Miércoles 16.6.
GRS:n eli Gestion de recurso suelon eli maaperäkurssin pakollinen lopputentti oli minun osaltani tänään. Kurssilla ei siis lisäkseni ole muita vaihtareita, vaan kaikki parikymmentä muuta ovat argentiinalaisia tutkinto-opiskelijoita. Muut tekevät kokeen joko kuun viimeisenä päivänä tai vasta heinäkuun puolella, mutta koska minun arvosanani pitää saada syötettyä järjestelmään ennen vaihto-ohjelman loppua (pe 25.6.) opettaja järkkäsi minulle erillisen tenttikerran.
Kun kerran olin ainoa tenttijä, tentti oli suullinen ja olin hieman levoton etukäteen, että millainen suullinen tentti oikeastaan olisi. Samaisen kurssin kirjallisissa tenteissä on ollut joitakin hyvin yksityiskohtaisten asioiden muistamista testaavia tehtäviä. Opettaja valui paikalle lähes aikataulussa ja aloitti kysymällä mikä on maaperä. Kävimme reilun tunnin läpi pääasiassa kurssin alkupuolen asioita, niin että minä selitin ja opettaja vähän johdatteli jos en tuntunut älyävän mitä hän kysymyksillään ajoi takaa. Pääosin piirsin taululle ja selitin parhaani mukaan piirroksia. Pariin otteeseen täytyi jokin sana sanakirjasta tarkistaa. Ilmaisullisesti tentti kuitenkin sujui ihan hyvin.
Oikeastaan tällainen kuulustelu tuki oppimista loistavasti, sillä saatoin kysyä epäselviksi jääneitä asioita ja opettaja selitti asiat, jotka jäivät vähän hatariksi minun selityksissäni. Keskustelimme turpeen uusiutuvuudesta ja soista siinä tentin edetessä. Tentattuaan minulta mitä mistäkin maaperän väristä voi päätellä opettaja totesi tentin olevan tässä ja allekirjoitin vielä tenttipaperin ja sain kurssista arvosanaksi ysin.
Sinänsä hauskaa, että tällä kurssilla olen ehkä oppinut eniten uusia asioita, mutta saneluluennot olivat kertakaikkisen puisia ja tylsistyttäviä. Lisäksi kurssilla oli käytössä kirja, josta lähinnä kävimme hyvin kapean otoksen ja taisin olla opiskelijoista ainoa, joka kirjan koskaan kirjastosta kävi lainaamassa ja sitä hieman ihmetteli. Kokeet siis pyörivät luentomuistiinpanojen pohjalta. Välillä ollessani ihan väsyksissä jo aikaisempien luentojen jälkeen en jaksanut selvitellä sanojen kirjoitusasua tai merkitystä, joten muistiinpanoni olivat osittain hieman lukukelvottomat.
Tosiaan, kaikki muut kurssit suoritin pelkkien välikokeiden kautta, sillä poissaoloni eivät ylittäneet kolmen haamurajaa ja aineista ja välikokeista saamani arvosanat olivat vähintään kaseja. Mikä siis meinaa, että promoción directan ehdot täyttyvät. Oli kyllä äärimmäisen inhottavaa kun ei tiennyt tuleeko niitä lisäkokeita ja miten monta..
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Kulttuurikoe
Martes 15.6.
Okei, jee, pompin tänään kulttuurikurssin tenttiin ja sain kuulla mukavat viisitoista minuuttia ennen tentin alkua, että lähes kaikki muut olivat vastaanottaneet opettajan meilitse lähettämät kysymykset (joista siis osa olisi tentissä). Opettaja kertoi lähettäneensä ne kahdesti joten mysteeriksi jäi, miksi ainoastaan Clemsonin porukka vaikutti saaneet ne. Saksalaistytöt olivat saaneet ne sitten postilla muilta kun olivat jutelleet eilen jonkun kymyt saaneen kanssa ja pyytäneet postaamaan ne. Whippee.
No mikäs siinä, ei kai tentissä kaikkien kuulukaan olla samalla viivalla. Lisämaustetta hommaan toi, että yksi neljästä kysymyksestä koski aihetta, mitä ei ollut mainittu ollenkaan kokeeseen sisältyvissä kirjan alueissa. En siis voi väittää opiskelleeni mitenkään ylimaanisesti, mutta kyllä hieman epäreilulta tuntui että muut saivat kymyt etuajassa ja lisäksi kysyttiin aiheesta mistä en tiennyt, että se sisältyy kokeeseen.
Juu, no ei auta itku markkinoilla ja sitä rataa eli sävelsin parhaani mukaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja poukkoilin puolitoista tuntia myöhemmin alas toisesta kerroksesta. Siitä kv-keskuksen ilmoitustaululta minut sitten poimittiinkin UBP:n promovideoon tai siis haastattelivat ja saattavat käyttää pätkää. Joo, todella ironista päätyä promoomaan paikkaa jota ei suosittelisi suoralta kädeltä kenellekään..
Halusin tietää kysymykset ennen varsinaista haastattelua ja mainitsin, että hankalaa vastata kysymykseen siitä millaisia opettajat ovat kun he ovat kaikki erilaisia ja joidenkin puheesta ei tahdo saada selkoa kun popottavat niin vauhdikkaasti. Haastattelija totesi, että etsimme positiivisia asioita, eli ei oikein sovi tänän formaattiin.. Jassoo, onhan se oikein kivaa painottaa positiivisa puolia ja jättää negatiiviset täysin mainitsematta. Iloisesti sitten hymyilin ja tuijottelin ihan vika suuntaan kertoessani kuinka kv-keskuksen opettajat on auttavaisia ja ymmärtävät hyvin sen, että meillä voi espanja tuottaa ongelmia..
Huuh, uskomaton fiilis taas miten sitä onnistuu tuottamaan puolitotuuksia. Kv-keskuksen opet on tuollaisia, mutta täällä käydään muitakin kursseja ja muut opet voivat sit olla laidasta laitaan. Lisäksi kv-keskuksen kurssien taso on vaihtelevaa historian yläasterautalangastavääntömeiningistä espanjaan joka taas tuntuu oikein loistavasti täällä olemista tukevalta. Mutta lopultahan nuo lienevät aina hyvin subjektiivisia näkemyksiä, ainakin historian kurssilla monet tuntuivat tykkäävän, että on helppoa. Siinä mielessä toki ettei mene kaikki energia kurssien kanssa painimiseen vaan voi vaihdon aikana keskittyä muuhunkin. Minun kohdallani kuitenkin helppous söi motivaatiota kun en kokenut kurssia mitenkään haastavaksi, tokihan sieltä uusia asioita tuli kun ei oikein tämä Argentiinan taikka Latinalaisen Amerikan historia nyt mitenkään kovin tuttua ole. Asiat kuitenkin tarjottiin valmiiksi jauhettuina joten opiskelijan tehtäväksi jäi lähinnä niiden muistaminen..
