saimme kuulla pätkiä eri tanssimusiikeista sekä lauluja, joita tämä opettaja esitti yhdessä Roberton kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan panhuilun kaltaisia soittimia, joista vain Lyda sai äänen aikaiseksi oletettavasti koska osasi soittaa saksofonia :).
Huomenna on iloisesti vappu, toinen kahdesta päivästä kun täällä on kuulemma about kaikki, isoja marketteja myöten kiinni. Toinen on siis uusi vuosi. Vappua juhlitaan syömällä locroa mikä tykkää sanoa jotain lihasoossipöperöä. Hui. Sit porukka kaiketi hengaa perheen kanssa jne. Eli oikein sopiva viikonloppu tenttiin lukemiseksi =).
Tommi palaa Suomeen osa I
Miércoles 14.4.2010
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
Tommin vimppo kokonainen päivä täällä, joten lintsasin hurjat kaksi luentoa, mitkä oli tiedossa. Lähdettiin aamulla keskustaan ihmettelemään suurkaupungin vilinää ja etsimään matekauppoja. Rankan mateilun jälkeen visiteerasimme karkkikaupassa ja palasimme suhteellisen vähän väsyneinä Rosan luokse kokkaamaan karjalanpiirakoita. Homma oli sinänsä hieman uutta, et muistelen tehneeni moisia ehkä kaksi kertaa aikaisemmin eikä Tommillakaan ollut hurjaa kokemusta asiasta. Meillä ei myöskään ollut puuroriisiä, joten aloitimme projektin keittämällä kasaan riisistämme puuroa. Tämä kesti lähemmäs tunnin, mutta lopputuloksena meillä oli oikein sakea ja lisäksi vankkumattoman sekoituksen tuloksena pohjaanpalamaton satsi ehtaa riisipuuroa.
Tästä rohkaistuneina väsäsimme taikinan, mikä oli äärimmäisen yksinkertaista - miksei näitä ole tullut tehtyä aikaisemmin? Kaulitsimme lähes ympyränmuotoisia levyjä ja rypytimme piirakoista ihan tunnistettavan näköisiä. Paistamisen suhteen oli ongelma, kun kaasu-uunin sai kuulemma lämmitettyä vain 180 asteeseen ja piirakat tykkäisivät hieman kuumemmasta. Paistamiseen meni hetkinen pitempää, mutta onnistuihan se kuitenkin.
Popsimme piirakoita iltaruoan kanssa munavoin kanssa. Namskis.
Seuraavana aamuna lähdin saattamaan Tommin lentokentälle. Tällä kertaa kuljimme busseilla (hinta 6-8 pesoa, kun taksi sen reilu 30 pesoa) ja saavuimme sopivasti hyvin ajoissa asemalle toteamaan, että lento on myöhässä. Parempi kuitenkin näin päin =).
Tarina jatkui sinänsä odottamattmasti, että illalla Tommi ilmoitti meilitse tulevansa takaisin, koska jatkolento oli peruttu Islannin tulivuoren purkauksen takia. Buenos Airesista pääsee siis Córdobaan kätevästi yöbussilla ja roudaannuinkin aamuseitsemäksi asemalle hakemaan väsyneen buenosairesinmatkaajan takaisin lähtöpisteeseen.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Quebrada del Condorito
Sábado 10.4 - Domingo 11.4.2010
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Lauantain ja grillailun takia venähtäneen illan takia emme vaivautuneet lähtemään aamuvarhaisella bussiasemalle vaan inhimillisesti vasta yhdentoista aikaan. Pääsimme puolenpäin maissa terminaalilta lähivuoret ylittävään bussiin, jonka kyydistä jäimme La Pampilla -pysäkillä keskellä about ei mitään. Paikalta lähti tie, jossa selventänä toimi kyltti, jonka mukaan 1,5 km päässä sijaitsee Quebrada del Condoriton kansallispuisto. Tallustimme viileähkössä ilmassa (nousu Cordoban reilusta 400 tänne noin 1900 mmpy:lle ilmeisesti vaikutti myös lämpötilaan) molemmin puolin aitojen reunustamaa tietä kansallispuiston puistonvartijan asemalle.
