tiistai 23. helmikuuta 2010

La excursión a La Estancia de Jesús Maria

Sábado 20.2.2010

Aamulla olin ihan paniikkinen, että miten ehdin ysiksi yliopistolle. N5 (eli se linja mitä käytän) on kulkenut järkyttävän epäsäännöllisesti viime päivinä. Eilenkin odotin yli tunnin pysäkillä yliopistolle mennessäni. Rosan ehdotuksen mukaan kävelin Rafael Núñezille, jonka kautta kulkee hirveästi busseja. Kävelyyn meni se reilu 20 minsaa ja bussi saapui parissa minuutissa. Taidan alkaa harrastaa tätä useammin..

Vaihtareita lähti vain parikymmentä, kun osa myöhästyi lähdöstä, osa oli sairaana ja osalla oli muuta menoa. Lisäksi mukaan lähtivät tuutorit, Johnny, Vane ja Roberto plus Tobias eli Lourdesin poika (7 v). Busseilimme n. 50 kilometriä pohjoiseen Córdobasta kohteeseemme, joka tunnetaan nimellä La Estancia de Jesús Maria. Kyseessä on siis jesuiittojen tuotantoyksiköstä, joka oli toiminnassa vuosina 1618-1767. Tämän estancian (en oikeesti osaa kääntää tota, sorry, tyyliä kartano) päätuote oli viini ja paikkaa pyörittivät neljä jesuiittapappia, jotka kontrolloivat 400 alkuperäiskansan jäsentä ja mustaa orjaa, jotka paiskivat töitä estancialla. (Meillä on siis tällä hetkellä menossa jesuiittakausi, ts. kaikki tämän viikon kulttuuriaktiviteetit ovat liittyneet aiheeseen ts. leffa, kulttuuritunti, vierailu keskustaan ja tämä retki.)

Reissu oli oikein mukava, pääsi näkemään vähän ympäristöä. Estancian sisäänkäynnillä oli jättimäinen oletettavasti puinen krusifiksi, patsaat ja maalaukset olivatkin yksi jesuiittojen alkuperäisväestöön käyttämistä vaikutuskeinoista. Jesuiitat siis pyrkivät käännyttämään porukkaa kristinuskoon plus kouluttamaan ihmisiä. He perustivat Córdobaan Latinalaisen Amerikan toisen yliopiston, jossa opetus oli lisäksi ilmaista. Yliopisto ja muut jesuiittojen koulut rahoitettiin estancioiden (joita Córdoban läheisyydessä oli seitsemän) tuotolla. Jesuiitat vaikuttaa jänskältä sakilta, kun toisaalta olivat kirkon äärioikeistoa (tottelevaisuus paavia kohtaan jne.), toisaalta äärivasemmistoa (heidän mukaansa usko ja koulutus voi kulkea käsi kädessä).

Valitettavasti estanciassa oli valokuvaus sisätiloissa kielletty, koska kameroiden salamat olivat tuhonneet jotain vanhoja maalauksia tms. Estanciassa toimii siis nykyään museo, josta löytyy niin muinaisjäänteitä jo inkakulttuuria aikaisemmista kulttuureista kuin jesuiittojen aikojen esineistöä. Kierroksen jälkeen menimme syömään, muut hampurilaisia, minä salaattia. Täällä kasvisruoka tuntuu meinaavan yksinomaan salaattia. En mä edelleenkään elä salaatilla! Tosin tää salaatti oli vähän monipuolisempi kuin viimeviikkoinen, oli salaatin ja tomaatin lisäksi etikkavihanneksia (toosi suolaisia) ja kananmunaa plus paljon juustoa. Onneksi olin tällä kertaa varautunut ja shopannut omia eväitä alfajores-keikalla.