Okei, jee, pompin tänään kulttuurikurssin tenttiin ja sain kuulla mukavat viisitoista minuuttia ennen tentin alkua, että lähes kaikki muut olivat vastaanottaneet opettajan meilitse lähettämät kysymykset (joista siis osa olisi tentissä). Opettaja kertoi lähettäneensä ne kahdesti joten mysteeriksi jäi, miksi ainoastaan Clemsonin porukka vaikutti saaneet ne. Saksalaistytöt olivat saaneet ne sitten postilla muilta kun olivat jutelleet eilen jonkun kymyt saaneen kanssa ja pyytäneet postaamaan ne. Whippee.
No mikäs siinä, ei kai tentissä kaikkien kuulukaan olla samalla viivalla. Lisämaustetta hommaan toi, että yksi neljästä kysymyksestä koski aihetta, mitä ei ollut mainittu ollenkaan kokeeseen sisältyvissä kirjan alueissa. En siis voi väittää opiskelleeni mitenkään ylimaanisesti, mutta kyllä hieman epäreilulta tuntui että muut saivat kymyt etuajassa ja lisäksi kysyttiin aiheesta mistä en tiennyt, että se sisältyy kokeeseen.
Juu, no ei auta itku markkinoilla ja sitä rataa eli sävelsin parhaani mukaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja poukkoilin puolitoista tuntia myöhemmin alas toisesta kerroksesta. Siitä kv-keskuksen ilmoitustaululta minut sitten poimittiinkin UBP:n promovideoon tai siis haastattelivat ja saattavat käyttää pätkää. Joo, todella ironista päätyä promoomaan paikkaa jota ei suosittelisi suoralta kädeltä kenellekään..
Halusin tietää kysymykset ennen varsinaista haastattelua ja mainitsin, että hankalaa vastata kysymykseen siitä millaisia opettajat ovat kun he ovat kaikki erilaisia ja joidenkin puheesta ei tahdo saada selkoa kun popottavat niin vauhdikkaasti. Haastattelija totesi, että etsimme positiivisia asioita, eli ei oikein sovi tänän formaattiin.. Jassoo, onhan se oikein kivaa painottaa positiivisa puolia ja jättää negatiiviset täysin mainitsematta. Iloisesti sitten hymyilin ja tuijottelin ihan vika suuntaan kertoessani kuinka kv-keskuksen opettajat on auttavaisia ja ymmärtävät hyvin sen, että meillä voi espanja tuottaa ongelmia..
Huuh, uskomaton fiilis taas miten sitä onnistuu tuottamaan puolitotuuksia. Kv-keskuksen opet on tuollaisia, mutta täällä käydään muitakin kursseja ja muut opet voivat sit olla laidasta laitaan. Lisäksi kv-keskuksen kurssien taso on vaihtelevaa historian yläasterautalangastavääntömeiningistä espanjaan joka taas tuntuu oikein loistavasti täällä olemista tukevalta. Mutta lopultahan nuo lienevät aina hyvin subjektiivisia näkemyksiä, ainakin historian kurssilla monet tuntuivat tykkäävän, että on helppoa. Siinä mielessä toki ettei mene kaikki energia kurssien kanssa painimiseen vaan voi vaihdon aikana keskittyä muuhunkin. Minun kohdallani kuitenkin helppous söi motivaatiota kun en kokenut kurssia mitenkään haastavaksi, tokihan sieltä uusia asioita tuli kun ei oikein tämä Argentiinan taikka Latinalaisen Amerikan historia nyt mitenkään kovin tuttua ole. Asiat kuitenkin tarjottiin valmiiksi jauhettuina joten opiskelijan tehtäväksi jäi lähinnä niiden muistaminen..
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Un día
Sábado 12.6.
Tänään sitten lähti Argentiinan osalta Copa mundial käyntiin ja oon ihan jumissa suomen ja jalkapallon kanssa eli en tiedä mitä se on suomeksi, ehkä jalkapallon MM-kisat? Vastassa oli Nigeria ja katsoin jopa viimeiset seitsemän minuuttia eli taisin tehdä ennätyksen jalkapallonseuraamishistoriassani. Argentiina voitti siis 1-0 ja matsin loputtua ulkoa alkoikin kuulua huutoa ja jonkinmoisia meluraketteja ammuskeltiin.
Illalla lähdin vielä käymään Paseo de los artesilla ja törmäsin siellä Cristiin ja Lydaan, joiden mukana päädyin taas kirkon nuorten kokoontumiseen. Olin ihan pihalla ja siinä sitten selvisi, että tänä lauantaina kerta on omistettu lähteville vaihtareille. Istuimme piirissä ja lauloimme ja aina laulun jälkeen vuoron perään kukin jotain jaettavaa valmistellut vaihtari sai puheenvuoron. Chapman, Hannah ja Matt olivat valmistaneet puheenvuorot, minä luonnollisesti hädin tuskin tiesin, että minne olen päätynyt ja Lyda oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Chapman aloitti kertomalla siitä kuinka hän täällä ollessaan erosi tyttöystävästään, mutta jaksoi jumalan avulla. Jumalasuhde myös korostui, koska perhe ja suurin osa läheisistä oli kaukana kotona. Hannah jatkoi kertomalla kuinka hän ei olisi halunnut ollenkaan lähteä vaihtoon, mutta koska tunsi sen olevan jumalan tahto niin päätyi tänne vaikka häntä pelottikin ennen lähtöä paljon. Jumala oli myös vastannut hänen rukouksiinsa epävarmuutta aiheuttavista asioista. Matt jatkoi samoilla linjoilla ja hänen jälkeensä myös Cristi halusi kertoa tänne Argentiinaan päätymisestään ja siihen liittyvistä asioista missä jumala oli auttanut. Tässä vaiheessa jäljellä olivat vain Lyda ja minä ja aloin olla hieman paniikkinen, että pitäisikö minunkin kertoa jumalan tahdolla höystetty tarina.
Lyda tarttui haasteisiin ja kertoi hieman erilaisen tarinan siitä miten oli eksynyt jumalan polulta alkamalla seurustelemaan ei-kristityn pojan kanssa. Hän oli kuitenkin onneksi lopulta ymmärtänyt virheensä ja palannut kirkon pariin ja nyt tunsi itsensä mustaksi lampaaksi. Tämän jälkeen tapahtumaa vetävä Cristian kysyi haluaisiko joku muu jakaa jotain ja kaikki katsoivat minua. Kysyttäessä vastasin että ei kiitos. Itkuisten puheenvuorojen ja välillä ylitsevuotavien kiitosten jälkeen tuntui, että minulla ei tosiaan olisi mitään sanottavaa joka sopisi aikaisempien linjaan.