Kaikkien vierailijoiden piti rekisteröityä, joten kiltisti kerroin meistä tarvittavia tietoja ja vakuutin, ettei meillä ole lämmitintä. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä lämmitin (calefactor) ilmeisesti tykkää sanoa keitin. Aikaisemmin siitä on käytetty sanaa quemador.. mikä sitten lienee oikea. No juu, saimme kirjallisen telttailuluvan ja suuntasimme merkittyä reittiä puistoon. Puistonvartijan pihassa oli noin 20 autoa, mutta kukaan nyt sisälläolevista ei kuulemma olisi jäämässä yöksi eli ei pelkoa tungoksesta telttailupaikoilla.
Ilma oli oikein nätti ja käpyttelimme viitisen kilsaa telttailupaikalle ja pystytimme leirin plus valmistimme oikein maittavaa ruokaa. Ehdimme vielä hyvin valoisalla käymään Balcon Nortella eli pohjoisella parvekkeella eli kondorien bongailupaikalla. Bongailimme kondoreita puolisen tuntia ja pian paikalle saavuttuamme niitä näkyikin alapuolellamme rotkossa. Huisia.
Palatessamme teltalle vastaan tuli muutamia ihmisiä ja kolmen nuoren porukka tuli illalla kysymään meiltä kattilaa lainaksi. Aika upee unohdus ois olla reissussa ilman keittoastiaa. Illalla oli pimeetä, tähtikirkasta ja tuulista! Siirsimme telttaa kertaalleen hieman suojaisempaan paikkaan.
Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Balcon Suria eli rotkon eteläpuolella olevaan bongauspaikkaa. Laskeuduimme ensin joelle ja nousimme toista seinämää ylös. Polku oli vähemmän käytetyn oloinen kun pohjoiselle pisteelle vievä, luultavasti johtuen siitä, että tämä reitti oli vaativampi reitin alas-ylösluonteesta johtuen. Päästyämme perille auringonpaisteessa totesimme paikan vaivan arvoiseksi useiden kondoreiden kaarrellessa ylä- ja alapuolellamme. Aluksi tyydyimme ihmettelemään noita jättimäisiä lintuja ja räpsimään muutaman kuvan.
Popsimme välipalaa ja hörpimme mehua maisemaa ja lintuja katsellen, kunnes totesimme, että pitää lähteä paluumatkalle, jos mielimme ehtiä suhteellisen järjelliseen aikaan kulkevaan bussiin takaisin Cordobaan.
Laskeutussamme joelle aurinko meni pilveen ja vastaan alkoi hiljalleen tulla ihmisiä, joista pääosa oli ilmeisesti vain päivävisiitillä. Meidän lisäksemme telttailualueella oli ollut nelisen telttaa. Toista puolta kavutessamme kattilan lainannut porukka tuli vastaan ja pahoitteli ettei ollut voinut palauttaa kattilaa kun emme olleet olleet paikalla. No hätä ei ollut sen taikka tämän näköinen, korjasimme kattilan talteen heidän teltaltaan ja pakkasimme oman leirimme ja lähdimme lopsimaan kohti puistonvartijan tönöä.
Lämpötila oli laskenut aamun ylämäkipaahteen jälkeen ja lisäsimme vaatetta ilmoittautuessamme puistosta pois. Olimme lopulta tien poskessa keskellä ei mitään noin puoli tuntia etuajassa oletettua bussintuloa. Odottelimme ja huidoimme turhaa ohi kurvaavaa bussia pysähtymään. Odottamamme bussi saapui vain hieman myöhässä ja poimi meidät rinkkoinemme kyytiin. Unista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)