Ruoan jälkeen ohjelmassa oli pallopelejä ja yleistä hengailua. Yliopistolle palattiin siinä viiden paikkeilla. Päädyin yliopistolta bussilla pyöräkaupan eteen (jäin vahingossa väärällä pysäkillä) ja päätin mennä sateen tieltä tutustumaan moiseen. Täällä ois niin kätevää liikkua pyörällä, mutta sellaisia ei kuulemma vuokrata eikä käytettyjä myydä (paitsi ihan tosi romuja). Uuden pyörän hinta taas on aika kova, tietty kaiketi pyörästä riippuen. Tuolta ois saanut hintaan 1500-2900 pesoa riippuen halusko levyjarruilla vai ilman. Lisäksi pitäs hommata kypärä, jolle tulee hintaa 200 pesoa. Et juu, aika kalliiksi tulee viikkohinta =). Varsinkin kun koko peli pitäis saada viel kesäkuussa myytyä pois (ja kun käytettyjä ei täällä harrasteta niin vois mennä vaikeeksi). Tosin sain osoitetietoja mahdollisista paikoista mistä moisia vois kysellä. Rosan mielestä mulla on ihme päähänpistoja :). Mut hei, mitä sitä muuta tekee jos päätyy bussista ulos tollasen paikan eessä just kun alkaa sataa?

Ja tulipahan käytettyä espanjaa jonkun muun kuin yliopiston hyyppien kanssa. Ja se myyjä jopa tajus mua. Jee, positiivinen kielenkäyttökokemus! Ehkä mä viel opin puhuun tätä. Ai joo, vois viel hehkuttaa, että sain ekasta kulttuuriaineesta täyden kympin!

(Välihuomio: kissa kiipesi mun polvelle ja kurkkii läppärin yli mua. Kutittaa!)

Ilta taas rauhallisesti kotona. Olis mahdollisuus osallistua vaihtaribileisiin, mut en jaksa. Miten ihmeessä nuo voi viettää yömyöhät jossain fiestoissa. Vuokrattiin Rosan kanssa kaks leffaa, joista toinen on kokonaan espanjaksi. Saapa nähdä miten pysyn kärryillä, tähän mennessä on ollut apuna se, että niissä on puhuttu enkkua. Tämänkertainen on nimeltään La Zona ja ilmeisesti meksikolainen.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Espanjan eka välikoe

Viernes 19.2.2010

+30, ukkosmyrskyjä, paikoin kaupunki tulvi

Nukuinpa hyvin viime yönä. Selkä toki kipeenä heppailusta. Selkälihakseni taitavat olla aika minimaalliset, pitää harkita vakavasti ratsastustunteja lukukaudelle. Lisäksi on jalat jumissa syystä x, en halua uskoa et keskiviikon kävelyn takia mut luultavasti siksi. Järkkyä. Okei, perustelen kuumuudella et ei voi käydä lenkillä =).

Hrr. Hirveesti jaksoin opiskella välikokeeseen, jota ennen oli yks tunti kertausta ja preposition asiaa. Välikoe oli ihan siedettävä, se oli kuitenkin sama molemmille ryhmille ts. niille, jotka hädin tuskin osasivat sanaakaan kieltä tänne tullessaan ja niille, jotka olivat puhuneet sitä pienestä asti kotona (tasohaitari on aikamoinen). Ite sijoittunen sinne puolenvälin tietämille. Kirjottaminen sanakirjan kanssa sujuu ihan kelvollisesti, mutta puhuminen on juttu erikseen. Tässä välikokeessa ei onneksi ollut puheosuutta, pelkkää kirjallista osaamista (seuraavassa on sit puheosuuskin).