Kirkolta saimme kyydin lähetystyöntekijöiltä keskustassa sijaitsevalle pysäkille aivan Plaza San Martinin nurkalle. Kello oli jo lähemmäs yksi yöllä ja Plazalla oli käynnissä viikottainen ulkoilma milonga eli tango soi ja parit tulkitsivat kukin tavallaan musiikkia aukion keskustassa sijaitsevan San Martinin patsaan valvovan katseen alla.
Matt, Chapman ja Hannah kirmasivat N3:n ajaessa ohi muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle pysäkilleen ja Cristi ja Lyda katosivat seuraamaan milongaa lähietäisyydeltä. Miä jäin kauemmas etten vain missaisi bussia, joka onneksi tulikin vaivaisen parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen..
Tänään sitten lähti Argentiinan osalta Copa mundial käyntiin ja oon ihan jumissa suomen ja jalkapallon kanssa eli en tiedä mitä se on suomeksi, ehkä jalkapallon MM-kisat? Vastassa oli Nigeria ja katsoin jopa viimeiset seitsemän minuuttia eli taisin tehdä ennätyksen jalkapallonseuraamishistoriassani. Argentiina voitti siis 1-0 ja matsin loputtua ulkoa alkoikin kuulua huutoa ja jonkinmoisia meluraketteja ammuskeltiin.
Illalla lähdin vielä käymään Paseo de los artesilla ja törmäsin siellä Cristiin ja Lydaan, joiden mukana päädyin taas kirkon nuorten kokoontumiseen. Olin ihan pihalla ja siinä sitten selvisi, että tänä lauantaina kerta on omistettu lähteville vaihtareille. Istuimme piirissä ja lauloimme ja aina laulun jälkeen vuoron perään kukin jotain jaettavaa valmistellut vaihtari sai puheenvuoron. Chapman, Hannah ja Matt olivat valmistaneet puheenvuorot, minä luonnollisesti hädin tuskin tiesin, että minne olen päätynyt ja Lyda oli paikalla ensimmäistä kertaa.
Chapman aloitti kertomalla siitä kuinka hän täällä ollessaan erosi tyttöystävästään, mutta jaksoi jumalan avulla. Jumalasuhde myös korostui, koska perhe ja suurin osa läheisistä oli kaukana kotona. Hannah jatkoi kertomalla kuinka hän ei olisi halunnut ollenkaan lähteä vaihtoon, mutta koska tunsi sen olevan jumalan tahto niin päätyi tänne vaikka häntä pelottikin ennen lähtöä paljon. Jumala oli myös vastannut hänen rukouksiinsa epävarmuutta aiheuttavista asioista. Matt jatkoi samoilla linjoilla ja hänen jälkeensä myös Cristi halusi kertoa tänne Argentiinaan päätymisestään ja siihen liittyvistä asioista missä jumala oli auttanut. Tässä vaiheessa jäljellä olivat vain Lyda ja minä ja aloin olla hieman paniikkinen, että pitäisikö minunkin kertoa jumalan tahdolla höystetty tarina.
Lyda tarttui haasteisiin ja kertoi hieman erilaisen tarinan siitä miten oli eksynyt jumalan polulta alkamalla seurustelemaan ei-kristityn pojan kanssa. Hän oli kuitenkin onneksi lopulta ymmärtänyt virheensä ja palannut kirkon pariin ja nyt tunsi itsensä mustaksi lampaaksi. Tämän jälkeen tapahtumaa vetävä Cristian kysyi haluaisiko joku muu jakaa jotain ja kaikki katsoivat minua. Kysyttäessä vastasin että ei kiitos. Itkuisten puheenvuorojen ja välillä ylitsevuotavien kiitosten jälkeen tuntui, että minulla ei tosiaan olisi mitään sanottavaa joka sopisi aikaisempien linjaan.
Kirkolta saimme kyydin lähetystyöntekijöiltä keskustassa sijaitsevalle pysäkille aivan Plaza San Martinin nurkalle. Kello oli jo lähemmäs yksi yöllä ja Plazalla oli käynnissä viikottainen ulkoilma milonga eli tango soi ja parit tulkitsivat kukin tavallaan musiikkia aukion keskustassa sijaitsevan San Martinin patsaan valvovan katseen alla.
Matt, Chapman ja Hannah kirmasivat N3:n ajaessa ohi muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle pysäkilleen ja Cristi ja Lyda katosivat seuraamaan milongaa lähietäisyydeltä. Miä jäin kauemmas etten vain missaisi bussia, joka onneksi tulikin vaivaisen parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen..
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Yksi vapaaehtoisuustarina
Oukrait, pitänee kertoa vapaaehtoistyöstoori loppuun kun kerran aloitin sen. Eli kävin silloin toukokuun puolessa välissä Mendiolazan terveyskeskuksessa istumassa kaksi tuntia tuijottamassa ihmisten rokottamista. Tämä oli siis vapaaehtoistyötä.
Seuraavalla viikolla olin hieman flunssassa, joten en voinut mennä. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ollut terveyskeskuksen yhteystietoja eikä yhteyshenkilöä paikalla. Päädyin siis laittamaan meiliä yliopistn vapaaehtoistyövastaavalle, josko hän voisi ilmoittaa, että olen sen verran kipeä, etten tule paikalle. Vastausta ei kuulunut.
Seuraavana torstaina olin edelleen samassa piinaavassa pienessä flunssassa, joten päädyin taas jäämään kotiin. Olin laittanut pari päivää aikaisemmin vapaaehtoisvastaavallemme meiliä, että pitääkö minun vielä mennä, kun olemme jo kesäkuun puolella ja alun perin ohjelman ilmoitettiin loppuvan toukokuun puolella. Aamulla vastausta ei ollut kuulunut, joten tästä plus epäterveestä tilastani johtuen laitoin taas vapaaehtoisvastaavalle meiliä, että en ole menossa. Sain vastauksen tunnin sisällä: on velvollisuutesi mennä sinulle ilmoitettuun aikaan, kahdella poissaololla putoat ohjelmasta.
Okei, kiitoksia tiedotuksesta.
Muiden vaihtareiden kanssa jutellessa minulle selvisi, että kukaan ei oikeastaan tehnyt kyseisessä työssä mitään ihmeellistä, kunhan hengasi paikalla sen velvoitetun kaksituntisen. Työn organisointi oli siinä mielessä mielenkiintoista, että ensimmäinen tapaaminen aiheen tiimoilta oli ihan maaliskuun lopussa ja vierailun kohdeterveyskeskuksessa piti ajoittua seuraavalle viikolle ja töiden piti alkaa huhtikuun puolessa välissä.