Kotimatkalla piti vähän ihmetellä uusia juttuja, niinpä kävin paikallisessa ruokakaupassa (jänskää..). Perille löysin suht hyvin vaikka ei ollut ihan hallussa lähin bussipysäkki, onneks jalat kantaa. Miinuksena tietty et oon aika bank kun sähläsin sen pankkikortin kanssa. Mut hammastahna oli lopussa ja siitähän ei tingitä kun äärimmäisessä hädässä ;). Ostin myös toisen ääripään roinaa eli alfajorin mikä meinaa paikallista.. hmm.. leivosta ois varmaan paras sana. Toi ei tietty ollut sieltä parhaasta päästä kun oli karkkityyliin pakattu alumiiniin, pitää myöhemmin kokeilla moista konditoriasta. Kyseessä on siis suklaakuorutteinen systeemi, jossa on kaksi kerrosta pehmeetä keksiä (about kakkua) ja niiden välissä reilusti dulce de lecheä (oisko kinuskia?). Epsanjan ope oli siis tunnilla ihan järkyttynyt kun suurin osa ei tiennyt, mitä alfajores on.

Illalla uutisista selvisi, että joissain Córdoban kaupunginosissa oli satanut aivan järkyttävästi. Televisio näytti kuvia tulvivista kaduista ja taloista O_O. Onneksi kaupunginosa, missä asun, sijaitsee suht korkealla joesta ja saa sataa aika mielettömästi ennen kun täällä alkaa tulvia. Sateet myös jakautuivat hyvin epätasaisesti, koska en törmännyt päivän aikana kuin yhteen rankkaan kuuroon. Lisäksi uutisissa kerrottiin, että viime viikonlopun sateissa jokeen huuhtoutuneen tytön ruumis oli löydetty. Jokin perhe siis asui sillan alla ja tulva-aalto oli pyyhkäissyt koko uoman leveydeltä ja pikku tyttö oli pyyhkiytynyt jokeen isänsä otteesta. Järkyttävää. Nyt käynnissä on keskustelu asuntotilanteesta, mutta toistaiseksi olen vähän pihalla syystä ts. onko asuntoja vain liian vähän muuttoliikkeeseen nähden vai eikö ihmisillä ole varaa vuokra-asuntoon vai mistä oikeastaan on kyse.

Heppailua maastossa + joogaa

Jueves 18.2.2010

Aamulla herätys aikaisin, jotta ehtisin kävellä Jenniferin luo, mistä olimme sopineet lähtevämme remillä 8.35 tallille. Valitettavasti alkoi sataa (silloin ei ratsasteta) ja Jennifer soitti tulevansa remillä tähän. Lähdimme paljon suunniteltua aikaisemmin johtuen remikuskin nopeasta ilmaantumisesta. Haimme Cristin kyytiin ja selvisimme talleille 8.45. Yhdeksän aikaan Marina saapui paikalle ja ratsastuksen opettajat lykkäs meidät muitta mutkitta heppojen selkään (sade oli loppunut) ja lähdimme metsäpoluille.

Lähes heti tallin alueelta lähdettyämme edessä oli joki, jonne hepat vaan pistettiin kahlaamaan. Vettä riitti kepeästi hevosten mahaan asti, ja olin hieman kauhuissani, et mitä tästä tulee. Onneksi hepalle (sama tuttu Mitch) homma oli tuttua ja se meni tasaisen varmasti joen yli mun miettiessä mistä nappaan kiinni jos meinaan pudota. Mitch tykkäsi syödä ruohoja polun reunalta, mutta toinen opettaja selitti, että mun pitää päättäväisesti naputtaa sitä jaloilla kylkiin ja ilmoittaa, että mä ohjaan ja nyt mennään eikä syödä. Jees.. Olin varmaan tosi päättäväinen kun vähän koputtelin sen kylkiä (eihän nyt toista saa potkia).

Pääsimme hiekkatielle parinkymmenen minuutin ratsastamisen jälkeen ja tietenkin opettajat päättivät, että nyt ravataan. Voi hellanluudeli kun en oo kauheen perillä miten se toimii. Sini onneks ohjeisti mua irkin välityksellä, et oli vähän parempi käsitys siitä, miten mahdollisesti pitää toimia. Käytännössä se on kuitenkin hieman eri juttu =). Lenkin aikana ravasimme useaan otteeseen, väistelimme oksia ja kaatuneita puunrunkoja ja lopuksi ylitimme joen uudelleen (tällä kertaa onneksi ohjeistettuina).