Ekan tapaamisen jälkeen ei kuitenkaan kuulunut mitään ennen huhtikuun loppua, jolloin sain kuulla yhdeltä vaihtarilta, että he olivat käyneet vierailemassa terveyskeskuksessa. Tätä ennen oli siis kv-keskuksen ilmoitustaululle ilmestynyt työvuorolista, jossa oli suurin osa halukkaiksi ilmottautuneista, mutta muutamia, minä tässä joukossa, puuttui listasta. Tässä vaiheessa spekuloin yhden toisen ei-valtaosa-amerikkalaislaumaan kuuluvan opiskelijan kanssa, että ilmeisesti paikat on annettu Clemsonin väelle ensin, koska ohjelmaa koordinoimassa on mukana heidän oma koordinaattorinsa Alejandro. Epäreilulta tuntui kun mitään selityksiä paikkojen jakamiseen ei kuulunut. Toisaalta vuorolistassa oli pieni puute kun siinä ei mainittu millä viikolla työskentely alkaisi.
Toukokuun alussa aloin jo olla vakuuttunut, että minun kohdalla työskentely nyt jäi. Ekan viikon lopulla sain kuitenkin meiliä, että minulle oli varattu paikka torstaisin kello 10-12. Ihan mielenkiintoista kun missään prosessin vaiheessa minulta ei ollut kysytty aikatauluista mitään ja ekalla tapaamiskerralla oli luvattu, että kaikki pääsevät vaikuttamaan tekemänsä työn sisältöön ja ajankohtaan.
Vastasin viestiin ja sain kuulla että voisin aloittaa seuraavana torstaina eli tuona päivänä kun lopulta menin sinne.
No juu, ongelmakohtia:
-työhön otettiin kaikki halukkaat lopulta, vaikka pienellä terveyskeskuksella ei liennyt intressejä saati kapasiteettia tälläiseen määrään porukkaa. Kyseisessä paikassa oli siis edellisenä lukuvuotena työskennellyt yksi vaihtari, joka oli itse paikan etsinyt.
-vapaaehtoisia pidettiin hyvin kielellisesti rajoittuneina, joita sanavarastollisesti olimmekin, mutta tälle ei löytynyt ymmärrystä
-tiedotus suuntaa tai toiseen ei toiminut, perustietoja työpaikasta, työn sisällöstä, tarvittavista välineistä tai edes sijainnista ei annettu
-kyseiset puutteet eivät saaneet aikaan sitoutumista työhön taikka halua saapua paikalle, koska vapaaehtoistyö ei auttanut oikeastaan ketään, sillä emme tehneet käytännössä mitään
...
Kysymys kuuluukin miksi ihmeessä kukaan näki vaivaa järjestää moista?
Seuraavalla viikolla olin hieman flunssassa, joten en voinut mennä. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ollut terveyskeskuksen yhteystietoja eikä yhteyshenkilöä paikalla. Päädyin siis laittamaan meiliä yliopistn vapaaehtoistyövastaavalle, josko hän voisi ilmoittaa, että olen sen verran kipeä, etten tule paikalle. Vastausta ei kuulunut.
Seuraavana torstaina olin edelleen samassa piinaavassa pienessä flunssassa, joten päädyin taas jäämään kotiin. Olin laittanut pari päivää aikaisemmin vapaaehtoisvastaavallemme meiliä, että pitääkö minun vielä mennä, kun olemme jo kesäkuun puolella ja alun perin ohjelman ilmoitettiin loppuvan toukokuun puolella. Aamulla vastausta ei ollut kuulunut, joten tästä plus epäterveestä tilastani johtuen laitoin taas vapaaehtoisvastaavalle meiliä, että en ole menossa. Sain vastauksen tunnin sisällä: on velvollisuutesi mennä sinulle ilmoitettuun aikaan, kahdella poissaololla putoat ohjelmasta.
Okei, kiitoksia tiedotuksesta.
Muiden vaihtareiden kanssa jutellessa minulle selvisi, että kukaan ei oikeastaan tehnyt kyseisessä työssä mitään ihmeellistä, kunhan hengasi paikalla sen velvoitetun kaksituntisen. Työn organisointi oli siinä mielessä mielenkiintoista, että ensimmäinen tapaaminen aiheen tiimoilta oli ihan maaliskuun lopussa ja vierailun kohdeterveyskeskuksessa piti ajoittua seuraavalle viikolle ja töiden piti alkaa huhtikuun puolessa välissä.
Ekan tapaamisen jälkeen ei kuitenkaan kuulunut mitään ennen huhtikuun loppua, jolloin sain kuulla yhdeltä vaihtarilta, että he olivat käyneet vierailemassa terveyskeskuksessa. Tätä ennen oli siis kv-keskuksen ilmoitustaululle ilmestynyt työvuorolista, jossa oli suurin osa halukkaiksi ilmottautuneista, mutta muutamia, minä tässä joukossa, puuttui listasta. Tässä vaiheessa spekuloin yhden toisen ei-valtaosa-amerikkalaislaumaan kuuluvan opiskelijan kanssa, että ilmeisesti paikat on annettu Clemsonin väelle ensin, koska ohjelmaa koordinoimassa on mukana heidän oma koordinaattorinsa Alejandro. Epäreilulta tuntui kun mitään selityksiä paikkojen jakamiseen ei kuulunut. Toisaalta vuorolistassa oli pieni puute kun siinä ei mainittu millä viikolla työskentely alkaisi.
Toukokuun alussa aloin jo olla vakuuttunut, että minun kohdalla työskentely nyt jäi. Ekan viikon lopulla sain kuitenkin meiliä, että minulle oli varattu paikka torstaisin kello 10-12. Ihan mielenkiintoista kun missään prosessin vaiheessa minulta ei ollut kysytty aikatauluista mitään ja ekalla tapaamiskerralla oli luvattu, että kaikki pääsevät vaikuttamaan tekemänsä työn sisältöön ja ajankohtaan.
Vastasin viestiin ja sain kuulla että voisin aloittaa seuraavana torstaina eli tuona päivänä kun lopulta menin sinne.
No juu, ongelmakohtia:
-työhön otettiin kaikki halukkaat lopulta, vaikka pienellä terveyskeskuksella ei liennyt intressejä saati kapasiteettia tälläiseen määrään porukkaa. Kyseisessä paikassa oli siis edellisenä lukuvuotena työskennellyt yksi vaihtari, joka oli itse paikan etsinyt.