Ratsastuksen kanssa on vähän sellanen fiilis, että nuo pudottaa meidät vähän kuin suoraa pesästä. Toisaalta taas välillä tuntuu, et ihan sama mitä teen niin heppa menee eteenpäin automatisoituna. Ensi viikolla on vuorossa hepan huoltoa ja varusteiden pukemista. Ilmeisesti lukukauden aikana heppailu vähenee huomattavasti, sitä on vain kerran kuukaudessa. On myös mahdollista ottaa ratsastustunteja, joiden hinnaksi tulee 220 pesoa kuukaudessa, mikä siis käsittää tunnin viikossa. Ratsastus Argentiinassa on myös kuulemma erilaista kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Pitänee miettiä, että haluanko ottaa tunteja vaiko en.. Lienee kuitenkin halvempaa kuin Suomessa?

Illalla osallistuin ekaa kertaa joogatunnille. Oli mukavan rauhallinen tunti kun oli vaan kolme tätiä plus minä. Vähän hirvitti, et miten pysyn kärryillä kun ei oikein tuo joogasanasto oo espanjaksi hallussa, mut hyvinhän se sujui kun vaklasin muilta ja Rosa välillä vähän lisäselitti mulle. Hengitysharjotusten kanssa tarvitsen kyllä ehdottomasti lisäharjoitusta. Tasapainokin kaiketi tykkää tuosta hyvää, et ei tartte horjua kun heinämies kun seisoo yhdellä jalalla laittamassa toista kenkää jalkaan. Yleiskommentti et a mí me gusta mucho la yoga.

torstai 18. helmikuuta 2010

La Manzana de las Luces

Miércoles 17.2.2010

Maanantain keskustavisiitti siirrettiin tälle päivälle sadevarauksella. Aamu oli pilvinen, mutta sateeton, joten suuntasin sitten eri pysäkille kuin normaalisti. Keskustaan kulkee täältä siis bussilinja E5, kun yliopistolle pääsee linjalla N5. Iloisesti hyppäsin ekaa saapuneeseen bussiin, joka oli D5. Mikäs siinä, varmistin kuskilta, että meneehän tää keskustaan. Hinta oli tosin tuplat E5:n hintaan eli hurjat 2 cospelia mikä tahtoo sanoa 40 senttiä. Deevitonen ajeli ihan eri reittiä kuin E5, jota olin sen yhden kerran käyttänyt. Pyysin kuskia jättämään mut sille pysäkille, joka on lähinna Patio Olmosta, joka siis kauppakeskus missä meillä oli miittinki.

Päädyin paikalle reilu puoli tuntia etuajassa ja ihmettelin sit keskustaa hetken aikaa itekseni, kunnes törmäsin Suzaneen ja Javieriin, joiden kanssa menin odottamaan pääovien eteen muita. Ryhmän kasaan saamisessa vierähti sit varmaan puol tuntia, minkä jälkeen Roberto kävelytti meidät UNC:n (Universidad Nacional de Cordoba) yhdelle laitokselle.

Yliopiston henkilökunnasta tuli joku nainen kertomaan meille jättimäisesta puisesta jesuiittakirkosta, jolla on ikää yli 400 vuotta. Sinänsä jännää kun täällä ei isoja puita pahemmin kasva. Matskut kirkon rakentamiseen olikin tuotu Paraguaysta eilisen leffan kuvaamista jesuiittojen alkuperäiskansakylistä. Kirkon oli rakentanut joku laivanrakentaja ja se olikin tehty kuin laiva joka oli käännetty pohja ylöspäin. Lisäksi kävimme yliopiston valmistujaissalissa, joka oli pelottavan juhlava. Ilmeisesti ainakin väitöstilaisuudet kestivät aikaisemmin 3 päivää ja niissä väittelijän piti vastata kaikkien yliopiston opettajien, rehtorin ja perheensä edessä hänelle esitettyihin kymyihin. Tämän jälkeen yliopiston väki päätti, hyväksytäänkö uusi heppu joukkoon vaiko ei.