-vapaaehtoisia pidettiin hyvin kielellisesti rajoittuneina, joita sanavarastollisesti olimmekin, mutta tälle ei löytynyt ymmärrystä
-tiedotus suuntaa tai toiseen ei toiminut, perustietoja työpaikasta, työn sisällöstä, tarvittavista välineistä tai edes sijainnista ei annettu
-kyseiset puutteet eivät saaneet aikaan sitoutumista työhön taikka halua saapua paikalle, koska vapaaehtoistyö ei auttanut oikeastaan ketään, sillä emme tehneet käytännössä mitään
...
Kysymys kuuluukin miksi ihmeessä kukaan näki vaivaa järjestää moista?
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Välikokeet vol. II
Sábado 5.6.
Huuh. Perjantaina selvisin ekasta tokasta välikokeesta. Aiheena maaperä ja koe meni samaan malliin kun edellinen, 10-20 pisteen kysymyksiä 8 kpl ja 5 sivua piti kirjottaa et kaikki sai vastattua vaikka opelle riittääkin kuvat selityksillä niissä kohdissa missä sellaista voi käyttää. Pääasiassa koe koski saastuneen maaperän käsittelyä, eristämistä, puhdistamista tai siirtämistä kaatopaikalle. Eli oikein kiinnostavaa. Sinänsä hauskaa, että tunnilla kirjoitamme about opettajan sanelun mukaan ja käymme vain murto-osan kurssikirjasta, jota kukaan ei kuulemma (toivottavasti opettajaa lukuun ottamatta) lue.
Jees, nyt oon lueskellet maanantain espanjan kokeeseen plus tiistaina kestävän kehityksen ja historian kokeisiin. Äsken toteisin jälkimmäisen liian naurettavaksi lukea. Saimme opettajalta oikein/väärin-väittämiä kokeeseen kertaamiseksi liittyen kuhunkin osioon. Samanlaisia on tiedossa kokeessa ja niitten lisäksi tietty muutama essee. Kuitenkin väittämät on 40 % arvostelusta. Ja ne on totaalista pilkunviilausta:
Sotilasdiktatuurin toimenpiteet vastarinnan pitämiseksi kurissa sisälsivät neljä askelta: 1) Kaappaus 2) Vangittuna pitäminen 3) Kidutus 4) Murhaaminen ja ruumiin hävittäminen
Oikein vai Väärin?
Väärinhän tuo on kun kerran vaihtoehdot 2) ja 3) ovat väärinpäin.
Peron oli sotilashallituksessa työsihteeri, sisäisen turvallisuuden ministeri ja varapresidentti ja näiden toimien turvin hän sai kerättyä itselleen vahvan työväenluokan tuen.
Oikein vai Väärin?
Väärin selkeästi, kai kaikki nyt muistavat, että Peron oli sotaministeri.
Ei herranjestas tätä kurssia! Opettaja vaan naureskelee, että se tykkää kujeilla ja laittaa "huijauksia" kymyihin, mut yksityiskohtia se ei kuulemma painota millään muotoa. Ihan hyvä, muuten kysymyksissä varmaan tiedusteltaisiin olivatko Peronin paidan napit vaaleansinivalkoiset hänen saapuessaan hallitustalon parvekkeelle 17.10.1945 ottamaan vastaan valtavat suosionosoitukset..
Huuh. Perjantaina selvisin ekasta tokasta välikokeesta. Aiheena maaperä ja koe meni samaan malliin kun edellinen, 10-20 pisteen kysymyksiä 8 kpl ja 5 sivua piti kirjottaa et kaikki sai vastattua vaikka opelle riittääkin kuvat selityksillä niissä kohdissa missä sellaista voi käyttää. Pääasiassa koe koski saastuneen maaperän käsittelyä, eristämistä, puhdistamista tai siirtämistä kaatopaikalle. Eli oikein kiinnostavaa. Sinänsä hauskaa, että tunnilla kirjoitamme about opettajan sanelun mukaan ja käymme vain murto-osan kurssikirjasta, jota kukaan ei kuulemma (toivottavasti opettajaa lukuun ottamatta) lue.
Jees, nyt oon lueskellet maanantain espanjan kokeeseen plus tiistaina kestävän kehityksen ja historian kokeisiin. Äsken toteisin jälkimmäisen liian naurettavaksi lukea. Saimme opettajalta oikein/väärin-väittämiä kokeeseen kertaamiseksi liittyen kuhunkin osioon. Samanlaisia on tiedossa kokeessa ja niitten lisäksi tietty muutama essee. Kuitenkin väittämät on 40 % arvostelusta. Ja ne on totaalista pilkunviilausta:
Sotilasdiktatuurin toimenpiteet vastarinnan pitämiseksi kurissa sisälsivät neljä askelta: 1) Kaappaus 2) Vangittuna pitäminen 3) Kidutus 4) Murhaaminen ja ruumiin hävittäminen
Oikein vai Väärin?
Väärinhän tuo on kun kerran vaihtoehdot 2) ja 3) ovat väärinpäin.
Peron oli sotilashallituksessa työsihteeri, sisäisen turvallisuuden ministeri ja varapresidentti ja näiden toimien turvin hän sai kerättyä itselleen vahvan työväenluokan tuen.
Oikein vai Väärin?
Väärin selkeästi, kai kaikki nyt muistavat, että Peron oli sotaministeri.
Ei herranjestas tätä kurssia! Opettaja vaan naureskelee, että se tykkää kujeilla ja laittaa "huijauksia" kymyihin, mut yksityiskohtia se ei kuulemma painota millään muotoa. Ihan hyvä, muuten kysymyksissä varmaan tiedusteltaisiin olivatko Peronin paidan napit vaaleansinivalkoiset hänen saapuessaan hallitustalon parvekkeelle 17.10.1945 ottamaan vastaan valtavat suosionosoitukset..
Bicentenario de Argentina
Martes 25.5.2010
Tänään on vapaata. Eilenkin oli vapaata. Heh, hehkutan vaan vapaita =). Vietetään ensimmäisen hallituksen 200-vuotissynttäreitä. Koko maa on ihan kahjona. Viis päivää vapaata mulle putkeen (pe-ti) niin en valita.
Lapset on askarrelleet koulussa Argentiinan lippuja ja muita koristeita ja järjestetään tapahtumia juhlavuoden/päivän kunniaksi. Monissa autoissa on katolla pienet Argentiinan liput ja escarapeloja ihmisillä rinnuksissa. Buenos Airesissa oli jättimäinen kolme tuntia kestänyt Desfile artístico histórico -paraati eli siinä näki kivasti tän maan historian päähetket 19 eri osastossa, jotka vyöryivät Buenos Airesin pääkatua eli 9 de Juliota pitkin. Jäi ihan koukkuun sitä katsomaan. Oli oma osansa alkuperäisväestöille, maahanmuuttajille, Madres de Plaza de Mayolle, tangolle plus Buenos Airesille (kaupunkin tyypillisiä mustakeltaisia takseja..), Falklandsaarten sodalle, talouskriisille, kansalliselle teollisuudelle, Andien yli marssille ja folklorelle jne. Vau..