Täällä on merkillinen tapa juhlia valmistumista. Ystävät ja perheenjäsenet viskoo valmistunutta mädillä kananmunilla, öljyllä, jauhoilla jne. Ihmettelinkin tuossa eräänä päivänä mitä yliopistolla oli menossa kun kauheesti porukkaa seisoskeli pihalla kattomassa kun kahta raukkaparkaa viskottiin kaikella ällöllä. Eipäs ollut kyse mistään fuksiaistyyppisestä :).

Tutustuimme keskustavisiitillämme siis yhteen kortteliin, La Manzana de las Luces:iin (manzana meinaa siis korttelia, ei suinkaan omenaa). Pääsimme katsomaan vanhoja jesuiittakirjaston kirjoja ja vertaamaan tätä kirjastoa yliopiston nykyiseen kirjastoon. Córdobasta löytyy esimerkiksi yksi noin 10 säilyneestä kappaleesta Raamattua, joka on kirjoitettu yhtä aikaa hepreaksi, arabiaksi, latinaksi jne. Opus käsitti 10 jättikokoista kirjaa.

Vierailun jälkeen oli mahdollista käydä syömässä opiskelijoiden suosimassa ravintolassa. Sieltä sai jopa yhdenlaista kasvisruokaa nimeltä humita (en takaa oikeinkirjoitusta), kyseinen muona sisälsi paljon maissia ja juustoa plus öljyä. Se oli hyvin täyttävää ja hädin tuskin jaksoin koko annoksen, joka ei ensi näkemältä vaikuttanut mahdottoman suurelta. Ruokailun takia kulttuuritunnin alkaminen myöhästyi tunnilla, koska kaikki, opettaja mukaan lukien, olivat keskustassa. Palasimme yliopistolle taksein ja Roberton kyydissä säästääksemme aikaa (bussilla matkaan menee 45 minuuttia, autolla reilu 20).

Kulttuuritunnin aiheena olivat jesuiitat ja heidän vaikutuksen Córdobassa ja Argentiinassa. Lauantaina käymme vierailulla eräässä jesuiittojen estanciassa noin 50 kilometrin päässä. Valitettavasti tekstit aiheesta jesuiitat ovat hieman hankalia lukea, koska ne sisältävät paljon erikoissanastoa. Pitänee viikonloppuna paneutua aiheeseen, sillä jesuiitat ovat seuraavan aineemme aihe.

Lähdin yliopistolta seitsemän maissa, jotta ehtisin kävellä kotiin. Hieman turhauttavaa kulkea pelkästään bussilla koko ajan, kun siinä ei ehdi oikein katsella mitä kaikkea kadulta löytyykään. Olin kuitenkin unohtanut kartan aamulla kotiin, joten hieman (ihan pikkuisesti vain) arvelutti lähteä kävellen, koska katujen nimet tosiaan häviää multa päästä hetkessä. Ajattelin, että hätätapauksessa voin mennä bussin reittiä, vaikka se ei ole kovin turvallinen. Bussi siis kulkee osan matkasta joen lähellä ja joenvierustat on tyypillisesti vaarallisempia, koska rannoilla asuu yleisesti huonompiosaisia. Päädyin kulkemaa hieman ylimäärästä kun en voinut muistaa oliko katu Donaciano del Campillo tuttu vaiko ei. Matkaan kului noin kolme varttia ja monet paikalliset naureskeli mulle.