Okei, tässä pari pätkää youtubessa:
Folklore eli asadoa, tansseja:
http://www.youtube.com/watch?v=D-dD2GTpkMg&feature=related
Inmigrantes eli maahanmuuttajia saapuu laivalla: http://www.youtube.com/watch?v=zF7G9uXPWYk&feature=related
Industria nacional eli teollisuutta: http://www.youtube.com/watch?v=pwchZO6r1fY&feature=related
Madres de Plaza de Mayo viikottaisessa mielenosoituksessaan: http://www.youtube.com/watch?v=cYglFu0rGkA
Jees, sinänsä ihan mielenkiintoista, että juhlitaan näin paljon ensimmäisen (Primer gobierno patrio de Argentina) argentiinalaisen hallituksen vuosipäivänä. Kuuden vuoden päästä tulee itsenäisyydestä kuluneeksi 200 vuotta eli luulisi sinnekin juhlimista riittävän. Tosin argentiinalaiset taitavat tykätä moisesta.
Tänään on vapaata. Eilenkin oli vapaata. Heh, hehkutan vaan vapaita =). Vietetään ensimmäisen hallituksen 200-vuotissynttäreitä. Koko maa on ihan kahjona. Viis päivää vapaata mulle putkeen (pe-ti) niin en valita.
Lapset on askarrelleet koulussa Argentiinan lippuja ja muita koristeita ja järjestetään tapahtumia juhlavuoden/päivän kunniaksi. Monissa autoissa on katolla pienet Argentiinan liput ja escarapeloja ihmisillä rinnuksissa. Buenos Airesissa oli jättimäinen kolme tuntia kestänyt Desfile artístico histórico -paraati eli siinä näki kivasti tän maan historian päähetket 19 eri osastossa, jotka vyöryivät Buenos Airesin pääkatua eli 9 de Juliota pitkin. Jäi ihan koukkuun sitä katsomaan. Oli oma osansa alkuperäisväestöille, maahanmuuttajille, Madres de Plaza de Mayolle, tangolle plus Buenos Airesille (kaupunkin tyypillisiä mustakeltaisia takseja..), Falklandsaarten sodalle, talouskriisille, kansalliselle teollisuudelle, Andien yli marssille ja folklorelle jne. Vau..
Okei, tässä pari pätkää youtubessa:
Folklore eli asadoa, tansseja:
http://www.youtube.com/watch?v=D-dD2GTpkMg&feature=related
Inmigrantes eli maahanmuuttajia saapuu laivalla: http://www.youtube.com/watch?v=zF7G9uXPWYk&feature=related
Industria nacional eli teollisuutta: http://www.youtube.com/watch?v=pwchZO6r1fY&feature=related
Madres de Plaza de Mayo viikottaisessa mielenosoituksessaan: http://www.youtube.com/watch?v=cYglFu0rGkA
Jees, sinänsä ihan mielenkiintoista, että juhlitaan näin paljon ensimmäisen (Primer gobierno patrio de Argentina) argentiinalaisen hallituksen vuosipäivänä. Kuuden vuoden päästä tulee itsenäisyydestä kuluneeksi 200 vuotta eli luulisi sinnekin juhlimista riittävän. Tosin argentiinalaiset taitavat tykätä moisesta.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
La Cumbre
Lunes 24.5.
Oukii, pitkä viikonloppu (maanantai ja tiistai ovat vapaat kiitos Argentiinan juhlavuodelle) eli pitäisi sitä kai jonnekin raahautua vaikka kotona onkin kivaa. Miittasimme Hannahin kanssa 9.20 keskustassa (sovittu aika oli klo 9, mutta molemmat olivat argentiinalaiseen tapaan - ehkäoä bussien aikatauluttomuudesta johtuen - myöhässä). Kävelimme pikkubussiterminaaliin ja saimme liput 10.05 lähtevään bussiin kohti La Cumbrea, joka siis on lähivuorien kupeessa sijaitseva pieni kaupunki. Matka maksoi 24,50 suuntaansa ja paluuliput kuulemma pitää ostaa sitten paikan päältä.
Usko reissun onnistumiseen oli loistava, vaikka kumpikin olimme eri seurassa käyneet Cosquinissa joka siis on toinen kaupunki samaisilla vuorilla. Sinne kesti matka 2 h 38 minuuttia näköalajunalla hintaan 6 pesoa. Joo, bussilla takaisin sit kesti tunnin ja maksoi 15,50.. Päivä oli harmaa ja Cosquin kylmä ja tylsä eikä sieltä ees meinannut saada ruokaa. Käytiin siis Satun ja Essin kanssa siellä heidän lähtöpäivänään la 8.5. Hannah kävi viime viikonloppuna ja varoittelin häntä ja jostain syystä myös plättykokemus. Outo paikka se Cosquin.. Nyt köröttelimme siitä turvallisesti ohi.
Busseilu sujui rauhallisesti torkkuessa. Matkan piti kestää 2,5 tuntia ja tässä vaiheessa saavuimmekin kaupunkiin ja herätin Hannahin innoissani että lopulta pääsisi oikomaan jalkojaan. Ennenaikainen hälytys, olimme vasta La Faldassa, josta on parikymmentä kilometriä La Cumbreen. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis eli täydellinen verrattuna Cordoban aamuiseen tihkusadekuuroon.
La Cumbressa toikkaroimme bussista ostamaan paluubussiliput yhdeksältä lähtevään bussiin ja löysimme hetken kävelyn jälkeen vanhassa juna-asemarakennuksessa sijaitsevan turisti-informaation, josta saimme kaupungin ja lähialueen turistikartat sekä tiedon pyörävuokraamon sijainnista (se sijaitsi tien toisella puolella). Kävimme hakemassa itsellemme ajokit hintaan 50 pesoa/puoli päivää eli 5 tuntia.
Olin aivan euforiassa päästessäni satulaan ensimmäiseen kertaan lähes neljään kuukauteen. Hannah taas ei ollut pyöräillyt kaiketi lähemmäs kymmeneen vuoteen joten olimme oikein yhteensopiva pari ;). Lähdimme polkemaan kohti El Mirador -näköalapaikkaa, joka sijaitsee Cuchi Corralin lähellä ja sieltä siis lähtevät lentelyynsä varjoliitäjät. Ekat pari kilometriä olivat asfaltoitua alamäkeä ja matka sujui vauhdikkaasti. Saavuimme asfalttiteiden T-risteykseen josta jatkoimme T:n läpi hiekkatietä opasteviitan rohkaisemina. Tien kunto sen kun rapistui, mutta onneksi hiljalleen. Aurinko paistoi ja matka taittui. Yhteensä siis matkaa oli 11 kilsaa ja meillä kului tähän tunti ja vartti johtuen siitä, että talutimme loppuylämäestä valtaosan kun Hannah-ressu ei mitenkään jaksanut polkea.
Tien yli meni noro yhdessä kohtaa. Oli mutaista.
Ja mäkeen (yläsellaiseen).
Näköalapaikka oli oikein kiva ja siellä oli autoilla saapuneita ihmisiä viettämässä vapaapäivää. Varjoliitäjiä ei kuitenkaan näkynyt. Istuimme alas syömään kaiken mikä meillä oli mukana, sillä tässä vaiheessa nälkä jo painoi emmekä tietenkään olleet älynneet ostaa lisäeväitä. Hedelmiä ja kolmia erilaisia keksejä kuitenkin löytyi ja Hannah oli roudannut 1,5 litran extravesipullon O_O. No ainakaan vedestä ei tullut pulaa, loistavasti ajateltu =)
Clemson-potretti. Clemson on siis yliopisto, mistä Hannah ja 20 muuta yhdysvaltalaisvaihtaria on =). Niiden värit on oranssi ja violetti.
Miäkii pääsin poseeraan Clemson-lipun kanssa. Mitenhän sitä pitäis pitää?
Tankkasimme rauhassa ja kuvasimme pakollisia kuvia. Takaisin lähdimme pitkän tovin jälkeen. Hannah-ressu ei oikein pystynyt istumaan satulassa ja päädyimmekin pehmustamaan sitä collegepaidalla. Takaisinmatka oli hieman tuskaisempi kun pyörät olivat meille hieman kookkaahkoja tai ainakin säädettyjä vähän epäsopivasti. Lähinnä epämukavuutta aiheutui siitä, että ohjaustanko oli liian kaukana jotta käsille olisi voinut laittaa lainkaan painoa. Takaisinmatkalla talutimmekin lähes kaikki mäet ja pysähdyimme kuvaamaan lehmiä ja La Cumbre -kylttiä. Luovuimme lopulta viiden jälkeen pyöristä iloisesti ja lähdimme etsimään ruokaa.
Saimme 13 pesolla puolikkaat pitsat kummallekin ja oli taas energiaa jatkaa matkaa. Tallustelimme kohti Camino de los artesanos eli käsityöläisreittiä/polkua kohti. Ilta hämärtyi matkalla kun kartastamme tietenkin puuttui mittakaava. Vastaan tuli ilmeisesti kohteestamme poistuvaa porukkaa, valtaosa autoilla. Pari pysähtyi kysymään tietä ja näytin heille hienoa karttaamme, jotta löytäisivät Cordobaan vievälle tielle. Kuu loisti kun lopulta selvisimme etsimämme reitin alkuun. Se oli lähinnä hiekkatie metsäisen alueen keskellä, tietenkin ilman valoja. Pian pohdimme takaisin kääntymistä mutta kysyttyäni vastaantulevalta autoilijalta saimme kuulla, että voisimme kävellä lenkuran kääntymällä seuraavalle vasemmalle kääntymälle tielle. Käpystelimme mutta artesaaneja ei vastaan tullut. Tulipa sitten kuuvalokävely =). Käännyttyämme toiselle tielle hurjaa vauhtia kuoppaista hiekkaista tietä pimeässä puiden keskellä alamäkeen suhahtava pyöräilijä olisi pyyhkäissyt ylitsemme ellei minulla olisi ollut pikkuvaloa mukana kertomassa sijainnistamme.
Kävelimme takaisin kylään ja soitin ekaa kertaa julkisesta argentiinalaisesta puhelimesta Rosalle, että kotiudun vasta myöhään. Huuh mikä kokemus =). Jees, ostimme eväitä paikallisesta supermarketista ja valuimme jalat väsyinä aseman penkeille odottamaan bussiamme, joka toki saapui myöhässä. Matka sujui torkkuessa ja bussin järkyttävää täristystä sietäessä ja lopulta saavuimme perille etuajassa. Que bueno! Keskustassa pääbussikatu oli suljetta keskusaukiolla tapahtuvan juhlan kunniaksi. Kello oli yli 11 illalla ja keskustassa oli porukkaa kuin pipoa ihan pikkulapsia myöten. Kävelimme poliisin ohjeiden mukaan etsimään siirrettyä bussireittiä ja lopulta 40 minuutin jälkeen päädyimme ehkä oikealle pysäkille. Hannahille sopiva bussi pysähtyi ihan lähelle ja hän hyppäsi kyytiin. Onneksi onni oli mukana ja minunkin bussini saapui vartin sisässä.
Camino de los artesanos -retken paikka mikä näytti ihan maahisten majoilta. Hannah lepäili sarvikuonolla/virtahevolla kun miä napsin kuvan =)
Unista :) ..zZzZzZz..
Oukii, pitkä viikonloppu (maanantai ja tiistai ovat vapaat kiitos Argentiinan juhlavuodelle) eli pitäisi sitä kai jonnekin raahautua vaikka kotona onkin kivaa. Miittasimme Hannahin kanssa 9.20 keskustassa (sovittu aika oli klo 9, mutta molemmat olivat argentiinalaiseen tapaan - ehkäoä bussien aikatauluttomuudesta johtuen - myöhässä). Kävelimme pikkubussiterminaaliin ja saimme liput 10.05 lähtevään bussiin kohti La Cumbrea, joka siis on lähivuorien kupeessa sijaitseva pieni kaupunki. Matka maksoi 24,50 suuntaansa ja paluuliput kuulemma pitää ostaa sitten paikan päältä.
Usko reissun onnistumiseen oli loistava, vaikka kumpikin olimme eri seurassa käyneet Cosquinissa joka siis on toinen kaupunki samaisilla vuorilla. Sinne kesti matka 2 h 38 minuuttia näköalajunalla hintaan 6 pesoa. Joo, bussilla takaisin sit kesti tunnin ja maksoi 15,50.. Päivä oli harmaa ja Cosquin kylmä ja tylsä eikä sieltä ees meinannut saada ruokaa. Käytiin siis Satun ja Essin kanssa siellä heidän lähtöpäivänään la 8.5. Hannah kävi viime viikonloppuna ja varoittelin häntä ja jostain syystä myös plättykokemus. Outo paikka se Cosquin.. Nyt köröttelimme siitä turvallisesti ohi.