La Misión

Martes 16.2.2010

Yliopistolle aamulla klo 11 katsomaan elokuvaa nimeltä La Misión, englanniksi The Mission. Leffa kertoi siis jesuiittojen hengailusta Pohjois-Argentiinan ja Paraguayn alueella guaraníen parissa. Guaranít ovat/olivat siis alueen alkuperäisväestöä, joiden pariin jesuiitat painelivat käännyttämään ja sivistämään. Elokuvassa teemoja ovat Espanjan ja Portugalin kolonialisoitujen maiden jakamisesta ja siitä seuraavista paikallisista ongelmista. Alkuperäiskansojen alueet, joilla jesuiitat leffassa toimivat siirtyvät siis Espanjalta Portugalille, mikä on sinänsä vähän ikävää kun Portugalissa on laillista pitää orjia. Lisäksi konfliktia syntyy kun tärkeä kirkkohyyppä saapuu paikalle arvioimaan, ovat jesuiittojen alkuperäiskansojen pariin tekemät misionesit todella kirkon hommaa vai päädytäänkö ne kieltämään. Yleisesti ottaen surullinen leffa, mutta toisaalta hyvä esittely aiheeseen jesuiitat Argentiinassa, mikä on seuraavien kulttuuriaktiviteettien aihe.

Iltapäivän espanjan tunnit sujuivat vähän aktiivisemmin kuin aikaisemmat (jotka ei siis mun käsityksen mukaan ole olleet epäaktiivisia vaan aktiivisuus on lähinnä jakaantunut epätasaisesti). Saimme myös aineluonnoksemme takaisin ja sain iloisesti todeta, että omassani oli oikeastaan vain yksi virheetön lause. Ihan huojentavaa sanoa, että virheet olivat pääasiassa artikkelien puutoksia ja kirjoitusvirheitä. Sen siitä saa kun moista tekstiä väkertää väsyneenä.

Tangoa..

Lunes 15.2.2010

Aamulla heräsin ajoissa ehtiäkseni keskustaan puoli yhdeksitoista (n. 0,5 h bussilla), mutta koko yön oli satanut ja Jennifer soittikin aamulla, että yliopistolta oli ilmoitettu tapaaminen keskustassa perutuksi. Meidän oli siis tarkoitus mennä tutustumaan Córdoban keskustan jesuiittajuttuihin Roberton kanssa. Peruutuksen syynä ei ollut niinkään sade vaan se, että bussiliikenne on sateella ihan sekasin, vuoroja ei kulje ja pysäkillä saa odottaa sen tunnin kepeästi.

Iltapäiväksi sitten espanjan tunneille, joilla opettaja hajoili meille, et tajuutteko et 30 % arvosanasta on tuntiaktiivisuutta ja te ootte kaikkea muuta kun aktiivisia. Huuh! Paha siel on puhua kun ne, joiden perhe puhuu espanjaa tai jotka on muuten puhumisessa parempia vastaa aina ensin. Ja sit onkin jo kaikki helposti sanottava mennyt ja tyyt, Epäaktiivinen-leima otsaan. Espanjan tunnit oli ohi kuudelta ja tunnin hengailun jälkeen oli tiedossa eka tangotunti. Jippiaijee!

Tangoilu pidettiin yliopiston juhlasalissa, jossa tangon opettajamme, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, se oli ehkä Sergio, alkoi johdattaa meitä tanssin saloihin. Pientä epätasapainoa asetelmaan toi se, että kurssin sukupuolijakauma on enemmän kuin hiukan vääristynyt: 8 poikaa ja 18 tyttöä. Aluksi harjoittelimme tangoaskellusta koko lössi yhdessä, niin että pojat olivat tyttöjä vastapäätä ja menimme ensin ilman musiikkia askellusta ja sitten musiikin kanssa. Pienimuotoista varpaille astumista tapahtui johtuen siitä, että tila ei ole ihan mahdottoman iso, ja tytöt peruutti paljon ts. ei nää minne menee.

Tämän aloittelun jälkeen lähdettiin kokeilemaan miten askeleet sujuu parin kanssa ja pojat pääsivät täyspäiväiseen hommaan tyttöjen taukoillessa joka toinen tanssi. Rattoisaa ajanvietettä oli bongata burroja eli aaseja eli tykkää sanoa poikia, jotka johdatti parinsa tanssilattian keskelle. Tsot tsot, siel ei sovi tanssia. Tanssitunti venyi yli puoli tuntia, koska opettaja ei seurannut kelloa ja oli täydellinen tangofanaatikko. Paritanssituksen jälkeen opettaja tanssi yhden enemmän tangoilleen kanssa yhden tanssin. Ihan hauska nähdä miten sen pitäisi sujua, mulla vaan on eripariset jalat eikä ollenkaan korvaa musiikille.. Mut helpommalla pääsen kun poikaparat, joiden pitäis oppia viemään.

Tangoa on siis tiedossa vielä kaksi maanantaita ja sen jälkeen voi valita jatkaako sitä koko lukukauden. Ilmeisesti lukukauden tunneilla käyvät esittävät tangonäytöksen lukukauden lopuksi opettajille ja muille opiskelijoille.. Voin onnekseni todeta, että mulla ei ole mukana korkokenkiä, joten en voi ees harkita. Toinen huomioitava juttu on, että en osaa ees kävellä korkokengillä, tanssi on siis poissa laskuista. Ja jos joku koittaa vihjata et voisin hankkia kengät, niin siihen voi todeta, että mulla on liian isot kanoottijalat moiseen. Argentiinassa tuskin myydään naisten juhlakenkiä kovin suurissa koissa eli too bad!

Perhelounas ja jätskiä

Domingo 14.2.2010

Rauhallinen aamu. Heräilin hiljaksiin ja kävin pienellä lenkillä lähipuistossa. Oli laiskaa menoa, kävelin pääasiassa. Mut ihan virkistävää. Meille tuli lounaalle Carlos, Paula ja heidän pieni vauvansa (ikää 10 kk, siis Rosan pojanpoika). Ruokana oli ylinamia kasvislasagnea, missä oli maissia ja jotain pinaatin tapaista ja reilusti juustoa plus tomaattia täytteenä. Perhelounas kestikin sit pari tuntia ja aluksi olin keskustelusta ihan ulapalla. Kiitettävää vauhtia puhe eteni. Siinä toisen tunnin aikana aloin jo olla hyvinkin kärryillä keskustelusta, niin sitä korva tottuu kuuntelemaan hieman erilaista espanjaa. Jonkun verran pääsin selittämään Suomesta, mut yhtään mutkikkaampien lauseiden rakentaminen on yhtä katastrofia. Mut oli ihan kivaa, eikä vauva enää alkanut itkeä kun näki mut.

Siestaunosten jälkeen mentiin Rosan kanssa Gridoon jätskille. Grido on siis jätskipaikka, mitä täällä on pilvin pimein. Kaks palloa makso jotain muutaman peson ja yks pallo lisää oli sit sen peson lisää. Oisko ollut 2 palloa 3,5 pesoa eli n. 70 senttiä. Maut olikin sit jänniä, otin Crema Imperialin ja Chocolate con almendrasin. Edellinen oli valkeeta punaisilla raidoilla, ei mitenkään ihmeellistä, mutta suklaajätski kokonaisin mantelein oli tosi namia. Rosa otti kookosjätskiä, jota antoi mun maistaa. Se oli kans aika hyvää.. Pitänee alkaa popsia jätskiä useemmin.

Illalla viimeistelin ainettani, jonka eka versio pitää palauttaa huomenna espanjan opettajan korjattavaksi (lopulliset versiot palautetaan kulttuurituntien pitäjälle eli Robertolle keskiviikkona). Lisäksi oli tietty hirveesti tekstiä luettavana tuntia varten plus kysymyksiä teksteihin liittyen. Huuh, niiden kanssa tahkoamiseen menee paljon aikaa. Intensiivikurssi ei tunne lepopäiviä.