Busseilu sujui rauhallisesti torkkuessa. Matkan piti kestää 2,5 tuntia ja tässä vaiheessa saavuimmekin kaupunkiin ja herätin Hannahin innoissani että lopulta pääsisi oikomaan jalkojaan. Ennenaikainen hälytys, olimme vasta La Faldassa, josta on parikymmentä kilometriä La Cumbreen. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis eli täydellinen verrattuna Cordoban aamuiseen tihkusadekuuroon.
La Cumbressa toikkaroimme bussista ostamaan paluubussiliput yhdeksältä lähtevään bussiin ja löysimme hetken kävelyn jälkeen vanhassa juna-asemarakennuksessa sijaitsevan turisti-informaation, josta saimme kaupungin ja lähialueen turistikartat sekä tiedon pyörävuokraamon sijainnista (se sijaitsi tien toisella puolella). Kävimme hakemassa itsellemme ajokit hintaan 50 pesoa/puoli päivää eli 5 tuntia.
Olin aivan euforiassa päästessäni satulaan ensimmäiseen kertaan lähes neljään kuukauteen. Hannah taas ei ollut pyöräillyt kaiketi lähemmäs kymmeneen vuoteen joten olimme oikein yhteensopiva pari ;). Lähdimme polkemaan kohti El Mirador -näköalapaikkaa, joka sijaitsee Cuchi Corralin lähellä ja sieltä siis lähtevät lentelyynsä varjoliitäjät. Ekat pari kilometriä olivat asfaltoitua alamäkeä ja matka sujui vauhdikkaasti. Saavuimme asfalttiteiden T-risteykseen josta jatkoimme T:n läpi hiekkatietä opasteviitan rohkaisemina. Tien kunto sen kun rapistui, mutta onneksi hiljalleen. Aurinko paistoi ja matka taittui. Yhteensä siis matkaa oli 11 kilsaa ja meillä kului tähän tunti ja vartti johtuen siitä, että talutimme loppuylämäestä valtaosan kun Hannah-ressu ei mitenkään jaksanut polkea.
Tien yli meni noro yhdessä kohtaa. Oli mutaista.
Ja mäkeen (yläsellaiseen).
Näköalapaikka oli oikein kiva ja siellä oli autoilla saapuneita ihmisiä viettämässä vapaapäivää. Varjoliitäjiä ei kuitenkaan näkynyt. Istuimme alas syömään kaiken mikä meillä oli mukana, sillä tässä vaiheessa nälkä jo painoi emmekä tietenkään olleet älynneet ostaa lisäeväitä. Hedelmiä ja kolmia erilaisia keksejä kuitenkin löytyi ja Hannah oli roudannut 1,5 litran extravesipullon O_O. No ainakaan vedestä ei tullut pulaa, loistavasti ajateltu =)
Clemson-potretti. Clemson on siis yliopisto, mistä Hannah ja 20 muuta yhdysvaltalaisvaihtaria on =). Niiden värit on oranssi ja violetti.
Miäkii pääsin poseeraan Clemson-lipun kanssa. Mitenhän sitä pitäis pitää?
Tankkasimme rauhassa ja kuvasimme pakollisia kuvia. Takaisin lähdimme pitkän tovin jälkeen. Hannah-ressu ei oikein pystynyt istumaan satulassa ja päädyimmekin pehmustamaan sitä collegepaidalla. Takaisinmatka oli hieman tuskaisempi kun pyörät olivat meille hieman kookkaahkoja tai ainakin säädettyjä vähän epäsopivasti. Lähinnä epämukavuutta aiheutui siitä, että ohjaustanko oli liian kaukana jotta käsille olisi voinut laittaa lainkaan painoa. Takaisinmatkalla talutimmekin lähes kaikki mäet ja pysähdyimme kuvaamaan lehmiä ja La Cumbre -kylttiä. Luovuimme lopulta viiden jälkeen pyöristä iloisesti ja lähdimme etsimään ruokaa.
Saimme 13 pesolla puolikkaat pitsat kummallekin ja oli taas energiaa jatkaa matkaa. Tallustelimme kohti Camino de los artesanos eli käsityöläisreittiä/polkua kohti. Ilta hämärtyi matkalla kun kartastamme tietenkin puuttui mittakaava. Vastaan tuli ilmeisesti kohteestamme poistuvaa porukkaa, valtaosa autoilla. Pari pysähtyi kysymään tietä ja näytin heille hienoa karttaamme, jotta löytäisivät Cordobaan vievälle tielle. Kuu loisti kun lopulta selvisimme etsimämme reitin alkuun. Se oli lähinnä hiekkatie metsäisen alueen keskellä, tietenkin ilman valoja. Pian pohdimme takaisin kääntymistä mutta kysyttyäni vastaantulevalta autoilijalta saimme kuulla, että voisimme kävellä lenkuran kääntymällä seuraavalle vasemmalle kääntymälle tielle. Käpystelimme mutta artesaaneja ei vastaan tullut. Tulipa sitten kuuvalokävely =). Käännyttyämme toiselle tielle hurjaa vauhtia kuoppaista hiekkaista tietä pimeässä puiden keskellä alamäkeen suhahtava pyöräilijä olisi pyyhkäissyt ylitsemme ellei minulla olisi ollut pikkuvaloa mukana kertomassa sijainnistamme.
Kävelimme takaisin kylään ja soitin ekaa kertaa julkisesta argentiinalaisesta puhelimesta Rosalle, että kotiudun vasta myöhään. Huuh mikä kokemus =). Jees, ostimme eväitä paikallisesta supermarketista ja valuimme jalat väsyinä aseman penkeille odottamaan bussiamme, joka toki saapui myöhässä. Matka sujui torkkuessa ja bussin järkyttävää täristystä sietäessä ja lopulta saavuimme perille etuajassa. Que bueno! Keskustassa pääbussikatu oli suljetta keskusaukiolla tapahtuvan juhlan kunniaksi. Kello oli yli 11 illalla ja keskustassa oli porukkaa kuin pipoa ihan pikkulapsia myöten. Kävelimme poliisin ohjeiden mukaan etsimään siirrettyä bussireittiä ja lopulta 40 minuutin jälkeen päädyimme ehkä oikealle pysäkille. Hannahille sopiva bussi pysähtyi ihan lähelle ja hän hyppäsi kyytiin. Onneksi onni oli mukana ja minunkin bussini saapui vartin sisässä.
Camino de los artesanos -retken paikka mikä näytti ihan maahisten majoilta. Hannah lepäili sarvikuonolla/virtahevolla kun miä napsin kuvan =)
Unista :) ..zZzZzZz..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)